Olen lukenut huolestuneena näitä viestejä, kirjeitä masentuneilta...myös minä kuulun teihin. Mutta panin merkille minua huolestuttavan seikan. Kirjoittajista valtaosa on nuoria, monet alle 20v. Missä vika? Onko nuorison masentuneisuus lisääntymässä vai tiedostetaanko se nykyään paremmin kuin ehkä 10v. sitten? Itselläni on myös lspsia, masennus ei varsinaisesti tartu, se tiedetään, mutta joskus masent.lähellä on läheisten raskas olla. Ja minkä tapaoppimismallin lapset saavat, entä perimän osuus??? Tsemppiä(vihaan tuota sanaa..)vaan teille nuoret ja vanhemmatkin, toivotaan, huomenna -tai jo ylihuomenna VOI olla paremmin!!! HYVÄÄ SYKSYN JATKOA!! terv,äippä
nuoret masentuneet
äippä
3451
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meitä tosiaan on paljon, liikaakin. Itse olen 17 ja "masentunut" oikeastaan jo 13 vuotiaana. En nyt sanan varsinaisessa merkityksessä, syynä onneton lapsuus. Minulta puuttuu läheisyyden ja rakkauden kokemukset täysin. Ei minua ole lapsena rakastettu niin että osaisin kuvitella mitä tuo "äidinrakkaus" on... Olen siihen tottunut, mutta osaltaan sellainen jättää jälkensä.
Toinen yleinenkin syy nuorten masenukseen on koulukiusaaminen joka alkaa useimmiten siitä päivästä kun menee kouluun ekalle tai jopa kerhossa; minua kiusattu koulussa kerhosta asti ylä-asteen kasi luokalle asti. Siitä jäi epäluottamus ihmisiä kohtaan; olen aina epäilemässä jokaista ihmistä.
Vaikka enää kukaan ei "naureskele" perääni niin joskus automaattisesti tulee tunne, että kohta joku nauraa, tai luulee, että joku nauraa. Se on osa psykoosia joka minulla on ollut aika kauankin, jo lapsena näin pimeässä hahmoja punaisine silmineen. Vielä tänäänkin herään siihen että yöllä joku liikkuu talossa, ja nykyään uskon siihen todella; tiedän kuka se on. En pelkää sitä enää, joten se ei häiritse.
Omat vanhempani löivät minut täysin maahan, kun kuulivat, että olin käynyt hakemassa apua masennukseen; "Et voi olla masentunut." Yksinkertaisesti noin. Lääkkeitä he eivät olisi koskaan kustantaneet mutta nyt tuntuu että, ehkä selviän ilman niitäkin.
Otan osaa tilanteeseesi. Kumpa voisin sanoa ymmärtäväni tilanteesi ja antaa sinulle reseptin parantavaan lääkkeeseen, mutten voi. En ole itse kokenut masennusta.
QueenOfTheDawn puhui asiaa, masentuneisuus saattaa johtua mm. koulukiusauksesta, vanhempien huomion ja rakkauden puutteesta..
heip! Ite oon ollu masentunut ensimmäisen kerran luullakseni jo n. 10 vuotiaana, ja yksi vaikea kausi oli 5.llä luokalla, yksi taas yläasteella, ja 9:stä luokasta lähtien elämäni onkin ollut lähinnä yhtä helvettiä. Pakko-oireista häiriötä, ahdistusta, jonkinlaisia psykoottisia oireita, sosiaalisia pelkoja, masennusta..
Olin koulukiusattu, ja jostain syystä myös ihan äärimmäisen yliherkkä lapsi, en tiedä, olisiko noista toista ongelmaa ollut ilman toista, mutta joka tapauksessa: huono yhdistelmä.
Ja nyt, neljän terapiavuoden, ja kolmen psykiatrisen osaston reissun (kyllä, olen ollut mielisairaalassa) sekä masennus- ja psyykenlääkkeiden ja rauhottavien ja nukahtamislääkkeiden jälkeen olen kaikesta huolimatta ihan lopussa ja rikki. Mulle vaan on tapahtunut liian paljon pahaa. Ei ne vielä ainakaan oo saanu minua parannettua.