Hei Asaah! Minä olen kohta 15 vuotta ollut oikeastaan yksin.
Suhdekkin jo alkoi pelottamaan aloittaa sellaista.
Työssä käynyt hoitanut lapsia nyt yksi vielä kotona.
Luonnossa liikun paljon.
Kiusaamista olen saanut sietää aikuisilta ihmisiltä jopa vuosiakin
Pitänyt silti puoleni .
Nyt on tapahtunut sellainen, että vuosien jälkeen olen ihastunut ja tapaillut miestä keskiruskea tummanhaarmaansiniset silmät.
Tuntuu hänessä kaikki mitä olen hahmottanut miehestä.
Kysymys kuuluu teille ett'ä saanko jatkaa tämän miehen kanssa,, vai tuleeko jotain väliin??. Elämässäni en ole saanut koskaan rakastua tai näyttää tunteeni. Nyt olisi sellainen tunne näin voisi tapahtu. Ymmärrät varmaan pelkoni kun tulee elämääni tällaista se otetaankin ehkä pois. Jos teillä aikaa katsoa tätä olisin hyvin kiitollinen.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.