Olen 17 vuotias tyttö, jolla on nk. pakkoajatuksia. Tämä alkoi vähän alle puoli vuotta sitten, aina hiljalleen. Alussa ajatukset eivät vaivanneet niin voimakkaasti, pystyin katsomaan tvstä mm. Criminal Minds ja CSI nimisiä ohjelmia. Mutta aina vähitellen, jouduin karsimaan noita mielisarjojani, sillä aloin samaistua sarjojen '' pahiksiin''. En ikinä voisi satuttaa ketään enkä itseäni, mutta nuo ajatukset vain ryöppyävät mieleeni, ''mitä jos..''. En saa niitä suljettua pois, hikoilen ajatusten vallitessa, saatan vavista ja joskus alan repiä sormenpäitäni.
Minulla on laaja ystäväporukka, vanhempani erosivat vuosi sitten. Siitähän tämä kaikki on saanut alkunsa. Katson telkusta nykyään vain pitkälti komediaa ja elokuvia, mutta viime aikoina olen ystävien suosituksesta katsonut Supernaturalia. Olen sarjaan koukussa, ja olen pitänyt taukoja sen katsomisessa. Mutta nyt sain ekan tuotantokauden loppuun, ja tottakai haluan katsoa seuraavankin. Viime kaudelta skippasin ahdistavimmat jaksot. Haluaisin löytää apua tähän, minulle on sanottu että pitäisi lopettaa niiden katsominen. Olen lopettanut muut paitsi Supernaturalin siis. Haluaisin vain pystyä katsomaan sarjoja ilman pelkoa.
Olo tuntuu niin ''kirotulta''... Minulla on jo ennestään pari sairautta, toinen rajoittaa elämääni. Ulkonäkö paineita löytyy kiusaamisen takia ja olen kerran käynyt alipainon äärirajoilla. Olen seurustellut kahdesti, molemmilla oli huono menestys, olen menettänyt luottamuksen miehiin. Suurin osa ystävistäni katsoo kauhua ja muuta vastaavaa, itsekkin pystyin siihen ennen. Olen aina ollut herkkä, eli en voi katsoa mitään missä veri lentää koko ajan. Vielä mainittakoon että minulla on keskivaikea masennus testien mukaan.
Käyn siis psykiatrisella polilla, jossa todettiin pakkoajatukset. Minulla on lääkitys ahdistuneisuuteen, mutten muista tähän hätään nimeä. Jos joku sattuu olemaan vastaavanlaisessa tilanteessa; Voimia sinulle!
Pakkoajatukset
5
334
Vastaukset
- epäuskottava
Täällä on monta kirjoittajaa, luulisin että tämäkin on saman henkilön kertomus.
Hakee huomiota. - ystävä
Hyvä kun kirjoitat ajatuksiasi,Me kaikki ollaan niin erillaisia.Sää oot syntynyt herkäks .Mie olin kanss sun iäs tommonen,aina sormet korvissa ja tyyny naamalla kattelin filmejä.Karmeita painajais näin ja säikyin omaa varjooni ,nukuin aina valot päällä..en oikein tiiä missä vaiheessa aloin kasvaa ulos noista peloista,ehkä vähän yli kaks kymppisenä...sit ko tuli omia lapsia ,aloin aatteleen etten halunu tartuttaa mun muksuihin omaa pelkoani,kait se siitä alko väheneen.Mut en ole koskaan kattonu mitään kauhufilmejä,enkä tiedä tartteeko niitä nyt kattoo jos kerran pelottaa..Vanhat ihmiset ei halua kattoo etes uutisia kun tulevat niistä ahdistuneiksi,pelkkää sotaa..Mie uskon et sun häätyy antaa ittes olla sellanen ko se on,hyväksyä et olet herkempää tekoa,sie et ole mikään rentunruusu joka kasvaa minkän ojan varrelle tahansa,sie oot orkidea jokaa vaatii hyvää ja helläpitoista hoivaa.Meitä kukkia on monen moisia.Hyvää jatkoa sinulle nuori nainen.
- KeskustelunAloittaja
Kiitos Ystävä!
Viestisi sai minut paremmalle tuulelle, kiitos sinulle! Toivon sinullekkin hyvää jatkoa! - Tsemiäsulle
Kunhan yrität vaan muistaa sen, että vaikka kuinka olisikin näitä ajatuksia, niin ne ovat vain ajatuksia, eikä niissä ole mitään pahaa. Todellisuudessa olet ihan hyvä ihminen, etkä tekisi muille tahallisesti pahaa, ja tiedätkin sen. Älä yritä tukahduttaa näitä pakkoajatuksia tyyliin: "voi kauhea miten voinkaan ajatella näin pahoja ajatuksia... Minun täytyy lopettaa heti!", koska se yleensä vaan voimistaa niitä. Sen sijaan yritä nousta niiden ajatusten yläpuolelle. Sano vaikka itsellesi, että nämä ajatukset on ihan ok ja niitä saa olla, sillä tiedän, että ne ovat vain ajatuksia. Voit myös kokeilla mindfullness -tyyppistä tekniikkaa, eli tarkkailet ajatuksiasi ja kiinnität niihin huomiota. Älä takerru niihin ja lähde niihin mukaan, vaan tarkkailet niitä vain, ikään kuin olisit joku ulkopuolinen tarkkailija. Tee havaintoja niistä ja siitä, mitä sinun kehossasi tapahtuu niiden ajatusten myötä. Tsemppiä ja kaikkea hyvää sulle!! Hankalia aikoja tulee joskus, mutta muista, ei alamäkiä ilman ylämäkiä! Kyllä jossain vaiheessa helpottaa! :)
- fhfghfhfgh
Kato Dexteriä. Se on todella rento ja pirteä sarja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 213600
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu303413Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt503371Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka513045Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222849Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod212608Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1142332MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142145Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1341370