Hei, olen kärsinyt aika pitkään seksuaalisuuteen liittyvistä pakkoajatuksista ym.
Olen nykyisin pienen vauvan äiti ja olen hakenut apua ongelmiini, mutta kaipaisin vielä lisää tukea..Kärsin siis välillä vauvan seurassa pakkoajatuksista esim.mieleen voi tulla, että tee sille jotain seksuaalisesti pahaa..tai osu sen alapäähän tms.
Lisäksi synnytyksen jälkeen minulla on ollut outoa jatkuvaa kiihottuneisuuden tunnetta alapäässä (vaikka en sellaisia tunteita halua, johtuuko jostain hormoneista??) ja kerran imettäessä heilautin alapäätäni muutaman kerran vauvaa kohti..ja pelästyin jälkikäteen, että apua olenko pedofiili..? Olen kantanut siitä kamalaa syyllisyyttä.
Lisäksi vauvan vaipanvaihto tilanteessa jouduin pyyhkimään vauvan alapäästä kakkaa pois, ja samalla minulle tuli pahoja ajatuksia ja saatoin heiluttaa vauvan alapäässä hiukan kättä. Olen miettinyt johtuiko heilutus omista pahoista pakkoajatuksistani vai oliko se hermostunutta liikettä. Olen kokenut kovaa syyllisyyttä tuostakin.
Lisäksi joskus vauvaa hoitaessa tulee mieleen ajatuksia, esim. heiluta sen kättä se alapäätä kohti ja olen saattanut stressissä heilauttaa/tärisyttää vauvan kättä sen alapäätä kohti; vauvalla on ollut vaipat kuitenkin. Siis apua...minua pelottaa...pidetäänkö minua nyt pedofiilina? Olen kärsinyt pakkoajatuksista ja ilmeisesti olen ollut uupunut synnytyksen jälkeen.. Mutta pelottaa, että onko nuo teot sellaisia, että minua pidettäisiin pedofiilina? Pelkään todella paljon noita juttuja.

Vastaukset 6
Vanhimmat
lekurille aika, siitä ne asiat etenee..
Oletkohan masentunut, vois noi pakkoajatukset viitata siihen.
Lisäksi synnytyksen jälkeen minulla on ollut outoa jatkuvaa kiihottuneisuuden tunnetta alapäässä (vaikka en sellaisia tunteita halua, johtuuko jostain hormoneista??)
Miksi et halua kiihottuneisuutta? Synnytyksen jälkeen on normaalia, että haluaa rakastella. Tietenkin nuorella ihmisellä hormooni hyvää. Jospa olet vain puutteessa ja tulee hölmöjä ajatuksia. Jos sinulla ei ole miestä niin harrasta itsetyydytystä. Kokeile ainakin, voi auttaa tai sitten ei.
Tuollaiset pakkoajatukset eivät kuule itsetyydytyksellä lähde, kyse on aivan muusta.
Suosittisin menemään lääkärille, saat lääkkeet ja ne auttaa. Lisäksi esim. psykiatriselle sairaanhoitajalle keskustelemaan näistä. Ja muista: ajatukset ovat vain ajatuksia, niitä saa tulla. Ne eivät ole pahasta. Niille et välttämättä edes mahda mitään. MItä enemmän yrität niitä estää, sitä enemmän niitä tulee. Tietenkään noita asioita ei saa lähteä toteuttamaan, mutta pointtini on että ajatukset ovat _vain_ ajatuksia. Yritä muistaa kun pakkoajatukset lyövät päälle. Ja ajuta itseäsi, mene lääkäriin. He kohtaavat tällaisia asioita jatkuvasti, eivät pidä hulluna tms. vaan ymmärtävät että kyseessä on sairaus. Voimia, tiedän omasta kokemuksesta että raskasta on, mutta niistä ajatuksista on mahdollista päästä eroon, tai ainakin saada ne aisoihin!
Menisin sinuna esim. kirkkoherranvirastoon päivystävän papin juttusille. Hänelle ei tarvitse kertoa kuin että on esim. pahoja , sairaita ajatuksia ja pyytää että tässä ja nyt rukoiltaisiin että poistuvat.
Onhan myös raamattupiirejä joissa voi käydä.
Lisäksi voit rukoilla että Herramme Jeesus , ota nämä pahat ajatukset pois minun mielestäni. Lisää vielä ISÄ MEIDÄN - rukous. Tämän voit itse tehdä vaikka kotonasi. Lue Raamattua , Jumalan Sanaa. Se on lääkettä pahoihin ajatuksiin. Lisäksi voit ripittäytyä synnestä , jotka tiedostat. Puhdas omatunto on hyvä lähtökohta .
Oletko ollut tekemisissä esim. spiritismin , joogan , saatananpalvonnan kanssa , tai huumeet , reilu alkoholin käyttö , irralliset seksisuhteet ?
Kristittyjä seurakuntia ovat myös ; Helluntai srk;t , vapaakirkko , babtisti srk , metodisti srk. Lähetysjärjestöistä esim. ev.lut.Kansanlähetyksellä on aluetoimistoja ympäri maata. Myös niissä voit saada rukousapua .
Jokatapauksessa sinun pitää päästä vapauteen ja nopeasti.