Kuinka monta naista olet elämäsi aikana "menettänyt" vain sen vuoksi, ettet ole uskaltanut lähestyä? Onko se jäänyt harmittamaan? Oletko oppinut siitä?
Miehet...
Utelias--
12510
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kaikki, joista olen ollut kiinnostunut. Ihan helvetisti. En tasan mitään.
Kaikki. Totta kai. En kelpaa kenellekään.
en tiedä mistä johtuu, mutta en uskalla lähestyä sinkkunaisia. Sen sijaan varattuja uskallan "iskeä". Tahtoisin asioiden olevan juuri päin vastoin. Tahtoo muutoksen.
Jatkokysymys: Miten nainen voisi parhaiten "rohkaista" teitä lähestymään? Vai oletteko tapauksissanne niin puulla päähän lyötyjä, ettette lähesty missään tilanteessa?
1992, 1994, 1995, 1996, 1997... 2003, 2004, 2005.. 2007...2009 Siinä vuosilukuja kun muistelin eri naisia jotka olen luullakseni menettänyt kun en ole tehnyt aloitetta, sain 1994-95 jopa pari rakkauden tunnustusta lapulla naiselta, mutta silti menetin kun olin ihan jäykkä ujopaska. Ehkä iän tuopa kypsyys on tuonut helpotusta, sillä viime syksynä sitten rohkaistuin viimein ja tein elämäni ensimmäisen aloitteen/tunnustuksen naiselle, siis ihan selvin päin kirjoitin naiselle, en tarkoita mitään kännilähestymsitä baarissa.
Eipä tuo aloite tuonut mitään helpotusta/ratkaisua, olen tänne jo aiemmin kirjoitellut tapauksesta. Sitä kun ei ole sosiaalinen höpöttäjä ja naisten naurattaja, ei se auta aloitteen tekeminen vaikka kuin kuvittelee naisen luovan pitkiä katseita ja olevan kiinnostunut. Eli luultavasti en ole menettänyt siltikään mitään.
Ei harmita yksikään tekemättä jättäminen ja onhan noita useita, joita en ole "uskaltamattomuuden" vuoksi saanut. Jatkokysymykseen: toivon, ettei kukaan nainen koskaan alkaisi rohkaisemaan. Se on pahin virhe, mitä nainen voi markkinoilla tehdä.
Joitakin kymmeniä. Vituttaahan se joka päivä mut minkäs teet kun on tämmönen vässykkä.
Olen oppinut välttelemään naisia, ei tarvitse sitten hakata taas päätä seinään.
Itsellä on se ongelma, että on TODELLA huono itsetunto,(Ongelma piilee ylä-aste ajoista, jotka jättivät pahat traumat itsetuntoon.) minkä takia en kykene ajattelemaan sitä, että voisinko olla naiselle enemmänkin. On myös vaikea nähdä onko nainen kiinnostunut minusta.
Ulkönäkössä ei ole yhtään ongelmia, persoonanikin on kuulemma todella ainutlaatuinen ja tosi outo. :)
Kun näen että joku nainen on hyvinkin ystävällinen minulle, näen tämän, no pelkkänä ystävyyden osoituksena. Ujoista naisista on vielä vaikeampi nähdä mitään. (On varmasti mennyt mahdollisuuksia varmaan kymmeniä ohi.)
No, ei parisuhteilla omalla kohdalla ole väliä ollenkaan, koska olen jo päättänyt elää loppu elämän yksin, elän oikeastaan vain vanhempieni, ystävieni, ja unelmani takia. Tämän faktan olen tiennyt jo ylä-asteelta lähtien. (Poikuutenikin voisin viedä haudassa mukaan, silläkään ei ole merkitystä.)
Mutta joo, en myöskään ole uskaltanut lähestyä naisia aikaisemmin mainittujen asioiden takia.
Ja vielä se, että vaikka ulkonäkö on parantunut roimasti sitten kaamean ylä-asteen,(Ulkonäön vuoksi tuli kiusaamisia, ja sitä kautta traumat.) niin ironisesti itsetunto on vain laskenut entistä enemmän....... :(
Olet sitten ihan niinkuin minä paitsi itse menetin poikuuteni 23 ja puoli vuotiaana. Tein sen oikeastaan vain pakon edessä koska se että mulla oli poikuus tallella alkoi jo ahdistamaan niin paljon.
Tunsin itseni niin erilaiseksi tässä seksiä täynnä olevassa yhteiskunnassa. No eipä ole asiat vieläkään helpottunut vaikka poikuus menikin. Edelleenkin mulla on täysin paska itsetunto ja suorastaan pelkään naisia. Niin ja olen itsekin menettänyt kaikki mahdollisuuteni aina kun olen ollut johonkin tyttöön ihastunut ja siitä olen todella masentunut.
Ensimmäinen kerta oli viisi vuotta sitten. Kyseessä oli ensirakkauteni.
Luulin jo päässeeni näistä jutuista, mutta viimesyksynä se tapahtui uudestaan. Kaikkein pahinta tässä on, että se ihminen on ihastunut minuun ja jopa ilmaisi sen selvästi. Mutta minä olen niin ******** ujo, että aloin vältellä koko asiaa, enkä osaa käsitellä omia tunteitani. En vaikka nämä tunteet vain kasvavat koko ajan ja häiritsevät jo yöuniakin. Terveys menee.
Kai sitten lopulta kivetyn enkä enää tunne mitään kun olen tarpeeksi monta kertaa särkenyt itseni. Jonkun pitäisi todella tempaista minut mukaansa, jotta mistään voisi ikinä tulla mitään. Tämä on pimeä paikka...sen olen oppinut jos jotain.
Tuskin on montaa, jonka olisin menettänyt. On tupannut olemaan vain yksipuolista ihastumista, joko minä olen vllkuillut, tai sitten nainen on vilkuillut. Ei ole koskaan ollut niin, että molemmilla olisi ollut kiinnostuneisuutta ilmassa.
Vain yksi kouluaikainen ihastus harmittaa, kun en ollut tarpeeksi kypsä henkisesti edes yrittämään mitään. Toki eipä hänkään päälleni katsellut tai minulle puhunut koskaan. Eli yksipuolista sekin vain oli.
Mitä olen oppinut on, että livenä miehen jostain syystä pitäisi olla aloitteentekijä. Internetissä kuitenkin tapahtuu taikatemppu, ja naisetkin ovat aloitteentekijöitä.
Internetissä olen toki muutaman kerran koettanut lähestyä, mutta jokaisella kerralla kylmä vastaanotto. Parempi keino on ollut olla siis "passiivinen, mutta saatavilla".