Mistä riidat naapureiden kanssa?

Pakto Elsma

Mistä on naapuririidat tehty? Ohuet seinät, ontelolaatat, raot elementtien välissä, kehno äänieristys, huono asuinympäristö, niistä on riidat tehty.

Tämän havaitsimme asuessamme Vuosaaressa 2000-luvun asunnossa. Ei voi sanoa alueesta hyvää sanaa, eikä talosta, jonka rakennusvuosi oli 2003. Tappelua ja melua päivästä toiseen. Muutimme pois nopeasti Helsingin kantakaupunkiin ja aaah sitä rauhaa mikä palasi sieluun. Kun vanhoja kivitaloja tehtiin, ei tiedetty mikä on elementti eikä hommattu romanialaisia taksinkuljettajia "muurareiksi".

Kertoivat Vuosaaren sillan olevan huonossa kunnossa ja tarvitsevan välittömiä toimenpiteitä ettei se romahda. Minun puolestani saa romahtaa. Ei tule ikävä.

22

1143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pois-pois

      Totta, muutin sieltä pois minäkin. Huh huh, hirveä paikka, en enää ikinä käy siellä.

    • Hohh hhoijaa

      Kyllä naapuririidat johtuvat ihan vain ja ainoastaan ihmisistä itsestään. Ei se rako seinässä riitele yhtään vaikka äänieristykset olisivat kuinka heikot.

      Mikä saa ihmiset yleensäkään kirjoittelemaan tällaista? Ihan kuin ei osattaisi ollenkaan puhua, pienten erimielisyyksien ratkomisesta puhumattakaan. Vai onko se yhteiskunnan syy että omat lelut jäivät pihalle sateeseen?

      • Tanja_2.0

        "Ihan kuin ei osattaisi ollenkaan puhua, pienten erimielisyyksien ratkomisesta puhumattakaan."

        Mitä jos toinen osapuoli puhumisesta huolimatta jatkaa häiriökäyttäytymistä?
        Kokemuksesta voin sanoa että harvoin puheet auttaa.

        Itse suosittelen mallia jossa ensin annetaan naapurille tilaisuus korjata käyttäytymismallejaan, jollei tepsi niin yhteys Isännöisijään.


    • Faktatri

      http://www.korvo.fi/8esteettamyyt/74

      Tässä faktaa sen vanhan 20-50 luuvn kivitalon huonosta äänieristyksestä, alalaattapalkisto ja sammalta sisällä ja näitä heikosti äänieristettettyjä vanhoja kananpaskataloja on Helsingin kallio täynnä, uudessa on aina parempi äänieristys.

      Aloittajahan Pakto Elsma ja itselleen vastannut Pois-Pois, on tämä sama mielisairas, joka näitä kuvitteellisia vuosaari juttuja jauhaa jatkuvasti, asuu kallion vanhassa läävässä ja kutsutaan Hilda-Raneksi, näitä samoja omituisia juttuja ja aloituksia jo yli 10 vuotta jauhanut ja jäänyt valheistaan, kiinni monessa eri hahmossaan, hullu, mikä hullu ja kalliossa on paha olla.. Kyseinen idiootti ei ole koskaan asunut 2000 luvun asunnossa, näitä samoja laittaa aina uudellen ja uudelleen, nimimerkki ja talon rv vain muuttu aina jutun mukaan, Hilda.Rane on Hilda-Rane.

      • ikävä totuus

        Kyllä vanhoissa paikalla rakennetuissa taloissa on erinomainen ääneneristys, kun verrataan uudempiin elementtitaloihin.


      • ...

        Onpas sinulla erikoinen harrastus, ja jatkunut jo yli 10 vuotta.


      • 15 + 14

        Tämä Faktatri on ennen sekoillut ainakin nimimerkillä: Joka sana totta. Ja todella monella muullakin nimellä. Ja todellakin sekoillut. Mutta eihän oikein muuta voi odottaakaan, kun on sekopää. On se vaan kamalaa, kun rahat annetaan Espanjaan ja Kyprokselle ja sa,aan aikaan ajetaan rahojen puutteessa mielenterveyspotilaat avohoitoon.


      • 12+6
        15 + 14 kirjoitti:

        Tämä Faktatri on ennen sekoillut ainakin nimimerkillä: Joka sana totta. Ja todella monella muullakin nimellä. Ja todellakin sekoillut. Mutta eihän oikein muuta voi odottaakaan, kun on sekopää. On se vaan kamalaa, kun rahat annetaan Espanjaan ja Kyprokselle ja sa,aan aikaan ajetaan rahojen puutteessa mielenterveyspotilaat avohoitoon.

        Juu se on tämä aloittaja Plakto elsma mielisairas helsingin kalliosta, kirjoittaa näitä vuosaari juttuja ja esiiintyy, välillä nuorena naisena, välillä homomiehenä, välillä, vanha pappa ja esittää erilaisia ok-kuninkaita, sekoilee momella eri palstalla ja tämänkin ketjun avannut ja tuhansia samanlaisia, aina sama kaava, sairas on, mielisairas.


    • Uusi on aina uusi
    • vähäjärkiset tapelee

      "" Ohuet seinät, ontelolaatat, raot elementtien välissä, kehno äänieristys, huono asuinympäristö, niistä on riidat tehty. ""

      Ei riidat noista ole tehty. Riidat syntyy vähäjärkisistä henkilöistä! Järkevät ja normaalilla aivokalustuksella varustetut ihmiset ei tappele kuihn hullut!

    • Kusenko niskaan?

      Ulappasaarentieltä löytyy ainakin ammattikyylä, joka päivystää toisten parvekkeiden/ikkunoiden alla kommentoimassa mitä ihmiset kotonaan tekevät. Toivottavasti ko. haisuli keksii joskus sisältöä sangen rajalliseen elämäänsä.

      • ...

        Paras, kun ei kiinnitä mitään huomiota, niin kyllästyy. Tämä tietenkin, jos hän ei uskaltaudu rikkomaan lakia. Tällaisille taitaa kelvata mikä vain häslinki elämän sisällöksi. Lisäksi tuskin viihtyvät omassa kodissaan, joko ovat yksinäisiä ja pelkäävät koko ajan itse joutuvansa kyylätyksi, tai parisuhde on kroonisen kalsea. Voihan näihin nynnyihin kokeilla vaikka sitä, että joku lähtee seuraamaan heitä koko päiväksi ja katselee ja kuuntelee oikein uteliaan näköisenä, mitä kaikkea hänen tuleekaan puuhailtua. Saa maistaa omaa lääkettään, toivottavasti maistuu.


      • Kusenko niskaan?
        ... kirjoitti:

        Paras, kun ei kiinnitä mitään huomiota, niin kyllästyy. Tämä tietenkin, jos hän ei uskaltaudu rikkomaan lakia. Tällaisille taitaa kelvata mikä vain häslinki elämän sisällöksi. Lisäksi tuskin viihtyvät omassa kodissaan, joko ovat yksinäisiä ja pelkäävät koko ajan itse joutuvansa kyylätyksi, tai parisuhde on kroonisen kalsea. Voihan näihin nynnyihin kokeilla vaikka sitä, että joku lähtee seuraamaan heitä koko päiväksi ja katselee ja kuuntelee oikein uteliaan näköisenä, mitä kaikkea hänen tuleekaan puuhailtua. Saa maistaa omaa lääkettään, toivottavasti maistuu.

        Ressukka lienee ylentänyt itsensä jonkinlaiseksi korttelipoliisiksi. Varmaan se risoo, kun kaikki eivät ole samanlaisia ongelmajuoppoja kuin hän itse.


      • .................

        Joo meillä on kans semmoinen kyylä, joka kiikaroi pihalla (kesällä ainakin) ja levittää juoruja. Epäilen, että sillä on avaimetkin nähin asuntoihin.


    • pitkäpiippunen

      mulla ei mitään ongelmaa naapurin kanssa 5 vuoteen kerran vähän näytin pitkä piippusta tulee jouluna pikkulahja ja kortti käsi nousee jo 100metrin päästä että näin se homma pelaa

    • voe tokkisa

      Elä sie naapurin euukkoo syytä,vaan tee jotain toimivan äänieristyksen eteen.

      http://www.hs.fi/asuminen/artikkeli/Äänieristystä voi parantaa monin tavoin/HA20081019SI1FA03nku

    • asunnon äänieristys
    • mapa52

      asun raision vuokra asunnossa ja kyllä on järkyttävää kuunella kun naapurin isäntä huutaa äiti päitiä ja lupaa katkoa emännän luut ym.että vois ne talot rakentaa niin ettei ihmisten yksityis elämä kuulu kaikille talossa asuville.ei huvittais kuulla ihmisten yksityis elämää,kel on ollut huume tausta ym ym .

    • Valittajat hirteen!

      kyllä näin on että huonot ääni eristeet aiheuttavat jatkuvia naapuri sotia. Lisäksi taloyhtiöt eivät valikoi tarpeeksi hyvin asukkaitaan.Herkkä uniset ja hiljaisuutta kaipaavat lykätään äänekkäiden pikkulapsi perheiden sekaan asumaan.Sitten ihmetellään jatkuvia naapuri sotia.

    • avokit1

      Naapuririidat ovat aina neljän seinän hullujen riitoja. Vieteään asunnossa 24/7 naapurin kanssa kuvitellen päässä kaikenlaista maan ja taivaan välillä.

    • avaimet hukassa?

      Mikäs kyylä se .............. on kun kyttää itse noin kovasti naapureidensa tekemisiä. Ja vielä kuvittelee niiden tunkeutuvan luvattomasti kämppäänsäkin. Huhheijaa näitä juttuja.

    • Anonyymi

      meillä on entinen palomies naapurissa romukasoillaan mylläämässä. jatkuva meteli vuodesta toiseen.on mopoo moottoripyörää,mönkijää,ruohonleikkuria joka lähtöön ja kiusallaan niitä käyttelee väittäen että ette voi kieltää,eikä poliisi puutu.on jatkunut jo kymmenkunta vuotta.huito miestä trimmerillä uhaten tappaa. koittaa olla hiljaa toisten naapureiden paikalla ollessa. levittelee juttua,että mies sai loparit mielenterveys syistä,kun jäi eläkeputkeen.ym

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      88
      8043
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4708
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4351
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      44
      2556
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      93
      1402
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1266
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      40
      1207
    8. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1140
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      63
      1100
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      166
      1070
    Aihe