Ero ahdistaa

Mulle tuli asumusero pitkän avioliiton jälkeen. Mies jäi lasten kanssa, minä muutin pois. Olo on tosi masentunut ja sekava. Nettiradion biisit saavat mut itkemään, kaikki biisit kertovat rakkaudesta, erosta, kaipuusta jne.

Mikään ei huvita. Kävin työterveyshoitajan luona itkemässä, hän teki käynnin aikana myös masennustestin, jonka mukaan olen "keskivaikeasti masentunut". Hän antoi pitkin hampain 3 päivää sairaslomaa. Minusta tuntuu todella vaikealta/mahdottomalta mennä töihin ylihuomenna, koska tiedän että töitä on paljon ja tuntuu etten niihin pysty keskittymään. Pitäisi muita hoitaa, kun olen itse ihan romuna.

Nyt kun on vaikeeta, niin kaikki elämän aiemmat vaikeudetkin tulevat mieleen, ja vatvon niitäkin mielessäni. Käytän myös päihteitä (alkoholia) jaksaakseni päivästä toiseen. Tuntuu etten moneen vuoteen ole jaksanut tehdä yhtään mitään työn lisäksi. Ei ole enää edes yhtään ystävää ollut muutamaan vuoteen, koska en jaksanut pitää yhteyttä keneenkään enkä lähteä koskaan minnekään.

Mietin vain, että mitä tapahtuu jos jätän menemättä töihin?? Tekisi mieli vain kadota...
15208
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Toisaalta työrutiini pitää ajatukset pois surusta ja nataa elämälle rytmiä ja ryhdin. Luultavasti alkoholi on ollut syynä eroon. Sinun pitää nyt tehdä surutyötä ja alkaa hoitamaan tuota päihdeongelmaa ja myös niitä syti, jotka ovat saaneet sinut juomaan. Älä jää noin vian pois töistä, silloin putoat täydelliseen kuiluun. Hakeudu työterveyslääkärin kautta vaikka päihehoitoon tai sairauslomalle. Elämän voi saada kuntoon.

Äänestä

Kiitos vastauksesta! Olet oikeassa, alkoholin käyttöni oli osasyy eroon, ja toinen syy se, etten koskaan jaksanut vapaa-ajalla tehdä mitään.

Sain lääkäriajan vasta ensi viikolle. Sairaslomaa ei työterveyshoitaja halua antaa, vaikka sanoin että tuntuu mahdottomalta mennä töihin hoitamaan muita. Siksi mietin töistä pois jäämistä, vaikka tiedän että se olisi taloudellisesti tyhmästi tehty, lähtisi tulot, ansaitut lomat jne.

Joskus mulla on fiilis, että oon ollut melkein koko elämäni masentunut, kun mikään ei huvita. Muistan kyllä että esikoisen ollessa pieni, olin hyvinkin toimelias.

Äänestä

Ei kannat olla ainakaan liian ankara ittelleen, muutkin ovat olleet samassa jamassa ja täälläpä porskutetaan.

Ihmisiä tässä vaan ollaan.
Työterveyskeskuksen kautta päihdekuntoutukseen ekana.
Et sinä mitään työpaikkaa sen takia menetä, sen sijaan saat ittes takaisin, työpaikka mun mielestä kustantaa hoidon, esim minnesotahoito on aivan loistava.

Tulet olemaan kuule todella iloinen ja onnellinen vielä -- elät täyttä elämää ja tunnet kaikin aistein niin ilon kun surunkin kun toivut tuosta ja saat ittesi kondikseen.

Eli nyt hoidat ittees hellästi ja määrätietoisesti terveeksi.
Mars sitä päihdekuntoutusta selvittämään.
Ole rohkea, pärjäät kyllä.

Äänestä

Kiitos hyvistä ja asiallisista vastauksista!

Minä en koe, että päihteet olisi se suurin ongelmani. Uskon että jos elämä olisi järjestyksessä ja tuntisin itseni ihmiseksi, niin päihteiden käyttö vähentyisi itsestään. Viime kuussa olin 3 viikkoa täysin pähteettä, kun mies ei ollut vielä kertonut haluavansa asumuseron.

Tajusin näitä palstoja lukemalla että minulla on varmaankin joku ns. tunnelukko. En ole koskaan puhunut asioistani, enkä pidä ns. avautumisesta. Niinpä kaikki vuosikymmenienkin takaiset asiat putkahtavat pintaan vaikeuksien edessä. Olen itkupilli, mutten näytä sitä kenellekään.

Eniten nyt ahdistaa tuo työhön meneminen vain 3 saikkupäivän jälkeen. Tiedän että heti ekana päivänä on tiedossa palaveria ja opiskelijan näyttötutkinnon arviointikeskustelu, minun siis pitäisi kyetä arvioimaan toista ja keskustelemaan järkevästi. Tuntuu mahdottomalta.

Viime viikolla jouduin kulkemaan metrolla. Metron tullessa, mietin askeleita miten sinne metron alle hyppäisi ja missä vaiheessa. Siis ajattelin vain, en oikeasti aikonut tehdä niin.

Äänestä

niinkkö

Äänestä

Fisherin eroseminaarista on moni saanut apua kun avioliitto on päättynyt, päässyt siitä taas jaloilleen.

Mene päivä ja asia kerrallaan, töissä yksi asia kerrallaan, jne.

Pääasia ettet ala tissuttelemaan kotosalla että helpottais tai rentouttais, hommaa vaikka uskollinen koira joka odottaa lenkille kotona ja jonka turkkiin itkua tirauttaa.

Mutta kuulostat niin fiksulta ja sivistyneeltä naiselta että pääset kyllä eteen päin vielä ja uskon vakaasti että löydät tulevasiuudessa uuden rakkauden ja uuden tarkoituksen elämään. Uusiudut kriisin jälkeen ja olet vielä onnellinen ja ehyt!

Äänestä

Tietenkin ero on vaikea juttu, mutta nyt elämääsi on tulossa uusi alku. Olet tullut kuin tienhaaraan ja edessä on viitta uuteen suuntaan.

Äänestä

Pää pystyyn, kyllä asiat selviää vielä, niin moni ollut/on samassa tilanteessa ja selviytynyt eteenpäin.

Keskity työhösi, olet tärkeä ihminen, esim tuo mainitsemasi oppilas odottaa arviointiasi, hoida se pois rauhallisen tyylikkäästi sillä ammattitaito tulee avuksi vaikka on vaikeaa.

Äänestä

Jätä se viina, niin olosi parantuu pitkällä aikavälillä. Oma apu on usein paras apu, mutta tässä tapauksessa se ei ole sitä.

Lisäksi kerron kokemuksesta, että työ on lääkettä moniin asioihin. Toki muukin mielekäs toiminta. Olo vain huononee, jos on seinien sisällä ja velloo omia asioita. Kas kun maailma ulkopuolella ei pysähdy, vaikka tuntuu että oma elämä ei jatku. Ja se jatkuu kuitenkin.

Äänestä

Alkuperäiselle,

Ethän säikähdä sitä että olotila on epätodellinen aluksi ja tuntuu ettei mistään saa kunnolla kiinni. Tämä on ihan normaalia, koska kyseessä on iso elämän muutos ja siihen sopeutuminen ottaa aikansa, ennen kuin muodostuu uudet rutiinit jotka puolestaan kantavat arjessa eteen päin.

Muistathan, että sinulla on kohtalontovereita pilvin pimein eli et ole yksin samassa tilanteessa. Hieno elämä on täysin mahdollista jälleenrakentaa myös sinunkin tapauksessasi.

Äänestä

Kuten tässä lauletaan:

"joku aamu mä tiedän sen
sä heräät huomaamaan
sinä selvisit
ja kelpaat kelle vaan"
http://youtu.be/-s-4IzLzcV0

Äänestä

Hei "Kamu täältä", koirakin oli, mutta jäi miehen ja lasten luokse. Tässä kämpässä kun ei saa pitää eläimiä.

Eilen mulla oli hyvä päivä, elämä tuntui siltä että kaikki tästä vielä selkiytyy. Mieli oli pirteä ja tunnelin päässä näkyi valoa, ehkä vähän liikakin.

Tänään sen sijaan, nyt, masentaa ja ahdistaa, kurkkua kuristaa ja olo on itkuinen. Tuntuu ettei tästä elämästä voi mitään tulla, koskaan.

Päihteisiin en siitä huolimatta ole koskenut. Se on sentään hyvä asia.

Äänestä

Ero on monelle hyvin vaikea paikka, siinä menettää tärkeän ihmisen elämästään...suru on todella kova jos puoliso vaikka kuolee, mutta niin sitä erossakin menettää ihmisen todennäköisesti lopullisesti. Itseäni auttoi, kun äitini sanoi tuon minulle ja samalla että on täysin oikeutettua surra menetystään. Sitä surua kesti...mutta oli mahtava tunne, kun yhtenä päivänä heräsin huomaamaan, että en enää ikävöinyt takaisin. Sitten tuli se mahtava päivä, kun huomasin etten enää menisi takaisin vaikka kuinka pyydettäisiin (enkä kuitenkaan ole parisuhteessa tai tyytyväinen sinkku).
Mutta se täytyy itse ymmärtää, että itsellesi teet eniten kiusaa, kun haet helpotusta alkoholista tai jos jäät kieriskelemään itsesääliin...se on eri asia kuin puhtaasti surra. Kun tuota hetken mietit niin valkenee se, että jokainen on vastuussa omasta olostaan ja viihtyvyydestään. Onnellinen nyt ei mun mielestä voi aina olla, mutta kun oikein pahalta tuntuu niin hyvä tuo on muistaa...ei ole kenenkään muun velvollisuus saada sinun oloa muutettua...eikä kukaan muu saakaan jos olet päättänyt olla surullinen ja auttamattomasti maassa.
Elämällä on paljon annettavaa, joten toivon että mietit kirjoittamaani. Voin sanoa, että nyt puhuu kokemus, mutta vain minun henkilökohtainen kokemus. Kaikilla on omansa.
Ihanaa kevättä ja kevättä rintaan:)

Äänestä

Myötätuntoisen viisaasti ja elämää ymmärtäen oli tuon edellisen nimimerkin äiti lohduttanut, noinhan se pitkälti varmaan on.

Alkuperäiselle kirjoittajalle seuraavaa haluaisin kirjoittaa :

Tämä on sinun kohdallasi niin tuore tilanne vielä.
Tottakai sinusta tuntuu juuri tuolta tällä hetkellä,
eikä sinun tule hetkeäkään odottaa, että näkisit eron hyviä puolia tällä nimenomaisella hetkellä.
Sinun on annettava tulla pystypäin "lunta tupaan" ja otettava kaikki tunteet vastaan, annettava sataa suoraan naamalle -- tämän elämänvaiheen ja kipeän kokemuksen läpikäytyäsi tiedät enemmän -- sekä itsestäsi että elämästä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Voi itku kirjoitti:

Mulle tuli asumusero pitkän avioliiton jälkeen. Mies jäi lasten kanssa, minä muutin pois. Olo on tosi masentunut ja sekava. Nettiradion biisit saavat mut itkemään, kaikki biisit kertovat rakkaudesta, erosta, kaipuusta jne.

Mikään ei huvita. Kävin työterveyshoitajan luona itkemässä, hän teki käynnin aikana myös masennustestin, jonka mukaan olen "keskivaikeasti masentunut". Hän antoi pitkin hampain 3 päivää sairaslomaa. Minusta tuntuu todella vaikealta/mahdottomalta mennä töihin ylihuomenna, koska tiedän että töitä on paljon ja tuntuu etten niihin pysty keskittymään. Pitäisi muita hoitaa, kun olen itse ihan romuna.

Nyt kun on vaikeeta, niin kaikki elämän aiemmat vaikeudetkin tulevat mieleen, ja vatvon niitäkin mielessäni. Käytän myös päihteitä (alkoholia) jaksaakseni päivästä toiseen. Tuntuu etten moneen vuoteen ole jaksanut tehdä yhtään mitään työn lisäksi. Ei ole enää edes yhtään ystävää ollut muutamaan vuoteen, koska en jaksanut pitää yhteyttä keneenkään enkä lähteä koskaan minnekään.

Mietin vain, että mitä tapahtuu jos jätän menemättä töihin?? Tekisi mieli vain kadota...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu