Miksi just minä olen ajautunut tähän tilanteeseen kun nyt olen ja miten mun on niin pärkeleen vaikeaa saada tilannetta parempaan suuntaan :( En vaan tiedä mistä aloittaisin. Olen vasta nuori eikä viimeisen 3 vuoden aikana oikein mitään syvempää tuttavuutta ihmisten kanssa ole ollut. Tällähetkellä mulla ei siis ole mitään sosiaalista elämää jota suorastaan häpeän ja se saa mut tuntemaan itseni niin hälvetin persoonattomaksi ja turhaksi.
En ole ikinä omannut mitään hyviä sosiaalisia taitoja ja nyt jos koska kontaktin ottaminen ihmisiin tuntuu aivan kauhealta ellei suorastaan mahdottomalta! Mulla on (omasta mielestäni) lievää sosiaalistentilanteiden pelkoa ja olen aika estynyt kaikinpuolin. Ehkä isoin ongelma mulla tässä kuitenkin on se että mä en tykkää itsestäni sellaisena kuin olen. Haluaisin olla juuri sellainen avoin, sosiaalinen ja kavereiden keskuudessa pidetty ihana ihminen. Enskäteen pitäis kai vain hyväksyä itseni tälläisenä eikä edes haaveilla sen suurempia. Tuskin kukaan pystyy edes muuttumaan niin että olisi yhtäkkiä kuin täysin uusi persoona.
Otsikko ei ole paras mahdollinen. Halusinpa vain kirjoitella tuntemuksiani.
En ole ikinä omannut mitään hyviä sosiaalisia taitoja ja nyt jos koska kontaktin ottaminen ihmisiin tuntuu aivan kauhealta ellei suorastaan mahdottomalta! Mulla on (omasta mielestäni) lievää sosiaalistentilanteiden pelkoa ja olen aika estynyt kaikinpuolin. Ehkä isoin ongelma mulla tässä kuitenkin on se että mä en tykkää itsestäni sellaisena kuin olen. Haluaisin olla juuri sellainen avoin, sosiaalinen ja kavereiden keskuudessa pidetty ihana ihminen. Enskäteen pitäis kai vain hyväksyä itseni tälläisenä eikä edes haaveilla sen suurempia. Tuskin kukaan pystyy edes muuttumaan niin että olisi yhtäkkiä kuin täysin uusi persoona.
Otsikko ei ole paras mahdollinen. Halusinpa vain kirjoitella tuntemuksiani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Suhteellisen tuttu tilanne.
Miksi on niin kovin tärkeää olla sosiaalista elämää? Siksikö kun: A) kaikilla muillakin on, ja sinun tulee olla kuten kaikki muutkin, vai: B) koska itse haluat sitä riippumatta, mitä muut tekevät/ovat?
Itsensä hyväksymisestä on hyvä aloittaa, mutta se että tyytyy 'kurjuuteen', kun ''ei muutakaan voi saada'' ei oikeastaan ole itsensä hyväksymistä, vaan vain pelkoa. Peloista tai sosiaalisesta taidottomuudesta on tietenkin vaikeaa päästä eroon, muttei mahdotonta.
Kasvotusten ihmisten kanssa on vaikeaa olla jotain täysin uutta, mutta voisithan ystävystyä ensin vaikka netissä. Täysin uudeksi persoonaksi muuttuminen yhtäkkiä saattaa olla helpompaa, kuin uskotkaan. Netissä siis, ei kasvotusten. Ja nettiystävien kautta voisit saada positiivisia kokemuksia, jotka voivat helpottaa kasvotusten kommunikointia. Näin se ainakin itsellä meni.
Toki jokainen on erilainen, mutta itse olen oppinut että jos jotain tarpeeksi kovasti haluaa/ päättää sielultaan olla, sellaiseksi myös tulee. Kaikista parasta olisi kai kuitenkin opetella pitämään itsestään, kyseisen henkilön kanssa joudut kuitenkin viettämään koko loppuelämäsi.
Syvemmän tuttavuuden puute näkyy olevan suomalaisille yleistä, johtuneeko kasvuympäristöstä.
Ei tästä varmaan paljon apua ollut, mutta ajattelin kirjotella omia ajatuksia, kun ei kukaan muu näy viitsineen, ..ettei tunnu pahalle.
Päästyäni edellisestä suhteestani narskumiehen kanssa päätin viettää loppuelämäni yksin. Olen sosiaalinen ja tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Työni lisäksi toimin vapaaehtoistyössä auttaen monilapsista perhettä lapsia ulkoiluttamalla sekä paikallisen narskujen uhrien yhdistyksessä. Lasteni ja lapsenlapseni lisäksi olen keskittynyt liikuntaan ja mökkeilyyn. Todellisuudessa moni asia olisi mukavampi tehdä kaksin, mutta etetty elämä on opettanut pärjäämään yksin. Yksinäinen en ole, koska osaan elää itseni kanssa sovussa ja nauttia elämästä. Jos jonkun miehen joskus kohtaan, mikä kolahtaa, niin sitten voi asiaa miettiä uudelleen.
En ole aloittaja, kirjoitan ekaa kertaa. Ei yleispätevästi, mutta omalla kohdalla: Miksi on tärkeää olla soisaalista elämää? Siksi että muuten on vaikea nähdä itsellä elämää ollenkaan. Jos ei ole arvoa kenellekään toiselle ei ole mitään syytä olla olemassa.
Itse asiassa minun on helppo saada itseni viihtymään lyhyellä jänteellä myös yksin, mutta jos ei ole yhtään muita ihmisiä niin mistä se elämän varsinainen sisältö, minkä takia haluaa viihtyä / tuntea olonsa hyväksi sitten tulee?
Olen ollut yksinäinen suunnilleen koko ikäni vaikka olen kasvanut kaupungissa. En kelpaa, ja piste. Käyttäydyn väärin. Ei onnistu. Se tuntuu oikeasti kamalalta, että ei kelpaa sellaiseksi ihmiseksi jollaista on tottunut pitämään normaalina.
Noista ajatuksista on hirveän vaikea päästä eroon vaikka kuinka muut olisivatkin nyttemmin ystävällisiä. Kuulostaa itsesääliseltä, mutta kun se on ihan oikeasti vaikeaa.