tämän laittaisi että sais jotakin tolkkua..Mä olen siis kolmen lapsen äiti,perheessä on mies.Aluksi meillä meni monta vuotta tosi hyvin.Meidän ongelmana on anoppi.Mä en vaan jumalauta tajua sitä ihmistä.Se soittelee pojalleen jatkuvasti ja poika se lässyttää sen kans.Sit ne vaan keskenään päättää et anoppi vois ottaa lapset huomenna hoitoon,kun nyt just sattuu huvittamaan.Noo meillä on menoa ja mulla menee hermot.Ihan vaan jo siitä et taaskaan multa ei kysytä mitään.Jos itse olen hoitajaa vailla tai niin et me mieheni kanssa mentäis johonkin niin harvemmin sopii,vaikka kysyttäis tarpeeksi ajoissa.Mä en vaan jaksa.Mä kun yritän jotain puhua,niin ei niiden kanssa vaan voi puhua.Ihme virne on kummallakin naamalla.Ihan outoja..Jotenkin tulee sellainen olo et ne ei tajua yhtään mistään mitään.
Olen niin väsynyt tähän elämääni et mietin jo opiskelupaikan hakua muualta,et pääsisin pois.
Miten mä saan mieheni ikinä tajuamaan tän mun tilanteen ja ottamaan vakavasti.Tuntuu et mussa on aina vika.
Olen niin väsynyt tähän elämääni et mietin jo opiskelupaikan hakua muualta,et pääsisin pois.
Miten mä saan mieheni ikinä tajuamaan tän mun tilanteen ja ottamaan vakavasti.Tuntuu et mussa on aina vika.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei sinussa ole mitään vikaa.
Mihesi vain kuuluuu siihen kastiin joilla häviää omatahto kun kun ovat tekemisissä äitinsä kanssa.
Eli sillä hetkellä omapuoliso menettää merkityksensä kun miehen äiti luikertelee kuvioihin ja vie paikkasi.
Sano ukollesi että kasvattaa munat ja ilmoitat imhen äidille pelin säännöt.
Kiitos sulle.Hyvin sanoit et "äiti luikertelee kuvioihin ja vie paikkasi",just tolta musta tuntuu.Huoh!
Kissa on nostettava pöydälle. Meillä oli aikanaan vähän sama tilanne. no, itse lakkasin käymästä kokonaan anoppilassa, lapset ja mies kävivät. En halunnut siirtää lapsillemme mitään kaunaa anoppia kohtaan. En tarkalleen tiedä mikä välimme huononsi, mutta myöhemmin olen miettinyt, että anoppi-rukka tosiaan luuli, että se on jotenkin häneltä pois, kun mieheni rakastaa minua. En kuitenkaan miestäni syytelllyt asiasta, sillä olihan kuitenkin kyse hänen äidistään. Aiti-lapsi-suhde on varmaan joskus niin sitkeä, että edes avioliitto ei sitä meinaa katkaista. Siihen saattaa olla monia syitä, joita me puolisot emme aina ymmärrä.
Monta kertaa surin sitä, että jouduin selittelemään lapsille, miksi äiti ei lähde mummolle. Mutta kyselytkin loppuivat. Kun lapset kasvoivat, selitin heille, että mummo ei tykkää minusta kun luulee, että olen isin häneltä varastanut.
vanhana, sitten kun jo oli lähes täysin höperö, anoppini kyllä ymmärsi ja pyysi anteeksi. Hän oli jo niin huonossa kunnossa, ettei olisi tullut mieleenkään olla antamatta nateeksi. En enää muistele pahalla, vaikka aikanaan otti koville.
Elämä on välillä mutkikasta.