Koiran mahdollinen allergia

Taku91

Koirani kuonoon on jo muutaman viikon ajan tullut patteja päiväsaikaan, jotka yöllä aina katoavat. Viime viikolla koira yksinollessaan oli järsinyt etujalkojansa verille. Muuten koira on aivan normaali, ruoka maistuu ja vatsa toimii. Eläinlääkärissä on jo käyty ja allergiatestiajan varaan piakkoin. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Voisiko kyseessä olla pölyallergiaa tai ruoka-aineallergiaa? Vai voisiko kyseessä olla jokin muu sairaus?

2

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kokeile ensimmäisenä vehnätöntä ruokavaliota. Vehnäallergia on hyvin yleistä koirilla ja aiheuttaa usein juurikin iho-oireita. Lievässä tapauksessa oireet voivat hävitä yön kuluessa koska koira ei silloin syö, joten sillä on pidenpi "paasto", mistä syystä oireet katoavat aamuun mennessä. Ja ilmestyvät taas aamun tai päivän aikana kun koira on syönyt.

      Koirillekin voi allergia puhjeta vasta myöhemmin, eli ei tarvitse ihmetellä, jos se aiemmin on voinut syödä jotain tiettyä ruokaa. Meillä vanhempi koira oli viisivuotias kun sille ilmaantui vehnäallergia ja oli siihen asti syönyt samaa sapuskaa. Oireet olivat erilaiset kuin sinun koirallasi, mutta syy voi silti olla sama.

    • Crystal Mama

      Joo, ekana kannattaa eliminoida vehnä ruokavaliosta. Ihan marketistakin saa joitakin vehnättömiä ruokia. Yleinen vaiva koirilla, mutta ei kyllä mielestäni vaikeuta elämää mitenkään kohtuuttomasti :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      22
      2367
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      93
      1505
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      116
      1248
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1120
    5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      18
      949
    6. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      249
      851
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      52
      842
    8. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      209
      830
    9. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      18
      821
    10. Mun tuli yhtäkkiä

      Ikävä sua❤️...
      Ikävä
      34
      785
    Aihe