Taas Senioripuolueen palstalla etusivulla ja alussa 12 pakkoruotsispämmiavausta ja massapostitusta, osa niistä roikkunut koko viikonlopun siellä. Ei ihme, että palsta on mennyt pelkäksi pelleilyksi, kun yliaktiivinen häirikkö saa mellastaa ja massapostata siellä rauhassa, silloin tällöin joku avaus poistuu, mutta osa jää aina palstalle. Häirikkö toistelee samoja asioita avauksissaan, joita on toistelut palstalla jo vuosia, kopioi ne käytännössä RKP:n palstalta, jossa myös samoja juttuja toistellaan ja toistellaan ja toistellaan ja....
Tosiasiassa, täällä me suomenkieliset suomalaiset olemme äärettömän kyllästyneitä pakkoruotsispämmiin, ketään ei voisi vähempää aihe kiinnostaa EVVK. Tosiasiassa tuo spämmäri on loukannut jopa veteraaneja häiritsemällä heidän kirjoitteluaan täällä senoiorien omista asioista.
Seniorien ja puolueen asioitahan on ja löytyy Senioripuolueen nettisivuilta, esim:
Ohjelmamme
1. Puolueen tarkoituksena on koota yhteen eläkeläiset ja lähiaikoina eläkkeelle jäävät kansalaiset toimimaan yhdessä perustuslaillisten oikeuksien ja ihmisarvoisen elämän puolesta.
2. Puolue vaatii, että vähimmäiseläkkeet nostetaan pysyvästi EU:n määrittelemän köyhyysrajan yläpuolelle.
3. Puolue pyrkii turvaamaan eläkkeiden ostovoiman kehittymisen tasavertaisena työpalkkojen kasvun kanssa.
4. Puolue tulee vastustamaan jyrkästi eläkeläisten epäoikeudenmukaista verotuskohtelua.
5. Puolue pitää tavoitteenaan, että eläkevakuutusyhtiöissä olevien ylisuurien eläkevarantojen (135 Mrd€ ) kasvusta osa ohjataan korottamaan eläkkeitä ja näin hyödyttämään eläkeläisiä.
6. Puolue haluaa kehittää eläkkeitä ja niiden laskentaperusteita sekä eläkkeiden indeksiseurantaa vastaamaan paremmin kansalaisten perusturvaan tarvittavien tulojen kehittymistä.
7. Puolue tulee vaatimaan, että eläkeläisiä koskevien lainsäädäntö- ja palkka-asioiden valmisteluun otetaan mukaan myös asianosaiset eli ikäihmisten edustajat.
8. Puolue pitää tärkeänä, että ikäihmisten terveydenhoidosta huolehditaan heidän ihmisarvoaan kunnioittaen.
9. Puolue edellyttää, että ns. kolmannen ikäkauden tieto, taito ja kokemus tunnustetaan ja hyödynnetään yhteiskunnallisessa toiminnassa ja päätöksenteossa.
10. Puolue tulee toimimaan eläkeläisten fyysisen ja henkisen vireyden säilymisen puolesta.
11. Puolue halua edistää kaikin mahdollisin tavoin kulttuuri- ja luonnonympäristön suojelua, säilyttämistä ja kestävää hyödyntämistä.
12. Puolue pyrkii kaikkiin näihin päämääriin asettamalla ehdokkaita eduskunta-, kunnallis- ja seurakuntavaaleissa sekä vaikuttamalla muissa järjestöissä.
Suomen Senioripuolue ry.- Finlands Seniorparti rf.
Kappas vaan
30
269
Vastaukset
- Kappas vaan
Olikin ketjua vähän siivottu, samoin lähti ilmoitus eiliasestä viidestätoista (15) pakkoruotsispämmiavauksesta senioripuolueen palstalla ertusivulla.
Melko hyvin kuitenkin, vain kolme ilmoitettua (3) niistä jäi moderoinnilta poistamatta, eli sentään 12 poistui.
Kolme poistettua spämmärihäirikkö on jo laittanut takaisin ja pari uuttakin pakkoruotsispämmiä lisää, eli nyt siellä on kahdeksan (8) pakkoruotsispämmiä palstan alussa. Hei,
Edellä mainitut viestit on poistettu. Ilmoita asiaton viesti ei tosiaan takaa, että viesti poistuu heti, vaan viesti siirtyy moderointijonoon, josta viestit käsitellään saapumisjärjestyksessä.
Terveisin,
Elina
Suomi24- Taas...
päivän aikana monta pakkoruotsispämmiä Senioripuoleueen palstalle ja yöksi vielä neljä lisää
1) http://keskustelu.suomi24.fi/node/11304953
2) http://keskustelu.suomi24.fi/node/11305019
3) http://keskustelu.suomi24.fi/node/11304325
4) http://keskustelu.suomi24.fi/node/11305002
Lisäksi viidentenä voisi sanoa turhan trollausavauksen, joka on seurausta palstan tauottomasta pakkoruotsispämmistä ja kansanryhmää koskevasta rasismista ja vihamielisyydestä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11069807
Kenties olisi hyvä kokoilla kyseisen häirikön rasistisia lausuntoja (niitä löytyy helposti hakukoneella) ja laittaa niitä sitten koottuna nettipoliisille? Tietoliikenteen häirintäähän se on harrastanut jo vuosia Senioripuolueen palstalla, rikoshan sekin on. Taas... kirjoitti:
päivän aikana monta pakkoruotsispämmiä Senioripuoleueen palstalle ja yöksi vielä neljä lisää
1) http://keskustelu.suomi24.fi/node/11304953
2) http://keskustelu.suomi24.fi/node/11305019
3) http://keskustelu.suomi24.fi/node/11304325
4) http://keskustelu.suomi24.fi/node/11305002
Lisäksi viidentenä voisi sanoa turhan trollausavauksen, joka on seurausta palstan tauottomasta pakkoruotsispämmistä ja kansanryhmää koskevasta rasismista ja vihamielisyydestä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11069807
Kenties olisi hyvä kokoilla kyseisen häirikön rasistisia lausuntoja (niitä löytyy helposti hakukoneella) ja laittaa niitä sitten koottuna nettipoliisille? Tietoliikenteen häirintäähän se on harrastanut jo vuosia Senioripuolueen palstalla, rikoshan sekin on.Hei,
kuten tuossa aiemmin ilmoitimme, kaikki asiattomaksi ilmoitetut viestit menevät työjonoon, jota puretaan saapumisjärjestyksesssä. Ajoittain jono voi olla pitkäkin ja käyttäjästä saattaa vaikuttaa siltä, että poistopyyntöihin ei reagoida. Kannattaa myös huomioida, että poistopyyntö ei automaattisesti tarkoita sitä, että ilmoitettu viesti poistetaan palvelusta. Kaikki ilmoituksen käsitellään tapauskohtaisesti ja sääntöjen ja Suomen lain vastaisiksi todetut viestit poistetaan palvelusta.
Suomi24 ei voi palveluntarjoajana marssia poliisin puheille ja nostaa syytettä, jos kyseessä on asianomistajarikos. Tällaisissa tapauksissa rikoksen kohteen pitää itse viedä asia poliisitutkintaan. Tietoliikenteen häirinnästä puhuttaessa, palstan häiriköintitilanne saattaa käyttäjästä vaikuttaa laajaltakin toiminnalta, mutta vain hyvin harvoissa tapauksissa häirintä täyttää lakiin kirjatun rikoksen tunnusmerkistön.
Terveisin,
Mari
Suomi24- Aikoinaan...
suomi24 kirjoitti:
Hei,

Suomi24No juttu pääsi IT-alan lehtiinkin:
"Tietoliikennehäirinnästä tuomio "Goldfingerille"
Muun muassa Eniro Finland Oy:n Suomi24.fi- sekä Jippii Group Oyj:n Jippii.fi ?keskustelupalstoilla nimimerkki Goldfingerinä isotellut 18-vuotias mies on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa sakkoon ja korvauksiin tietoliikenteen häirinnästä ja kunnianloukkauksesta. Nimimerkki ei suojannut miestä.
Ei mieluista keskusteluseuraa
Nyt tuomitun nuoren miehet häiriköinti oli riesa useilla sivustoilla, mutta kaikilla foorumeilla tilanne ei kärjistynyt poliisijutuksi asti."
http://www.digitoday.fi/viihde/2003/01/22/tietoliikennehairinnasta-tuomio-goldfingerille/20039827/66
Ja taas tuolla pakkoruotsispämmärin poistetun viestin uudelleenpostaus, viesti poistettu palstalta toistakymmentä kertaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11306208
Aikanaan palstan etusivu ja suurin osa palstan ensimmäistä takasivuakin oli pelkän pakkoruotsispämmin vallassa, vasta sitten sieltä löytyi palstalle kuuluvia Seniorien keskusteluja...pakkoruotsispämmiä nosteltiin lähes tyhjillä kommenteilla palstan alkuun kuten nykyisinkin.
Vastaavankaltaista häiriköintiä löytyy muuten Presidenttipalstaltakin, jossa häiriköinti vanhoilla ketjuilla on jatkunut jo joitain vuosia. - Ja...
Aikoinaan... kirjoitti:
No juttu pääsi IT-alan lehtiinkin:
"Tietoliikennehäirinnästä tuomio "Goldfingerille"
Muun muassa Eniro Finland Oy:n Suomi24.fi- sekä Jippii Group Oyj:n Jippii.fi ?keskustelupalstoilla nimimerkki Goldfingerinä isotellut 18-vuotias mies on tuomittu Helsingin käräjäoikeudessa sakkoon ja korvauksiin tietoliikenteen häirinnästä ja kunnianloukkauksesta. Nimimerkki ei suojannut miestä.
Ei mieluista keskusteluseuraa
Nyt tuomitun nuoren miehet häiriköinti oli riesa useilla sivustoilla, mutta kaikilla foorumeilla tilanne ei kärjistynyt poliisijutuksi asti."
http://www.digitoday.fi/viihde/2003/01/22/tietoliikennehairinnasta-tuomio-goldfingerille/20039827/66
Ja taas tuolla pakkoruotsispämmärin poistetun viestin uudelleenpostaus, viesti poistettu palstalta toistakymmentä kertaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11306208
Aikanaan palstan etusivu ja suurin osa palstan ensimmäistä takasivuakin oli pelkän pakkoruotsispämmin vallassa, vasta sitten sieltä löytyi palstalle kuuluvia Seniorien keskusteluja...pakkoruotsispämmiä nosteltiin lähes tyhjillä kommenteilla palstan alkuun kuten nykyisinkin.
Vastaavankaltaista häiriköintiä löytyy muuten Presidenttipalstaltakin, jossa häiriköinti vanhoilla ketjuilla on jatkunut jo joitain vuosia.Sama moneen kertaan poistettu viesti taas roikkunut siellä eilisestä asti. Joku sen näkyy moderointii ilmoittaneenkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11307016 - No nyt sitä
Ja... kirjoitti:
Sama moneen kertaan poistettu viesti taas roikkunut siellä eilisestä asti. Joku sen näkyy moderointii ilmoittaneenkin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11307016Ei tällä ketaa ilmoituksesta huolimatta poistettu vaan on taas uudelleen ilmoitettavissa.
Säännöt kyllä kertovat, että poistettujen viestien uudelleen postittaminen on massapostitusta ja sääntöjen vastaista toimintaa...Tuo kyseinen pakkoruotsispämmi on poistettu aiemmin palstalta jo toistakymmentä kertaa... - Ja uuttakin jo
No nyt sitä kirjoitti:
Ei tällä ketaa ilmoituksesta huolimatta poistettu vaan on taas uudelleen ilmoitettavissa.
Säännöt kyllä kertovat, että poistettujen viestien uudelleen postittaminen on massapostitusta ja sääntöjen vastaista toimintaa...Tuo kyseinen pakkoruotsispämmi on poistettu aiemmin palstalta jo toistakymmentä kertaa...Se vääntää siellä, hilpeän aasinsillan kautta pakkoruotsispämmiin ja juttuun joka myös on poistettu aiemmin joitakin kertoja palstalta, alun jälkeen alkaa vakio ruotsispämmi jossa ruotsalaiset ovat suomalaisten vihollisia.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11309574
Senioripuolueen asioista ei kuitenkaan ole kyse. - No sitten
No nyt sitä kirjoitti:
Ei tällä ketaa ilmoituksesta huolimatta poistettu vaan on taas uudelleen ilmoitettavissa.
Säännöt kyllä kertovat, että poistettujen viestien uudelleen postittaminen on massapostitusta ja sääntöjen vastaista toimintaa...Tuo kyseinen pakkoruotsispämmi on poistettu aiemmin palstalta jo toistakymmentä kertaa...Se toisella ilmoituksella poistettiin, mutta on jo taas siellä sama avaus.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11314243
"Tuo kyseinen pakkoruotsispämmi on poistettu aiemmin palstalta jo toistakymmentä kertaa..." - Ei kun
No sitten kirjoitti:
Se toisella ilmoituksella poistettiin, mutta on jo taas siellä sama avaus.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11314243
"Tuo kyseinen pakkoruotsispämmi on poistettu aiemmin palstalta jo toistakymmentä kertaa..."Se vanhakin on vielä palstalla, sitä ei olekaan poistettu, nyt niitä on sitten jo kaksi samaa avausta palstan alussa ;-)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11307016
"Tuo kyseinen pakkoruotsispämmi on poistettu aiemmin palstalta jo toistakymmentä kertaa..." - No sinne
Ei kun kirjoitti:
Se vanhakin on vielä palstalla, sitä ei olekaan poistettu, nyt niitä on sitten jo kaksi samaa avausta palstan alussa ;-)
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11307016
"Tuo kyseinen pakkoruotsispämmi on poistettu aiemmin palstalta jo toistakymmentä kertaa..."Ne näkyy jääneen molemmat, ilmeisesti moderoinnissa joku on samaa mieltä palstaa vuosia häiriköineen pakkoruotsispämmärin kanssa ja katsoo, että hiljaisen Senioripuolueen palstan voi uhrata sekä sotkea ja muuttaa pakkoruotsispämmipalstaksi jollainen se aiemmin olikin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11307016
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11314243 - No nyt
suomi24 kirjoitti:
Hei,
kuten tuossa aiemmin ilmoitimme, kaikki asiattomaksi ilmoitetut viestit menevät työjonoon, jota puretaan saapumisjärjestyksesssä. Ajoittain jono voi olla pitkäkin ja käyttäjästä saattaa vaikuttaa siltä, että poistopyyntöihin ei reagoida. Kannattaa myös huomioida, että poistopyyntö ei automaattisesti tarkoita sitä, että ilmoitettu viesti poistetaan palvelusta. Kaikki ilmoituksen käsitellään tapauskohtaisesti ja sääntöjen ja Suomen lain vastaisiksi todetut viestit poistetaan palvelusta.
Suomi24 ei voi palveluntarjoajana marssia poliisin puheille ja nostaa syytettä, jos kyseessä on asianomistajarikos. Tällaisissa tapauksissa rikoksen kohteen pitää itse viedä asia poliisitutkintaan. Tietoliikenteen häirinnästä puhuttaessa, palstan häiriköintitilanne saattaa käyttäjästä vaikuttaa laajaltakin toiminnalta, mutta vain hyvin harvoissa tapauksissa häirintä täyttää lakiin kirjatun rikoksen tunnusmerkistön.
Terveisin,
Mari
Suomi24Nyt Senioripuolueen palstaa vuosia häiriköinyt pakkoruotsispämmäri änkeää pienen Itsenäisyyspuolueen palstalle, kun onnistui karkoittamaan Senioripuolueen palstalta keskustelijat ja jäi sinne yksikeen häiriköimään agendansa kanssa ja kun moderointikin lakkasi poistamasta sen massapostauksia (joista esimerkkejä edellä olevissa aiemmissa linkeissä).
Aiemmin moderointi suoraan sanoen pelasti IPU:n palstan pakkoruotsispämmiltä aktiivisella siivoilulla, miten käynee tällä kertaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11332037
"Kannattaa myös huomioida, että poistopyyntö ei automaattisesti tarkoita sitä, että ilmoitettu viesti poistetaan palvelusta"
Todellakin, huomasin joku aika sitten, että yllättäen en enän tajua sääntöjä, enkä huomaa aktiivisia häiriköitä seuraamillani palstoilla, tulimme sen verran erilaisiin tuloksiin moderoinnin kanssa ja siksi olenkin jättänyt ilmoittelun enimmäkseen muille, kuten toisalla todettiin:
" tai muuten aiheeseen mitenkään kuulumattomat viestit joutuu ilmottaan joka päivä ja jopa viikkokausia, eikä niille sittenkään tapahdu mitään, tai tyyliin sadasta ilmoitetusta törkystä lähtee ehkä hyvällä tuurilla yhden käden sormilla laskettava määrä koko päivänä. Ei auta vaikka laittaa mielestään kuinka kattavat ja järkevät perustelut, niitä ei ilmeisesti edes lue kukaan."
Sama käynyt mielessä. Ei isommin enään viitsi ilmoitella."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11319769/#comment-60406066
Miksi vaivautua, tyhjän saa pyytämättäkin. - No nyt niitä
No sinne kirjoitti:
Ne näkyy jääneen molemmat, ilmeisesti moderoinnissa joku on samaa mieltä palstaa vuosia häiriköineen pakkoruotsispämmärin kanssa ja katsoo, että hiljaisen Senioripuolueen palstan voi uhrata sekä sotkea ja muuttaa pakkoruotsispämmipalstaksi jollainen se aiemmin olikin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11307016
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11314243On kolme samanlaista avausta Senioripuolueen palstalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11335124
Toistasataa ensimmäistä avausta on pelkkä copy/pastee ja dsamansisältöisten viestien toistoja, pakkoruotsispämmiä ja kielipolitiikkaa, ehkä palstan nimi pitäsi vaihtaa ;-)
Mites moderointi tuohon? - Niinpä?
No nyt niitä kirjoitti:
On kolme samanlaista avausta Senioripuolueen palstalla.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11335124
Toistasataa ensimmäistä avausta on pelkkä copy/pastee ja dsamansisältöisten viestien toistoja, pakkoruotsispämmiä ja kielipolitiikkaa, ehkä palstan nimi pitäsi vaihtaa ;-)
Mites moderointi tuohon?"Kolme ensimmäistä sivua palstalla on täynnä pakkoruotsispämmiä (toistasataa avausta)ja kielipolitiikkaa, ei ollenkaan Senioripuolueen asioita"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11335003/#comment-60486457
Tosiaan, palstan nimi ehkä olisi syytä vaihtaa. Nyt palsta näyttää taas sellaiselta kuin se oli ennen kuin sitä yritettiin pelastaa senioripuolueen käyttöön. - Joo ja
No nyt kirjoitti:
Nyt Senioripuolueen palstaa vuosia häiriköinyt pakkoruotsispämmäri änkeää pienen Itsenäisyyspuolueen palstalle, kun onnistui karkoittamaan Senioripuolueen palstalta keskustelijat ja jäi sinne yksikeen häiriköimään agendansa kanssa ja kun moderointikin lakkasi poistamasta sen massapostauksia (joista esimerkkejä edellä olevissa aiemmissa linkeissä).
Aiemmin moderointi suoraan sanoen pelasti IPU:n palstan pakkoruotsispämmiltä aktiivisella siivoilulla, miten käynee tällä kertaa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11332037
"Kannattaa myös huomioida, että poistopyyntö ei automaattisesti tarkoita sitä, että ilmoitettu viesti poistetaan palvelusta"
Todellakin, huomasin joku aika sitten, että yllättäen en enän tajua sääntöjä, enkä huomaa aktiivisia häiriköitä seuraamillani palstoilla, tulimme sen verran erilaisiin tuloksiin moderoinnin kanssa ja siksi olenkin jättänyt ilmoittelun enimmäkseen muille, kuten toisalla todettiin:
" tai muuten aiheeseen mitenkään kuulumattomat viestit joutuu ilmottaan joka päivä ja jopa viikkokausia, eikä niille sittenkään tapahdu mitään, tai tyyliin sadasta ilmoitetusta törkystä lähtee ehkä hyvällä tuurilla yhden käden sormilla laskettava määrä koko päivänä. Ei auta vaikka laittaa mielestään kuinka kattavat ja järkevät perustelut, niitä ei ilmeisesti edes lue kukaan."
Sama käynyt mielessä. Ei isommin enään viitsi ilmoitella."
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11319769/#comment-60406066
Miksi vaivautua, tyhjän saa pyytämättäkin.Kun se poistettiin spämmäri totta kai jatkaa ja postaa uudelleen poistetun viestinsä, eli samat on tavat kuin senioripuolueen palstallakin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11334506 - Ja taas
Joo ja kirjoitti:
Kun se poistettiin spämmäri totta kai jatkaa ja postaa uudelleen poistetun viestinsä, eli samat on tavat kuin senioripuolueen palstallakin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11334506Samat poistetut jutut uudellen postattuna, se ei todellakaan säännöistä eikä käytöstavoista välitä agendansa kanssa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11337368 - Ja..taas
Ja taas kirjoitti:
Samat poistetut jutut uudellen postattuna, se ei todellakaan säännöistä eikä käytöstavoista välitä agendansa kanssa.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11337368Neljäs poistetun pakkoruotsispämmin ja massapostituksen uudelleenpostitus IPU:n palstalle säännöistä välittämättä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11338435 - Toisto kannattaa
Ja..taas kirjoitti:
Neljäs poistetun pakkoruotsispämmin ja massapostituksen uudelleenpostitus IPU:n palstalle säännöistä välittämättä.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11338435Eli massapostitus kannattaa, nyt se jäi palstalle. Senioripuolueen palstalla tuo sama juttu on kymmenkunta kertaa, RKP:n palstalla samoin. Mites Ylläpito tuon selittelee?
Siten ihmettelevät kun porukat ei viitsi ilmoitella... - No jo poistui
Toisto kannattaa kirjoitti:
Eli massapostitus kannattaa, nyt se jäi palstalle. Senioripuolueen palstalla tuo sama juttu on kymmenkunta kertaa, RKP:n palstalla samoin. Mites Ylläpito tuon selittelee?
Siten ihmettelevät kun porukat ei viitsi ilmoitella...Toisella ilmoituksella...
- On jo
No jo poistui kirjoitti:
Toisella ilmoituksella...
Kolme uutta pakkoruotsispämmiä ja massapostitusta IPU:n palstalla tuon jälkeen. Samoja juttuja kuin Senioripuolueen palstalla ja RKP:n palstalla...
Niinpä? kirjoitti:
"Kolme ensimmäistä sivua palstalla on täynnä pakkoruotsispämmiä (toistasataa avausta)ja kielipolitiikkaa, ei ollenkaan Senioripuolueen asioita"
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11335003/#comment-60486457
Tosiaan, palstan nimi ehkä olisi syytä vaihtaa. Nyt palsta näyttää taas sellaiselta kuin se oli ennen kuin sitä yritettiin pelastaa senioripuolueen käyttöön.Hei,
olemme jo ilmoittaneet, että ylläpito ei kommentoi viestien poistoa tai niiden poistoperusteita. Ehdotankin, että keskityt keskustelemaan palstalla sen aiheeseen liittyvistä asioista. Asiattomat viestit kannattaa toki ilmoittaa ylläpidolle, mutta häiriköt on hyvä myös jättää omaan arvoonsa. Suomi24:n ylläpito tekee kyllä kaikkensa niiden saamiseksi kuriin.
Terveisin,
Piia
Suomi24- turhaa suunsoittoa

Suomi24Poistakaa ihmeessä nämä tämän kaltaiset ketjut.....
- Ja on
On jo kirjoitti:
Kolme uutta pakkoruotsispämmiä ja massapostitusta IPU:n palstalla tuon jälkeen. Samoja juttuja kuin Senioripuolueen palstalla ja RKP:n palstalla...
Itsenäisyyspuolueen palstalla spämmeineen ja loisiksikin siellä haukkuu ihmisiä. Samat jorinat mitä oli Senioroipuolueen palstallakin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11345748
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11345610
Senioripuolueen palstalla sitä sitten on enemmän.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11348480
Äh, eihän toi palsta edes toimi vaan on aivan jumissa hidas, no siellä on toistakyymmentä pakkoruotsispämmiä, samojen asioiden toistoja ja poistettujen viestien uudelleenpostauksia. - Sehän se taas
Ja on kirjoitti:
Itsenäisyyspuolueen palstalla spämmeineen ja loisiksikin siellä haukkuu ihmisiä. Samat jorinat mitä oli Senioroipuolueen palstallakin.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11345748
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11345610
Senioripuolueen palstalla sitä sitten on enemmän.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11348480
Äh, eihän toi palsta edes toimi vaan on aivan jumissa hidas, no siellä on toistakyymmentä pakkoruotsispämmiä, samojen asioiden toistoja ja poistettujen viestien uudelleenpostauksia.Oli...
Service Temporarily Unavailable
The server is temporarily unable to service your request due to maintenance downtime or capacity problems. Please try again later. - ja kappas taas..
suomi24 kirjoitti:
Hei,
olemme jo ilmoittaneet, että ylläpito ei kommentoi viestien poistoa tai niiden poistoperusteita. Ehdotankin, että keskityt keskustelemaan palstalla sen aiheeseen liittyvistä asioista. Asiattomat viestit kannattaa toki ilmoittaa ylläpidolle, mutta häiriköt on hyvä myös jättää omaan arvoonsa. Suomi24:n ylläpito tekee kyllä kaikkensa niiden saamiseksi kuriin.
Terveisin,
Piia
Suomi24jälleen jätettiin tällekin palstalle koko läjä vastustajia herjaavia törkyjä ym. turhakkeita lojumaan, kuten on olleen sitkeesti jo päiväkausia..
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11344754
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11335630
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11359591
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11344589
Että siinäkö on ylläpidon käsitystä "asiallisuudesta"...!?
Sen sijaan tämä vastustava aloitus lähti "yllättäen" puolessa tunnissa sen postaamisesta!
Julmin hyväksikäyttö
Lapsen hyväksikäyttö
26.3.2013 11:36
Joku tunnettu hihhuli-lahkolainen on syytteessä seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Sen sijaan abortti-uskikset pääsevät kuin koira veräjästä. Ensin nautitaan seksistä ja sitten sen seuraukset pannaan viattoman lapsen osalle surmaamalla hänet mukavuusabortissa. Tämä on julmin seksuaalisen hyväksikäytön muoto.
- näin onn
Menkää ruotimaan noita kielijuttujanne sinne omalle palstallenne...ei niitä täällä kukaan jaksa eikä halua lukea....
- pois vaan
Juuri näin..
- Tieto-liikenteen...
Tietoliikenteen häirintä:
"Tietoliikenteen häirintä on rikos, joka tarkoittaa tele- tai radioviestinnän häirintää tai estämistä. _Esimerkiksi häiriköivien viestien lähettäminen Internetiin on tietoliikenteen häirintää._ Rikoksesta on lievä ja törkeä tekomuoto. Tietoliikenteen häirinnästä voi Suomessa saada sakot tai enintään kahden vuoden vankeusrangaistuksen."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Tietoliikenteen_häirintä
- vahdit..hei
Onko seniili ja seniori sama asia....ihan siltä tuntuu...
- seniilit.....
Yleensä ei ole ole, mutta nämä täällä riehuvat seniorit ovat kyllä ihan seniilejä...eivät osaa edes omassa karsinassa pysyä...
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai908436Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki424738Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.414401Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?
Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit452615Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.991490- 401296
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441246Heräsin taas sinä mielessä
Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?641152Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota391150Kannattaa toimia yleisesti ottaen
Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo1671090