Tekotaiteellisin koskaan lukemasi kirja

Ei ehkä koskaan, mutta hetkeen... Riikka Pulkkisen tuotanto on vahvoilla tässä sarjassa. Syy: korni kieli.

Vaihto-ehto 1. Raamattu sijoittui liikaa yhteiskuntaan.
Vaihtoe-ehto 2. Koska Raamattu ei ole mitenkään halveksuttava fiktion osalta, nimeän jonkin toisen, kuten esim. Gulla, tyttökoulussa, v. 1938, painos ?
"Kavaljeeri tanssiais-salissa nosteli olkiaan. Hänen pukunsa oli musta ja tumma, me istuimme tuoleilla, penkeillä ja saimme vain iltapukuinemme nuorina katsella. Nuoret, illalla syöksyi huoneeseen. Niin jännittynyt olin tulevista tanssiaisista, joiden paljon puhutuista upseereista, olin saanut mielikuva, oikeuttaen sen omaan tanssiais-korttiini. Mustat musliimit, pitkät katetut pöydät ja raskaat verhot loivat oikeutta, sille asuntolalle, jossa yritin johtajattaren ohjauksella opetella koulun ohella sosiaalisen elämän taitoja. Harpoin kaksi porrasta kerralla, niin iloinen olin. Olin häkeltynyt, innoissani ja vapaampi tulevaisuus vain kerran odotti... Hänet oli kutsuttu! Valitettavasti olin ollut liian miehekäs, ja mekon helmani olivat nousseet liian korkealle, huohottava hengitykseni täytti ilman. Ehkä kiellot oli vain minua itseä varten, ehkä elämääni helpotti, ulkopuolisen kummallisen kulma-karvan suorittama kieltävä katse ja kohoava kirous.
- Ei kyllä minun oli pakko päästä sinne. Upseeri-tanssiaisiin, vain parin korttelin päähän. "

Todella mielenkiintoinen kysymys! *peukku pystyyn viestiketjun aloittajalle*

Itse rankkaisin tekotaiteellisuuden kärkisijalle ruotsalaisen Björn Ranelidin koko tuotantoineen.

Hans Selo: DIIVA

Rimmisen Nenäpäivä. Kerrassaan tuskastuttaavaa lukemista. Tekemällä tehtyjä, keksimällä keksittyjä sanoja, jotka vievät selkeyden koko kirjasta. Uusien sanojen keksiminen ei ole taidetta. Taidetta on kirja, joka luo niin vahvan maailman, että siihen on pakko upota.

Minä jouduin jättämään kesken Alexandra Salmelan "27 eli kuolema tekee taiteilijan", kun alkoi vatsanpohjasta nousta nestettä suukkiin. En millään jaksanut niitä pehmopossunäkökulmia.

Minä puolestani tykkäsin Salmelan possunäkökulmasta. Myös kissan ja auton näkökulmasta pidin eli kokonaisuutenaan kirja ok, joskin päähenkilö oli ikäänsä nähden puberteettinen pissis. Vaihtelevien näkökulmien käyttö oli virkistävää, ei tekotaiteellista.

Nenäpäivä puolestaan oli mielestäni täysin turha kirja, yhden sekopäisen ämmän sekoilua ei alkua eikä loppua tekstillä, mutta en minä sitäkään tekoitaiteelliseksi sanoisi. En myöskään Riikka Pulkkista, joka kirjassaan Totta onnistui varsin hyvin.

olen varmaankin jättänyt kaikki tekotaiteelliset kirjat kesken, koska mieeeni ei nyt muistu ainuttakaan. tekstit voivat mennä monilla tavoin pieleen tai olla kiinnostamatta, mutta syynä ei ole ollut teennäisyys.

Keskustelun aihe on tästä huolimatta kiinnostava ja odotan, että toiset löytävät lisää ehdokkeja.

Tulipa heti viestini kirjoittamisen jälkeen mieleen yksi ehdokki: Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät. Mukaellen lapsuudenaikaisia Viisikko-kirjoja, joissa yksi ei tiennyt, kumpaa sukupuolta oli, oli Jääskeläinen kirjoittanut vastenmielisellä tavalla brutaalin, suomalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuvan version siitä, että tyttö ei ehkä ollutkaan tyttö, vaan poika. Tekemällä tehdyn oloinen asetelma.

Jääskeläisellä on aiempia, ihan laadukkaita tekstejä, kuten se Lumikko.

Kaksi ihan selvästi tekotaiteellista tekstintekijää ovat Anja Kauranen-Snellman ja Riikka Pulkkinen, kauas heistä ei jää Jari Järvelä. Kamalia!

New York-trilogia,

Käsittämättömintä ja jonninjoutavinta paskaa, mihin olen koskenut.

Ei päätä, ei häntää, tajunnavirtaa ja pateettista yritelmää olla niin kovin suurta taidetta.

Tervon kirjat ovat ilman muuta tämän listan ykkösiä. Kamalia!

Mutta eihän Tervo edes yritä olla taiteellinen.

Tushka voittaa tämän kisan ylivoimaisesti, tekijä Anja Kauranen