: Korkein työttömyysprosentti
Kärsämäki no:1
P.jokiseutu 28.2.'13
22187
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Miten voi olla, suurin osa ( työtä tekevistä) kun on muuttanut pois Kärsimysmäeltä?
ovat jääneet paikkakunnalle
Siitä työnvieroksunnasta on moni tehnyt oikeen taiteenlajin. Ammattisidonnaisten tullessa täyteen into työntekoon hiipuu joka löytyy taas ansiosidonnaisten loputtua. Sitten mennään taas mieli maassa töihin siihen asti kun ansiosidonnaisuus jälleen täyttyy jonka jälkeen ilo elämään palaa kun vakityöpaikastakin selityksin otetaan loparit.
Tunnen jopa ihmisiä joille Kärsämäkeen jääminen on harkittu juttu koska pelkoa töihin joutumisesta ei ole.
Ihmetyttää tuo ykkösasema koska työkykyisiä on muuttanut paljon pois? Elämäntapatyöttömätkö sinne vain ovat jääneet?
Nimimerkille Työtä tekevä.. sanosin.. vaikka olen työtön teen paljon vapaaehtoistyötä.. ja kotitöitä.. Kuka ne tekis jos en minä tekis työttömyyden rinnalla.... enempää en täällä kerro enkä sitä mitä ihmiset tekee.. pienen ikäni lapsesta lähtien olen aurannut kotipihan lumet.. olen kesäisin ajanut ruohonleikkuria.. olen hoitanut puutarhaa.. kulkenut marjassa.. hoitanut lemmikkieläimiä.. ja nyt sairaita läheisiä.. kuka tekee enempi.. Ihan väsyksiin saakka.. väliin niin poikki että tuntuu siltä että jospa sais edes yön nukuttua..
Ruokaa on laitettava joka päivä jos meinaa syödä.. on mopattava lattiansakin ja imuroitava väliin jottei ihan liassa elä.. on käytävä pyykillä ja pestävä vaatteensa.. on tehtävä sitä sun tätä
Matkat sivukyliltä on pitkät kun lähtee keskustaan.. Naapuripaikkakunnille ei kulje edes moniin kaan bussia.. No mites meinaat käydä Nivalassa tahi Ylivieskassa kun sinne ei kulje bussi.. jos et omista omaa autoa..
Pitkään kun olet työtön loppuu autotkin.. kun ne vanhenee.. Hankippa sinä muutamalla eurolla uusi auto?
Tahi hanki kodinkoneita jos ne menee rikki ihan muutamalla eurolla?
Laittakaa hinnat sellaisiksi että ihmiset pystyy elämään.. elkääkä aina morkatko toisia ihmisiä..
Miekin kymmeniin paikkoihin olen lähettänyt hakemuksia.. monestako on tullut vastaus?
Jos olette noin itse keskeisiä ihmisiä ettekä arvosta toista ihmistä.. Lähimmäisen rakkautta ja välittämistä toisesta ihmisestä tänne kaivattaisiin paljon enempi..
Ja jos puhutaan valtion virastojen viemisestä pois täältäkin jotka täällä ennen oli.. niin kenestä niiden tuominen takas on kiinni.. niistä samoista ihmisistä jotka ne ensin vei pois. Niiden pitäs ne palauttaa myös takaisin.. näin yksin kertaista se on..
Nimimerkille Aatosta vain: olen minäkin tehnyt näin ja teen vielä ym.. Arvonnimeksi Laiska.
Miksi nimimerkki tä? käyttää Kärsämäestä nimeä Kärsimysmäki.. Eihän tämä ole sen kummempi paikkakunta kun mikä tahansa muukaan Suomessa.. ihan samanlainen paikkakunta.. siksi ihmettelen ao. nimimerkin kommenttia..
Jos Kärsämäellä olis entisaikojen malliin teollisuutta, kuten oli Incapin aikoina.. tahi tänne tulis teollisuutta niin takuulla Kärsämäelläkin olis enempi ihmisiä.. ja niitä työtä tekeviä ihmisiä, jotka sais toimeentulon siitä työstä saamastaan palkasta..
Onhan se selvää kun yrityksiä joko irtisanoo henkilökuntaa tahi menee konkurssiin ja sitä kautta joutuvat vähentämään ihmisiä että pitemmän päälle ne yritykset loppuvat ja ihmiset jotka haluaa tehdä työtä ja kenties pystyvät muuttamaan paikkakunnalta toiselle.. Mutta joukossa on aina ihmisiä joilla ei ole mahdollisuutta vaihtaa paikkakuntaa.. vaan heidän on jäätävä sinne missä asuvat, monien eri syiden vuoksi.. Näitä voi olla vaikka vakava sairaus.. tahi jotain muuta.. Mietin monia asioita että onhan se selvää että työttömiä on paljon.. mutta onko se työttömän syy jos hän työtön, ei ole.. töitä vain ei ole.. monesta ei ole yrittäjäksi, varsinkaan vanhemmista ihmisistä..
Täällä kirjoittaa ihmiset joilla ei käytännön elämästä ole minkään taivaan kokemusta, sitten kun nuo ihmiset kokee ne asiat, mä luulen että heidänkin kantansa on sen jälkeen joku toinen..
On turhaa tänne kirjoittaa Kärsämäestä asioita jos noilla ihmisillä jotka täältä ovat muuttaneet muualle ei ole tarkoituskaan tulla kotimaisemilleen aloittamaan vaikka yritystoimintaa..
Jotenkin tuntuu kummalta muutenkin täällä kirjoittavien kommentit.. ihan kuin yhtä paikkakuntaa pidettäis silmätikkuna joka asiassa.. Menisivät kerrankin itseensä ja miettisivät että jospa se heidän oma käyttäytymisensä on aiheuttanut tämän paikkakunnan kohtalon.. Jospa se heissä onkin se vika eikä meissä..
Turpakukkula tai Kärsimysmäki. Pelkkiä lempinimiä joita ei tarvitse noin vakavasti ottaa. Se on totta että samanlaisia pystyynkuolleita kyläpahasia on ihan liikaakin.
Joo, onneksi naapurikunnat vielä tuo monelle Kärsämäkiselle leivän pöytään. Niillekkin jotka ei halua kuntaliitoksia mutta heidän tarjoamansa työ kelpaa. Paitsi niille jotka keksii verukkeita ettei tarvitse itseä kiusata työnteolla.
Töitä löytyy jos niitä haluaa tehdä (sairaat, vanhat ja laiskat poislukien). On aina ollut ja tulee aina olemaan. Jos ei kotikunnasta niin muualta.
Se että on muuttanut Kärsämäeltä pois, ei estä osallistumasta netin keskustelupalstan viestiliikenteeseen. Typerä kommentti.
Olisiko Kärsämäki mahdollisesti silmätikkuna sen takia että palstan aihe on Kärsämäki?
Kommentoit ja arvostelet sillä Kärsämäkisille yleisellä negatiivisella asenteella joka on yksi syy siihen miksi moni muuttaa pois noin ahdasmielisten ihmisten keskuudesta.
Sinulle TÄ: Osuit loppulauseessa ihan nappiin. Moni muuttaa juuri siksi eikä pahemmin halua olla kanssakäymisessä..
Kyllähän se on tosiasia että nuoriso on aina odottanut sitä päivää että pääsevät ahdistavasta Kärsämäestä ja sen ahdistuneista ihmisistä eroon. Lomilla voi käydä mutta parasta loman lopussa on se, että pääsee Kärsämäestä pois eikä sinne tarvitse jäädä. Itse kuulun tähän ryhmään. Kärsämäellä oli hyvä kasvaa mutta aikuisiällä ei ole käynyt edes mielessä takaisin muuttaminen. Raskas henkinen painolasti tippui hatreilta heti kun taajamamerkin taakse ensimmäisen kerran pääsi muuttokuorman kanssa. Ihmiset sairastuu henkisesti niin köyhässä ympäristössä ja niin katkerien, elämäänsä vittuuntuneiden ihmisten ympäröimänä.
Kiitos mutta hyvästi kirjoittaneelle: Kirjoitit ihan osuvasti.Olen samaa mieltä kanssasi.
Kiitos kirjoituksestasi. Hyvää elämää sinne mihin olet muuttanut.
Jatkaisin vielä tuota kirjoitustani että onhan se selvää jos eri viranomaisten palvelutkin on viety naapuri kuntiin.. että kun vertaa entisaikoihin joilloin ao. viranomaisillakin oli toimistot joka kunnassa että se on yhden ihmisen työpanos per toimisto aina vähempi..
Ja jos ajatellaan esim. ihmisten ikäryhmiä.. niin sotavuosina syntyneet ovat nyt siinä suuressa eläkeiässä.. he ovat vanhuksia.. Kuka heitä täällä palvelee.. kuka tulee tekemään lumityöt.. kuka käymään kaupassa, kuka pesemässä pyykit, kuka tekee talonmieshommia.. kuka tekee apuna jotain muuta.. vaikka käy kaverina harrastuksissa tms. Mistä näitä ihmisiä saatais.. entä entisaikojen maatalousväestön vanheneminen.. missä on nuori sukupolvi joka tekee maataloustöitä.. Ihmiset ikääntyy.. heidän tilalle pitäs tulla nuoria..
Työttömiä on tällä hetkellä naapuripaikkakuntiin verrattuna vähän enempi.. mutta jos ajatellaan maan keskitasoa niin ei se kovin korkealla ole.. Ja jos ajatelaan että entisaikaan oli työvoimakoulutuksiakin joka kunnassa.. niin missä ne nyt.. Eiköhän vika ole jossain muualla kun meissä Kärsämäkisissä ihmisissä.. Elkää hyvät ihmiset aina meitä syyllistäkö vaan katsokaa välillä myös peiliin..
Siinä missä Kärsämäeltä vietiin kelat ja työvoimatoimistot, nyt niitä on jo viety sieltäkin minne ne vietiin. Kuntien palveluiden perään huudetaan kuula punaisena niiden säilyttämiseksi eikä tehdä elettäkään sille, että sitä on jo jatkunut vuosia ja vuosia. Kuntarajoista ja muutamasta hallintopaikasta itketään senkin edestä eikä nähdä metsää puilta kun vastustetaan kuntaliitoksia.
Varmaan Virolaiset joille työnteko maistuu? Kuka nuori on niin hullu että tekisi miljoonien velat että pääsisi maanviljelijäksi joka pyörii tuilla joiden jatkuvuudelle ei ole pitkäaikaisa takeita? Joko ne Kärsämäen viljelijät lasketaan yhden vai peräti kahden käden sormilla?
"Elkää hyvät ihmiset aina meitä syyllistäkö vaan katsokaa välillä myös peiliin.."
Oliko tuo nyt loppuun asti ajateltu kommentti? Syyllistät kieltämällä samalla syyllistämisen...?
Ihan loppuun asti ajateltu kommentti oli, koska tiedän sellaisia asioita joista moni ei tiedä.. mutta se siitä..
Ja nimimerkille tå? hän se vasta ahdasmielinen on enkä minä.. Minä suon tänne Kärsämäelle vaikka mimmosia yrityksiä tulla.. mutta tuo ihminen ei halua oikeasti tehdä asioiden eteen mitään muuta kun keskustella netin keskustelu palstalla.. Mitä oikeaa elämää se on muuta kuin ajatusten vaihtoa.. ja kommenttien vaihtoa.. ei mitään sen kummempaa kuin lehden lukeminen.. vähän siihen verrattava on tämä palsta..
Ja sitten kysymys noille yllä oleville.. miksette viljele täällä Kärsämäellä maata tahi ryhdy maanviljelijöiksi tänne? Ja minkä takia ette oikeasti perusta tänne teollisuutta tahi muuta palvelutoimintaa? Minä takia oikeasti ette tee muuta kuin kirjoitatte kuin lehden palstalle tänne Suomi24.fihin..
Kysynpä että miksi ette tee mitään muuta.. katsos ne asiat kuuluu tehdä tuolla oikeassa elämässä oikeiden ihmisten ja asioiden kesken eikä täällä keskutelupalstoilla tekonimellä.. Näin on näreet.. ja hillan varret..
Tuliko otettua muutama saunakalja liikaa kun noin epävakaata tekstiä syntyy vai jäikö lääkkeet ottamatta?
Keskustelupalstalla on aika yleinen käytäntö keskustella palstan aiheista. Paskanjauhamista kuten sinunkin kirjoituksesi. Ilmoitusluontoinen asia hänelle joka tietää asioita joista muut ei tiedä mutta joka ei tajua edes keskustelupalstan ideaa jonne itsekkin kirjoittaa. Miksi sinä kirjoitat palstalle jonne kirjoittamisesta muita arvostelet?
Niin ja vielä sellainen juttu että Kärsämäen kokoisessa kylässä ei ole asioita joita muut ei tietäisi. Sen lisäksi että on hyvin surullista että sinun pitää kehua itseäsi koska sitä ei kukaan muu tee.
Sä varmaan tarkoitat tuolla itseäs.. sillä sinähän se juot kaljaa, en minä,.. ja toiseksi mikä sinä oot tietämään minkälaisen terveydenomaava ihminen kirjoittaa täällä viestejään.. tunnistatko edes omaa terveyttäsi.. Mikä sinä olet toisia arvostelemaan ja heidän terveytttään.. eiköhän jokainen ihminen hoida itse omat asiansa ja mene lääkäriin jos on tarvis..
Sinähän se siellä olet se ihminen jolle ne asiat kuulus.. miksi vyörytät omia tekojas toisen päälle.. Mikä siihen on syynä, herra 17 9=?
Miksi sinä arvostelet koko ajan palstaa ihmisineen millä sinä täytät tyhjää elämääsi koska Kärsämäellä elämää ei ole joka on sinutkin noin katkeroittanut?
Sinulle nimimerkki sinä suot? Mitä teki nimimerkki tä? Arvosteli Kärsämäkisiä ihmisiä?
Ja miksi sanot että Kärsämäellä ei elämää ole.. mitä elämää sinä tarkoitat.. kenties hevoslaukkakilpailuja, vai koiranäyttelyjä, vai markkinoita, vai laturetkiä, vai mimmosia tapahtumia sinä tarkoitat tuolla kun puhut elämästä?
Kysymys miksi mollaatte sitten koko ajan Kärsämäkisiä ihmisiä.. Miksette koskaan etsi mitä hyvää Kärsämäessä.. Onko luonto kenties sellainen? Vai harrastusmahdollisuudet, joita on mm. metsästys, tahi marjastus..
Pakkohan täällä on sanoa mielipiteensä.. vai teidänkö mielestä minä en sais puhua mitään.. kuten kerrankin sain kuulla yhdessä tilaisuudessa että ole hiljaa.. siis ainako ihmisen pitäs olla vain hiljaa ja jutella luontokappaleiden kanssa vain..
En minä paljon täällä käy kirjoittelemassa.. nyt tulee kevät ja alkaa puutarhahommat.. ja kukkien kasvatus.. ei sitä jouda kuulkaa on tehtävä muutakin.. Mutta sanonpahan vain että itsekkin olen paljon työtä tehnyt naapurikunnissa ja täällä kotikunnassakin.. että mikä on sitten parempi.. Koti on ja pysyy täällä, kyllä hyvä käydä on naapurikunnissa aina silloin tällöin mutta että asus.. eihän noista kunnista monistakaan oo tullut kun hyvän päivän tuttuja.. sitä tosiystävää.. joka livesti kävis auttamassa kuten minä oon tehnyt.. sitä en ole vielä tavannut.. Se on ihminen jos sellaisen tapaan niin se onkin sitten vallan eri asia..
Kaikkia hyvää kaikille kirjoittajille.. kaunista kevättä.. NÄKEMIIN.. sehän oli tahtonne.. AAMEN..
itse sinä täällä olet kieltoja ja ehtoja muille kirjoittajille asettanut haukkumisen säestyksellä ja nyt sitten rupesit marttyyriksi..??
Nimimerkille, hyvästi.. Minä en oo koskaan haukkunut yhtään ketään.. Olen vain sanonut mielipiteeni samalla tavoin kuin muutkin ihmiset.. joka kokee sen haukkumisena on totaalisen väärässä sen asian suhteen.. sillä nuo ihmiset jotka niin kokee.. eivät tunne sitä aitoa oikeaa ihmistä näiden rivien takana..
Se on sikäli sääli että paljon olis ollut annettavaa.. mutta pelkän kirjoituksen muodossa aika huono, ellei rupea kirjailijaksi ja ala kirjoittamaan kirjaa.. Siinähän voiskin olla idea.. kopiois kaikki nämä kirjoitukset täältä suomi24.fi kärsämäki-osiosta ja julkaisisi niistä kirjan.. Kuinkahan moni ostas?
Sinä voisit siirtyä mielenterveys24 palstalle täältä Kärsämäki24 palstalta ongelmiasi käsittelemään, sen verran pehmeäpäisiä avauksia ja paljon muun viestiliikenteen häiriköinnin lisäksi.
Miksi mun sinne pitäis.. ei mulla sellaisia ongelmia.. miten on sun laitas ja miksi sä toista käsket sinne menemään.. Menisit itse vaikka huviksesi jos ei muuta asiaa ole.. nimimerkki hyvästi, joka käytti nimimerkkiä ---------
Mä vaan tuossa mietin että jos näistä viesteistä kirjoittais kirjan pitäs viestien kirjoittajilta saada lupa kirjaa varten.. mutta kun ei oo heidän henkilökohtaiset nimet tiedossa ainoastaan nimimerkit.. niin aika huono kysellä mitään lupia..