Yliaktiivinen rakko ja yhdyntä

lady,.

Naiset jotka kärsitte yliaktiivisesta rakosta, haluaisin kysyä erästä asiaa. Olen vasta 18 vuotias nuori naisen alku ja minulla todettiin olevan yliaktiivinen rakko virtsarakon tähystyksessä. Rakkooni mahtui vain noin 2dl nestettä vaikka kuuluisi mahtua 4dl. Rakkoni on ylipäätänsä hyvin arka ja kipeä, varsinkin kun olen sen juuri tyhjentänyt niin jää pissittämään ihan kauheasti. Minulla on jo muutaman kuukauden ajan ollut poikaystävä ja rakkoni on aina haitannut seksielämäämme. Ongelmana on se että kun olemme yhdynnässä rakkossa alkaa tuntua aralta ja epämukavalta.
Onko muilla samanlaista vaivaa?

1

1170

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myös pissavaivainen

      Minulla on myös sama vaiva ollut jo melkein vuoden ajan. Itse olen 31-vuotias nainen. Vaivat alkoivat viime vuoden lopussa ja tähän päivään saakka ovat kestäneet, tosin nyt Vesicare 10 mg-tableteilla oireet ovat sen verran helpottaneet, että alun 10 minuutin välein tapahtuneet vessakäynnit ovat nyt pidentyneet 1-2 tunnin väleiksi, että kai tässä voisi ajatella homman olevan menossa parempaan päin :).

      Itse en ole pystynyt seksiä mieheni kanssa harrastamaan moneen kuukauteen, sillä vessahädän tunne on ihan koko ajan läsnä, eikä hirveämmin tee mieli seksiä tämän takia. Minua kiinnostaisikin tietää muiden yliaktiivisesta rakosta kärsivien ajatuksia ja kokemuksia että miten se seksin harrastaminen yliaktiivisen rakon kanssa oikein onnistuu? Minulla on välillä ollut myös pientä muutaman tipan virtsankarkailua, joten pelottaa myös että seksiä harrastaessa lirahtaa pissaa sitten enemmänkin ja tämä vielä entisestään haittaa seksihaluja. Asia rassaa parisuhdetta välillä kovastikin, koska toisella tietysti on normaalit halut. Mieheni on ollut kyllä huomaavainen asian kanssa eikä ole minua painostanut seksiin, josta iso plussa hänelle. Silti olen välillä ollut tosi masentunut, kun tuntuu että tämä vaiva ei parane ikinä, että entäs jos jään koko loppuiäkseni pissavaivaiseksi... Ei minua niinkään haittaa se että vessassa tarvitsee juosta tunnin-parin välein, vaan kun tuo vessahädän tunne vain joskus loppuisi!!!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3415
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      103
      1713
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      209
      1324
    4. 72
      1309
    5. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      62
      1174
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1097
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      52
      1029
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      991
    9. Maalaisliiton nuorilta paljon puhuva idea

      Taas vongataan lisää tukea... kehdosta hautaan! Maalaisliiton nuoret aka Keskustanuoret haluaa Suomeen valtiollisen dei
      Maatila ja metsä
      17
      858
    10. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      847
    Aihe