naisia. Jotkut osaavat olla sellaisia, aika harvassa niitä kuitenkin on.
joskus näkee
todella kauniita
3209
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä todella kauniita on minusta aika paljonkin.
Varsinkin nuorissa.
Melkein kaikissa on jotain kaunista. Sekä miehissä että naisissa.
Todellinen paljas luonnonkauneus on ihana lahja omistajalleen, mutta silti persoonallisuuskin voi olla silmää miellyttävää.
Itse en omasta mielestäni ole lainkaan kaunis, vaikka sellaiseksi on usein kutsuttu.
Luulen osaavani korostaa parhaita puoliani hymyllä ja eloisuudella, mutta kaunis en varsinaisesti ole. Harmi kyllä. Kasvoni kyllä ovat sellaiset, että ne muistetaan ja huomataan, joten ehkä pitäisi olla iloinen siitäkin.
Ensimmäinen viestittäjä ei osaa ede kirjoittaa.
Millaisen kauniin hän ylipäätään haluaa?
Tyhmänkö?
Osoitit taas tyhmyytes oikein kunnolla. Varmaan tyhmän haluaa.