Moiks!
Miten pitäis suhtautua, kun en enää kestä mun miehen tytärtä. Kun mentiin yhteen, niin lasten etu oli mulle ykkönen. Lasten äiti oli vuosia sitten muuttanut omilleen uuden miesystävän kanssa eikä lapsilla ollut tilaa hänen luonaan. Lisäksi äidillä on isekkyys ongelma ja alkoholiongelma. Siitä huolimatta äitiä puolustellaan ja ylistetään. Yritin parhaani ja ajattelin lapsia aina joka asiassa, mutta ainoa vastakaiku oli, että mua kuvailtiin vieraaksi ihmiseksi jonka kans tulee ongelmia ja lapsi sanoi mulle, että en saa sekaantua hänen elämäänsä en hyvässä enkä pahassa. Muutaman vuoden jälkeen huomasin, että mulla ei ole mitään mahdollisuuksia vaan mut on tuomittu etukäteen. Päätin, että en sit sekaannu mitenkään lapsen elämään ja voin nyt itse paljon paremmin. Ongelma on nyt, että, kun en olekaan se huomaavainen ihminen mikä oikeasti olen, niin mua syyllistetään ja syytetään kaikesta. Täytyy sanoa, että ei ole toista yhtä epäkiitollista asemaa kuin "äitipuolen" asema.
Miten pitäis suhtautua, kun en enää kestä mun miehen tytärtä. Kun mentiin yhteen, niin lasten etu oli mulle ykkönen. Lasten äiti oli vuosia sitten muuttanut omilleen uuden miesystävän kanssa eikä lapsilla ollut tilaa hänen luonaan. Lisäksi äidillä on isekkyys ongelma ja alkoholiongelma. Siitä huolimatta äitiä puolustellaan ja ylistetään. Yritin parhaani ja ajattelin lapsia aina joka asiassa, mutta ainoa vastakaiku oli, että mua kuvailtiin vieraaksi ihmiseksi jonka kans tulee ongelmia ja lapsi sanoi mulle, että en saa sekaantua hänen elämäänsä en hyvässä enkä pahassa. Muutaman vuoden jälkeen huomasin, että mulla ei ole mitään mahdollisuuksia vaan mut on tuomittu etukäteen. Päätin, että en sit sekaannu mitenkään lapsen elämään ja voin nyt itse paljon paremmin. Ongelma on nyt, että, kun en olekaan se huomaavainen ihminen mikä oikeasti olen, niin mua syyllistetään ja syytetään kaikesta. Täytyy sanoa, että ei ole toista yhtä epäkiitollista asemaa kuin "äitipuolen" asema.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Minkä ikäisiä lapsia? Montako vuotta yhdessä? Entäs saman katon alla? Isän kanta? Jos jo isoja lapsia, voit sanoa, että turha mankua, itse halusitte etten puutu, tässä vaan noudatan teidän toiveita. Älä anna syyllistää, et ole tämän tiedon pohjalta tehnyt mitään väärin
Meillä asuva pian 17v. Ollaan oltu yhdessä 6v, naimisissa 4. Isää harmittaa ja haluais, että välit olis entisellään. On kyllä mun tukena vaikka toki ymmärtää myös lastaan ja toivoo, että olisin niinkuin ennen. Tiedän, että lapsikin huomaa, että on toiminut väärin, mutta ei halua sopia asioita. En vaan enää jaksa sitä, että mua kohdellaan huonosti aina, kun tulee mahdollisuus. Kelpaan kyllä, kun musta on jotain hyötyä. Oon maksanut lapselle useamman ulkomaanmatkan ja aina ajatellut lapsen etua, mutta en ole itse saanut minkäänlaista vastakaikua. Ainoa keino millä asiat vois parantua olis jos lapsi oma-aloitteisesti sanois, että on pahoillaan kaikesta, mut on siihen ihan liian omapäinen. Siispä nyt olen ottanut etäisyyttä kaikkeen.
Okei... Ihan oikee ettet anna enää kävellä yli. Iso ihminen jo, joskaan ei vielä aikuinen tuollainen 17-vuotias, kapinavaihe ja aikuistuminen päällänsä, veikkaan.
Sano ihan reilusti, että jos hän muuttaa käytöstään niin ettet ole vain raha-automaatti ja palvelija, vaan tasavertainen perheenjäsen, voit alkaa taas olemaan oma huomaavainen itsesi. Noin ison ihmisen syyllisyydentuntoon voi ihan loistavasti vedota. "Miltä isästäsi tuntuu?" Sano suoraan että olet yrittänyt jo 6 vuotta, etkä jaksa enää huonoa käytöstä, nyt on hänen vuoronsa tulla vastaan. Ja jos teini ei ole valmis lämpimiin väleihin, niin ainakin asiallisiin.
Ihmetyttää tuollaiset 17-vuotiaat... Itse olin kihloissa ja äitipuoli jo tuon ikäisenä, nyt 10 vuotta myöhemmin edelleen saman miehen kanssa, nyt tosin naimisissa ja ihan biologinenkin äiti...
Kate, olet oikeassa, että äitipuolen asema on epäkiitollinen. Mutta, ajateleppa myös siltä kannalta, kuinka kurjalta tyttärestä tuntuu, kun oma äiti on vieraan miehen kanssa ja vielä lisäksi alkoholisti. Kaikki ihmiset, niin varmaan sinäkin, haluavat, että äiti rakastaisi heitä ja antaisi lämpöä ja huolenpitoa. Ei materia korvaa ihmistä.
Voisit aivan hyvin avata keskustelua, olethan ymmärtäväinen ja viisas aikuinen. Ei 17-vuotiaan herkän nuoren mieli rakenna kuin suojamuureja oman haavoittuvuuden suojaksi. Sinulla on Kate rakastava mies, ja varmaan hyvä parisuhde, tytär voi tuntea itsensä ulkopuoliseksi sekä isän, että etenkin äidin suhteen, ja purkaa pahaa oloaan sinuun.
Muutama vuosi, ja tytär lentää pois kodista. Kannattaa tukea tyttären suhdetta omaan äitiin, jos äitiä arvostellaan, on se sama kuin tytärtä itseään loukattaisiin.
Tiedän sen, alkoholistin tyttärenä.
Ymmärrän sinua ap täydellisesti!Ja olet ilmeisesti mahdottoman edessä! Mielestäni oletjuuri oikealla tiellä vetäytyessäsi vähän etäämmälle, oman mielenterveytesi takia.
Minun kokemus on olla 9vuottua lähiäitipuoli tytölle, joka asui isänsä ja minun kanssa 7vuotiaasta. Alunalkaen otin välittävän ja normaalihuolehtivan asenteen, kuin vanhemman. Äitinsä antoi hänellekaksisuuntaista informaatiota mielestäni; toisaalta raivosi ja haukkui meitä ja esitti säälittävää, ettei muka saa tavata lastaan (valhe) ja toisaalta ei piitannut tyttärestään tuon taivaallista,oli tosi kova häntä kohtaan.
Minä siis kelpasin tosi hyvin vanhemmuuteen hälle; kuljetin tasaveroisesti isänsä kanssa harrastuksiin, lääkäriin, olin poissa töistä hänen sairastaessaan, silittelin iltaisin ja luin tarinoita, satoja tunteja seisoin pianon vieressä lyömässä tahtia, värjöttelin ratsastusmaneesin vieressä, isänsä kanssa ostimme hälle ulkomaanmatkoja 2 kertaa........ kunnes...
......hän ei voi sietää minua eikä myös isäänsä, vaan muutti äitinsä luo asumaan.
Tyttö ei vastaa puheluihini eikä viesteihini, kysyin miksi, ei vastausta. Muutosta on nyt 9kk ja isäkään ei ole montaa kertaa nähnyt koko tyttöä.
Ennen lähtöään tyttö kyllä avautui ja sanoi minulle, "turpa kiinni sinä et kuulu mun perheeseen"
Sanon koko sydämestäni, että ei ole masentavampaa ja epätoivoisempaa homma ku olla äitipuoli; lopussa ei kiitos seiso vaikken sitä sen takia tehnytkään vaan inhimillisyyttäni, ja mielestäni sain palkaksi epäinhimillisyyden.
EN suosittele kenellekään!!!
Niin jatkoksi edelliseeni luettuanivielä ap.n tekstit.
Sama tilanne minulla: ei pahoillaanoloa. Ennen muuttoaan monien rumien loukkaustensa jälkeen sanoin hälle, että tuntuu tosi pahalta ja epäreilulta sun sanat minua kohtaan, jaolis hyvä keskustella niistä ja olisi syytä myös pyytää anteeksi. Tyttö sanoi ettei hänellä ole yhtään mitään anteeksipyydettävää minulta!
Ymmärrän täydellisesti tuon tunteesi, kun tyttö ei ole pahoillaan millään lailla omasta käytöksestään ja sanoistaan, se on niin loukkaavaa ja mitätöivää jaa halveksivaa.
Minulla on muitakin, jo aikuisia lapsia, heillä kaikilla on ollut murrosikä jolloin tunteet vaihtelee, mutta tuolla tytöllä ne ei koskaan vaihdelleet. Koskaan ei tullut sitä hetkeä mikä omien lasten kanssa, kun tullaan kaulaan ja sanotaan että kyllä sä ihan jotenkuten menettelet anteeksi pahat sanani, paistetaanko lättyjä...
Just tällaista nyyhkytarinaa se Eerikan äitipuolikin syötti sostädeille, kuinka hyvä ja ihana äitipuoli hän oli ja kuinka kiittämätön tyttö...... no totuus tuli sitten viimein julki mitä karmeimmalla tavalla.
Ei kuullosta ihan uskottavalta.. sori vaan. Pitäisi kuulla myöskin se toinen totuus sieltä lapsen suusta.
Jotenkin tuntuu että tyttö haluaa nyt pikkuhiljaa irtautua lapsuuden kodistaan, tekee sen nyt ensin niin että muuttaa äidilleen.
Aikuisena ihmisenä pitäisi ehkä vain niellä ja ymmärtää, vaikka ymmärrän että vaikeaa onkin. Se että tyttö äksyilee, kertoo että luottaa sinuun. Eivät kai ne biologiset äiditkään kiitosta saa monet, ennen kuin haudassa. :)
Tuttua, menneiltä vuosilta. sopeudu kaikkeen jos miestäsi rakastat. Olen elänyt uusperheen suossa ja en suosittele sitä kellekkään. Nyt olen yli 50v. mutta en lähtis uudestaan siihen rumpaan, se on helvettiä jos se ei toimi. Mietin mitä jäi käteen kun kaikki lapset on lähtenyt pesästä. Kiteytettynä. Paha mieli, paljon ajatuksia mitä ois voinut tehdä toisin, suorastaan kyyninen olo joissain asioissa. Positiivista rakas mies ja helppo elämä, mutta ei se korvaa mitään mitä omat lapset ja mieheni lapset saivat kokea. Uusperhe on se helvetti johon ei kannata lähteä.
Hyviä kirjoituksia yllä. Tulin niin lohdutetuksi ja toisaalta...."kiva" kuulla, ettei toisillakaan ollut helpompaa kuin itsellä. Vielä kerran, kiitos vertaistuesta ja omien kokemusten jakamisesta.
Äitipuolen asema ei juuri koskaan ole se paras.
Seurustelin nykyisen avomieheni kanssa 6 vuotta ennenkuin muutimme yhteen. Kummallakin on ex-liitosta lapsia, ja ennen muuttoa päätimme että sitten kun lapset ovat lentäneet pesistään, alkaa meidän yhteinen aikamme.
Minun nuorimmaiseni asuu n 30 km päässä, on avoliitossa ja näemme silloin tällöin. Välit ovat hyvät.
Miehen nuorimmainen aloitti syksyllä -12 opiskelut n 100 km päässä, hänellä mukava opiskelija-kämppä MUTTA joka viikonloppu (usein jo torstaisin) hän ilmoittaa tulevansa (siis vain ilmoittaa) ja viipyy koko viikonlopun, hyvin usein lähtee vasta ma/ti takaisin. Olen laskeskellut että syyskuun -12 ja maaliskuun-13 välisenä aikana hän on ollut 4 viikonloppua omassa kotonaan. Muut meillä. Olen kertakaikkiaan kyllästynyt tilanteeseen, olen yrittänyt keskustella asiasta miehen kanssa mutta jotenkin hän ei saa sanottua pojalleen asiasta. Pojan äiti asuu n 5 km päässä meiltä, mutta siellä poika ei ole yöpynyt yhtään kertaa.....eikä taida muutenkaan pitää yhteyttä äitiinsä kovin usein. Tuntuu että tilanne vaikuttaa jo meidänkin suhteeseen, jonka piti alkaa kukoistaa juuri tässä elämän vaiheessa. Nyt parina viikonloppuna olen alkanut käyttäytyä hieman toisin kuin yleensä, en halua olla ilkeä, mutta enää en passaakaan ja keksin itselleni kaikenlaista menoa juuri viikonlopuiksi. Mitä mieltä olette, kohta 21v poika joka viikonloppu *häiritsemässä*. Pitäisikö minun sanoa tästä pojalle, olen vain tähän asti ajatellut että jos isä puhuu, niin ei aiheuttaisi turhaa riitaa minun ja pojan välille, koska enhän sitäkään haluaisi.....
Huoh, tuleeko mieleen että poika viihtyy teillä, ja haluaa olla isänsä kanssa. Onko se synti???
Ihme itsekkyyttä!
Nuoret ovat erilaisia. Toinen itsenäistyy nopeasti ja toisesta on mukava viettää edelleen viikonloppuja kotipaikkakunnalla perheen kanssa. Asutteko pojan entisessä kodissa ? Entätä jos oma kuopuksesi tekisi sanoin, mitä sanoisit hänelle ?
Ymmärrän kantasi, koska koet pojan vieraana kodissasi. Kukapa vieraita joka viikonlopuksi haluaisi. Isälle hän taas on perheenjäsen, lapsi, jonka kanssa on elänyt.
En lähtisi rajoittamaan pojan vierailuja. Kävin itsekin 2-3 vuotta kotona melkein joka viikonloppu, kun aloitin opiskelut. Tilanne olisi ollut aika kurja, jos minulle olisi kotoa sanottu, että en saa käydä niin usein.
Kun poika tulee, eiko hän elä nuoren miehen elämää, kuten tapaile kavereitaan yms. Ettekö tekin voi elää suunnitelmienne mukaan ?
Älä pilaa välejä rajoittamalla pojan käyntejä. Menee vuosi tai pari ja poika rupeaa viihtymään paremmin opiskelupaikkakunnallaan. Anna hänen itsenäistyä rauhassa.
Ei ole itsekkyyttä - lasten on itsenäistyttävä ja annettava vanhemmilleen (biologisille ja ei-biologisille) "vapautensa" takaisin. On luonnollista ärsyyntyä pois pesästä lentäneen aikuisen lapsen (jopa oman) roikkumisesta. Yleensä syynä on ilmainen ruoka ja pyykinpesu, mutta toisaalta sata km kai maksaa reissaaminenkin.
Toivottavasti poika ei ole syrjäytynyt - yleensähän nuoret nauttivat opiskelijaelämästä, mihin eivät fossiilit tosiaankaan kuulu :D
Tietystihän poika tulee opiskelu paikkakunnalta kotiin , niinhän ne on tulleet kautta aikojen " normaali perheissä " eikä se ole pahalta tuntunut,iloiten vastaan otettu, Mutta siinä taas lapset ja nuoret on tiellä.Oma itsekäs mukavuus etu tilalla. Olkaa onnellisia ,että tulee vielä. isäänsä katsomaan.Siinäpä taas uusperheiden ongelma
Hehe. Haluat antaa pojalle porttikiellon lapsuudenkotiinsa siis ;). Täällä asuu kuule hyvin moni 21-v. vielä täysin vanhempiensa luona. Opiskelijan tulot on minimaaliset, ja viikonlopun ruoat on aikamoinen kustannuserä. Olisitte iloisia, ettei nuori mies makaa kaatokännissä viikonloppuja opiskelijabileissä. Ei se varmaan isää häiritse, että poika on usein paikalla, äitipuoli ihan eri juttu...
Sinulla on erittäin suuria onelmia itsesi kanssa. Sinut pitää hoitaa ei miehen lasta.
Niinkuin koirakoulussa, ongelma on isännässä ei koirassa.
Sulla paha itsensä tuntemisongelma, asenneongelma, suvaitsevaisuusongelma, käytösongelma, ymmärtämisongelma...
Anteeksi vain, mutta löisin vaikka pääni pantiksi, ettet sinä ole mikään terapeutti.
Nimenomaan terapeutti ymmärtäisi, kuinka tavallista ja ihhimillistä on tuntea aloittajan kuvailemia tuntemuksia uusperheessä. Eikä kukaan laillistettu terapeutti käyttäisi tuollaisia vertauksia eläimiin ja isäntiin.