Että oikein Vaasan yliopistossa tutkittu

Suomen korruptio muhii hyvä- veli verkostossa.
Vaasan yliopiston tutkimuksissa on todettu,
- Tyypillisin korruption muoto on hyvä- veli verkostot,
-Epäeettisesti tuomittavaan; korruptio ja hyvä veli verkostot Suomessa, tarvitaan tiukempia sanktioita.

- Normaalin yhteistyön raja ylittyy, jos hyväveli-verkosto ajaa kohtuuttomia keskinäisiä etuja tai toiminta muuttuu salaiseksi.

Julkaistu Taloussanomissa.

-Ovatkohan Vaasassa lukeneet tätä Hämeenlinnan palstaa josta saaneet aiheen oikein tutkielman tekemiseen . Tokkopa tällaista hämeenlinnassa, täällä muuten vaan sovitaan säyseästi asioista periaatteella sulle mulle sulle,,

-Että vaatii yliopistotason ihmisen meidän kaupungin johtoon,, jotta ymmärtäisi miten korruptio / hyväveli systeemi toimii etteivät tietämättään sotkeutuisi moiseen järjestelmään ( kansakoulupohjalla )
8125
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Vaasan yliopisto voisi tutkia myös SPn korruptiota sillä hän salaa salaisen nim.merkin takaa ajaa salaa persujen asiaa ja vielä salaa perässähiihtäjänä Karia kaup.johtajaksi. Tätä ei ole julkaistu taloussanomissa.

Äänestä
  • Jaa,,että Sp :n korruptiota, mainitseppa jotain ihan esimerkiksi , aloituksessa en sanallakaan maininnut PS- puolueesta, miten aloitus liittyy puolueeseen , taitaapi "mantran" hokeminen kulminoitua joihinkin , joille PS- puolue on kuin punainen vaate härälle .

    Mielestäni Perussuomalaiset ovat tarttuneet yhteiskunnallisiin asiohin mallikkaasti selkeillä mielipiteillään, jo ennen varsinaista suurta jytkyä, joten jäähdytelkää hetken ja ottakaa ne mustat lasit silmiltä .

    Sanonta -ne älähtää keneen kalikka kalahtaa.

    " Mantramiehet voi lukea em, asiasta paikallisesta kuvalehdestä jota Kajamäessä painetaan , eikä siinäkään mainita PS- puolueesta mitään , joten tutkimukset sikseen.

    Äänestä

  • SP. kirjoitti:

    Jaa,,että Sp :n korruptiota, mainitseppa jotain ihan esimerkiksi , aloituksessa en sanallakaan maininnut PS- puolueesta, miten aloitus liittyy puolueeseen , taitaapi "mantran" hokeminen kulminoitua joihinkin , joille PS- puolue on kuin punainen vaate härälle .

    Mielestäni Perussuomalaiset ovat tarttuneet yhteiskunnallisiin asiohin mallikkaasti selkeillä mielipiteillään, jo ennen varsinaista suurta jytkyä, joten jäähdytelkää hetken ja ottakaa ne mustat lasit silmiltä .

    Sanonta -ne älähtää keneen kalikka kalahtaa.

    " Mantramiehet voi lukea em, asiasta paikallisesta kuvalehdestä jota Kajamäessä painetaan , eikä siinäkään mainita PS- puolueesta mitään , joten tutkimukset sikseen.

    Kalikka kalahti kuten Sp myönsi ja hän pakon pakottamana kertoo salaamastaan suhteesta perussuomalaisiin ja Kariin josta tekee kaupunginjohtajaa, ja näin mielipiteensä alkavat olla selkeitä.

    Äänestä

Kyllä SP ihan oikealla asialla. Täällä tuon hyvävelisuhmuroinnin haistaa Janakkalaan asti. Niin julkeasti se on toiminut Hämeenlinnassa ja kärsijöinä tavalliset kuntalaiset. verovarat virtaavat elinkeinoelämän tarpeisiin nyt sitä vauhtia että heikompia heikottaa. Kun budjetista suurin osuus menee elinkeinoelämän tarpeisiin niinkuin nyt jossain mättää ja pahasti

Äänestä
  • Janakalassa taitaa olla valehtelu suosiossa, sillä mainitsemaasi budjettia et ainakaan Hämeenlinnasta löydä. Tässä taitaa olla takana tuttu perussuomalainen suhmurointi eli väärän tiedon levittäminen. Jossain todella mättää. Vai mitä?

    Äänestä

Huomenta erret44554. Täällä kysytään tietoa HML:n budjetin suhteen, joten ole hyvä ja vastaa ed. kysymykseen jos et ole aivan hameväkeä. Kerran olisi paikka puhua aivan asiaakin. PERSUT tosin tapaavat juosta karkuun, kun pitäisi vastata puheistaaan!!!!

Äänestä

erret44554 heittelee taas noita tyypillisä persuvalheita, joita on kuultu ihan riittämiin jo ennen vaaleja ja sama pötypuhelinja vaan jatkuu. Eikö populismille näy loppua?

Äänestä

Eikös vapaamuurarien ohjeessa sanota, että rikkaat herrat eivät pääse paratiisiin. Siksi heidän pitää tehdä kaikki se tänne itselleen elinaikana, kun helvetissä on niin isot kasat palavaa kiveä lapiomiestä odottamassa.
Ja Pyhä Pietari ei armahda riistäjää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sp. kirjoitti:

Suomen korruptio muhii hyvä- veli verkostossa.
Vaasan yliopiston tutkimuksissa on todettu,
- Tyypillisin korruption muoto on hyvä- veli verkostot,
-Epäeettisesti tuomittavaan; korruptio ja hyvä veli verkostot Suomessa, tarvitaan tiukempia sanktioita.

- Normaalin yhteistyön raja ylittyy, jos hyväveli-verkosto ajaa kohtuuttomia keskinäisiä etuja tai toiminta muuttuu salaiseksi.

Julkaistu Taloussanomissa.

-Ovatkohan Vaasassa lukeneet tätä Hämeenlinnan palstaa josta saaneet aiheen oikein tutkielman tekemiseen . Tokkopa tällaista hämeenlinnassa, täällä muuten vaan sovitaan säyseästi asioista periaatteella sulle mulle sulle,,

-Että vaatii yliopistotason ihmisen meidän kaupungin johtoon,, jotta ymmärtäisi miten korruptio / hyväveli systeemi toimii etteivät tietämättään sotkeutuisi moiseen järjestelmään ( kansakoulupohjalla )

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu