Vinkit.

Pelkäätkö sosiaalisia tilanteita?

Jännittää. Punastuttaa. Sanat takertuvat kurkkuun. Tuntuu, että kaikkien katseet kohdistuvat sinuun.

Näitä pelkoja tulee jokaiselle joskus sosiaalisissa tilanteissa. Kammoat ajatusta, että joutuisit naurunalaiseksi ja nöyryytetyksi ihmisten nähden. Joskus tilanne kuitenkin muuttuu niin pahaksi, että pelko hankaloittaa jo jokapäiväistä elämää, esimerkiksi opiskelua tai työssäkäyntiä.

Voimakkaista sosiaalisista peloista kärsivän ihmisen mielessä pienetkin virheet kasvavat isoiksi ja hallitsemattomiksi - esimerkiksi lyhyt tauko julkisessa puheessa venyy mielessä minuuttien mittaiseksi. Saatat pelätä kontakteja kaikkiin muihin kuin läheisimpiin ihmisiin tai saatat pelätä tiettyä sosiaalista tilannetta, kuten juuri esitelmän pitämistä.

Jos pelkäät huomion keskipisteenä olemista, nolaavasi itsesi muiden edessä sekä yrität usein välttää joko puhumista julkisuudessa tai syömistä, juomista tai kirjoittamista muiden ihmisten nähden, saatat kärsiä sosiaalisten tilanteiden pelosta. Jos vielä näissä tilanteissa punastut, vapiset, voit pahoin tai tunnet äkillistä pakottavaa tarvetta käydä WC:ssä, kärsit melko varmasti sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Sosiaalisten tilanteiden pelko sekoitetaan usein virheellisesti ujouteen. Ujo henkilö ei kuitenkaan tunne yhtä ylitsepääsemätöntä jännittyneisyyttä sosiaalisessa tilanteessa eikä välttämättä vältä näitä tukalia tilanteita. Toisaalta sosiaalisia pelkotiloja kokeva ei välttämättä ole ujo.

Jos kärsit vaikeista sosiaalisten tilanteiden peloista, voit kääntyä psykologin tai lääkärin puoleen. Nykyisin tilannetta voidaan parantaa myös lääkityksellä. Sitä vastoin lievempiin sosiaalisiin pelkoihin saatat löytää helpotusta seuraavista vinkeistä:

Älä hermostu jännittyneisyydestä

Kun ryhdyt tekemään jotain, missä olet esillä, on aivan luonnollista että sinua jännittää. Kätesi hikoavat, päässäsi humisee tai sydämesi tykyttää kiivaasti. Näin käy monille ainakin joskus. Tilanteen eteneminen ja tehtävään keskittyminen vievät sen usein ohi - myös rentoutuminen ennen pelkäämääsi tilannetta saattaa auttaa.

Huomaat, että jännittyneisyytesi tulee aaltoina: ensin se yltyy, mutta sitten leppyy. Jos maltat odottaa pelon laantumista, sinun ei tarvitsekaan paeta paikalta.

Jännittyneisyytesi johtuu osittain siitä, että odotat, miltä sinusta kohta tuntuu. Siksi sinun ei kannattaisi huolestua siitä, mitä saattaa tapahtua tulevaisuudessa. Opettele tuntemaan elimistösi reaktiot jännittävissä tilanteissa.

Jos kuitenkin hermostut, odota

Älä pakene paikalta heti kun tunnet jännityksen ensimmäisiä oireita, vaan yritä pysyä sijoillasi. Näin sinun on seuraavalla kerralla helpompi selvitä samantyyppisestä tilanteesta.

Harjoittele vaikeita tilanteita

Ajattele myönteisesti niissä tilanteissa, joissa jännität. Jos olet mielestäsi epäonnistunut vastaavissa tilanteissa aiemmin, ota nämä kokemukset harjoituksen kannalta: tällä kertaa menee paremmin. Ajattele myös niitä kertoja, jolloin selviydyit hyvin.

Kiinnitä huomiosi siihen, mitä teet, älä siihen, mitä tunnet. Hyväksy se, että joudut toimimaan joissain tilanteissa epämiellyttävät tuntemukset seuranasi. Hyväksy siis pelkosi, äläkä yritä taistella vastaan - pystyt toimimaan myös sen kanssa.

Hidasta

Yritä olla kiiruhtamatta sosiaalisissa tilanteissa, sillä se lisää jännittyneisyyttäsi. Ajattele toimiasi vaikka filminä, joka pyörii hidastetusti. Hengitä syvään.

Älä rehki

Lopeta loputon säntäily paikasta toiseen, esimerkiksi työpaikallasi, ja anna enemmän aikaa itsellesi, niin jännitys hellittää. Vältä itsesi uuvuttamista. Mieti, mitkä asiat ovat elämässäsi etusijalla, ja keskity niihin. Muut asiat voit hoitaa, jos riittää tarmoa ja aikaa.

Pidä huolta kunnostasi

Harrasta liikuntaa, sillä se rentouttaa. Etenkin ulkoilulajit ovat hyviä, sillä silloin voit samalla tarkastella luontoa ja saat raitista ilmaa. Nuku riittävästi ja syö säännöllisesti.

En oikeastaan täysin sosiaalisten tilanteen pelko mutta tunsin vähän ja selvisin kaikesta.Toivottavasti listan mukaisesti hoito apua.Jännittäminen kuulostaa lähinnä kuin ahdistus.Diapam lääke auttaisi kyllä rentoutumaan ja rauhoittaa.
Diapam 2 mg tabletti
Diapam 5 mg tabletti
Diapam 10 mg tabletti
Mutta en suosittele heti 10mg koska aika voimakas vaikutusta.Minusta on paras 2mg tai 5mg niin se pikkuhiljaa sinut lähteä,että harjoittaa samalla sosiaalisissa tilanteissa.Olen aika hyvin sosiaalinen,mutta yksi ongelmani on jännitystä siksi en vielä tästä päästä yli.Yritän olemaan rauhallisena ja vähentää jännitystä.Voi ehkä vaikuttaa jos väsymyksen ololta niin se voi reagoida jokin peloksi.En tiedä mitä sinulla oikeastaan eniten pelkoa tai jännittää jokin kohdalla.
1126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Ihmisten puolesta. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu