Olen imettänyt vauvaani 7 kk ajan ja herkkuja tulee popsittua päivittäin. Perusruokavalio on muuten kunnossa, täysjyvää, perunaa, lihaa, maitotuotteita, kasviksia. Ajoittain poden huonoa omaatuntoa kaikista niistä pullista ja jäätelöistä joita innolla mutustelen. Onko kenelläkään tietoa tai mielipidettä miten tämä vauvaan vaikuttaa? Pitäiskö yrittää tsempata ja jättää herkut kaupan hyllylle?
imettäjän ravinto
3
1159
Vastaukset
- Anu
Minä uskoisin, että vauva saa tarvitsemansa ravintoaineet, koska perusruokavaliosi on kunnossa. Sen sijaan sinä itse saatat jäädä vähemmälle. Minä olen herkutellut aina imetysaikoina hyvällä omallatunnolla, koska muuten en olisi saanut painoani pidettyä kurissa, vaan olisin laihtunut liikaa. Jäätelössä on kyllä ihan hyviäkin ravintoaineita, joten ei se ihan pelkkää tyhjää ole. Voithan lisäksi napsia monivitamiinipillereitä, jos herkuttelusta on vaikea luopua.
- myös herkuttelia
miksi vauva kärsisi herkkujen syönnistäsi? eikö se ole raskaus ja imetys aikana äiti joka kärsii ravintoaineiden puutteesta jos joku kärsii. eihän ruoka suoraan mene maitoon eli eihän vauva niitä herkkujen sokereita ja rasvoja saa. kokonaisuudessaan rasvan laatu varmaan vaikuttaa maitoon. jos kuitenkin syöt kunnon ruokaakin niin ei kai herkut haittaa. itse kanssa syön herkkuja liian usein, mutta ei kai siitä muuta haittaa ole kuin itselle lihomisen vaara.
- Herkku
Kiitos vastauksista! Nyt voin jatkaa hyvällä omalla tunnolla herkuttelua eikä tarvitse ajatella että vauva siitä kärsisi:) Imetysaikana tuo energian tarve on niin suuri, ettei isollakaan annoksella kotiruokaa ja välipaloilla pitkälle pötkitä. Makea elämäni jatkukoon;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393