Eli oon 17-vuotias tyttö. Takana kaksi pitkää parisuhdetta jotka molemmat ovat päättyneet eroon. Ensimmäisessä suhteessa olin vasta 15- vuotias ja aloin seurustelemaan 23- vuotiaan miehen kanssa. Suhde sai sinänsä minuun suuria traumoja vaikka ex-miesystäväni oli loppujen lopuksi ihan hyvä minua kohtaan, tuki jos oli vaikeaa, antoi huomiota yms.. olin itse silloin vissiin liian nuori pysyvään parisuhteeseen joten päätimme erota erilaisuutemme vuoksi. Toinen suhde alkoi kun olin 16v. Tällä kertaa tunsin itse syvempää rakkautta vuotta vanhempaa poikaa kohtaan.. Aloimme seurustelemaan.. Ja siitähän tämä minun olo helvettini onkin alkanut. Aluksi ensimmäinen kuukausi oli ihanaa. Mutta sitten poikaystäväni todellinen luonne paljastui. Oli viikonloppuja ettei hän tullut kanssasi sovituille treffeille ja noh mites kävikään löysin hänet juomasta joko kavereittensa kanssa tai paikkallisesta baarista.. Tässä vaiheessa jo ajattelin että voi luoja mitä tästäkin tulee. Mutta hän pyysi anteeksi tekojaan ja jatkoimme eteenpäin.. Tuli taas arkipäiviä jolloin hän päissään soitti että haluaa erota. Viikon olimme erossa kun hän taas päissää sanoi että haluaa olla kanssani :D Seuraava kuukausi meni taas aivan hyvin. Mutta sitten se meno taas jatkui, hän asui toisella paikkakunnalla ja valehteli aina menevänsä illalla nukkumaan kun lähti baariin :D ja noh tällä kertaa oli löytänyt sieltä jonkun naisen matkaansa ja pettänyt minut... Hän kumminkin myönsi asian itse myöhemmin että on pettänyt. Mutta annoin silti hänen tekonsa anteeksi. Ja jatkoimme... Pari viikkoa sen jälkeen hän taas valehteli minulle juomisestaan yms... Erosimme monta kertaa ennenkuin lopullinen päätös erosta tuli.. Suoraan sanottuna koko suhde oli täyttä helevettiä! Olen sinänsä onnellinen että pääsin eroon moisesta mulkusta. Mutta hän oli myös ensimmäinen josta todella välitin ja olin valmis tekemään mitä vaan.. mutta ongelmani pointti on tällä hetkellä se, että en meinaa pystyä enää luottamaan kehenkään ns. parisuhde asioissa! tuntuu että elämästä on tullut täyttä helvettiä, jokainen asia muistuttaa hänestä ja kun hän vieläkin joskus päissää ottaa minuun yhteyttä. tuntuu että hän ns. Riivaa minua :D en enää tiiä mitä pitäs tehä tässä tilanteessa kaikkea olen yrittänyt. Onko joillain muilla huonoja kokemuksia rakkauselämästä ja huonosta parisuhteesta? Olisi kiva kuulla myös muiden mielipiteitä miten te olette selvinneet? Tukea tarvitsen
Pettynyt rakkauselämässä
broken_angel666
461
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ensinnäkin, anteeksi mutta noi ei ole pitkää parisuhdetta nähnytkään.
eka jätkä oli vähän liian vanha sulle, hyvä että itse tajusit että elätte eri elämänvaiheissa. Toinen poika vaikuttaa täydeltä mulkulta, sellaselta johon joka muija ihastuu koska haluaa kesyttää tämän pleijjerin ja omistaa hänet. Itselläkin kokemusta vastaavanlaisesta mulkusta, en pitkää stooria jaksa skriivata mutta pääsin hänestä eroon sillä että en enää välittänyt. Soittoja tuli jätkältä usein, en vastannut vaikka useasti teli mieli. Viestit poistin lukematta (en normaalissa erossa näin kylmä olisi mutta jätkä oli tehnyt todella vittumaisia tekoja ja pari kertaa olin jo typeränä palannut sen luokse joten halusin vihdoin eroon hänestä). Hän tuli pari kertaa baarissa vastaan, onneksi olin kaverijätkien kanssa, joten aina kun jätkä tuli puhumaan ja lirkuttelemaan, tuli kaverini kyselemään onko mulla kaikki ok ja mulkero tajusi lähteä.
Meni kuukausia, mutta pääsin itse vihdoin yli ja nautin siitä, että jätkä ei päässyt. Hän oli tottunut siihen, että jokainen juoksee hänen perässään ja nyt hän sai vihdoin nähdä, miltä tuntuu kun toinen kohtelee kuin roskaa.
Aivan. Vähän samanlaiselta kuulostaa toi sun tarinas.. Joo no tietenkin justiin sehän on paras ettei vastaa noihin sen puheluihin ja viesteihin yms. Ja niinhän oon yrittänyt tehdäkkin, mutta joskus aina sortunu vastaamaan.. Kiva kuulla että oot päässy yli tuollaisesta! Itellä on vissiin kumminkin sen verran vähän aikaa erosta että ei vielä heti yli pääse.. Mutta toivon mukaan tämäkin ajan kanssa
Jep ja jos sorrut älä liikaa moiti itseäsi. Puhu kavereille asiasta niin saat heiltä tukea. Minuakin kaverit auttoivat paljon. Koitat keksiä itsellesi uutta tekemistä ja ole avoimempi. Itse aloin hymyilemään vastaantulijoille (esim. Jollekin söpölle pojalle dösässä) ja jopa siitä tuli parempi mieli kun tämä hymyili takaisin. Aloin tarkoituksella miettimään näiden vastaantulijoiden ulkonäköä ja lyhyitä keskustelujamme ja pikkuhiljaa huomasin että mietin herra mulkkua vähemmän ja vähemmän. Viikonloput olivat vaikeita, join paljon ja tietysti halusin silloin aina ottaa häneen yhteyttä, mutta frendi takavarikoi puhelimeni eikä antanut sitä ennen kuin aamulla vasta. Hän vihasi jätkää koko sydämestään eikä halunnut, että tuhlaisin aikaani häneen.
ota päivä kerrallaan. :)
Moikka luettuani koen kyllä osittain helpotusta en olekaan ainut jolla on "rakkaudessa" käynyt huonosti.
Olin puoli vuotta pari suhteessa jossa minua ei käytännössä kunnioitettu mitenkään näin jälkeen päin tiedän tehneeni oikein kun noin 2 kuukautta sitten jätin ex-tyttöystäväni.
Se oli kauko suhde mikä ei siis oikeasti toiminut millään tavalla. Tapasimme silloin yhteisen harrastuksen kautta. Mutta se 400km välimatka (minä asun Vantaalla hän tietääkseni Joensuussa) ei todellakaan ollut ainut ongelma.
Tyttö valehteli muun muassa alkoholin käytöstään. Kertoi ettei käytä mutta oikeasti joi joka viikonloppu sen kuuli äänestä vaikka hän taitavasti yritti sitä peitellä.
Toinen mikä häiritsi oli täydellinen kunnioituksen puute. Hän puhui monesti tulevansa luokseni ei tullut kertaakaan. AINA tuli joku "loukkaantuminen tai ihmeellinen flunssa" Ja hänen äitinsä halusi koko ajan eroamme.
Jos hän olisi edes ollut rehellinen niin olisin harkinnut lähtöä hänen luokseen. Mutta tämän huonon kokemuksen takia minun on todella paha luottaa tyttöihin millään tavalla.
Eikä exäni rakastanut minua sellaisena kun olen ja kovaan ääneen kehui muita mies puolisia kavereitaan. Otti päähän aivan Saa.....ti!
Minulla on cp-vamma josta johtuen moni oman ikäiseni ei varmasti hyväksy minua. Eivät toki kaikki. Noo kaipa minullekin joku tyttö löytyy :) Cp-vamma vaikuttaa vain hieman liikkumiseeni. Muuten olen tosi positiivinen kaveri.