että ihminen on niin lukossa että on muille kuin kivi eikä tunteista puhuminen tule kuuloonkaan?Onko se huonoa itsetuntoa?
Kuitenkin on aika saatanallinen ikävä yhtä naista.
Kuitenkin on aika saatanallinen ikävä yhtä naista.
mistä johtuu
3+8
67963
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 67
Vanhimmat
Voihan se toki olla huonosta itsetunnosta johtuvaa, mutta samaan aikaan myös menneisyys saattaa kolkutella taustalla. Onko sulla ollut huonoja kokemuksia muiden naisten (esim. exien kanssa) kanssa? Oletko satuttanut itseäsi naisten kanssa?
Omalla kohdalla tunteista puhuminen tuntuu vaikealta juuri siksi, että pelkään satuttavani itseäni. Tunteet on kuitenkin ihana asia ja niistä kertominen vielä ihanampaa, miksihän ihmeessä niistä puhuminen sitten on niin vaikeata...
Oletko miettinyt esim. tekstiviestin/sähköpostin lähettämistä, jos esim. kasvotusten menet lukkoon?
Lisäyksenä vielä; entä jos sillä naisellakin on kova ikävä sua? Entä jos niistä tunteista puhumisesta olisikin hyötyä teille kummallekin?
käy niin. Tuntuu kuin se avain millä jotain on lukittu, olisi hukassa, ja sitä lukkoa ei voi avata kuin just sillä oikealla avaimella.
Kerro ikävästäsi jotain muuta reittiä myöten Hänelle, pikkuhiljaa, sana ja lause kerrallaan, kyllä se avain sieltä löytyy.
Onnea yritykselle.
No minusta se on vain ylpeyttä ja luottamuksen puutetta. Varsinkin, jos et uskalla edes rakkaallesi puhua tunteistasi. Tuskin hän niitä eteenpäin juoksee kertomaan. Voisit miettiä asiaa siltä kantilta, että mitä vahinkoa siitä voisi sinulle tulla. Kaikki eivät välttämättä ole edes kovin tunteellisia, eikä heillä ole tarvetta puhua niistä.
Mutta varmasti naisesi/tyttöystäväsi ainakin haluaisi tietää mitä sinä hänestä ajattelet, mahdollisesta tulevaisuudestanne ja ylipäätään suhteestanne.
ei ole naista/tyttöystävää on vain muurin taakse patoutuneet tunteet,ja äänetön tuska.
kyllästynyt omiinkin muureihin, että kohta teen jotain. Haluan kuitenkin tuntea hyvää oloa.
Miksi oot rakentanu muurin ? Onko sua satutettu niin pahasti ?
En sanoisi että satutettu,paremminkin niin että polulleni sattui ihminen joka ei sen haavoittuvuudesta tiennyt.Enkä sitä tietoisesti rakentanut ole.
Eli se nainen jota ikävöit ? Mitä sitten oikein tapahtui ?
Ei hän.Se juttu on jäänyt taakse ja siellä pysyy.
rakastat? Sitä joka haavoitti sua vai sitä, jota ikävöit, mutta et enää halua elämääsi?
Sitä ket on ikävä.
häneen yhteyttä ja kertoa, että on ikävä.
Mulle kans vaikeeta vaikka nainen oonkin. Joskus jopa tunteiden hyväksyminen / myöntäminen itselle. Vaihtoehdot taitaa olla tähän kyvyttömyyteen jääminen tai opettelu. Vaikka rämpien.
Miten nainen käyttäytyy seurassasi?
Katsoo/katsoi,vaikutti vähän pelokkaaltakin.
miten hän sitten katsoi?
puhumaan tässä. Miten suuri ikävä on? Kuvaile. Mitä tekisit jos saisit naisen luoksesi? Tai sanoisit? Toisaalta kun mietin, niin minusta on aika ihanasti sanottu tuo että on saatanallinen ikävä. Se on aika voimakkaasti sanottu.
Sanoisin että on ollut kamala/saatanallinen/helvetillinen(minkä näistä nyt sitten sylki suuhun toisi) ikävä ja että hän on upea nainen.
hänelle!
se olla totuus
Tälläiset tunnelukot on jo lapsuudessa opittuja perisuomalaisia käytösmalleja.Ne perityvät sukupolvelta toiselle.Tämä kaikki sulkeutuneisuus, ettei pystytä puhumaan tunteista.Alkoholi avaa monilta suomalaisilta näitä tunnelukkoja ja se tuntuu hyvältä, kun pystyy avautumaan.
Siksi suhde alkoholiin vääristyy ja juomisesta tulee tapa.Tunnelukkojen avain.
Haluan rentoutua, haluan puhua.Ilman alkoholia en siihen pysty, siispä on pakko juoda, muuten pää räjähtää, ellen saa puhuttua.
On vaikeaa oppia puhumaan tunteistaan selvinpäin avoimesti.
Ellei kasva sellaisessa ympäristössä, missä siihen opetetaan.
Eli kodissa, missä näkee lapsuudesta alkaen, että tunteista voi ja pitää puhua avoimesti ja ilman alkoholiakin.
Jos joku ystäväsi tai puolisosi on sulkeutunut, niin ihan varmasti hänen lapsuudenkodistaan löytyy sulkeutunut isä tai äiti, tai jopa molemmat.
Tälläisessä kodissa kasvaneen lapsen on vaikea aikuisenakaan oppia puhumaan ja avaamaan tunnelukkojaan.
Hankalaa olla suhteessa sellaisen ihmisen kanssa, jonka tunteita saa aina vaan arvailla, joka ei puhu niistä.
Sanoilla on niin helppo valehdella,mieluummin osoitan teoilla välittäväni,jos siihen saan mahdollisuuden.
Sitten vaan toimeksi. Vai onko joku mutka matkassa että epäröit mahdollisuutta ?
Mutkia ja kilometrejä.
Tarkoitat siis munattomuutta ja tekosyitä.
Isot ja tärkeät asiat saattavat joskus olla melkoisen pelottavia.
Mutta koita nyt jotain saada itsestäsi irti.
Itsellä tilanne, jossa olen jo muutaman kerran ilmaissut mielenkiintoni tutustumiseen -hiljalleen aina selkeämmin- mutta toinen ei saa konkreettista vastakaikua aikaiseksi.
Tilanne jo niin paha, että loukkaa minua.
En halua olla roikkuja, joten jos toinen ei mitään sano/viestitä/tule vastaan.. antaa olla.
Samaa sanoisin kuin aiemmat eli koeta saada se rohkeus jostain kohdata asia. Tiedän kyllä miten hankalaa on, itse olen tajuttoman sulkeutunut tunteiden osalta, en vaan saa puhuttua niistä. Eli pata kattilaa soimaa :)
Mä olen omalla kohdallani huomannut, että parempi kun pidän mölyt mahassa ja enkä puhu tunteistani ikinä kellekään, ketä ne edes kiinnostaa. Mun olemassaolo ei edes kiinnosta ketään tai sekään, onko munlaisella tunteita olemassakaan
Valintojesi vanki. Jos tiedostat asian niin tiedät myös, että on monia mahdollisuuksia, joita et käytä. Jos valitset jäädä sinne, niin ehkä se on juuri sitä, mihin olet tottunut. Tuttua ja turvallista. Olisihan se kamalan pelottavaa vapautua vankilastaan.
Saatanallinen ikävä kuullostaakin juuri niin tuskaiselta että siitä on vaikea puhua.
Entä jos alat tutustumaan naiseen arkisissa merkeissä, pyri lähelle jutustelemaan niitä näitä tai jos hän asuu kaukana niin pyydä facekaveriksi ja siellä kevyttä juttua. Sitten kun tottuu toisen lähellä oloon ja tutustuu paremmin niin sitten voi tulla mahdollisuus että voit kertoa että sulla on muutakin tunnetta kuin kaverillista.
huomanneet kuinka otsa rypyssä toista ihmistä ajatteleekaan. Eilen
tulit mieleeni niin voimakkaasti, että jo autossani yksin ajaessani ääneen
huusin "Rakastan sinua kamalasti, ____! Otsani oli kauan kurtussa sen
jälkeen eikä itkukaan ollut kaukana.
jos et kerro sitä hänelle itselleen :-(
Huomaan.Vain yksi tässä ketjussa vastasi aloittajan kysymykseen selkeästi.Kysymykseen, miksi ihminen on lukossa?Eikä tunteista puhuminen tule kuuloonkaan?
Kuitenkaan, ei kysyjä, eikä kukaan muukaan kiinnittänyt tähän vastaukseen mitään huomiota.Se sivuutettiin muunlaisella höpinällä.Ilmeisesti tässä ei oikeaa vastausta edes haettu.Saati sitten haluttiinkaan tietää.Mistä johtuu?
Ketjussa tyrkytetään vaan sulkeutuneelle ihmiselle omia neuvoja, tee näin ja noin.
Eikä ymmärretä, ettei hän pysty näin tekemään, koska on sulkeutunut ja jumissa.
Hän vaan halusi tietää:Mistä johtuu?Mutta huomaan, että täällä on ihan turhaa vastata tälläisin kysymyksiin.Turha myös kysyä, koska kysymyksiä ei näköjään vastauksista päätellen ymmärretä.
Aloittaja otsikoi väärin.Hänen olisi vastauksista päätellen pitänytkin kysyä.
Mitä teen?Eikä, mistä johtuu?Jos hän olikin vain neuvoja vailla.
On lukossa, kun ei ole avautunut. Hengaa ihmisten kanssa, joiden kanssa voi pysyä piilossa, jotka ei huomaa mitään. Ei mene suotta epämukavuusalueelle, ei pistä itseään likoon, jos ei ole äärimmäinen pakko, lähtee karkuun kaikkea ja kaikkia, alisuoriutuu töissä ja ihmissuhteissa? Ilmeisesti yleisempää naisilla?
Ja sitten tietysti oma temperamentti ja epäsuotuisa, lannistava kasvuympäristö auttavat asiaa, ou jee they do!
hei tost ei tajunnu kyl kukaan mitään.
Olen myös miettinyt tuota ihan samaa.. Joten sama tilanne paitsi että olen nainen ja on ikävä miestä. Tämä mies oli samanlainen joskus aikaisemmin, mutta kun tavattiin myöhemmin, puhuikin tosi avoimesti tunteistaan.. Tosin alkoholikin saattoi vaikuttaa asiaan :) Mutta siis minä en saanut sanaa suustani ja suurinpiirtein kettuilin hänelle. Vaihdeltiin tekstareita myöhemmin ja ilmaisin haluni jutella, hän sanoi että kasvotusten, ei puhelimitse.. mutta sitten juttu kaatui ettei löydetty yhteistä aikaa ja asia jäi leijumaan. En sitten tiedä olisinko saanut puhuttua kaikesta mitä tunsin miestä kohtaan mutta olisin halunnut, vaikkei sillä enää ole tavallaan merkitystä kun aikaa on kulunut.
Ärsyttää kuitenkin että olen niin vammanen että käyttäydyn paniikissa aivan päinvastaisesti. Mitenkä siitä kukaan oikeasti osaisi lukea että ihminen on tärkeä ja rakas kun kettuilen, vaikka häntä pussailisikin siinä. Voi elämä!!
haluisit kertoaq naiselle tunteistasi ja kysyt siis neuvoa miten sen teet?
No se olis kuule hyvä neuvo monillekin miehille.
Etenkin sellasille ketkä parisuhdetta haluuvat, mutteivät kuitenkaan osaa tunteista tai paljon mistään muustakaan puhua. Suhde ei voi toimia jos ei pysty puhumaan.
Toivottavasti sulla on joku, jolle voit puhua. En minäkään kaikille puhu, todellakaan, mutta minulla on muutamia hyviä ystäviä, joille voin puhua.
Minusta tuntuu todella pahalta, että on yksi mies, jonka kanssa oli lyhyt juttu aikoja sitten ja nyt meillä ei ole mitään yhteistä enää kuin muistot. Noh, täytyy mennä sellaisten ihmisten luokse, joille kelpaan tällaisena kuin olen.
Huomaan itsestäni, että minulla on paljon tunnelukkoja ja olen aika paljon bilettänyt viime aikoina. Yritän pienessä nousuhumalassa selvitellä sekavia tunteita ja yksinkertaisesti unohtaa kaikki. Huono juttu :(
Luulisin että syy on ettei pysty yhdyntään,siitä on vaikea keskustella.
Ei minulle ainakaan ole, vaan pikemminkin itsetuntoa.
On vain niin että jos koko elämä rakentuu vääristymille, kaikki mitä ehetymiseen tarvitaan, rakentuu todellisuuden kautta.
Tunteista puhuminen on vaikeaa silloin kuin vaisto sanoo muuta ja haluaa tietää mistä on kysymys :)
minä olen aina ollut oikeassa tunteineni, enkä ole väärässä tässäkään asiassa.
Tässä on kyse niin vaikuttavasta asiasta, että saa olla vaikka hautaan asti.
Tunteeni on oikea, vaikka mitä tapahtuu. Kun se on kerran riepoteltu mailla ja merillä, totuus on suloisempi kuin mikään muu tässä maailmankaikkeudessa.
En ole katkera. Annan anteeksi niille, jotka ovat ymmärtämämättömyyttään tehneet sitä, joka tavallaan todistaa minulle heidän tietämättömyytensä.
Uskokaa vaan, oikeassa olen.
Samaa ihmetelly. Miksi se, tunteista puhuminen ja itsensä paljastaminen kasvaa mielessä niin suureksi asiaksi, että ei vaan pysty kertomaan? Miksi, kun maailmassa on kuitenkin paljon lempeitä ihmisiä.
Samalla suomalaisten tunneköyhyys suorastaan ahdistaa, tuntuu ihanan vapauttavalta kokea muunmaalaisten estottomuutta, eikä silti meinaa pystyä muuttumaan. Musta tuntuu joskus että on kirous olla suomalainen.
Ainut keino kai on vaan mennä tuntematonta ja pelottavaa kohti, jos haluaa muutosta. Helppo todeta, mutta tosi vaikea muuttaa asioita.
Huomio!Palataampa viellä tohon aloittajan kysymykseen:Mistä johtuu?
Vastaillaan siihen, jos sopii?
Koska joku on niin sanavalmis ja kaikkitietävä,/ns. kaiken kokenut, että ei ole sijaa toisen kuulluksi tulemiselle. En pysty ymmärtämään yhtään muuta syytä.
Ihminen joka todella on kokenut kaiken, pystyy kohtaamaan ihmisen kuin ihmisen!
Ja omaa vielä sanavalmiudessaan piirteitä, joka ylittää itse dalai laman...... silloin kyseeenalaistetaan koko ihminen ja hänen teot todellisuudessa. KELE!
Tässä vaiheessa elämää pitää olla nöyryyttä ja viisautta!! Antaa aikuisten ihmisten luoda suhteensa ym. ilman manipulointia!
Miten noin itseriittoista ihmistä pitäisi lähestyä??
Vastaus:sanella hänelle suoraan ajatukset. Siinä se ihminen punnitaan lopulta ja ennenkaikkea ne teot!
Ratkaisukeskeisiä ihmisiä paikalla :) kuka tietää mikä se syy on.
tulee mieleen omia lapsuuden kokemuksia... mulle vanhemman viesti oli että ei saa ilmaista suuttumusta, sain joskus hirveät rangaistukset kun suutuin ihan syystä.
Me ollaan niin totuttu lakaisemaan asiat maton alle, asioista ei saa puhua ja itseään ei saa ilmaista. Positiivistenkin tunteiden ilmaisu tuntuu suomalaisista toisinaan nololta. Ja ihmisellä voi olla asioita joista vaan ON vaikea puhua, sotatraumat esim. vois suomalaisten menneisyydessä olla sellainen asia.
Virtahepo olohuoneessa -ajatuksen heitti yksi tyyppi joskus... Kun teeskennellään että virtahepoa ei olohuoneessa ole vaikka se siellä ihan selvästi on, asiaan liittyvät tunteetkin pitää salata ja peittää.
Ei ole yksiselitteistä vastausta.
Joten, jos tietää vastauksen ja tarpeeksi itse käsitellyt sitä, sohaise muurahaispesään. Saat kusta ja paskaa päällesi, mutta antaa tulla vaan. Tiedät olevasi oikeassa.
Ja minä sain kaikkien luottamuksen tällä tavoin :)
yksi ihminen ei voi kokea kaikkea....
No silloin kysytään käytöstapohja!!
Ja sitä kaikkea opastusta, joita tiede mielle ojentaa lukuisin eri tavoin, Piste! Jos esittää kaiken tietävää viisasta, niin silloin pitää myös olla sitä. Piste! N-Ö-Y-R-Y-Y-S?????
Voin todella sanoa tietäväni, mitä on viisaus ja nöyryyrs ja mitä ei ole äly ja tieto ja taito:D
Ne, jotka todella tietävät, ne vaikenevat ja opastavat. Ei heidän tarvitse huutaa ajatuksiaan yli muiden. Se tieto on heidän viisautensa. Hei eivät puhu paskaa alistaakseen ketään ja he ovat ihmisiä sanojen takana. Teot puhuvat!
Oikeasti viisas/älykäs ihminen ymmärtää olevansa tyhmä,muuten hän ei juuri eroa muista.
Mulle ei kannata esittää myötätuntoa...metsään menee kuitekin... Miksi juuri sinä olisit se, joka olisit kyllin vahva ymmärtämään myötätunnon merkityksen saati sitten osoittamaan sitä minulle???? SINUNA???
Ja tuolle ..............................-nimimerkille: Sinun mielipide on jokseenkin naiivi! Ei tarvitse olla tyhmä ymmärtääkseen sitä kaikkea mitä ei ymmärrä.
Toki aiheen vierestä aina pitää puhua.Eihän asiassa kannata pysyä, jos osaa rönsyilyn jalon taidon.Ihmisen kohtaamisista ei tässä varmasti ole kysymys, vaan siitä että keskusteltaisiin asiasta eikä sen vierestä.
Mutta MINä tiedänkin KAIKEN ja VASTAAN aina SIIHEN mitä KYSYTÄÄN.
ja ellei tiedä, voi hyvin olla vastaamatta.
Sekopäiden maa ja oltais kaikki jo tervepäisempiä eikä ikäväpalstalla olisi yhtään hullua jos joku tietäis vastauksen siihen miksi ollaan tälläsiä ku ollaan.
Onpas taas turha ketju.
Eikö sullakaan tule muuta mieleen kuin "huonoitsetunto"??
Herää pahvi sun tietämykses kanssa.
Vaikka mitä elettyä ja koettua, Masentuut?? Ennakkoluuloinen? Ei luota vaisoihinsa? No ehkä huono itsetunto? VAi huono itsetitämys? Ehkä kasvun saralla? On elänyt tynnyrissä tms sulkeutunutta elämää? Miellyttänyt aina muita? Tehnyt aina niin kuin on sanottu?
Voi vidu että ihmisill'ä on ihmettelemistä. Ja Miksi??
Täs muuten hyvä esimerkki miks me ollaan tälläsiä urpoja.
Heti ollaan haukkumassa vidun idiootiksi ku joku kipuilee omaa asiaansa mistä toisilla ei oo mitään käsitystä.
I feel you ap.
Ihan normaalia rakastumisen oireita . Sait sitten kaikien naisten hoivavietit esille. huh.huh. virtahepoja sunmuita sotaraumoja?
Vaihdat vain sanan "jos" tilalle" kun", kun lähestyt häntä ,niin rohkeutesi kasvaa ja tunnelukot aukenee itsestään.
mäkin oon pienestä pitäen tottunut peittämään omat tunteeni, aina ollut se kiltti tyttö, diplomaatti, rauhantekijä niin kotona, koulussa kuin harrastuksissa. tiedän osittain mistä se johtuukin, mutta siitä ominaisuudesta on vaan melko vaikee päästä näin aikuisemmalla iällä eroon..
tunteet ei oo oikeita tai vääriä, ne on aina jokaisen omia. toisaalta oon huomannut, et monet ehkä vähän ”tunnelukkoiset” on myös tosi herkkiä aistimaan muiden tunnetiloja. se on hieno ominaisuus.
tunteista voi tosiaan olla vaikea puhua. itseäni se alkoi jossain vaiheessa häiritä niin paljon, että rupesin tietoisesti harjottelemaan asiaa. matkaa on vielä, mutta koko ajan ota enemmän ja enemmän ”riskejä” ja se tuntuu hyvältä. tuntuu, että ylittää itsensä joka kerta, vaikka kysehän on joillekin ihan arkisesta asiasta, tunteiden näyttämisestä.. mutta itse iloitsee, kun osaa vaan sanoa jollekin upealle ihmiselle, että se on kiva..
itse uskon myös tekojen voimaan. halaus, katse,.. sanoja on niin helppo heitellä. itsekin kuullut niin paljon kauniita sanoja, mutta aika harva on todella tuntunut tarkoittavan niitä. teot ei oo vastannu sanoja..
jos teillä on kilometrejä välissä, voisitko tehdä etäältä jotain kivaa tytölle? toisen huomiointi pienin teon onnistuu kauempaakin.. ja pienellä kivalla teolla voi olla suurikin vaikutus, suurempi kuin yhdelläkään sanalla..
Tiedätte kai, että satutatte toista osapuolta luultavasti vähintään yhtä paljon kuin itseänne? Siinä missä te koette tukahtuneisuutta ja kyvyttömyyttä ilmaista omia tunteitanne, toinen kokee torjutuksi tulemisen ja riittämättömyyden tunteita. Jos itse rohkaisee itsensä ja ottaa ensimmäisen askeleen, ja jääkin yksinään ihmettelemään, enkö tosiaan ollut edes avoimen keskustelun arvoinen? Eikö toinen voinut ilmaista kohteliaasti, että on siirtynyt eteenpäin, pitääkö se todella sanoa ilkeästi? Kun jotkut meistä vaistoaa ne lukot, jolloin sitä haluaa ottaa sen askeleen jo auttaakseen toista. Mutta toistuvasti ei kukaan pysty ottamaan turpiinsa, ja jouduin minäkin päättelemään, että varmaan olin sitten väärässä.
Se ei ole kuulkaa kenellekään helppoa, se puhuminen. Mutta sanokaa nyt herran tähden edes se, että en osaa keskustella tällaisista asioista ja että vika ei ole sinussa. Varsinkin jos välitätte!!
Hyvä kirjoitettu.
Luottamus on ainakin yksi sellainen, mikä synnyttää ihan terveen lukon. En tiedä, onko jo mainittu tuhat kertaa edellä tässä pitkässä keskustelussa. Esimerkiksi jos olet kokenut joidenkin taholta tahallista väärinymmärtämistä ja valehtelua, lähinnä säälittää kaikki utelu sen nimissä, että pitäisi päästä synnyttämään uusia juoruja kun on tylsää.
Eli ehkä ei oikea, oikeat ihmiset sinua ymmärtämään, sinun tunteillesi.
Tai ei luottamus, vaan aiheesta syntynyt täydellinen luottamuksen puute. Kun ihminen on jo edeltävällä toiminnallaan osoittanut, mistä hänen kanssaan on kysymys. :-)