Pakko avautua tänne, jos vaikka olisi muita samassa jamassa?
Olen parikymppinen naisen alku. Oma ongelmani ihmissuhteissa on tunnevammaisuuteni, sekä myöskin huono itsetuntoni.
Ulkonäköni on kai ihan ok, koska tiedän, että saan pokattua miehen jos miehen kapakasta jos haluan. Paikan tasosta riippuen, niitä voi pörrätä ympärillä pilvin pimein. Vuosi sitten olin mennen tullen sitä tekemässäkin ja yhden illan jutut jäi yhteen iltaan. Sain siitä vähän mainettakin osakseni.
Nykyään, tai no itse-asiassa muutama kuukausi sitten törmäsin yhteen iltaan, mikä kehittyikin sitten pitemmäksi säädöksi. Kiinnostuin miehestä, mutta en tiennyt, oliko tunne saman puolista. Hyvät vaistot kun omaan, niin ne kertoivat, että kiinnostus oli molemminpuoleista, niin kuin se ilmeisesti olikin. Aluksi mies oli hullaantunut minusta, antoi selvät merkit. Olin häkeltynyt ja ehkä vähäsen pelästyinkin. Vaikka tunteet/ajatukset sisälläni huutaa täysiä, että IHANAA ja kaikkea muuta vastaavaa, en vaan saa näytettyä sitä, koska en uskalla. Pitäisikö? En luota ihmisiin. Olen ristiriitainen tässä suhteessa, koska kun kiinnostun miehestä ja mies musta, niin taka-ajatukseni on se, että mies haluaa vain seksiä minusta. Mutta silti itse osaan pelata ihmisten kanssa, tai no en nyt sillain lähde pelailemaan monen eri ihmisen kanssa, mutta siis yhden illan jutut jne.
Minä olen ihmisenä välillä niin mustavalkoinen, kyllä tai ei. Joko ihastun tai sitten en ihastu. Kun ihastun, se menee pakkomielteisyyden puolelle. No en nyt tietenkään sairas ole, mutta siis en saa ihmistä mielestäni. Hommassa kääntyikin pian kelkka siten, että minä olin se, joka juoksi miehen perässä. En tykkää tehdä sitä ja jos alan tekemään sitä, niin mun pitää olla todella sekaisin päästäni niin sanotusti. Sain nenilleni sen verran, että miehellä oli ilm. pyörityksessä toinen nainen... mikä tarkoittaa minulle taas maailmanloppua. Itsetuntoni saa heti kolhuja, vetäydyn takaisin kuoreeni ja loukkaannun.
Osaan ajatella asioita järkevästi, kyse ei ole siitä. Luultavasti olin retkahtanut esim. playeriin... sitä ei tarvitse lähteä analysoimaan, mutta kun nyt puhun omasta tunnevammaisuudestani, niin en osaa heitellä ihmissuhteita kevyesti. Otan ne heti tosissani. En osaa käsitellä ihastumista, kun näen ihastukseni, niin menen vaikeaksi, en uskalla katsoa edes päälle.
Otan siis tällaiset jutut liian raskaasti, vaikka ei pitäisi ottaa, koska mitään niin vakavaahan meillä ei ollut... siis tiedän, että oikeasti ihmiset säätää keskenään ja kaikkea tällasta tapahtuu, mutta miksi mä en pysty siihen?? En uskalla!!!!!
1.pelkään hylätyksi tulemista
2.pelkään nolatuksi tulemista
3.huono itsetunto
Miten tässä lähtis kasvattamaan itseään... ei muutakun nokka kohti uusia pettymyksiä?
Olen parikymppinen naisen alku. Oma ongelmani ihmissuhteissa on tunnevammaisuuteni, sekä myöskin huono itsetuntoni.
Ulkonäköni on kai ihan ok, koska tiedän, että saan pokattua miehen jos miehen kapakasta jos haluan. Paikan tasosta riippuen, niitä voi pörrätä ympärillä pilvin pimein. Vuosi sitten olin mennen tullen sitä tekemässäkin ja yhden illan jutut jäi yhteen iltaan. Sain siitä vähän mainettakin osakseni.
Nykyään, tai no itse-asiassa muutama kuukausi sitten törmäsin yhteen iltaan, mikä kehittyikin sitten pitemmäksi säädöksi. Kiinnostuin miehestä, mutta en tiennyt, oliko tunne saman puolista. Hyvät vaistot kun omaan, niin ne kertoivat, että kiinnostus oli molemminpuoleista, niin kuin se ilmeisesti olikin. Aluksi mies oli hullaantunut minusta, antoi selvät merkit. Olin häkeltynyt ja ehkä vähäsen pelästyinkin. Vaikka tunteet/ajatukset sisälläni huutaa täysiä, että IHANAA ja kaikkea muuta vastaavaa, en vaan saa näytettyä sitä, koska en uskalla. Pitäisikö? En luota ihmisiin. Olen ristiriitainen tässä suhteessa, koska kun kiinnostun miehestä ja mies musta, niin taka-ajatukseni on se, että mies haluaa vain seksiä minusta. Mutta silti itse osaan pelata ihmisten kanssa, tai no en nyt sillain lähde pelailemaan monen eri ihmisen kanssa, mutta siis yhden illan jutut jne.
Minä olen ihmisenä välillä niin mustavalkoinen, kyllä tai ei. Joko ihastun tai sitten en ihastu. Kun ihastun, se menee pakkomielteisyyden puolelle. No en nyt tietenkään sairas ole, mutta siis en saa ihmistä mielestäni. Hommassa kääntyikin pian kelkka siten, että minä olin se, joka juoksi miehen perässä. En tykkää tehdä sitä ja jos alan tekemään sitä, niin mun pitää olla todella sekaisin päästäni niin sanotusti. Sain nenilleni sen verran, että miehellä oli ilm. pyörityksessä toinen nainen... mikä tarkoittaa minulle taas maailmanloppua. Itsetuntoni saa heti kolhuja, vetäydyn takaisin kuoreeni ja loukkaannun.
Osaan ajatella asioita järkevästi, kyse ei ole siitä. Luultavasti olin retkahtanut esim. playeriin... sitä ei tarvitse lähteä analysoimaan, mutta kun nyt puhun omasta tunnevammaisuudestani, niin en osaa heitellä ihmissuhteita kevyesti. Otan ne heti tosissani. En osaa käsitellä ihastumista, kun näen ihastukseni, niin menen vaikeaksi, en uskalla katsoa edes päälle.
Otan siis tällaiset jutut liian raskaasti, vaikka ei pitäisi ottaa, koska mitään niin vakavaahan meillä ei ollut... siis tiedän, että oikeasti ihmiset säätää keskenään ja kaikkea tällasta tapahtuu, mutta miksi mä en pysty siihen?? En uskalla!!!!!
1.pelkään hylätyksi tulemista
2.pelkään nolatuksi tulemista
3.huono itsetunto
Miten tässä lähtis kasvattamaan itseään... ei muutakun nokka kohti uusia pettymyksiä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Täysin sama juttu mulla. Ainakin voi olla ylpeä että tuntee jotain... Mutta itsetunnon kehittäminen on se avainsana :)
Et ole vaan kohdannut vielä itseäsi. Siitä se lähtee. Kohtaa kaikki nuo, ja kun pääset siitä jaloillesi, et pelkää enää mitään :)) Siitä on hyvä lähteä uuteen kasvuun. Osaat asettaa kaikki oikeille mittasuhteille.
Muuten, minäkin saan baareissa seuraa, aina. Miehiä pörrää ympärillä kuin muurahaisia.... jopa silloinkin, kun menen sinne tukka paskaisena, pieruverkkareissa lukemaan lehtiä. Enkä pidä itseäni edes minkään näköisenä. Tosin, minä en anna, kuten sinä. minä vain hymyilen ja sanon että miksi noin pitää lähestyä, menee hyvät keskustelut (!)ohi :)
Nimin. Minä
Luulen että et välttämättä tiedä mitä haluat. Sähläät ja söhellät jokasuuntaan, niinkuin muutkin tekevät? Sitähän sinä tarkoitit tuolla muiden toimintaan vertaamisella. Kannattaisi ehkä hieman rauhoittua ja keskittyä ihan vain omaan olemiseen, omiin harrastuksiin ja mietiskellä niitä asioita mitä "aikuisten oikeesti" elämältäsi haluat. Yleisiä jakorasioita on baarit tulvillaan, älä asetu sinne rinkiin. Voipi olla että harmittelet tuota leimaa myöhemmässä elämänvaiheessa. Ei elämä ole pelkkää juhlimista ja paneskelua. Eikä sinun tarvitse vielä tuossa vaiheessa "etsiäkään" elämänkumppania. Matkustele, tutki kaikkea elollista. Nauti elämästä muutoinkin kuin vain miesten ja juhlimisen kautta.
Luulen että kun hyvinkkn löydät jonkinlaisen rauhan sisimmässäsi, muutaman vuoden sisään, ymmärrät että maailma on niin upea paikka, suuri ja avoinna juuri sinulle.. niin ymmärrät huolesi melko pieneksi ja vähäpätöiseksi. Voi nimittäin olla että tuo levottomuutesi on vain sisäinen biologinen kellosi, mikä käskee sinua etsimään hyvää elämänkumppania, päästäksesi lisääntymään. Olet levoton?
Rauhoitu. Vietä aikaa kavereiden kanssa. Nauti nuoruudestasi, kauneudesta. Nuku, syö terveellisesti, hemmottele itseäsi. Se tuo itsevarmuutta ja sisäistä rauhaa.
Et tarvitse ketään ollaksesi onnellinen.
Opettele ensin tuntemaan itsesi ja oma onnesi, sen lähteet.. niin osaat olla aidost vastaanottavainen muidenkin tunteille.
Ja varaudu siihen että maailmassa on pahojakin ihmisiä, sen opetusmallin saaneita. Heitä ei pohjimmiltaan kiinnosta muu kuin oma hyvinvointi, oma nautinto. Niitä ihmisiä kehen ei voi luottaa. Siksi sinun pitää oppia luottamaan itseesi ja omaan intuitioosi. Näin sinua ei voi kukaan satuttaa. Tällöin tiedät itse sisimmässäsi mitä ansaitset. Ansaitset vain parasta, kauneinta mitä maailmalla on sinulle tarjota.
Eli luota itseesi ja tiedä arvosi. Mitä sitten vaikka joku joskus pettäisi sinut, sehän vain osoitti toiminnallaan, ettei ollut ystävyytesi tai rakkautesi arvoinen.
:)
Minusta tuo on väärä lähtökohta. Jotta voit ymmärtää toista, on sinun ensin tunnettava itsesi, joka tapahtu vain silloin, kun olet pysähtynyt niin rajusti, että kaikka henkiset ja fyysiset voimavarat ovat lopussa.Hän todella tietää mitä se tarkoittaa!
On myös niitä, jotka eivät koskaan joudu tuota kohtaamaan, mutta silloin em:n kokenut tietää, mikä on tärkeäää ja merkityksellistä. Hän ei haasta muita, hän ei syyllistä, sopeutuu tarvittaessa. :)
Jokainen tavallaan etsiköön onneaan. Se tavallisesti löytyy itsestä tai todella läheltä!