Olen 17v kaappihomo ja haluaisin olla hetero. Homoja syrjitään niin paljon, joutuisi pitämään matalaa profiilia koko elämän siitä mitä on.. no tuo ei ole se suurin murhe, alan hyväksyä jo asian, mutta ankeaa ajatella tulevaisuutta. Jos löydän jonkun miehen okei se olisi hienoa ja toki olisin todella onnellinen. Sitten näkee kun heteropariskunnat saavat lapsia...on lasten kaste, synttäreitä, lapset kasvaa, rippikoulut, täysi-ikäisyys, menee naimisiin ja pariskunta saa lapsenlapsia. Hehheh kivat niille, lapsenlapset tulee kylään jnejne. Mitä minulla on? EI MITÄÄN. Verrattuna tavallisen heteropariskunnan elämään, homopariskunnan elämässä ei ole paljon sisältöä jos pitää perheen perustamista elämälleen keskeisenä asiana. Haluaisin itse biologisia lapsia, nähdä omat piirteeni hänessä, kokea sen tunteen kun on tuollaista elämässään ja huolehtia rakastamastaan lapsesta. Haluaisin että minusta jää maailmaan jotain kun kuolen. Kuulostaa todella pitkälle ajatellulta, tyhmältä ja itsekkäältäkin, mutta tätä olen kelannut jo jonkin aikaa enkä voi olla miettimättä sitä.
Muiden näkökantoja tähän asiaan? Aikuisten homomiesten kokemuksia ja tuntemuksia olisi kiva lukea.
Muiden näkökantoja tähän asiaan? Aikuisten homomiesten kokemuksia ja tuntemuksia olisi kiva lukea.
Vastaukset 6
Vanhimmat
No elämä oli ahdistavaa aina siihen asti, kun tulin ulos kaapista. sen jälkeen tuli sellainen kevyt olo. Ja mukavaa oli huomata, että sinut hyväksytään. Uskoisin, että nykyään hyväksytään meikälaiset vielä paremmin, kun ilmapiiri on entistä vapautuneempi. Jotkin harvat ääriuskovaiset halveksivat, mutta toisaalta sekin antaa itselle määrätynlaista iloa. Ja se oli ykköstä, kun ensi kertaa pääsi toisen pojan kanssa sänkyyn. Tällä hetkellä elän sinkkuna ja olen hyvin tyytyväinen elämääni. Minusta on tärkeää, että tulee ulos, koska se muuttaa elämän suunnan. Olen itsekin kotoisin pienemmältä paikkakunnalta ja ymmärrän, että on vaikeampaa tulla ulos, mutta tsemppiä sinulle!
Noh ei sinun tarvitse matalaa profiilia pitää, sinun ei tarvitse pitää itsestäsi minkään laista kuvaa vaan olla oma itsesi.
Homoja ei syrjitä niin paljoa mitä media ja netti antavat ymmärtää, oma kaveriporukkani oli melko homo vastaista olevinaan kunnes kerroin olevani homo, eivätkä he yhtään alkaneet minua pilkkaamaan tai muuta.
Lapset ovat sinuaus, olivat ne omia, sukulaisten tai adoptoituja, vaikka et biologisia lapsia välttämättä saa (se on kylläkin mahdollista mikäli löydät ns. synnytys äidin), sinun ei tule mitenkään pois sulkea osallistumista veljen, siskon, muun sukulaisen tai adoptoidun lapsen elämän seuraamiseen.
Suomessa homoilla on oikeus olla isä tai äiti, sinun pitää vain adoptoida lapsi ulkomailla ja muuttaa lapsen kanssa Suomeen tai sopia naisen kanssa asiasta.
Älä välitä mitä jotkut ahdasmieliset homofobikot sanovat, sillä he eivät edes halua tietää saatikka ymmärtää homoseksuaalisuutta joten on turhaa edes yrittää saada heitä ymmärtämään.
Toki ensimmäiset kuukauden kaapista ulos tulon jälkeen ovat vaikeita, mutta vuodenkin kuluttua asiat voivat olla hyvin.
Mutta mietihän tätä myös toiselta kannalta: Jos elät parisuhteessa miehen kanssa, sinulla on mahdollisuuksia mihin vaan! Monilla heteropareilla on vaikeuksia kun syntyy vahinkolapsi ja sitten mennään naimisiin ja kohta ollaankin veloissa ja rahat tiukilla kun ruokittavia suita on paljon. Toki lasten kasvattaminen on varmaan yksi elämälle sisältöä antavista asioista, mutta silti.
Kun olette kahdestaan, te voitte matkustella, olla vain toisillenne ja elää ja rakastaa toisianne. Ei tule niin paljoa stressiä.
Ja toki sitä voi adoptoida tai tehdä niitä muita juttuja mitä tuossa edellä mainittiin. Ja taitaa olla vain ajan kysymys milloin homoavioliitot sallitaan Suomessa, joten siinä voisi olla yksi välietappi yhteiselämässä, jos haluaa.
Minuakin joskus vanhuus homona mietityttää, mutta kyllä se siitä. Varmasti elämä ja tulevaisuus mietityttää ja harmittaa myös heteroita, kun on niitä keski-iän kriisejäkin.
Ja nuo asiat painaa mieltä nuorena, mutta kun vanhenet niin kaipa ne siitä sitten järjestyy, onhan ihminen sopeutuva eläin.
Itse mietin samoin ollessani aloittajan ikäinen. Kuitenkin. Olen löytänyt tieni.
Ihana mies löytyy, matkustelemme, vietämme keskenämme aikaa ja elämme yhdessä.
Mieluisa työura on auennut, juuri sellainen mitä olen aina haaveillut.
Paljon hienoja ystävä ja ihmisiä on löytynyt lähipiiriä elävöittämään vuosien varrella, joiden kanssa viettää aikaa niin ikään. Heteroja, ja myös toisia homoja.
Lapsipuolen hoidin naisparin kanssa, nyt minulla on heidän kauttaan kaksi omaa biologista lasta. Olen perheessä kuin kolmas vanhempi, ja osallistun varsin suurissa määrin lasten elämään ja hoitamiseen, vaikken olekaan lapselle "isä". Upeaa seurata kun, lapset, joissa on selkeästi pala minua ja muita sukulaisianikin kasvavat ja varttuvat.
En vaihtaisi tavanomaiseen heteroelämään. Ikää minulla on 34.
Kyllä se siitä! ensimmäinen askel minulle oli kaapista ulos tuleminen. Ilman sitä rypeisin edelleen kaapin pohjalla, pikkuhiljaa elämääni katkeroituen. Elämässä pitää vain ottaa oikeita ja järkeviä tietoisia riskejä ja olla vahva!
Tiedän jokseenkin mistä puhut.
Moni valkoinen homo kasvaa suoraan sanoen kultalusikka perseessä. Haluaa saada asiat "both ways" Eli haluaa naisen, lapset, mutta samalla oman "eksoottisen" elämäntapansa. Mielestäni tuo lievästi sanoen on itsekästä.
Adoption kautta et ainakaan tule lasta saamaan. Tiedän, koska olen perehtynyt aiheeseen aika hyvin. Turha edes unelmoida!
Miksei ihmiset voi olla tyytyväisiä siihen mitä on? Miksi haluat lapsia? Että voisit levittää heihin oman homoutesi?
Se homous ei ole homojen biologisilla jälkeläisillä sen yleisempää, kuin heterojen lapsillakaan, toki mahdollista. Ja homous ei ole mikään ismi tai valittu eksoottinen elämäntapa, kuten vegaaniksi tai hevariksi ryhtyminen.