Miksi just minä olen ajautunut tähän tilanteeseen kun nyt olen ja miten mun on niin pärkeleen vaikeaa saada tilannetta parempaan suuntaan :( En vaan tiedä mistä aloittaisin. Olen vasta nuori eikä viimeisen 3 vuoden aikana oikein mitään syvempää tuttavuutta ihmisten kanssa ole ollut. Tällähetkellä mulla ei siis ole mitään sosiaalista elämää jota suorastaan häpeän ja se saa mut tuntemaan itseni niin hälvetin persoonattomaksi ja turhaksi.
En ole ikinä omannut mitään hyviä sosiaalisia taitoja ja nyt jos koska kontaktin ottaminen ihmisiin tuntuu aivan kauhealta ellei suorastaan mahdottomalta! Mulla on (omasta mielestäni) lievää sosiaalistentilanteiden pelkoa ja olen aika estynyt kaikinpuolin. Ehkä isoin ongelma mulla tässä kuitenkin on se että mä en tykkää itsestäni sellaisena kuin olen. Haluaisin olla juuri sellainen avoin, sosiaalinen ja kavereiden keskuudessa pidetty ihana ihminen. Enskäteen pitäis kai vain hyväksyä itseni tälläisenä eikä edes haaveilla sen suurempia. Tuskin kukaan pystyy edes muuttumaan niin että olisi yhtäkkiä kuin täysin uusi persoona.
Otsikko ei ole paras mahdollinen. Halusinpa vain kirjoitella tuntemuksiani.
En ole ikinä omannut mitään hyviä sosiaalisia taitoja ja nyt jos koska kontaktin ottaminen ihmisiin tuntuu aivan kauhealta ellei suorastaan mahdottomalta! Mulla on (omasta mielestäni) lievää sosiaalistentilanteiden pelkoa ja olen aika estynyt kaikinpuolin. Ehkä isoin ongelma mulla tässä kuitenkin on se että mä en tykkää itsestäni sellaisena kuin olen. Haluaisin olla juuri sellainen avoin, sosiaalinen ja kavereiden keskuudessa pidetty ihana ihminen. Enskäteen pitäis kai vain hyväksyä itseni tälläisenä eikä edes haaveilla sen suurempia. Tuskin kukaan pystyy edes muuttumaan niin että olisi yhtäkkiä kuin täysin uusi persoona.
Otsikko ei ole paras mahdollinen. Halusinpa vain kirjoitella tuntemuksiani.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei
Itellä on samanlainen tarina. Ylä asteen lopusta asti yksin omien tekojen takia. Elin niin sanotusti sosiaalisessa pimennossa 21 vuotiaaksi jos nyt perhettä ei lasketa hekään eivät ole ikinä olleet puheliaita toisin sanoen heräsin tuossa 21 vuotiaana etten halua elää koko loppuelämääni yksin ja varasin psykologi ajan siitä ei kovin paljoa hyötyä ollut paitsi se että pitää yrittää häätää kaikki negatiiviset asiat päästä ja miettiä positiivisemmin.
Onko sinulla mitään asiaa mitä tykkäät tehdä?
Sinä et sitten millään hyväksy itseäsi, jopa nimimerkksi kautta mitätöit ja epäröit itseäsi, koska vähättelet ettei se ole sopiva... Jos ei arvosta itseään, ja luota ihmisyyteensä, on hyvin vaikea rakentaa yhteyttä toisten kannsa. Voit ajtella että sinusta ei kukaan välitä ja halua tutustua, mutta miten sinuun tutustuu ja saa yhteyttä kun itselläsikin on noin epämääräinen yhteys itseesi.
Perheessäsi ei ole opittu ilamisemaan tunteita ja kanssakäymistä.
Kyllä ihminen voi oppia sosiaalisuutta ja itseään aikuisena ja sitähän me teemme koko ajan.
Mulla on täysin sama tilanne. Oon yrittänyt muuttua sosiaallisemmaksi, mutta se on lähes mahdotonta kun ei oo kavereita ennestään. Ja asiaa pahentaa masennus ja huono itsetunto.
Tuskin täältä pohjalta enää ylös pääsee. Vietän luultavasti loppu elämäni yksin...