Ajattelin että jos tämä jotenkin auttais mua.
Syksy tuli ja koulu taas alkoi. Olen lukiossa nyt viimeistä vuotta ja se yksistään saa stressin ja ahdistuksen liikkeelle. Viime vuosi oli todella rankka ja aloin stressaamaan mitä en ennen ollut tehnyt niin paljoa kuitenkaan vaikka huolehtivainen ihminen olenkin. Sain keväällä ensimmäisen paniikki-kohtauksen ja luulin kuolevani siihen paikkaan. Sain muutaman päivän kestävän kohtauksen johon liittyi hyperventilaatiota joka oli mulle aivan outo juttu. Kävin jopa sairaalassa silloin varmistamassa oireitteni syyn.
Sen jälkeen kävin tällä keskustelu-palstalla ja tajusin että minulla on paniikkihäiriö tai kumminkin niitä kohtauksia. Kävin keväällä ennen kuin koulu loppui muutaman kerran psykologilla ja sain onneksi purkaa hänelle onglemaani ja kuulla etten ole kuitenkaan tulossa hulluksi! ;)
Mutta nyt. Taas koulussa. Pitäisi yrittää ajatella että nyt minä en stressaa mutta ei siihen kauaa pysty! Mulla oli koko kesän huimausta johon kävin lääkärissä mutta mitään vakavaa ei löytyny. Lääkäri määräsi niska-hartia-rentoutus-pillereitä mutta ei niistä mitään apua ollut. Olen käynyt muutaman kerran hierojalla mutta en säännöllisesti. Voiko paniikkihäiriöön liittyä että huimaa jatkuvasti vaikkei sen kummenmpia kohtauksia olisikaan? En uskalla kertoa äidille että mä oon vähän sekaisin et veisitkö lääkärille et saataisiin tämä ongelma diaknoosiksi? En kuitenkaan haluaisi alkaa popsimaan lääkkeitä vaan jotenkin selvitettyä muulla tavalla.
Mulla on ollu seuraavia oireita kohtauksissa..
-huimaus
-sekoamisen tunne
-sydämmen tykytys/pulssi kiihtyy
-tuntuu ettei saa hengitettyä eli tukehtumisen tunne
-huono olo/pahoinvointi
-kuoleman pelko
-mahakipu
Yleensä olen vain yrittänyt ajatella ettei mitään hätää ole ja etten kuole vaikka siltä tuntuukin. Kohtaukset ovat menneet sitten ohi.
Pelkään vaan että niitä tulee jatkossakin ja etten pysty keskittymään yo-kirjoituksiin.
Masentaa kun olin ennen kova urheilemaan ja eikä silloin ollu tälläisiä ongelmia. Nyt tuntuu ettei urheiluun ole energiaa ja kaikesta pitää stressata. Kotonakaan ei ole mitään herkkua olla.
Onneksi poikaystäväni, pikkusiskoni ja kaverini tietää tästä.
pitäiskö mennä vaan rohkeasti lääkäriin ja selvittää asiat?
onko tilanteeni teidän mielestä paha?
huh.. toivottavasti joku edes jaksoi lukea ajatuksiani..
kiitos kuitenkin :)
Syksy tuli ja koulu taas alkoi. Olen lukiossa nyt viimeistä vuotta ja se yksistään saa stressin ja ahdistuksen liikkeelle. Viime vuosi oli todella rankka ja aloin stressaamaan mitä en ennen ollut tehnyt niin paljoa kuitenkaan vaikka huolehtivainen ihminen olenkin. Sain keväällä ensimmäisen paniikki-kohtauksen ja luulin kuolevani siihen paikkaan. Sain muutaman päivän kestävän kohtauksen johon liittyi hyperventilaatiota joka oli mulle aivan outo juttu. Kävin jopa sairaalassa silloin varmistamassa oireitteni syyn.
Sen jälkeen kävin tällä keskustelu-palstalla ja tajusin että minulla on paniikkihäiriö tai kumminkin niitä kohtauksia. Kävin keväällä ennen kuin koulu loppui muutaman kerran psykologilla ja sain onneksi purkaa hänelle onglemaani ja kuulla etten ole kuitenkaan tulossa hulluksi! ;)
Mutta nyt. Taas koulussa. Pitäisi yrittää ajatella että nyt minä en stressaa mutta ei siihen kauaa pysty! Mulla oli koko kesän huimausta johon kävin lääkärissä mutta mitään vakavaa ei löytyny. Lääkäri määräsi niska-hartia-rentoutus-pillereitä mutta ei niistä mitään apua ollut. Olen käynyt muutaman kerran hierojalla mutta en säännöllisesti. Voiko paniikkihäiriöön liittyä että huimaa jatkuvasti vaikkei sen kummenmpia kohtauksia olisikaan? En uskalla kertoa äidille että mä oon vähän sekaisin et veisitkö lääkärille et saataisiin tämä ongelma diaknoosiksi? En kuitenkaan haluaisi alkaa popsimaan lääkkeitä vaan jotenkin selvitettyä muulla tavalla.
Mulla on ollu seuraavia oireita kohtauksissa..
-huimaus
-sekoamisen tunne
-sydämmen tykytys/pulssi kiihtyy
-tuntuu ettei saa hengitettyä eli tukehtumisen tunne
-huono olo/pahoinvointi
-kuoleman pelko
-mahakipu
Yleensä olen vain yrittänyt ajatella ettei mitään hätää ole ja etten kuole vaikka siltä tuntuukin. Kohtaukset ovat menneet sitten ohi.
Pelkään vaan että niitä tulee jatkossakin ja etten pysty keskittymään yo-kirjoituksiin.
Masentaa kun olin ennen kova urheilemaan ja eikä silloin ollu tälläisiä ongelmia. Nyt tuntuu ettei urheiluun ole energiaa ja kaikesta pitää stressata. Kotonakaan ei ole mitään herkkua olla.
Onneksi poikaystäväni, pikkusiskoni ja kaverini tietää tästä.
pitäiskö mennä vaan rohkeasti lääkäriin ja selvittää asiat?
onko tilanteeni teidän mielestä paha?
huh.. toivottavasti joku edes jaksoi lukea ajatuksiani..
kiitos kuitenkin :)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis olet kylla ihan selvasti stressaantunut. Mutta on niista kirjoituksista moni muukin selviytynyt. Ja yhta lailla niita kaikki jannittaa...
Siita huimauksesta - mitas jos sinulla on ihan "tavallinen" raudanpuute?
Kay vaikka verikokeissa. Tai osta apteekista ihan kokeeksi rautatablettipaketti.
voisitko ajatella, että jatkaisit vielä psykologin luona keskusteluhoitoa. Paniikkihäiriöön auttaa kyllä psykoterapia, mutta hoito saisi olla pitempi, ehkä puoli vuotta - vuosi. Muutama kerta ei vielä välttämättä riitä. Tuota huimausta kannattaisi ehkä lääkärin kanssa selvitellä, voihan se tosin liittyä jatkuvan jännityksen aiheuttamaan niska-hartiajumiin. Niin taisi lääkärisi arvella kun antoi sinulle lääkkeitä.
Pelkkä hieronta ei usein pitkän päälle auta, esim. fysioterapeutilta saadut jumppaohjeet voisivat olla hyvä lisä. Saattaisit hyötyä lisäksi esim. sovelletun rentoutuksen harjoittelusta, siitäkin voisit kysellä psykologiltasi, osaisiko hän ohjata harjoittelua.
homeopatiaa.itsellä suuri apu.
paniikki ja ahistuskohtauksista huolimatta selvisin aikoinani kirjoituksista,niin varmasti sinäkin!
Moi Hanna,
Itse kärsin samanlaisista oireista keväällä ja pelästyin itsekin kohtausta ja kävin kanssa jopa sairaalassa kun sain oireita.
Menin lääkäriin, joka ohjasi eteenpäin psykiatrille. Hän tiesi heti mitä pitää tehdä. Määräsi lääkkeet (Cipralex) ja siitä se lähti parantumaan kun sai itseluottamuksen takaisin. Siitä nyt 5kk ja elämä hymyilee taas! Rohkeasti vain lääkärin puheille, hyvin yleinen ilmiö ja vaikka psykiatri kuulostaa pahalta niin ei se niin kamalaa ole:) Unohda homeopatiat ja raudanpuutteet, mm. huimaus on yksi ahdistuksen / paniikkihäiriön oire!
..mutta ainakaan itselleni ei toiminut terapia. Ajattelin silloin vain entistä enemmän paniikkia ja se äityi todella pahaksi.
Kaksi vuotta kestin sitä h-vettiä ja menin oikeaan lääkäriin. Sain hyvät lääkkeet joita söin vuoden verran kunnes paniikki oli ohi.
No paniikki tuli myöhemmin uudestaan ja niin pahana, etten voinut olla missään - edes kotona itkemättä.
Vuoden kituuttelin töissä ja kotona, kunnes tuli stoppi - ei enään! Menin uudestaan lääkärille ja sain Zoloftia.
Kaksi viikkoa kului ja paniikkikohtaukset olivat poissa! mIKÄ IHANA vapaus se oli! Menin vaikka mihinkä esityksiin eikä sitä hirveetä painajaista enään tullut!
(en ole koskaan pelännyt esiintymistä mutta paniikkikohtaukset estivät esiintymisen täysin)
Että noin. Vaikka joutuisin koko loppuelämäni syömään noita lääkkeitä niin sitten joudun! En enään koskaan suostu siihen helvettiin, jota koin ennen Zoloftia.
Kiitos kaikille jotka vastasivat kysymyksiini ja ongelmiini.
Aion kokeilla neuvojanne. :)
En nyt sulkisi homeopatiaa täysin huonona vaihtoehtona. Itselleni siitä on ollut vähän apua ja esim. vyöhyketerapia voi myös auttaa. Kannattaa kokeilla joogaa, minulle on suositeltu sitä mutta en ole vielä käynyt, ensi kuussa aloitan... ehdottomasti kannattaa selvittää asiat lääkärissä tai psykiatrilla, ettei pääse pahentumaan ainakaan. tuskimpa on mitään täysin yleispätevää hoitomuotoa joka tepsii ihan kaikille mutta kannattaa kokeilla erilaisa vaihtoehtoja!
Minä ymmärrän täysin miltä sinusta tuntuu.
Itselläni ongelma tuli esiin seurusteltuani kaksi vuotta väkivaltaisen miehen kanssa.
Aluksi ahdisti ja sitten aloin saamaan outoja kohtauksia ja luulin tulevani hulluksi.
Mahassa kiersi, korvan takaa meni kuumat aallot,huimasi..ym.
Erikois-sairaanhoitajan kanssa kävin puoli vuotta puhumassa ja se auttoi
Mene sinäkin ihmeessä..
Mutta lääkitystä ne aika usein tuputtaa,mutta jos tilanteesi on noin hyvä..
Ei kannata aloittaa.
Puhuminen auttaa ainakin minulle.
Lääkkeet vain vie pahan olon pois, eikä sitä silloin siis käy läpi.
No, enpä ole ammatti-ihminen, mutta tässä nyt minun kertomukseni.
Paljon voimia sinulle!
Positiivisia ajatuksia:)