Tervehdys!
Olen 25-vuotias sälli, olen jo noin 8 vuotta kärsinyt paniikkihäiriöstä, mutta lääkityksellä aika hyvin pysynyt kurissa, olen pystynyt elämään ihan normaalia elämää. Viime syksynä lopetin lääkkeet. Oireita alkoi tulla takaisin aika nopeasti, mutta luulin, että johtuu stressistä. Sitten tuli mukaan nopeasti masennusta ja voimakasta väsymystä, itkuisuutta, eristäytymistä. Koulun jouduin jättämään ainakin hetkeksi jäähylle, töissä olen pystynyt käymään. Aloitin lääkkeen uudestaan pari viikkoa sitten. Hieman mieliala on parempi jo, mutta seuraavat oireet pelottavat:
- epätodellinen olo -> rupesin eilen pelkäämään hetken ajan, että mitä jos olenkin unessa, mitä jos tämä nykyinen olotila ei ole todellisuutta, mitä jos olenkin jossain muualla
- sairauksien pelko -> pelkään valtavasti esim. sairastumista psykoosiin tai syöpään, tarkkailen oireitani koko ajan
- mielialan aaltoilu: tyypillistä on, että pari päivää olen melkoisen masentunut, mutta sitten olo palaa suht normaaliksi pariksi päiväksi.
- muisti- ja keskittymisongelmat -> minulla vie valtavasti aikaa saada jokin askare tehtyä valmiiksi - tämän takia opiskelu ei nyt onnistu
Johtuuko tämä tästä paniikkihäiriöstä ja masennuksesta vai voiko olla alkavaa psykoosia? Pelottaa eniten tuo epätodellinen olo/aivosumu - välillä pitää todistella itsellensä, että kyllä tämä on todellisuutta.
Olen 25-vuotias sälli, olen jo noin 8 vuotta kärsinyt paniikkihäiriöstä, mutta lääkityksellä aika hyvin pysynyt kurissa, olen pystynyt elämään ihan normaalia elämää. Viime syksynä lopetin lääkkeet. Oireita alkoi tulla takaisin aika nopeasti, mutta luulin, että johtuu stressistä. Sitten tuli mukaan nopeasti masennusta ja voimakasta väsymystä, itkuisuutta, eristäytymistä. Koulun jouduin jättämään ainakin hetkeksi jäähylle, töissä olen pystynyt käymään. Aloitin lääkkeen uudestaan pari viikkoa sitten. Hieman mieliala on parempi jo, mutta seuraavat oireet pelottavat:
- epätodellinen olo -> rupesin eilen pelkäämään hetken ajan, että mitä jos olenkin unessa, mitä jos tämä nykyinen olotila ei ole todellisuutta, mitä jos olenkin jossain muualla
- sairauksien pelko -> pelkään valtavasti esim. sairastumista psykoosiin tai syöpään, tarkkailen oireitani koko ajan
- mielialan aaltoilu: tyypillistä on, että pari päivää olen melkoisen masentunut, mutta sitten olo palaa suht normaaliksi pariksi päiväksi.
- muisti- ja keskittymisongelmat -> minulla vie valtavasti aikaa saada jokin askare tehtyä valmiiksi - tämän takia opiskelu ei nyt onnistu
Johtuuko tämä tästä paniikkihäiriöstä ja masennuksesta vai voiko olla alkavaa psykoosia? Pelottaa eniten tuo epätodellinen olo/aivosumu - välillä pitää todistella itsellensä, että kyllä tämä on todellisuutta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Käyppä tuo psyykoosin ennakko-oire kysely läpi: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=nix01022
Jos pelkäät/epäilet psykoosisairauden puhkeamista, suosittelen ottamaan yhteyttä terveyskeskukseen ja sitä kautta pyytämään lähetettä psykiatriseen.
Enpä minä tässä tän enempää osaa auttaa, tsemppiä.
Täällä siis 23-vuotias p-häiriötä sairastava nainen ja voin sanoo et mul on ihan samat oireet kun sulla!
-Tuo epätodellinen olo on olennainen osa paniikkihäiriötä kun elimistä on koko ajan valveutunut kaikkien vaarojen varalta. Ainakin itse olen niin päätellyt. Ihminen ei vaan pysty olemaan skarppina koko ajan se on elimistölle kuormittavaa, välillä tulee just sellainen sumuinen olo ja tosi väsynyt ja poissaoleva kun ei jaksa ympäristön kuormitusta ja jatkuvaa stressiä. Se voi kans olla depersonalisaatiota sekin on melko yleistä paniikkihäiriössä. Kaikki tuntuu vaan unelta ja olo on hidastunut.
- Sairausten pelko. TOSI tyypillistä paniikkihäiriössä. Itse vuosia sitten luin kaikista sairauksista ja mulla oli mielestäni aina jokin sairaus joka vuosittain vaihtui. Joskus olin varma että kuolen pian esimerkiksi syöpään. Pienikin puutuminen raajassa sai minut pelkäämään jotain keskushermostosairautta. Nyt lopetin sairauksista lukemisen ja olo on parempi. Hypokondriaksikin tuota sanotaan tai sitten se on luulotautia.
-Mulla kans vahvat mielialanvaihtelut. Joskus en pääse sängystä ylös, joskus siivoan koko kämpän ja olen superenerginen. Mulla kestää kyllä noi vaiheet pidempään, ehkä kuukauden jaksoissa molempia. En tiedä saattaa liittyä paniikkihäiriöön tai sitten ihminen reagoi tuolla lailla kun ei ole tyytyväinen elämäänsä.
- Mä en muista kans mitään. Monet asiat jää kesken ja monesti hyppään askareesta toiseen kun unohdan mitä olin tekemässä ja unohtelen tavaroita ja puhun omituisia kun en muista mitä olen sanomassa :) stressi ja huono unirytmi lisää tätä.
Eli ihan samoja oireita täällä, luulin et oon ainoa! Pelkään kanssa menettäväni todellisuudentajun mutta ajattelen että jos psykoosi ois tullakseen niin kyl se ois jo puhjennut kun noita oireita on jo ollut vuosia. Kyllä mä luulen että noi oireet menee paniikkihäiriön ja masennuksen piikkiin. Sitä paitsi psykoosiin mennyt ihminen ei mieti et "olenkohan psykoosissa?" vaan pitää sitä olotilaa ihan normaalina ja harhoja todellisina. Jos kyseenalaistaa omaa mielenterveyttään niin silloin vielä tajuaa mikä on normaalia ja mikä ei. En osaa selittää mut näin oon ittelleni järkeillyt. Lääkkeiden vaihtaminen ja lopettelu aiheuttaa myös varmasti paljon noita oireita.
Sinä olet saanut nuo oireet sen jälkeen kun olet hoidossa siis lääkityksessä. Eli lääkkeesi aiheuttavat sinulle nuo. Et ole tulossa hulluksi, korkeintaa lääkepsykoosi saattaa tulla jos jatkat syömistä.
Mietin ihan samaa.. tommoiset oireet saa kun erehtyy syömään neuroleptejä.
Kun olet loppu ja haet apua, mitä se on? Mielenterveyslääkkeitä jotka viimeistään tappavat päässäsi kaiken.
Minä ehdin muutaman viikon syödä noita lääkkeitä ja ne veivät minulta sielun. Mielummin nyt kärsin masennuksen tuomat psykoottiset oireet kuin pistäisin suuhuni neuroleptejä.
kun minulle ainakin kerrot sellvästi, että kun lopetit eka kerran lääkkeet syksyllä, ne oireet olivat vieroitusoireita, jotka tulivat pian sen jälkeen.
Varo vain että et laita itseäsi loppuelämäsi lääkeriipuvuuteen. Se olisi liiiiian pitkä aika.
mutta entäpä jos joku yrittää saada toisen näyttämään hullun valossa? Niitäkin psykoja riittää!!!!
Yksinäisyyden halu ei muuten liity millään tavalla psyyken häiriöihin!!! Toiset vaan viihtyy omissa oloissa!!!! Sairasta yrittää tehdä kaiksita pakkososiaalisia!
No jo on tuossa psykoosiseulassa ympäripyöreitä, täysin subjektiivisiin näkemyksiin perustuvia väittämiä...
"Tuntenut olosi poikkeuksellisen hyväksi tai itsesi erityisen päteväksi ja tärkeäksi", eikös tämä ole poliitikkojen perusolotila? Entäs jos henkilö ON tärkeä ja pätevä? Eikö saa tuntea oloaan poikkeuksellisen hyväksi?
Miksi yksinäisyydessä viihtyminen viittaisi sekoamiseen? Jotkut ihmiset ovat introverttejä, eikä siinä ole mitään väärää. Pakkoko on kaikki pusertaa samaan muottiin yhteiskuntaan sopivaksi?
Outouskin on niin subjektiivinen käsite ja tarkoittaa eri ihmisille eri asioita, monia leffaohjaajia sanotaan oudoiksi, mutta koska he ovat "neroja", he eivät tietenkään ole lueteltaviksi psykoottisiksi vaikka tuntisivatkin olonsa onnistuneen leffaohjaamisen jälkeen "erityisen hyväksi" ja itsensä päteväksi ja tärkeäksi.
Jotenkin tuntuu, että mitenkäänpäin ei voi olla ilman että löytyy joku stigma. Ollaanko me ihmiset todella näin huonosti evoluution kautta kehittyneet, että meissä kaikissa on "synnynnäisesti" jotain vikaa mitä pitää lääkitä?
ARGHT. Psykiatria tappaa luovuuden.
Kiitos vastauksista.
En kyllä itse tuomitsisi lääkkeitäni, sillä olen aikaisemmin pari vuotta sitten saanut merkittävänkin avun syömästäni SSRI-lääkkeestä. Neuroleptejä en käytä.
Odottelen tässä terapiaan pääsyä, jospa homma lähtisi siellä etenemään.
Paniikkinainen, kiitos, sulla oli oikein asiallinen vastaus. Luulen, että mullakin oireet menevät paniikkihäiriön ja masennuksen piikkiin. Tuon masennuksen lieveilmiönä varmaan depersonalisaatio, tunnistan oireeni siitä hyvin. Käytätkö lääkitystä? Entä terapiapuoli?
http://www.ssristories.com
Kannattaa huomata SSRI-lääkityksen vaikutukset!
Mä olen käyttänyt lääkkeitä yli 8 vuotta mutta ne ovat vaihdelleet. Nykyään syön venlafaxiinia ja risperdalia ja voin sanoa että ei ole ihan ehkä oikea lääkecocktaili minulle. Ensinnäkin niistä on hirvee päästä eroon tai vaihtaa toiseen. Oon yrittänyt monesti mutta aina palaan samoihin troppeihin. Risperdal väsyttää ja venlafaxin on mahdotonta lopettaa. Tulee järkyttävät tunnemyrskyt ja säkärit. risperdal sekoittaa unirytmin ja ilman sitä on mahdotonta nukkua! En suosittele näitä lääkkeitä. Terapian lopetin itse enkä edes näe lääkäriä. Jotenkin tuntuu että psykiatrit tarttis enemmän itse sitä apuaan. Hanakasti lääkärit lätkii vaan lisää lääkemääriä ja kertoo miten lääkkeitä voi vetää koko elämän ilman sivuvaikutuksia. I beg to disagree! Nyt jo huomaan neuroleptien huonot puolet muunmuassa jatkuvan vapinan.
Ajattelin uudestaan terapiaa. Kannattaa kuitenkin ottaa kaikki apu vastaan ei siitä haittaakaan voi olla. Lääkkeiksi haluaisin kokeilla jotain beetasalpaajaa tai lyricaa.
Kannattaa yrittää elää elämää vaikka paniikkihäiriö piinais. Itse yritän unohtaa itseni ja oireeni ja mennä tulta päin. Ne asiat jotka eniten pelottaa niin ne kohdataan. Ennen pelkäsin kaupassakäyntiä ihan sairaasti. Nyt olen viikkotolkulla käynyt kaupassa joka päivä ja ostanut vaikka vaan yhden ostoksen kunhan vaan käyn siellä. Pahinta on kassalla olo tai jos en löydä jotain tavaraa heti. Kädet vapisee ja hikoaa kassalla mut se alkaa selvästi vähenemään joka kerta. Pelottavia asioita pitäs vaan toistaa tarpeeksi monta kertaa niin silloin niistä tulee jo rutiinia. Mutta paniikissahan tulee juuri se välttämiskäytös. Esimerkiksi jos saa kohtauksen junassa niin silloin alkaa välttämään junia. Se kierre pitää vaan rikkoa vaikka tuntuis siltä että henki lähtis jos astuu junaan. Pitää kans osata irrottautua muusta maailmasta ja unohtaa mitä muut ajattelee jos nyt alat panikoimaan. Monesti paniikkihäiriössä on kans sitä sosiaalista häpeää.
Millaisissa tilanteissa sinulla on paniikkioireita?
Hah, kaikenlaisiin paikkoihin sitä päätyykin, vaikka haku olisi tyystin toisenlaisesta aiheesta.
Kun aihe kuitenkin liittyy itseeni, niin laitanpa tänne kommentin. Olen syönyt ties minkänimisiä lääkkeitä, joista en muista kuin tämänhetkiset. Nyt menee Escitalopram, Lamotrigin ja Ketipinor. Jotain muutakin löytyy varalle, mutten muista nimeä. Syvimmät ahdingot näillä välttää, mutta perusasioita lääkitys ei korjaa. Ne pitävät minut vain työkykyisenä.
Olen itse sitä mieltä, että päässäni on jotain perustavanlaatuisesti vialla. Psykiatrisella sitä ei huomata koska kykenen peittämään tunteeni hyvin ja vastaamaan kysymyksiin kuten kysyjä tahtoo. En ole (muistaakseni) ikinä pystynyt kiintymään kehenkään. Esitän, että läheiset ihmiset olisivat minulle tärkeitä. En pysty itkemään kenenkään tai minkään vuoksi. En koe samalaisia tunteita kuin muut - oikeastaan en tunne mitään. Ainoat asiat, jotka saavat aikaan edes jonkinlaista mielihyvää ovat kärsimys ja kuolema. Olenkin alkanut viihdyttämään itseäni sivustoilla, joilta sitä löytyy. Näen usein unia, joissa olen palkkatappaja. Olisinkin siinä hyvä, koska en kykene empatiaan tai tunne katumusta. Sisälläni kytee tuli, joka jonain päivänä leimahtaa. Tarvitaan vain joku, joka avaa oven ja antaa tulelle ilmaa.
Ja mikä parasta, tämä ei edes ole provokaatiota vaan täyttä totta.