Koirani kuonoon on jo muutaman viikon ajan tullut patteja päiväsaikaan, jotka yöllä aina katoavat. Viime viikolla koira yksinollessaan oli järsinyt etujalkojansa verille. Muuten koira on aivan normaali, ruoka maistuu ja vatsa toimii. Eläinlääkärissä on jo käyty ja allergiatestiajan varaan piakkoin. Onko muilla samankaltaisia kokemuksia? Voisiko kyseessä olla pölyallergiaa tai ruoka-aineallergiaa? Vai voisiko kyseessä olla jokin muu sairaus?
Koiran mahdollinen allergia
2
79
Vastaukset
Kokeile ensimmäisenä vehnätöntä ruokavaliota. Vehnäallergia on hyvin yleistä koirilla ja aiheuttaa usein juurikin iho-oireita. Lievässä tapauksessa oireet voivat hävitä yön kuluessa koska koira ei silloin syö, joten sillä on pidenpi "paasto", mistä syystä oireet katoavat aamuun mennessä. Ja ilmestyvät taas aamun tai päivän aikana kun koira on syönyt.
Koirillekin voi allergia puhjeta vasta myöhemmin, eli ei tarvitse ihmetellä, jos se aiemmin on voinut syödä jotain tiettyä ruokaa. Meillä vanhempi koira oli viisivuotias kun sille ilmaantui vehnäallergia ja oli siihen asti syönyt samaa sapuskaa. Oireet olivat erilaiset kuin sinun koirallasi, mutta syy voi silti olla sama.- Crystal Mama
Joo, ekana kannattaa eliminoida vehnä ruokavaliosta. Ihan marketistakin saa joitakin vehnättömiä ruokia. Yleinen vaiva koirilla, mutta ei kyllä mielestäni vaikeuta elämää mitenkään kohtuuttomasti :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671222- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 99622
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56574