Nyt se taas alkaa! Kaikki hehkuttavat lisääntyvää valoa ja kevään tuloa. Tästä ajasta eivät kuitenkaan kaikki pysty iloitsemaan, ahdistus ja masennus lisääntyvät: mitä kirkkaampi sää, sitä mustempi mieli. Sanotaan, että huhtikuu on kuukausista julmin, mutta näin aurinkoisten päivien ilmaannuttua alkaa tulla oireita, kaikki mielenkiinto kateissa kun aamulla on jo valoisaa - ja nyt varsinkin kun aurinko on ruvennut tillittämään täysillä ja lisää luvassa. Vasta toukokuun tullen olo alkaa helpottaa. - Koska en liene ainoa tällainen "poikkeava", voisiko joku kohtalotoveri kertoa omista kokemuksistaan.
Kevätahdistus
Pinna kireellä
71864
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos se helpottaa, niin meikäläistä ahdistaa ympäri vuoden .
Kuitenkin myöhäsyksyllä alkanut ahdistus kylmään ja pimeään päin mentäessä en erityisen ahdistavaa. Lasken viikkoja ja päiviä, milloin edes talvipäivänseisaus tapahtuu.
Olen aivan kilahtanut valoisuuteen. Otan lokakuussa käyttöön kirkasvalolaitteen. Luen, syön ja täytän ristikoita tuossa lisävalossa, eilenkin parituntia.
Nyt olen jo hermona; kohta se on juhannus ja päivät lähtee taas lyhenemään. Kuitenkin pärjään rääkkäämällä itseni päiviitäin kuntopenkeissä, että tuntisin tehneeni jotain hyödyllistä.
Sisarukset pitää minuu aivan skitsoina mm. pienien bulimia ja anorektisten piirteideni takia. Tänään näin muitakin aurinkon valosta kilahtaneita. Tietysti analysoin tätä ilmiötä. Pelkurithan valoa ylikaiken kinuaa.
No mulla on myöskin ahdistunut olo aina ihan vuoden ajasta riippumatta. Tietysti syksy ja talvi on vielä ankeempaa aikaan minun mielestäni kuin kevät ja kesä.
Mulle myös kevät on vaikea, syksystä pidän eniten. Kesä on ihan kamalan ahdistava, kun kaikki tekevät ja touhuavat. Talvella melkein kaikki muutkin käpertyvät peiton alle, sinne missä itsekin olen mieluiten.
Kyllä, kevät on vuodenajoista pahin, ollut aina minulle. ahdistaa, kun alkaa olla valoisaa 24/7. Eikä voi enää piilotella pimeyden turvassa. Kaikki ihmiset on niin pirun iloisia, juoksevat pää kolmantena jalkana hymy korvissa. Ja ovat rakastuneita, ah, niin rakastuneita. Itseäni ei kukaan edes vilkase. En saa koskaan kokea rakastumisen riemua. Ja kevätvaatteet. Voi ei. Niihin ei meikäläinen mahdu, kiitos Cymbaltan, joka lihotti minua 20 kg vuodessa, eikä siitä eroonkaan päässe pahojen vieroitusoireiden takia. :(
Täällä on yksi kohtalotoveri... Minä en loppupelissä edes tiedä mikä ahdistaa, mutta ahdistaa niin hemmetisti. On kaksi ihanaa pientä lasta ja hyvä mies, mutta tuntuu että pakkaan laukut ja lähden... jonnekin... kaipaan.. jotain... Juttelin eilen miehen kanssa ja kerroin tuntemuksista. Pyysin ymmärtämään, koska olen hyvinkin hankala... vaikea muuttaa ajatuksia, kun ei tiedä edes mistä ne kumpuaa... ja miksi... ja tämän pitäisi olla ihanaa aikaa, kun aurinko paistaa ja lumet sulaa... nautinhan minä auringosta ja lämmöstä, rakastan kesää... mutta mistä tämä järkyttävä tunne tulee ?? Tunne joka tuntuu puristavan sydämen kasaan, ja salpaa hengityksen... Tämä on ohimenevä, joka kevät ilmestyvä ongelma... Ja niin väsyttävää....
Toivottavasti Vappuna tulee oikein paska sää ettei vaan tarvi lähteä juhlimaan ihmisten joukkoon.