Todisteet mielisairauden olemassaolosta

Näin on asia. Pelkään psykiatreja enemmän kuin sarjamurhaajia, ennemmin kuolen heti kun joudun psykiatrinatsien käsittelyyn ja lopulta unohdan nimeni aivojeni pehmenemisen seurauksena.
Psykiatrit ovat tehneet tätä jopa lapsille, syöttivät Ritalinia ja SEN JÄLKEEN kuvauttivat aivot ja väittivät löytäneensä todistusaineistoa ADHD:n olemassaolosta. Samaten skitsofrenian kohdalla, http://www.sciencedaily.com/releases/2011/02/110207165438.htm Antipsychotics for Schizophrenia Associated With Subtle Loss in Brain Volume, eli ensin väittivät, että skitsofreenikoiden aivot kutistuvat sairauden seurauksena, mutta eläinkokeet ovat todistaneet, että antipsykoottiset kutistavat aivoja.

Keskitysleirit ovat tätä päivää. Historia toistaa itseään, ei pidetyt ihmiset pidetään poissa yhteiskunnasta. Jotta ei olisi kaikille päivänselvää mistä oikeasti on kyse, näitä ihmisiä ei heti tapeta. Heidät turrutetaan zombeiksi, heidän ihmisyytensä tuhotaan. Tottakai antipsykoottiset lyhentävät merkittävästi elinikää, eli tappamisesta on kyse.

Ne vaan keksi kemiallisesti kastroida "lääkkeillä" osan
potilaiksi joutuneistaan.
Kautta historianhan on tunnettu tosiasia - eunukeista tulee
huomattavasti säyseämpiä. Nykyään se vaan hoidetaan hieman
toisenlaisia keinoja käyttäen.

Ja eihän aina psyykesairaudet juonnu aivojen neurologisesta ja aineenvaihdunnallisesta syystä. Jos on erittäin paha olla niin mieli pitää saada rauhoitetua ja unirytmi kuntoon, mutta pitäisi olla myös terapiaa. Syy kertomaasi ongelmaan on, että sairastuneita on paljon, ei ole riittävästi terapeutteja ja hoito on kallista ja aikaa vievää.

Psykiatria on pelottavaa.. minäkin aluksi luotin järjestelmään, kun menin hakemaan apua. Kuitenkin jo muutaman päivän sisällä tajusin mistä on kyse.

Mitään mielensairauksia ei ole olemassa, monet masennukset ja psykoosit johtuvat pieleenmenneistä asioista elämässä tai päihteidenkäytön seurauksena on aivot sekaisin.

Minutkin lääkittiin tuhdisti ja sekaisin menin. Alkuperäiset ongelmat unohtuivat, kun päälinmäinen huoli tuli siitä mitä minulle tapahtui? Menetin muistini, ajatukseni tahmaantui, lihakset sätkivät, olin motorisesti levoton, ahdistus sai oman uuden ulottuvuuden, mikään ei tuntunut miltään vain nukkuminen täytti elämän. Kiitos neuroleptien.

Kun annokset kasvoivat ja pää sekottui enemmän pyysin lääkityksen tarkistusta, minulle sanottiin että kaikki ne ovat tarpeen ja ilman niitä en tulisi selviämään.
Kukaan ei kuitenkaan selvittänyt taustojani, kukaan ei halunnut tietää miksi asiat ajautuivat tiettyihin pisteisiin. Minullekin annettiin bipo diagnoosi (vaikka taustalla oli pari vuotta kestänyt työpaikkakiusaaminen)

Kuukausia yritin istuttaa itseäni kaksisuuntaiseksi, se ei vaan onnistunut. Mitä enemmän luin työpaikkakiustattujen oireista ne tuntuivat sopivan minuun. Kärsin post traumaattisesta stressistä johon ei neuroleptit pure. Itse tässä on saanut toimia itselleen lääkärinä, terapeuttina ja hoitajana.

Netin kautta löytyy paljon asiallista tietoa jota olen voinut tilanteessani hyödyntää. Lopetin mm neuroleptien syömisen ja tasaavien myös. Noiden lääkkeiden lopettamisen jälkeen sain järkeni takaisin, mutta masennus jäi. Sain vinkua 8 kuukautta itselleni masennuslääkettä. Nyt olen viikon Voxraa syönyt ja ensi kertaa kahteen vuoteen en mieti itsemurhaa alati.

Mitään vauhtia tai euforiaa en ole lääkkeettömänä tuntenut. Jos olen 44 vuotta elänyt tasaista perhe-elämää ilman sekoiluja, päihteitä tai ilman suurta draamaa niin on aika tuulesta temmattu moinen diagnoosi ja vielä kauheampaa on syöttää noin vahvoja lääkkeitä ihmiselle joka ei niistä apua saanut vaan vointi meni heikompaan kuntoon.

Kun asun vielä pienellä paikkakunnalla jossa entisen työpaikkani kiusaajat levittelevät minusta juoruja on tilanne aika kammottava. Tiedän minusta puhuttavan, minusta keksitään edelleen juoruja ja minua mustamaalataan. Näitä tuntoja kun mt-toimistolla esitän saan kuulla niiden olevan vain harhaa ja tilani on psykoottinen.

Olen tehnyt itselleni selväksi, että minun parantuminen alkaa sillä hetkellä kun muutan täältä pois ja lopetan mt-toimistolla juoksemisen. Aloitan jossain muualla puhtaalta pöydältä. Vielä kuitenkin olen kaikesta kokemastani niin sekaisin ja varuillani etten uskalla lähteä uuteen työhön ja asuinympäristöön.

Minulla meni luottamus ihmisiin niin työelämässä kuin psykiatrian puolella.

Joku psykiatri tai hoitaja ois tähänkin kirjottanu että onpas järkyttäviä harhoja ihmisillä plaa plaa plaa....

Miten voi olla mahdollista että työpaikalla kaikki kiusaisivat yhtä ihmistä täydessä yhteisymmärryksessä? Ei se olekaan ja taitaa taas psykoosi iskeä ihmiselle joka luulee kaikkien kiusaavan häntä.

Sustahan voidaan esim. alkaa seljäntakana levittää juttuja
että sulla ois AIDS. Jos olet siihen vielä huonohkon itsetunnon
omaava koko ikäs ilman mitään seurusteluja elellyt, sosiaalisten
tilanteiden peloista kärsivä moniongelmainen ihminen, ei sellaiset
pirut oikeen kovin hyvää tee omalle elämälle.

Nää pyrkii tämmöttiset p*skanjauhajat levittämään sitä p*skaansa
vielä mahdollisimman laajalle, mutta ne ei koskaan tule mitään
sanomaan päin naamaa, ne toimii aina seljän takana.
Se suurin ongelma onkin justiinsa siinä, mitä itse on, ei oikein ole
koskaan oppinut muodostamaan omia kuppikuntiaan, on jäänyt
ulkopuoliseksi, heikohkoksi ihmiseksi.
Semmoisella on vaikeaa vainottuna, ei osaa oikein mitenkään toimia.

Taitaa olla työpaikoillakin sama meininki kuin kouluissa ainakin ennen,
jos joudut siellä vainotuksi, se on sun vika, äkkiä mielenterveyspuolen
juttusille ja pää turraksi lääkkeillä.
Ei niihin vainoajiin saa puuttua mitenkään eikä niiden tekemisiin.