Kuinka pysyväisiä ovat suuret teokset ohjelmistossa?

Tätä vakiintumisita repertoaariin - teosten toistamista ja niin sanottua jankkaamista - on pidetty palstalla myös varsin perustelemattomasti klassisen musiikin heikkoutena. Todellisuudessahan vain kestävä suosio kertoo musiikin laadukkuudesta. Kevyt musiikki on niin vaatimattomasti niin vaatimattomista palasista rakennettu, että sitä ei voi koskaan verrata ikuisista ja laadukkaista materiaaleista perehtyneesti luotuihin klassisen musiikin teoksiin. Sävelmateriaali on klasisessa paljon kirpeämpää, kekseliäämpää ja sulokkaampaa.

Mutta hiljattain luin varsin omituisen kommentin - popparin taholta, keltäs muultakaan. Siinä väitettiin että Mozartin kuulijakunta olisi harvenemassa. Saanen muistuttaa, että yksikään Mozartin sukulainen ei tiettävästi ole elossa. Voi olla, mutta sukututkimus ei tunnista juuria tänne päivään saakka, mikä on surullista, mutta tietysti kyseinen ihminen olisi jonkin sortin palvonnan kohde jo siksi että on Mozartin sukulainen, eli siinä mielessä mahdollisten verisukulaisten mielenrauha on onnellisesti taattu nykytilanteessa. Joka tapauksessa, Mozartin sukuseura tai vastaava taho ei vaikuta Mozartin musiikin suosioon. Liiemmin ei ole Mozartin aikalaisia, ystäviä tai muita sellaisia, jotka pönkittäisivät Mozartin musikaalisten aikaasaannosten asemaa.

On vain Mozartin musiikki ja aivan uudet sukupolvet ja heidän tietoinen toimintansa. Kovasti vaan politiikka, muusikot, orkesterit, taideyhteisö, viheltelevät juntit ja maksava yleisö tahtoo Mozartin soivan. Mozart soi jokainen sekunti maailmassa livenä ja levyltä. Se johtuu siitä, että Mozartin tuotannon nerokkuus on läpihohtava ja yleisuniversaali palkinto ja lahja maailmalle.

Klassisen repertoaariteosten suosio on täysin stabiili - siinä ei ole minkäänlaista harvenemista. Ja tämä ei koska pelkkää Mozartia, itse asiassa eniten se koskee kaiketi Beethovenia, Bachia ja Tchaikovskya, jotka ovat ymmärtääkseni vielä laajemman esitysmäärän kerääviä kuin Mozart.