En tahdo antaa herkkuja lapselleni

Äitee_hki

Eli minulla on 1v3kk vanha tyttö, jonka ainoa herkku jota saanut on hedelmät.
Mieheni aluksi olisi halunnut välillä herkkuja antaa, mutta hyväksyi asian ettei anneta herkkuja kun yhdessä siitä ollaan puhuttu.
Ongelmana on sukulaiset ja ystävät, joille pitäisi koko ajan olla perustelemassa miksi lapselle ei saa nyt vähän antaa kakkua, pullaa, suklaata ym.
Mulla on välillä inhottava olo ja jopa pahamieli kun pitää olla koko ajan perustelemassa.
Mua ei ollenkaan haittaa vaikka muiden lapset saa herkutella miten paljon vaan, mutta koen ettei pieni lapsi tarvitse herkkuja ja sellasta määrää sokeria tai suolaa, joten omille lapsille en anna. Eri asia on sitten isompana mahdollisena karkkipäivänä ja juhlissa.

Esimerkiksi lapsen 1v juhlissa jouduin vääntämään 10 eri ihmisen kanssa miksi lapsi ei saa maistaa kakkua. Olin kurja äiti ym.

Olen viimeisilläni raskaana, joten varmaan hormoonitkin tekee tehtävänsä, mutta nyt tuli niin kurja fiilis kun taas kuulin "haukkuja" herkuttomuudesta. Oli pakko tulla tänne purkaa oloa :D mitä mieltä muut ovat? Yritän kyllä olla kuuntelematta muiden mielipiteitä tästä herkuttomuudesta kun koen ettei se ole meidän ongelma vaan niiden jotka eivät sitä hyväksy meidän lapsen kohdalla.

32

1364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • liisamiisa

      Meillä varsinkin isovanhemmat haluavat "ostaa" kiintymystä antamalla lapselle herkkuja. Olen sen ilon heille suonut, kunhan pysyvät kohtuuden rajoissa. Eiväthän ne sitä sokeria kuitenkaan päivittäin ole lapselle antamassa.

      Mielenterveydellisesti tai fyysisesti pieni makea silloin tällöin ei ole lapselle haitaksi, joten miksi olla niin jyrkkä? Tiedän lapsen, joka sai herkkuja vasta kolmevuotiaasta lähtien ja vetää nykyään kaiken makean itseensä kuin imuri, eli ei ole edes oppinut olemaan ilman makeaa, jos sitä tuolla herkuttomuudella haet.

      Sinulla on oikeus kasvattaa lapsesi niinkui haluat, ja tuntuu kyllä että joissain kasvatusasioissa ihmiset ihan ilkeyttään haluavat vängätä vastaan. Kun itse en heille mitään oppia alkaisi tuputtamaan.

      Jos syötät lapsellesi joskus vaaleaa leipää, niin sekin on jo niin lähellä pullaa, ettei kauas heitä. Tai mitä tahansa jugurttia tai rahkaa annatkin (psl. luonnonjugurtt ja stevialla makeutettu) niin niissä on ihan älytön määrä sokeria ihan kaikissa.

      Itse sallin lapselle satunnaisesti jotain hyvää esim. kylästellessä kahvipöydässä, eikä mitään pahaa ole lapselle siitä vielä tapahtunut.

      Älä tee turhista periaatteista vankilaa itsellesi.

    • Äitee_hki

      Mun työkaverilla taas on lapsi joka ei saanut herkkuja 3vuotiaaseen menessä ja ei ikinä oppinut syömään herkkuja. Se ei pysty edes viinirypäleitä syömään.
      Itse olen lähihoitaja ja muistan kun ravitsemusopettaja puhui siitä kuinka lapset ei opi syömään herkkuja jos ei 3-vuotiaaseen mennessä anna. Mutta kai noissakin on poikkeuksia.
      Kyllä mä mun lapselle luonnonjugurttia annan. En mä sokeri pelkää, mutta en herkkuja halua opettaa lapselleni. Hedelmät on toistaiseksi meidän lapsen herkkuja ja koen sen hyväksi.

    • jotkut menee

      niin liiallisuuksiin tän sokerijutun kanssa,ehkäpä itse aikuisella on paino-ongelmaa ja siitä syystä lapseltakin kaikki herkut kielletään.Toi synttärikakun kieltäminenkin ihan liioittelua..Meinaatko ettet koskaan ennen 3 v leivo lapsen kanssa tai kesällä herkuttele jäätelöllä?

    • Äitee_hki

      Mä en ole siis miettinyt miten pitkään jatkettaisiin herkuttomuutta, mutta näen 1-vuotiaalle olevan hullua antaa herkkua kun ei se sitä osaa kaipaa ja pyytää. Me ei miehen kanssa itse välitetä juuri makeasta, joten tuskin tullaan ikinä leipomaan :)
      1v päivillä tyttö oli ihan tyytyväinen kun söi oman päivällisensä samalla kuin osa vieraista söi kakkua. En ymmärrä miksi olisi pitänyt mennä kakkua antamaan kun en nähnyt siihen tarvetta eikä lapsikaan sitä kaivannut.
      Hedelmät on meidän herkkuja ja niissä on sokeria. Myös hedelmäsoseissa joita laitan puuron sekaan. Kyllä mun lapsi saa sokeria päivittäin, mutta en ymmärrä miksi 1-vuotiaalle pitäisi antamalla antaa herkkuja.

    • leipää ja puuroa?

      Ja luulet äitee olevas fiksukin kun et karkkipäivänä herkkuja anna? Ja kuitenkin syötät lapsellesi puuroa. Arvaapa paljonko hiilareita siinä on? Minä annan silloin tällöin taaperolleni jätskiä tai suklaata ja hän saa maistaa herkkuja kun niitä kylässä tarjotaan. Kotiin en niitä ruukaa ostaa.. Mietipä vähän tuota sokerin saantia: paljon tärkeempää kun kieltää joku synttärikakku tai joulupiparit on se, ettei joka päivä tunkis muksulle sitä leipää ja puuroa ihan tolkuttomasti.

    • Äitee_hki

      Kyllä mun lapsi saa hiilareita ja sokeria päivittäin enkä koe sitä mitenkään pahana. En vaan ymmärrä miksi pitäisi erikseen antaa herkkuja. Lapsi syö päivän ruuat hyvin enkä koe että 1vuotias tarvitsee kylässäkään suklaata tai mitää muutakaan herkkua kun ei sitä kaipaa.

      ""Ja luulet äitee olevas fiksukin kun et karkkipäivänä herkkuja anna?""
      Hmm.. koska on karkkipäivä? En ole koskaan kuullut "virallista" karkkipäivää.
      Mutta eiköhän meillekkin joskus tule sen tyylinen päivä esim perjantaisin.
      En vielä 1vuotiaalle ajatellut pitää sellasia karkkipäiviä.

    • leipää ja puuroa?

      Leipä ja puuro on aivan samalla lailla tyhjää höttöä kuin pulla tai keksi. Ei niissä mitään ravitsemuksellisesti arvokasta ole enää jäljellä kun ne kaupan hyllyltä ruuaksi päätyvät.. Laskepa hiilarit: Eikö olekin kokonaisuudessa paljon järkevämpää/ terveellisempää antaa lapselle esim. aamupalalla puuron sijaan maustamatonta jogurttia ja marjoja kananmuna ja sitten välipalalla tai vaikka jälkiruuaksi päivällisen jälkeen hieman makeaa. Kieltämättä itsekin halusin alussa välttää antamasta herkkuja pienelle lapselleni. Mutta tuntui ihan oudolta kieltää kylässä häntä maistamasta vaikka kakkua kun muutkin söivät. 1-2 vuotias on utelias maistamaan kaikkea ja herkkuja saa meillä maistaa siinä missä kaikkia uusia ruokamakuja muitenkin.

      • tsup

        Ja mä en kyllä oikeasti käsitä tällaista touhua, että pitäisi jo pienen lapsen kohdalla laskea jotain hiilareita. Hohhoijaa...


    • tyttö 1v 6kk

      Mun mielestä jokainen saa itse päättää mitä lapsensa antaa syödä.. Meillä tyttö maistoi ensimmäistä kertaa kakkua kun oli 1v. eli omilla synttäreillään sitäkin ennen kaikki tutut synttärikutsuilla ihmetteli miksi en anna herkkuja maistaa.. Mä en syöttämällä syötä lapselle herkkuja mutta jos satun leipomaan jotain ja syön sitä päivällä niin tottakai annan pienen maistiaisen lapsellekkin, karkit ja tämmöset on sitten asia erikseen niitä meillä ei muutenkaan syödä mutta omia leipomuksiani kyllä :)

    • hjytkyu

      Jos sinä olet itse tällaisen päätöksen tehnyt, niin pidä siitä kiinni ja ole kuuntelematta muiden puheita ja tuputuksia. Ei siitä varmasti haittaa ole, ettei karkkeja/pullaa/keksiä tuon ikäiselle anna. Ehkä sitten, kun oppii pyytämään kahvipöydässä itse tmv?

      Meillä esikoiselle ei liiemmin tarjoiltu herkkuja tuossa ikävaiheessa, joskus 1,5v jälkeen saattoi silloin tällöin saada kylästellessä keksin tai jotain. Mehuja ei juuri juotu. Vasta joskus 2,5v oppi tietysti jo itsekin pyytämään niin silloin on annettu. Minun mielestä on hyvä opettaa, että kohtuudella voi syödä myös herkkuja. Toinen lapsemme on nyt 1,5v ja hänen kohdallaan olemme olleet hiukan höölimpiä, kun isosiskon opilla hyvin äkkiä ymmärsi mikä on hyvää. En silti koe olevani huono ihminen, kohtuudella kun syödään (joskus tikkujätski, keksi, omatekemä pulla tmv) niin asia on mielestäni ok.

    • leipää ja puuroa?

      Luitko just tutkimuksen: yllättävän iso osa 2 vuotiaista on ylipainoisia. Meillä on jopa lihavia vauvoja! Ja syynä on juuri tuo (neuvolankin valitettavasti tuputtama) jokapäiväinen puuro ja leipä. Ei niinkään satunnaiset herkut. Tottakai liikkuva lapsi tarvii hiilareitakin, mutta nykyään useimmat saa niitä aivan liikaa ja aivan liian vähän rasvaa.

      • tsup

        Mikä tutkimus? Vaikea uskoa, että puuro ja leipä olisivat syynä lasten lihavuuteen. Eiköhän se ylipaino tule jostain ihan muusta ruuasta. Vai niinkö siinä tutkimuksessa tosiaan oli todettu...?


    • kyllähän puurosta

      ja leivästä kuituja ja vitamiineja saa.Eiköhän suurin osa ihmisistä ole lihavia koska syövät enemmän mitä kuluttavat.

    • pikkuherkun äiti

      Itse en ole 3-vuotiaalta pojaltani kieltänyt herkkuja, tosin vähän nuorempana yritin esim. isovanhemmat saada tekemään niin, ettei mummulassa juurikaan herkuteltaisi.
      Nyt kun poika on kasvanut ja olen oppinut paremmin tuntemaan häntä ja hänen ruokatottumuksiaan (mistä tykkää ja mistä ei, ahmiiko, haluaisiko syödä vain "kun tekee mieli" jne.) niin olen höllännyt herkkujen suhteen, koska olen huomannut, ettei hän ole herkuista "humaltunut".
      Ja mikä tärkeintä, hän on aina ollut reipas poika syömään terveellistä kotiruokaa kasviksineen päivineen, joten pieni herkuttelu silloin tällöin ei todellakaan vaaranna pienen terveyttä millään tapaa!

      Nykyään kylässä saattaa ehkä vähän pullaa tai keksiä syödä, mutta esim. kakusta ei välitä. Yleensä yksikin keksi tekee pienen ihmisen tyytyväiseksi eikä hän vonkaa lisää tai jos pyytää lisää ja sanotaan "ei", tyytyy hän vastaukseen kiukuttelematta.
      Joskus saatan lauantaina kaupassa antaa pojan valita itselleen muutamasta vaihtoehdosta pienen suklaapatukan, jonka saa syödä illalla, jos ollaan kiltisti ja syödään ruoka hyvin.
      Ja näkisittepä kuinka iloinen ja kiitollinen hän on syötyään sen yhden pienen suffelipatukan! Saattaa tulla halaamaan ja sanoo reippaasti "kiitos" :)

    • Äitee_hki

      Leipää ja puuroa :D Mä en koe tarvetta alkaa laskea lapsen hiilarin saantia.. hullulta kuulostaa.
      Mun lapsi on syntymästään saakka mennyt painolta -10 käyrällä, en kuitenkaan siis ylipainoa lapsen kohdalla pelkää joka olisi syy herkuttomuuteen.

      Enkä mä ole sanonut että meillä syötäis pelkkää leipää ja puuroa.. kyllä mä keksin muutakin syömistä, älä niistä hiilareista huolehdi :)

      En siis vaan koe että lapselle pitäisi herkkuja antaa kun ei niitä kaipaa. Tuntuis hassulta syöttää kylässä 1vuotiaalle keksiä/pullaa vaan sen takia että jotkut muutkin syö. Tuskin kuitenkaan menee pitkä aika kun lapsi alkaa niitä haluta. Hedelmät on tälle hetkellä lapsen herkkuja ja ilahtuu niistä samaan tyyliin kuin lapsi joka ilahtuu keksistä.

    • jotenkin aluksi

      sain sen kuvan ettei herkkuja tule tippumaan suurin piirtein koskaan..Nyt kuulostaa ihan järkevältä touhulta mun korvaan joskin edelleen tuo synttärikakun kieltäminen oli minusta liioittelua,mitä sitä kakkua edes tekemään/ostamaan jos itse sankari ei sitä edes saa..

    • Äitee_hki

      Mä en tehnyt kakkua tai ostanut, vaan miehen äiti teki ja toi vaikken pyytänyt/halunnut. Mun lapsi tosiaan tyytyväisenä söi oman päivällisensä samalla kun osa vieraista söi kakkua.. etukäteen kyllä olin päättänyt ettei lapsi sitä kakkua edes saa, mutta ei se sitä kaivannutkaan. Eli en siis ole "päättänyt" mitään ikää jolloin alan mahdollisesti herkkuja antamaan, mutta nyt tuntuis sellanen reilu 2v ihan ok iältä. Osaa varmasti jo pyytää jos muut syö.

    • -.,m,.-.,

      Eli oikeesti kyse on siis anoppisi ja sinun väleistä.....?

    • leipää ja puuroa?

      Jos ei vilja ole omasta pellosta, tuoretta, niin ikävä kyllä, juuri mitään ravitsetsemuksellisesti arvokasta siinä ei enää ole jäljellä kun se suuhun päätyy kaupasta. Eri asia on tuore ruis.. ja myös vehnänalkio on periaatteessa aikamoista superruokaa.. Tilastotiedot osoittavat, että kaikissa ikäryhmissä, vastasyntyneestä 2v asti, ylipainoisten ja jopa lihavien osuus on kasvanut. Syytä ei liene ole tarkaan tutkittu. Voi vaan arvailla. Vauvoja ehkä ylensyötetään liikaa korvikkeella kun ei tunnisteta nälkää? Ja myös se, että sitä leipää ja puuroa syötetään niin tolkuttomasti. Jokainen voi tehdä testin: eli ostaa verensokerimittarin ja todeta: karkkipussin syöminen ja saman energiamäärän syöminen vaikka ruisleipänä nostaa ihan yhtä paljon verensokeria.

    • Äitee_hki

      Mun anoppi on tosi ihana :) ei vois parempaa toivoa, joten meidän väleistä ei ole mitenkään kyse jos en herkkuja anna lapselle. Jos se halusi tehdä kakun, niin ei se mua haitannut. Se tietää hyvin että meillä ei leivota koskaan ja tiesi etten tuu kakkuakaan tekemään, niin halusi iloisesti yllättää. Kyllä vieraat kakusta tykkäsi :)

      leipää ja puuroa sulla on nyt joku tosi outo ongelma ruokien suhteen. Mä en ole edes kertaakaa sanonut että mun lapsi syö leipää. Mut jos haluat tietää niin se on elämänsä aikana maistanut leipää noin 5kertaa ja neki kerrat ehkä 2x2cm kokonen pala.

      • Äitee_hki

        ja mä en pelkää että mun lapsesta tulisi ylipainoinen, en tosiaankaan. Se ei siis ole edelleenkää ole syy miksi en herkkuja anna 1vuotiaalle. Vaan edelleekin se että en koe tarvetta antaa herkkuja kun se ei niitä osaa vielä kaivata. Tuntuu hullulta tuputtaa herkkuja sen takia että muut äidit tuputtaa omille lapsilleen.
        Mua ei häiritse että kaikkien tuntemieni lapset saa jo reilusti ennen 1v synttäreitä herkkuja, niin en ymmärrä miksi se häiritsee muita jos mä en halua tehdä niin.
        Se on niiden ongelma eikä mun, jos ei hyväksi sitä että mun lapsen herkut on hedelmiä.


    • siitä väliltä äiti

      On nyt ihan pakko kommentoida tätä ketjua, kun itselläni on aloittajan kanssa samanikäinen lapsi :)

      - Tyttö ei ole saanut vielä herkkuja (karkkia, sipsejä, kakkuja, jne.); minä oon ajatellut sopivan iän olevan tuolla kahden vuoden iässä.

      - Miksi ei - siksi, koska lapsi ei tarvitse herkkujen "ravintoaineita". Tuore ja mahdollisimman vähän käsitelty ruoka on parasta! Mielestäni on parempi tarjota lapselle aamupalaksi lusikallinen itse tehtyä omenasosetta puurossa (jonka hiutaleet on haettu lähimyllystä) kuin jogurttia ja sen jälkiruoaksi karkkia/keksiä! Eli mielestäni on parempi valmistaa itse ne "herkut" (myös keksit sun muut), jotta voin vaikuttaa niiden ravintosisältöön.

      - SE JOKA VÄITTÄÄ, että kaupan puurot yms. ovat ihan ala-arvoisia, niin miettikääpä...Onhan niissä kuitenkin kuitua, proteiinia jne. enemmän kuin keksipaketissa tai karkeissa vai olenko ihan hukkateillä?

      - Kaupan ns. valmiit puurot, pikahiutaleet yms. sisältävät varmasti vähemmän ravintoaineita kuin vähän käsitelty esim. luomukaurahiutale. OMILLA VALINNOILLA voi siis vaikuttaa myös siihen puuron terveellisyyteen. Ja luomumysli on varmasti terveellisempää kuin valmiiksi jauhetut ja muotoon puristetut murot, joista ei voi sanoa mitä ne sisältävät!

      - Pitävätkö kaikki jälkiruokana automaatisesti karkkia, keksejä, jäätelöä tms. makeaa? Ok, meillä isommat syö joskus kakkua tms jälkiruoaksi, mutta usein myös ihan omista marjoista tehtyä rahkaa tai soppaa, mysliä, jne. Kesällä on saanut omista marjoista puristettua mehua mehujäätelönä. Isommillekin maistuu monesti paremmin mehujää mitä kermajäätelö (vaikka itse tykkään kovasti oikeasta kermajäätelöstä ;) )

      - Monet viestit olivat ihmetyksekseni myönteisiä herkkujen antamiseen. Onko sittenkin niin, että jossain mainitun lihavuustutkimuksen tulos onkin tulos muuttuneista asenteista?
      "Vähän herkkuja silloin tällöin = ihan pienellä lapsella paino voi nousta kovasti jo tuosta yhdestä päivittäisestä keksistä". KOSKA myös aikuisellla puntari alkaa heilahtaa, jos joka päivä syö suhteessa samankokoisen keksin/herkun. Lapsen keksi siis vastaa aikuisen isompaa pullaa, koska onhan lapsi pienempi kooltaan.
      Ei meidän nuoruudessa karkkia TAI keksejäkään saanut kuin yhtenä päivänä viikossa. Ja silloinkin vain ihan vähän.

      - Itse en kiellä nuorimmalta herkkuja sen vuoksi, että haluan hänen olevan loppuelämänsä ilman karkkeja sun muita makeita VAAN siksi, etten koe hänen niitä tarvitsevan. Onhan hänellä koko loppuelämä aikaa maistella ja opetella makean syöntiä. Miksi niitä pitäisi erikseen TUPUTTAA, jos toinen ei vielä niistä välitä? :)

      - JA ihan oikeasti. Tämä makeiden aloittaminen menee samalla lailla kuin kiinteiden aloitus. Yksi aloittaa jo 3kk iässä, toinen 6kk ikäisen kanssa. Toiset kaupan tarjonnalla, toiset itse tehdyillä. Joku antaa lapselle valinnan vapauden päättää mitä maistaa ja toiset lykkää lapsen suuhun sitä mitä ovat itse valinneet.

      - Aloittaja halusi mielipiteitä asenteensa tiukkapipoisuuteen ja niitä on saanutkin laidasta laitaan.
      ITSE kaikki lapsensa kasvattavat ja yleensä (haluaa tai ei) niin saa kovasti neuvoja kasvatukseen. Useamman kohdalla sitä ei enää niin ajattele mitä muut puhuvat, mutta olen löytänyt itsenikin puolustelemassa valintojani :D

      Jos nyt kärjistän, niin mieluummin näen taaperon nakertamassa omenaa kuin tikkaria ja juomassa vettä/maitoa kuin mehua/limukkaa ;)

      • Joskus ok

        "Kesällä on saanut omista marjoista puristettua mehua mehujäätelönä."

        Eipä ole tullut mieleen tuo, täytyykin tehdä!


      • siltä välitä äiti
        Joskus ok kirjoitti:

        "Kesällä on saanut omista marjoista puristettua mehua mehujäätelönä."

        Eipä ole tullut mieleen tuo, täytyykin tehdä!

        Jep, joskus ihan yksinkertaisit asiat on parhaita.
        Ja meidän lapsista on ollut hauskaa kun jäätelömuottiin on laitettu vaikkapa mustikoita tai vadelmia makupaloiksi :)


    • Äitee_hki

      siitä väliltä äiti :) hyvä teksti!!

    • Herkumpaa

      On erilaisia herkkuja, kuten hedelmät, pähkinät, vuohenjuusto, kasvikset, koko liha ja savustettu lohi.
      Kaupan karkit, vanukkaat, suklaamurot ja pullat eivät ole "herkkuja", joten mitäs jos puhuttaisiin asioista niiden oikeilla nimillä ja jätetään tuo "herkku"- termi käyttöön oikeille herkuille eikä näille sokeroiduille lisäaineille. ;)

    • Äitee_hki

      herkumpaa, hyvä idea :) !!!

    • Joskus ok

      Jos meillä on kylässä lapsivieraita eivätkä vanhemmat halua heille herkkuja antaa niin en todellakaan tyrkytä (enhän tyrkytä aikuisillekaan?) eikä tarvitse perustella, että miksi ei saa antaa. Mutta omasta mielestäni on ihan ok, jos lapsi joskus kylässä syö herkkuja. Me emme ainakaan kyläile kovin usein. Johonkin 1 vuoden ikään yritin pitää kyllä sen, että ei lainkaan keksejä, jäätelöä, kakkua tms. 1 v synttäreillä sai kakkua. Mutta joudun vääntään lapsen isän kanssa, kun isä haluaa antaa keksiä, mehua, jäätelöä joka käänteessä. Ja mun mielipiteellä ei tunnu olevan mitään väliä. Ja perustelee antamisen sillä, että syöthän sä itsekin... Myös anoppi tunkee aina niitä keksejä (jopa kesken ruuan!), mutta onneksi asuu kaukana ja näemmä harvoin. Toisaalta hän jaksoi aina vauva-aikana paasata kaupan valmislasten ruuista, että niitä ei pitäisi vauvalle antaa, kun niissä on säilöntäaineita.

      Olen kyllä huomannut, että varsinkin vanhemmat ihmiset on sellaisia, että "anna sen nyt vähän maistaa kakkua tms.".

    • tyiiur

      Meidän 1,5 v. tyttö on saanut syödä keksejä ja pullaa. Karkkiin ei ole koskettu. No, pienen palan suklaata on joskus maistanut. Mehuja ei juoda. On lievästi alipainoinen, kuten isosiskonsakin. (Ovat vaan hoikkia, vaikka syövät ihan tavallista kotiruokaa.) Isosisko sai ekat herkut myös leivonnaisten muodossa 1-vuotiaana, karkkia 2-3 vuoden välillä maistettiin ekan kerran. Nykyään isommalla (5v.) on karkkipäivä kerran viikossa, ja silloin saa siis karkkia, ei muina päivinä. Keksin tai muun pienen herkun voi saada ihan arkenakin jälkkäriksi. Niin, ja esikoinen rakastaa hedelmiä ja vihanneksia.
      Mä en näe mitään pahaa siinä jos silloin tällöin saa yhden keksin (ei joka päivä) tai muun pienen herkkupalan. Mutta ymmärrän kyllä aloittajankin mielipiteen - ei 1-vuotias vielä tarvitse mitään makeita "herkkuja" (mun mielestä leivonnaiset kyllä on just herkkuja, eikä mikään kokoliha... itse en edes syö lihaa). Eri asia on jos lapsi saa syödä herkkuja ihan mielinmäärin joka päivä.

    • 1234567890

      Minulle ei ole pienenä annettu herkkuja, ei karkkia eikä muuta. Sitten vanhempana halusinkin syödä niitä rajattomasti, ehkä liikaakin. Eli kun kielletään herkut, tehdään niistä ehkä entistä houkuttelevampia, ja sitten kun itse saa päättää, ei osaakaan päättää järkevästi.

      Omat lapseni ovat oppineet fiksuun herkkujen syömiseen - juhlissa ja viikonloppuisin voidaan herkutella yhdessä, ja ne ovat aina mukavia, odotettuja hetkiä.

      • Ei pakolla...

        ...vaan lempeällä ohjailulla.

        Tuo on toki totta. Jotkut äidit pyrkivät tiukasti kontrolloimaan lastensa syömisiä esim. ihan lapsen murrosikäisyyteen asti (luulevat tätä rakkaudeksi ja välittämiseksi, mutta lapsi kokee asian toisin). Tästä seuraa yleensä se, että ennen hoikka lapsi lihoo murkkuna muodottomaksi, kun äidin antamat rajat halutaan väkisin rikkoa. Tämä on kyllä yleensä ohimenevä ilmiö ja asia korjaantuu monenkin nuoren kohdalla aikuisuuteen tultaessa. Silti pohjalle voi jäädä kummallinen suhde "kiellettyihin herkkuihin" tai terveelliseen ruokaan.


    • Olet mitä syöt

      Onneksi meillä ei pidetä herkkuinä tätä moskaa, mitä tässä ketjusa "herkuiksi" kutsutaan. Lapsilla on ruuan suhteen hyvä vaisto ja lapsi syö luonnostaan terveellisesti. Joissakin suvuissa tämä ominaisuus säilyy aikuisenakin.

      Tiedän myös tapauksia, joissa jo alle vuodenikäinen opetetaan syömään suolakurkkua, makkaraa, sokerimuroja, keksiä ja makeisia. Lapsen pystyy opettamaan syömään vaikka mitä moskaa, jos haluaa.

      Monikaan ei pidä pahana antaa pikkulapselle välipalaksi esim. vehnäpaahtoleipää ja päällä flooraa, mutta oikeastaan olisi aivan sama, jos antaisi lapselle välipalaksi pullan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      100
      2926
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      106
      2490
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2250
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      22
      2082
    5. 177
      1886
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      44
      1883
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1817
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1756
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1558
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe