Mun abortista on nyt vuosi, mutta ei ole piävääkään ettenkö miettisi asiaa ja minun on ainakin omalta kohdaltani sanottava että en tule luultavasti koskaan katumaan mitään yhtä paljon kuin sitä että en pitänyt sitä..on totta että elin paskassa suhteessa ja että meidän suhde olisi loppunut siihen..mutta loppuihan se joka tapauksessa ja vielä silloin rakastin kumppaniani niin paljon että kun hän sanoi ettei ole valmis niin en halunnut toiselle 18 vuoden (velkavankeutta) koska olisin itse halunnut sen pitää ja sen lisäksi se paine joka tuli ulkopuolisilta oli aivan liian painostavaa. Mielestäni olen kuitenkin aina ollut vahva ihminen mutta siinä tilanteessa sitä vaan oli niin yksin.. Kaikista kamalinta tässä asiassa on kuitenkin se että silloinen kumppanini jonka kanssa olimme melkein neljä vuotta uhdessä saa ensi kuussa vauvan toisen naisen kanssa jonka oli tuntenut 2kk kun tämä tuli raskaaksi.
tuntuu pahalta.
2
347
Vastaukset
- yksi äiti
Moi !
Tein itse abortin 22 vuotiaana. Olen katunut sitä enemmän ja vähemmän 10 vuotta. Muuta en voi sanoa, että kyllä aika tekee tehtävänsä. Asia jää taka-alalle jossain vaiheessa. Sain lapsen 4 vuotta sitten. Silloin asia taas pulpahti pinnalle. Ajattelin, että minulla voisi olla jo aika iso lapsi tämän lisäksi jne... Mutta, aika kyllä tekee tehtävänsä. Asialle ei voi enää mitään, joten jaksettava vaan jatkaa eteenpäin ! Juttele jonkun kanssa asiasta. Kerro kaikki tunteesi ja itke kunnolla. Se helpottaa tuskaa ! Voimia sinulle ! ps. Hyviäkin miehiä on olemassa. Kaikki eivät ole niinkuin ex poikaystäväsi ! - piia
Kyllä oli ikävää luettavaa tuo sun kertomukses. Miten
henkilökohtainen asia abortti naiselle on. Miten
abortista päättämisessä pitäisi kuunnella pääsääntöisesti vain itseään ja jättää miehet ulkopuoliseksi...Nimittäin mies ei toden totta kykene ajattelemaan asioita tunnepohjalta niin kuin nainen, joka kantaa sitä lasta. Useilla miehillä tunteet tulevat vasta kun lapsi on syntynyt. Tämähän käy selväksi kaikilla elämän osa-alueilla, miehet hakevat jotain konkreettista kun naiset elävät tunteella.
Mutta kuitenkin, luulen että abortista selviää ne naiset paremmin, jotka tekevät päätöksen omiin näkökantojen ja valintojen pohjalta. He jotka tekevät sen pelkästään miehen näkökantojen pohjalta, potevat pitkään syyllisyyttä asiasta.
Mutta älä sure - niin kuin mennyt äitini sanoi: kuoleman ja menetyksen voittaa vain uusi elämä. Sinäkin saat kokea vapautuksen surustasi, kun tulet raskaaksi saat vauvan ( toivottavasti se ei ole pois suljettu asia elämässäsi). Voit elää surusi tämän uuden lapsen kautta ja annat anteeksi itsellesi...
Minäkin hyväksyin äitini kuoleman ja voitin suuren suruni vasta vuosien päästä, kun synnytin esikoiseni. Pystyin tämän lapsen kautta käsittelemään ne tunteet jotka jäivät kesken, kun äitini kuoli, opin hyväksymään äitini kuoleman ja ymmärtämään niitä asioita, joita ei ääneen puhuttu.
Älä syytä itseäsi, älä edes silloista poikaystävääsi, tilanne ei siitä enää muutu. Käytä mielummin energiasi kauniiden asioiden ajattelemiseen ja lue elämää käsittelevää kirjallisuutta - toisten esimerkki helpottaa kummasti, kun huomaa, ettei ole ainut "syntinen" ko. asiassa.
Voimia ja hyvää mieltä sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399