JokaPoliisin VAKOILUoikeus tulee, oletko valmis?

Koko poliisikunta koulutetaan UUSIKSI poliisilain, esitutkintalain ja pakkokeinolain uudistuksen vuoksi.

Paateron mukaan uudistus on poliisin, muiden esitutkintaviranomaisten ja syyttäjäviranomaisten toiminnan kannalta erittäin merkittävä.

– Uudistus sääntelee keskeisellä tavalla rikosprosessin alkupäähän kuuluvan esitutkinnan oikeudellisen perustan, Paatero sanoo Poliisihallituksen tiedotteessa.

Uudistuksessa viranomaisten toimivaltuudet on säännelty aikaisempaa kattavammin ja täsmällisemmin.

Myös salaisia pakkokeinoja ja salaista tiedonhankintaa koskeviin säännöksiin tulee muutoksia. (eli poliisi saa ihan laillisesti hakkeroitua tietokoneellesi!)

Voi vain kuvitella kuinka kova tietoliikenne alkaa kulkea esim. poliisien EX-ien koneelta poliisin palvelimille?

Uudet lait tulevat voimaan ensi vuoden alussa.
691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vuoden 2014 alussa uudistuu esitutkintaa säätelevät peruslainsäädäntö: poliisilaki, esitutkintalaki ja pakkokeinolaki.

Laissa muutetaan mm. pakkokeinolain salaisia pakkokeinoja ja poliisilain tiedonhankintaa koskevia säännöksiä.

Salaisia pakkokeinoja ja salaista tiedonhankintaa koskevat säännökset on nykyaikaistettu ja yhdenmukaistettu ja keinovalikoimaa täsmennetty.

Poliisin ja syyttäjän esitutkintayhteistyön tavoitteena on, että esitutkintaviranomaisella on mahdollisuus konsultoida syyttäjää rikostutkinnan oikeudellisissa ongelmissa.

Miksei vaan suoraan laitettu syyttäjää tutkinnanjohtajaksi kuten kaikissa muissa sivistyneissä maissa on?

Äänestä
  • Ko. uudistus on perustuslain toisen luvun vastainen. Siinä viedään mm. yksityisyydensuoja ja liikkumisvapaus (sekä fyysinen että teleliikenne) kansalaisilta. Näin ollen lainsäädäntöuudistus on kumottava tämän vuoden aikana. Perustuslakivaliokunnalle on lisää töitä.

    Äänestä

  • ****Poliisin ja syyttäjän esitutkintayhteistyön tavoitteena on, että esitutkintaviranomaisella on mahdollisuus konsultoida syyttäjää rikostutkinnan oikeudellisissa ongelmissa. ****

    ****Miksei vaan suoraan laitettu syyttäjää tutkinnanjohtajaksi kuten kaikissa muissa sivistyneissä maissa on? ****


    Kirjoitus paljastaa, että sen laatijalla ei ole hajuakaan poliisitoimesta. Jo reilut kymmenen vuotta ovat poliisit ja syyttäjät konsultoineen toisiaan säännöllisesti rikostutkinnan oikeudellisissa ongelmissa.
    Poliisirikoksissa syyttäjät jopa johtavat tutkintaa, eli toimivat juuri niinä tutkinnanjohtajina.

    Aika monta sataa syyttäjää pitäisi Suomeen palkata lisää, jos syyttäjät syrjäyttäisivät poliisit tutkinnanjohtajina, kun nykyisin tutkinnanjohtajia on 300-400. Poliisille tehdään vuodessa yli 900.000 rikosilmoitusta, joista n. 200.000 on niitä, joissa on tutkinnanjohtaja.

    Äänestä

  • 18+6 kirjoitti:

    ****Poliisin ja syyttäjän esitutkintayhteistyön tavoitteena on, että esitutkintaviranomaisella on mahdollisuus konsultoida syyttäjää rikostutkinnan oikeudellisissa ongelmissa. ****

    ****Miksei vaan suoraan laitettu syyttäjää tutkinnanjohtajaksi kuten kaikissa muissa sivistyneissä maissa on? ****


    Kirjoitus paljastaa, että sen laatijalla ei ole hajuakaan poliisitoimesta. Jo reilut kymmenen vuotta ovat poliisit ja syyttäjät konsultoineen toisiaan säännöllisesti rikostutkinnan oikeudellisissa ongelmissa.
    Poliisirikoksissa syyttäjät jopa johtavat tutkintaa, eli toimivat juuri niinä tutkinnanjohtajina.

    Aika monta sataa syyttäjää pitäisi Suomeen palkata lisää, jos syyttäjät syrjäyttäisivät poliisit tutkinnanjohtajina, kun nykyisin tutkinnanjohtajia on 300-400. Poliisille tehdään vuodessa yli 900.000 rikosilmoitusta, joista n. 200.000 on niitä, joissa on tutkinnanjohtaja.

    Ammattitaidottomia pellejä suurin osa.

    Äänestä

  • 6+18 kirjoitti:

    Ammattitaidottomia pellejä suurin osa.

    Tulihan se, -superammattilaisen kommentti !!

    Äänestä

Ja kaikkein hauskinta on tuossa se että rikollisilla on jo laitteet joilla nuo estetään.Kaikki kuuntelulaite menee 300 taalan laitteella pimeeksi kun se on päällä ei mikään toimi 100 metrin alueella.Ja ei sillä tietokoneella jossa jotain salaista on kryptattuna olla edes netissä ikinä vaan sitä varten toinen kone proxyn kautta ja prepaid netttitikulla jolla voi surffata niin ettei kukaan tiedä sen omistajaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1.1.2014 UUSLAKI kirjoitti:

Koko poliisikunta koulutetaan UUSIKSI poliisilain, esitutkintalain ja pakkokeinolain uudistuksen vuoksi.

Paateron mukaan uudistus on poliisin, muiden esitutkintaviranomaisten ja syyttäjäviranomaisten toiminnan kannalta erittäin merkittävä.

– Uudistus sääntelee keskeisellä tavalla rikosprosessin alkupäähän kuuluvan esitutkinnan oikeudellisen perustan, Paatero sanoo Poliisihallituksen tiedotteessa.

Uudistuksessa viranomaisten toimivaltuudet on säännelty aikaisempaa kattavammin ja täsmällisemmin.

Myös salaisia pakkokeinoja ja salaista tiedonhankintaa koskeviin säännöksiin tulee muutoksia. (eli poliisi saa ihan laillisesti hakkeroitua tietokoneellesi!)

Voi vain kuvitella kuinka kova tietoliikenne alkaa kulkea esim. poliisien EX-ien koneelta poliisin palvelimille?

Uudet lait tulevat voimaan ensi vuoden alussa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu