60-luvulla kun vanhempani aloittelivat harrastusta oli Rock kova juttu ja sitä ihmeteltiin että oma iso vene sillä varmaan pärjää vaikka maailman merillä.
Nykyään 20-jalkainen on kippo jolla ei suositella mennä vesille kuin sen verran että pääsee rantaan jos tuuli kasvaa yli 6 m/s.
Millainen mielikuva on syntynyt muille?
Nykyään 20-jalkainen on kippo jolla ei suositella mennä vesille kuin sen verran että pääsee rantaan jos tuuli kasvaa yli 6 m/s.
Millainen mielikuva on syntynyt muille?
Vastaukset 118
Vanhimmat
Minulle on muodostunut käsitys, ettei kyse ole niinkään veneen kyvystä sietää merta, vaan miehistön kyvystä sietää venettä. Eihän siinä 20-jalkaisessa ole edes...
Jokainen täyttäköön edellistä haluamallaan tavalla.
Uppotukki ei kulje, siksi paha mieli.
Kaikkea sitä kuuleekin.
Juuri noin. Ennen 60-70 -uvulla oli paljon kotejakin, joissa oli vain puucee. Samoin saattoi asua kymmen henkinen perhe kaksiossa. Kesämökitkin olivat tuolloin vielä täysin ilman mukavuuksia, kun nykyisin niiltäkin vaaditaan jo sähköt ja kaikki mukavuudet. Ajat muuttuu, ihmien ei? Matkaveneitä ei muuten ollut varaa ostaa juuri kellään vielä 60-luvulla. Ne yleistyivät vasta 80-luvulla.
Merikelpoisuuden tai nopeuden hakemisen sijasta kyse lienee ennen kaikkea mukavuudenhalusta. Sitten 1970-luvun alun myös asunnot, vapaa-ajan asunnot ja autot ovat kasvaneet valtavasti. Kun halutaan jääkaapi, erillinen vessa, suihku ja kaksi ovin suljettavaa kajuuttaa päästään nykyaikaisella runkomuodolla jonnekin 27" tienoille. Kun listaan tulee kaksi erillistä peräkajuuttaa niin ollaan jo 35" tietämillä.
Aivan, tässä se perusasia on: eivät ihmiset enää tyydy asketismiin. Voisi sen kai näinkin sanoa: kun saatavilla on mukavia asuttavia veneitä, tapahtuu kaksi asiaa: 1) veneilyn pariin on tullut paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät niihin 70-luvun vehkeisiin olisi silloinkaan suostuneet, vaikka pitävätkin veneilystä ja 2) osa niistä, jotka kyllä tyytyivät pikkuveneisiin, kun parempaa ei ollut, on siirtynyt nykyaikaisiin.
Ai joo, voisi tietysti vielä jatkaa, että ilmiössä yksinkertaisesti näkyy veneilevän väestönosan monimuotoisuus. Toisin sanoen eri ihmisten painotukset siinä, millaisia kokemuksia ja elämyksiä veneilystä haetaan, vaihtelevat.
80-luvulta lähtien elintaso on noussut huimasti ja sen myötä veneiden vaatimukset.
noihin aikoihin avautui perintökertymä myös laajemmille piireille, ensimmäistä kertaa historiassamme.
nykypäivän dedikoitunut harrastaja 10000 euron välineellä on joko askeettinen puritaani tai taloudellisesti ahdingossa oleva.
kumpikaan asiantila ei ansaitse pilkantekoa ja alinomaista nälvimistä.
Niin, tiedän monta ihmistä, joilla on 200.000-300.000 ylimääräistä laittaa veneeseen per heti.
Mutta olen nähnyt myös sen, että monet, joilla näitä loistoveneitä on, ovat menettäneet tosiasiassa mielenkiintonsa niihin jo ekan kesän jälkeen. Ei ole tavatonta että yli 50 jalkanen vene liikahtaa vesillelaskun ja -noston välissä 2 kertaa kesässä laiturista.
Kun Suomessa on vahva itsetekemisen kulttuuri, eikä henkilökuntaa yleensä palkata veneitä hoitamaan. On hyvinkin tavallista, että nekin, joilla tähän mahdollisuus olisi, hankkivat niin pienen veneen, että hoitavat sen itse.
Monella todella varakkaalla on lähinnä Busterin kokoluokkaa oleva vene.
Eli kun otetaan huomioon käyttötunnit, ja vesistön hermolla oleminen, niin pienellä veneellä päästään ihan iholle.
En sano, että näin olisi automaattisesti moottoriveneellä, mutta purjeveneellä ainakin.
Juu itselläkin olisi mahdollisuus tuohon isompaan veneeseen ja näitä on puoliväkisin ja puoli-ilmaiseksi tarjottukkin, mutta se on yksi huoltokohde lisää, ja olen mielummin ison veneen matkustajana kuin kipparina.
Hyvin puhuttu!
Itse olen nyt ulkomailla seilailemassa pidemmän aikaa 40-jalkaisella veneellä. Se on varsin pieni ja ahdas vene, kun siinä asutaan koko ajan. Jatkuvaan asumiseen kahdelle hengelle minimikoko olisi mieluummin 60--70 jalkaa. Valitettavasti sellaiseen ei ollut varaa.
Kun palaan Suomeen, ajattelin vaihtaa pieneen veneeseen, jolla vain purjehditaan, ehkä max. 4--5 päivää kerrallaan. Siihen sopii parhaiten alle 30-jalkainen. Isoissa veneissä on todellakin parasta olla vain gastina, jos se vain suinkin on mahdollista.
Mä tiedän vaan että kyllä veneessä 2 vessaa pitää olla. Se on kiva juttu jos märät purjehduskamat saa kuivumaan jonnekkin missä on viemäri ja voi vielä käydä siinä toisessa vessassa ettei tarvi itseään kastella... Näin muutaman vuoden kokemukella edes 39 jalkainen vene ei ole vaikea yksin manoveerata satamaan tai vaikka purjehtia. Kaikille aurinkoista ja tuuririkasta kesää....
kommentoin tässä itseäni tietävämpiä, mutta mielestäni ystäväni 42 jalkainen on vain ahdas kaksio. mielestäni mukavuuksiltaan asuntovaunu.
en vietä vapaa-aikaani kaksioissa tai karavaanarina mutta uskoisin silti voivani ymmärtää niidenkin viehätyksen.
en sano tätä nälviäkseni vaan puolustaakseni niitä jotka kokevat soutuveneen itselleen riitäväksi.
perinteinen auktoriteettiin vetoaminen:
kuten toinen ystäväni, kuntansa äyrikakkonen, osuvasti totesi: "oma lampi ja soutuvene riittävät sampien kasvattamiseen".
sammet tosin eivät tykkää suovedestä.
Elintason kasvaessa myös venekoko kasvaa. On varaa tilaan. Ei se 70-luvun alussa ollut sen kummempaa.
Katsotaan lompakon pulleus ja valitaan hieman isompi mihin olisi varaa........
Elämänkokemuksen ja varallisuuden kartuttua voi tuo veneen koko myös ihan tarkoituksellisesti pienentyä.
Ei tarvitse olla köyhä vaikka valitsee pienen veneen. Ehkä lapset on jo ns. lentäneet pesästä, eikä tarvitse sitä isoa enää.
Olen itse huomannut että pienemmässä pääsee helpommalla. Itse oleellisin, eli merellä olohan on se tarkoitus minulle. On nykyisin helpompaa lähteä liikkeelle ja rantautua yksin pienemmällä. Meren fiilis tuntuu voimaakkaampana ja tuleekin oltua enemmän merellä.
Täällä palstoilla tulee aika usein esiin tuo vähän outo asenne että, pienemmillä veneillä liikkuvilla ei ole varaa isompaan, vaikka haluaisivatkin. Mitä isompi vene sen varakkaampi?? Ja kaikki haluavat mahdollisimman ison veneen. Eivät muuten halua.
Itselläni on ollut muutamia isojakin veneitä, mutta nykyään liikun pienemmällä ja olen valintaani erittäin tyytyväinen. Varaa olisi isoonkin, mutta en vaan halua enkä tarvitse sellaista enää. Kukin tavallaan.
Oikein, tämä kuvaa, että olet ajatteleva ihminen.
Et ole luonteeltasi retostelija, vaan sinut itsensä kanssa oleva henkilö. Tälläisiä henkilöitä tapaa, ja heidän kanssaan työskenteleekin mielellään.
On täsmälleen niin, että pienemmälläkin veneellä ja hyvässä hengessä, hyvällä seurueella on paljon suurempi arvo ainakin itselle, kuin siinä, että on iso vene kollonkoreista rehvastelijoita ja olalle taputtajia täynnä.
Kyllä itselläkin on se kuusi numeroinen summa tilillä, mutta silti olen näitä miehiä jotka menevät hyvällä kelillä pienemmällä veneellä, olematta kateellisia pätkääkään isojen veneiden omistajille.
Ja minun vene on sellainen alle < 10 t€ Busteri.
Eli suu marrillaan mennään, ja kun mennään, vain hyvillä keleillä.
Mutta kukin tyylillään.
"...pienemmälläkin veneellä ja hyvässä hengessä, hyvällä seurueella on paljon suurempi arvo ainakin itselle, kuin siinä, että on iso vene kollonkoreista rehvastelijoita ja olalle taputtajia täynnä."
Nämähän eivät ole elävässä elämässä kaksi ainoata mahdollisuutta. Tämä ketju kertoo hyvin, kuinka ihminen pystyy selittämään itselleen sen oman, todennäköisesti resurssien rajoittaman vaihtoehdon aina parhain päin ("En huolisi tuollaista 40-jalkaista uutta purtta. Siellä tulisi vaan ryypättyä ja rellestettyä kavereiden kanssa. Parempi on pakata akka, lapset ja koirat tähän klassikko Rock-24:ään. Tämä on erittäin hyvä ja kokoisekseen erittäin nopea vene, monet isommat jäävät vanaveteen. Jääkaapit, vessat ja kaasuliedet ovat ihan turhia, lapsetkin tykkäävät spriin hajusta), Ja sitä rataa, kukin tyylillään.
Itse ymmärrän aivan hyvin miksi joku valitsee vaikkapa Finngulf 28:n uuden Bavaria 40:n sijaan. Tai puisen Hain.
Curt Gelinin oma vene on muuten puinen folkkari.
Kyllä,
Resurssien,
Vaikka monella on rahaa, ei ole aikaa.
Jos ei ole aikaa, ei ole isoa venettä.
Jos on rahaa, voi olla pieni vene.
___
Jos olisi iso vene, ei olisi aikaa.
Jos olisi köyhä, ei olisi isoa venettä.
On onnellinen, vaikkei olisi isoa venettä.
- Onnellinen pienen veneen omistaja. -
Ei kannata hankkia yhtään isompaa venettä, kuin mitä välttämättä tarvitsee. Muuten lisääntyy kaikki vaiva ja matkanteon hankaluus enemmän kuin mitä lisäpituudella mukavuutta saadaan. Sopivan veneen pituus voisi löytyä vaikka kaavalla: x=20 a*t b*u, jossa x on sopiva veneen pituus ja a aikuisten lukumäärä ja b lasten lukumäärä. t on enintään kahden viikon reissuilla 3 ja u 2. Yli kahden viikon reissuilla t on 3,5 ja u 2,5
Nyt perhe, jossa on 2 aikuista ja kolme lasta mahtuu kuukauden purjehdukselle kaavan mukaan veneeseen, jonka pituus on 34,5 jalkaa. Viikon purjehdukselle sama porukka mahtuu 32-jalkaiseen. Pariskunta mahtuu viikon reissulle 26-jalkaiseen veneeseen.
Varsin hyvä kaava, mutta vaatii vielä kehittelyä koska ei huomioi lasten kokoa. Teletapit eivät paljoa tilaa vie ja vene pitää muutenkin olla yksin hallittavissa. Muuten olen samaa mieltä tuosta veneen koosta.
Lapset siirtyvät kaavassa aikuisiksi joskus kouluikäisinä, ylitettyään 140 cm mitan.
Ehdotan että b=lasten kokonaispituus [m]/1,4.
Kirjataan ylös.
Keskikoko valtameripurkkareissa on jo yli 40 f, mutta lähelläni kelluu nyt 47 v vanerikatti 27 f, joka on kiertänyt jo kaiki isot meret. Kotisivut www.snoopy.fi
Luinko oikein, eikös tässä ollut vielä aamulla faktaa X-79:n suorituskyvystä numeroina? On tainnut olla totuus liian raaka, kun se on kadonnut.
Yksi suurimpia syitä suuriin veneisiin lienee se, että purjehdus on nykyihmisille koko hommassa yleensä ihan sivuosassa. Vene on ennemmin useimmille kelluva mökki jonne mennään asumaan. Eikös tätä kuvaa sekin, että veneen ominaisuuksista aletaan ensiksi listata kajuuttojen lukumääriä ja vessojen ominaisuuksia?
Meilläkin voisi olla iso vene. On ollutkin, aikaisemmin. Nyt on H-vene, jolla voi ihan oikeasti purjehtia silloin kun huvittaa purjehtia. Jos huvittaa olla vapaa-aikaa isoissa sisätiloissa niin mennään mökille. Sitä voi käyttää talvellakin.
Purjehtimisen ja siitä saatujen elämyksien tähden ei todellakaan ole mitään syytä hankkia isoa venettä. Edes paksu lompakko ei siihen velvoita jos itsetunto on kohdallaan.
Eli kuten aiemmin tuolla sanoin, veneily on monimuotoista ja eri ihmisillä on eri painotukset siinä, millaisia elämyksiä ja kokemuksia he veneilystä haluavat. Turha sitä on kenenkään valittaa.
Ongelmahan on se että vene koon kasvaessa purjeiden nostokynnys nousee. 5 m/s on yli 30 jalkaisille veneille minimi tuuli joka takaa riittävään matkavauhdin. Mutta kyseesä on uusi tapa purjehtia eikä siinä mitään pahaa ole. Mennään purjeilla silloin kun se reunaehdot sopii.
Purjeveiltäkin odotetaan että päiväsiirtymät on 40-50 mpk joita 25 jalkaisella on turha lähteä hakemaan perhemiehistöllä. Jos odotetan että purjehduspäivä ei veny yli 10 h.
Purjehtien todellinen matka pitää kertoa vähintään 1.5:llä. Kun ensikesän reiottisuunnitelmia laskette 5 mpk keskinopudella niin uudet purjehtijat ottakaa huomioon tämä.
Miksi pitää kertoa 1,5:llä, jos purjeet vetävät suoraan kohteeseen?
40--50 mailia päivässä on noin 30-jalkaisella perheveneellä oikein hyvä, helppo ja mukava päivämatka, jos ei ole pakko päästä vierassatamaan kännäämään heti puolenpäivän jälkeen. Suomen pitkässä kesäpäivässä on toisaalta upea purjehtia saariston väyliä, jotka ovat jo alkuillasta aivan tyhjiä muista veneilijöistä.
Tällä kirjoittajalla ei ole mitään käsitystä sopivista päivämatkoista. 30-jalkaiselle perheen kanssa sopiva päivämatka on pikemminkin 25 mailia. Tuollaiset 40-mailin purjehdukset ovat vain yksittäisiä poikkeuksia.
Viestissäsi on taikasana purjehtien. Siksi useimmat käynnistävät koneen jos vauhti hiipuu alle 5 solmun tai purjehdussuunta ei ole lyhin mahdollinen reitti kohteeseen. MIkä sen mukavemaa kuin avittaa menoa vähän koneella. sisäkoneet on kohtuullisen hiljaisia.
Kyllä se purjehtimisen autuus alle 4 m/s tuulessa karisee yleensä parissa vuodessa oli vene minkä kokoinen tahansa.
Oma kokemus on että 25 jalkaisen päivämatka on 20-30 välillä ja matka-aika noin 6 h josta koneella ajetaan noin 1 h.
Ehkäpä enemmän rajoittavana tekijänä toimii aika kuin matka. Joinain päivinä samassa ajassa tekee pidempiä matkoja. 25 mailia voi olla sinulle sopiva päivämatka. Itselle se on kaikkea 5 ja 60 väliltä. Vene on 28 jalkainen.
Kyllä minä olen aina purjehtinut yleensä aina niin kauan, kuin ohjattavuus säilyy. Se ilo, kun loki alkaa näyttää muuta kuin 0,0:aa on suurempi kuin se, kun loki näyttää 5,1:n sijasta 5,5:ä. Sama se on, vietänkö yöni lähemmässä saaressa A vai kauemmassa B. Harvoin käyn satamissa, joissa paikat loppuvat kesken.
Samppa, kokeile välillä yömatkaa päivämatkan sijaan. Kun lapset ovat pieniä ja kippari iso, niin matka etenee kun penskat nukkuu ja kippari valvoo. Rannikolla löytyy valaistuja väyliä, ja saa uusia elämyksiä rauhallisessa kesäyössä.
Vähän pakko on täältä pussinperältä noin seilata, ellei sitten vuorokausi pari putkeen jos oikaistaan avomerelle.
Sitten Saaristomerellä tai Ahvenanmaalla tai Ruotsin rannikolla 25 tai 0 mailia voi olla sopiva päivämatka.
Ja jos 30-jalkaiselle 50 mailia on sopiva yömatka, niin 40-jalkaiselle se on korkeintaan kymmenkunta mailia pitempi, tai tunnin - pari lyhyempi.
Jos perhe ei viihdy purjeveneessä, ehkä kannattaa miettiä harrastuksen vaihtamista, yksinpurjehduksia, kisapurjehduskeikkoja koska harva tuon vuoksi viitsii perhettä vaihtaa.
Sama vika, purjeilla kuljetaan niin kauan kun se tuntuu mielekkältä. Eli niin kauan kun vene on ohjattavissa.
Tosin toi mun alle 30 jalkanen kulkee siinä edellisen kirjoittajan (raja-arvona) ilmoittamassa 4 metrin tuulessa vielä yli 6 solmua. EI toki kryssillä eikä plattiksella, mutta järkevillä tuulensuunnilla kyllä. Tämä siis suomen kesässä rannikkopurjehduksilla kesälomalla. Pidemmät siirrot on sitten eri juttu.
Eikä purjehtimisen autuus todellakaan ole karissut vuosien saatossa, ehkä jopa päinvastoin. Ja tykkään just niistä 1-6 metrin tuulista. Skaalan yläpäässä lepposaa menoa, mutta kevyemmissä vaatii jatkuvaa trimmaamista että vene kulkisi. Siinä on se juttu mulla.
On hienoa, kun alle solmun vauhdista olemattomlla puffilla saa hetkessä veneen kulkemaan 4-5 solmua käytännössä pläkässä.
Päivämatkoista (edelleen suomen saristossa ja kesälomapurjehduksella): 50 -60 mailia on vakio, 20 - 30 tai 60 -100 on molemmat poikkeus, joita sattuu muutama/kesäloma.
Ei varmasti kulke 4 m/s tuulella 6 solmua.
No, tuossa se veneilijöiden erilaisuus taas näkyy. Minua ei se trimmailu pahasti kiinnosta, joten kone käynnistyy, jos tuuli putoaa alle 4 m/s. Okei, riippuu toki tilanteesta. Jos olen menossa seuran saarimestaan, matkaa on jäljellä 15 mailia ja kello on vasta kolme iltapäivällä ja vene edes jotenkin kulkee eteenpäin, niin mikäs kiire minulla, valoisaa aikaa on jäljellä pitkään eikä se nyt niin haittaa, jos matka kestääkin 6 tuntia kolmen sijasta. Toisaalta en halua saaristossa ajaa pimeässä, joten satamaantulo pitää saada ajoittumaan valoisan aikaan. Avomerellä yölegit kyllä käy.
Mutta siis just toi puoli ei inspiroi pätkääkään, että joutuisi tekemään purjeiden parissa töitä saadakseen veneen kulkemaan. Mun mielestä purjehdus on kivaa silloin, kun veneen ajaminen on samanlaista kuin autolla tai moottoriveneellä: menee tasaista vauhtia eteenpäin mihinkään säätöihin koskematta, kun purjeet on kerran saanut ylös ja jonkinnäköiseen trimmiin.
No, pistetään nyt saman tien vähän arviota omista päivämatkoista. Sataa mailia en ole tainnut ylittää kertaakaan, pidemmillä itämerikierroksilla on sellaisia 80 mailin legejä ollut. Mutta tyypillisempi Suomen saaristossa on jokin 20-25 mpk.
Sellainen tyypillisehkö päivä voisi olla: herääminen joskus 8-9 välillä, liikkeelle n. kymmeneltä, seuraavassa satamassa olosuhteista riippuen 15-16 välillä. Muuttujia tietysti on; jotenkin olen sen verran jääräpää, etten kovin mielelläni muuta määräsataman suhteen suunnitelmaani vaan siirryn sitten koneajoon, jos purjeilla ei saa pysymään riittävää vauhtia.
Toisaalta, kyllä tuo munkin 35-jalkainen viittä solmua kulkee, jos sen 4 m/s saa sopivasti sivusektorista.
Miksi ei kulkisi? Kun tietää, mikä vene Mikalla on, ja sen, että juuri niissä oloissa se on vahvimmillaan. Vaatii vain kärsivällisyyttä ja keskittymistä, mutta on kivaa. Ja melkein samaan pääsee moni muukin, kunhan ei varsinaista uppotukkia uittele.
Ja kuten joku jo totesi, tässä näkyy se monimuotoisuus. Mitä erityistä kivaa purjehduksessa olisi ehkä äänettömyyden lisäksi, jos se olisi kuin autolla ajoa, en ymmärrä. Se 6 kts naruttaminen pienestä tuulesta on juuri yksi niistä monista jutuista, jota varten purjehdus on valittu. On se ihan toista kuin vertailla oman veneen kokoa muihin.
Jepjep, meitä on monenlaisia ja saa ollakin.
En aja koskaan aikatalun kanssa, siis niin että kohdesatama olisi tiedossa jo lähtiessä. SIksi sillä ei ole niin väliä, että kulkeeko vene 3 vai 6 solmua.
Fiilis tulee sittä, että saa veneen kulkemaan. Ja maihin (tai kuokkaan) mennään sitten kun siltä tuntuu.
Ja sille edelliselle: Kyllä Inferno 29 kulkee 4 metrin tuulessa 6 solmua kun TWA on välillä 60 - 135. Ja ihan isolla ja genoalla.. ilman spinnua. Tai no okei, oikaisin tuossa vähän: Mulla tullimittari ja tosituuli on aina solmuja. Siispä oikaisin niin, että 8 solmun tuulessa mun vene menee yli 6 solmua. Sekä polaarien mukaan, että käytännössä. Ja kolmen metrin tuulessa (6 solmua) se menee 5- 5,5 solmua. Ihan kiva vauhti suomen keveissä heinäkuun keleissä...
Tämä nyt alkaa olla jo pikkusen fysiikan lakien sisällä laituri korjauksella. Mutta melkoista myötä virtaa saa olla mukana. 4 m/s on noin 7,8 solmua joten 5/7,8 = 64% keskituulen nopeudesta. Tosin luonnossahan ei misään tuulitunnelissa olla 4m/s on tyypilliseti +-2 m/s varianssilla ja aika yleensä kultaa muistot.
6 solmua / 7.8 solmua = 77% moisella hyötysuhteella kannattaa ottaa jo yhteyttä olympiakomiteaan.
Nyrkkisääntö kuitenkin perhepurjehtijoille on että mikä metreissä (keskituulta) se solmuissa on hyvä tavoite. Tämä sivuaa myös hieman sitä olennaista eroa pienten ja isojen veneiden välillä mitä tuulen varianssi kelin kovetessa aiheuttaa. Eli kelin kovetessa yleensä jo 6 m/s keskituuleella esiintyy 10 m/s puuskia.
Mitä pienempi vene sitä enemmän pitää purjeet laittaa puuskatuulen mukaan jos meinaa ehtiä käymään kahvin keitossa kapyysissä tai ettei tule sieltä ärräpäitä miehistön toimesta.
Itse pidän tuuulimittarin solmuina niin näen vertailuluvut lennosta ja on helpompi nähdä että jos on jotain vikaa säädöissä.
Matematiikka tuntuu olevan hallinnassa, oikeakielisyys ei. En edes viitsi luetella virheitä, joita noin lyhyeen viestiin saatiin mahtumaan.
En ole kirjailija ja päivätyössä koodivirheet korjaa editori sanojen väärin kirjoittaminen on vain hidaste ei ohjelmoijan työssä. Olennasta lienee kai asia ja jos sanat on kirjoitettu väärin se ei haitanne ketään. Anna nyt pari vinkkiä mitä meni väärin. "myötä virtaa" varmaan on yhdyssana?
No ainakin hyötysuhde on terminä ihan väärä, kun puhutaan veneen nopeudesta annetussa tuulessa. Monirunkoveneet tai jääpurret menevät helposti tuulta nopeammin. Näin hyötysuhde olisi yli 100 % ja maailman energia-ongelma olisi ratkaistu. Hyötysuhteella tarkoitetaan annetun ja otetun tehon tai energiamäärän suhdetta.
Pitäisin aika huonona "targettina" tuota "veneen nopeus solmuissa = tuulen nopeus m/s:issä". Kevyessä kelissä mennään sopivilla tuulikulmilla paljon kovempaa, ja kovemmassa kelissä, kun runkonopeus on vastassa, paljon hitaammin. Omaa vauhtia on hauska verrata veneen polaareihin, vaikkei kisaa ajaisikaan.
No olen jotenkin samoilla linjoilla kyllä tuosta "tavoitteesta", eli olen ihan tyytyväinen, jos "veneen solmunopeus" on sama kuin "tuulen metrinopeus". Mutta olen todella havainnut, että iso genua sivutuulessa => alle 5 m/s tuulissa mennään vähän yli tuon tavoitteen. 2 m/s tuulta, vene kulkee 2,5-3 solmua, 4 m/s => viittä solmua. Sitten alkaa "hyötysuhde" heiketä.
Mutta kuten sanoin, minen paljoa viitsi trimmailla. Lasken matkasuunnitelmat aina 5 solmun keskinopeuden mukaan. Ja kun Mika tuolla sanoi, ettei ole fixattua määräsatamaa, niin minä taas olen sen verran "kontrollifriikki", että mulla on aina sellainen enkä taivu sitä kovin herkästi muuttamaan. Itse asiassa olen huomannut, että mua alkaa usein harmittaa, jos huomaan, että arvioimani saapumisaika perille ei pidä. Reaktio siihen on ennemmin koneen käynnistys kuin minkäänlainen purjetrimmien muuttelu.
Purjehdus on kivaa silloin, kun vene kulkee ilman vainvanäköä sutjakasti.
Et ole todellakaan ainoa lajissasi. Kun katsoo veneitä ympärillään, trimmit ovat todella usein oikein kauas näkyvästi pielessä. Olisihan se aika paljon pienempi vaiva hiukan nykäistä parista köydestä kuin laittaa purjeet pakettiin.
Mutta tietenkin siinä on se mutta. Ei riitä että viitsii, oleellista on tietää, mistä köydestä nykäisee ja kuinka paljon. Viitsimisestä on paljon helpompi puhua.
on Inferno 29 reivauskynnys ylipäänsä, jos jo jossain seitsemän metrin tienoilla niin silloin 4 metriä tuulta tasaisella merellä voisi jo ajatella liikuttavan ihan hyvin. Alirikattu taasen, joka sietää toistakymmentä m/s vain kauniisti kumartamalla tarvitsee sitten lisää kangasta kevyeen tuuleen...
Se on oikea asenne, ettei ole aikataulua. Vauhdin hiipuessa voi vaikka tehdä huoltotöitä tai jutella ajankohtaisista asioista.
Itse seurailen mieluummin maisemia kuin purjeiden twistiä. Trimmailemaan rupean vasta, kun kova tuuli edellyttää purjeiden tehon pienentämistä.
Ei mun vene ole erityisen hidas edes jodlarin mittapuun mukaan. Mutta ei se niin nopea ole, ettei ehtisi twisteiltä ja virtauslangoilta maisemia seuraamaan. Siinä on yksi purjehduksen viehätyksiä. Kilpailussa saa sitten maisemat mennä menojaan.
Ehkä se on kohdallani vain osaamisen puutetta. Muutamassa kisassa olin joskus aikoinaan, mutta en oikein jaksa innostua liian teknisestä lähestymistavasta purjehdukseen. Kisassa ei sillä asenteella pärjää, joten kisaaminen on jäänyt. Jollalla on hauskempi yrittää päästä maksimivauhtia, kun sillä ei nyt kuitenkaan pääse minnekään muualle kuin takaisin lähtösatamaan.
Kokeilemallahan se löytyisi, jos yleensä on löytyäkseen. Mutta en todellakaan viitsi. Ei vaan kerta kaikkiaan kiinnosta.
Vauhdin hiipuessa voi vaikka kalastaa tai käydä uimassa. Usein ollaan laitettu perään sellanen 50 metrinen köysi, jonka päässä on fendari. Ja sitten uimaan ;-) Useimmin sentään ajetaan väylältä sivuun ensin, jollei jo oltu ajamassa ihan omaa reittiä jossain väylien ulkopuolella. Vene voi kulkea vaikka puli solmua - solmun, mutta aina voi ottaa siitä köydestä kiinni ja vetää itsensä veneelle.
Infernon reivauskynnyksestä: Se on jossain 6-7 metrin kieppeillä, riippuu käytössä olevista purjeista. Mutta asian voi ajatella myös näin: Mulla on keulalla kakkonen tai kolmonen ja iso on ekassa reivissä (usein lähden tällä setupilla satamasta). Tämä vastaa normaalin perheveneen maksimipurjealaa. Jos tuuli kovenee niin otan toisen reivin ja vaihdan keulalle ST-fokan, perheveneilijä reivaa myös. Tämä tapahtuu jossain 9-12 metrin kelissä.
Mutta jos tuuli moinaa, niin mä voin purkaa sen ekan reivin pois ja vaihtaa keulalle ykkosen. Se perus perheveneilijä ei voi näin tehdä ja siksi hän käynnistää koneen. Ylirikattua venettä ei olekaan. Aina voi käyttää vallitseviin olosuhteisiin sopivaa purjealaa.
Ei se kokeilemalla löydy, muuttujia on aivan liian paljon. Eikä muutosten vaikutusta voi lukea lokista, koska olosuhteet eivät pysy riittävän vakiona. Asiat voi oppia, jos haluaa, opettelematta niitä ei osaa kukaan. Aivan kuten soittimen soittaminen täytyy opetella. Tai sitten voi sanoa, ettei viitsi, eivätkä riitasoinnut häiritse korvaa.
Bossu hei, ei se välttämättä ole osaamisen puutetta. Useissa uudehkoissa perheveneissä ei vaan oikein voi niitä purjeita paljoa trimmata. Ei ole säätöjä/säätövaroja tarpeeksi. Lisäksi raskas vene vastaa trimmeihin hitaasti, joten ei helposti edes huomaa tekemänsä muutoksen vaikutusta kun kelikin muuttuu kokoajan.
Otan vertauksen soitinmaailmasta, se kun on mulle myös tuttua: Kaveri osti kaupasta kitaran ja halusi opetella soittamaan. Puolen vuoden päästä se kyllästyi, kun ei vaan oppinut. No pyysin tuomaan sen kitaran mulle.
Siinä oli satula pielessä, talla liian korkea ja hienoviritys pielessä. En minäkään osannut soittaa sillä! Madalsin satulaa, säädin tallan oikeaan korkeuteen ja vaihdoin siihen kympin kielet ja säädin hienovireen kohdalleen tallanluuta viilaamalla.
Jo alkoi soida se soitin minunkin kädessä hyvin. Palautin soittimen omistajalle ja jo kuukauden päästä se veti tuttuja biisejä ihan hienosti iltanuotiolla...
Kun aloittaa jotain uutta huonolla välineellä, niin luulee helposti vian olevan itsessä, kun ei opi. Vika onkin usein välineessä...
Uudet veneet jakaantuvat eriytyvät aikaisempaa selkeämmin matka- ja kilpaveneisiin. sellaisia joilla on kiva tehdä kumpaakin on aikaisempaa vähemmän. Harmi, koska kilpailu kehittää purjehdustaitoja. Ja on vielä hauskaa.
Niinpä, ja se on harmillista. Uudehkossa 36 jalkasessa cruisingveneessä on levanki ruffin päällä, luukkutallin edessä ja alle metrin mittanen. Miten sillä voisi saada säädettyä isoon kiertoa.... ei mitenkään. Varvaslistat on tiikkiä, ei niihin saa heittoplokia jennin ulkoskuuttausta varten. Isossa ei ole edes kunnaria, muodon säätäminen jää hekin varaan jne...
Niinpä. Eriytymistä Cruising, C/R Ja Reicing veneisiin tapahtuu ja se on ikävää. Pienistä asioista kuitenkin on kyse.
Tulin syksyllä vaihtaneeksi vanhan sluuppini ketsiin, joten uutta opeteltavaa on joka tapauksessa, voisihan sitä samalla syventyä asiaan enemmän. Ketsi varmaan purjehtii huonommin muuten paitsi kovilla sivutuulilla, toisaalta siinä on enemmän mahdollisuuksia trimmata venettä ihan purjeita nostamalla ja laskemalla: venettä kotiin tuotaessa oli tuuli niin kovaa, että koko purjeala oli ylhäällä vain pari tuntia, välillä mentiin pienellä palalla genuaa, välillä oli ylhäällä mesaani ja genua. Kaikki purjeet saatiin vetämään hienosti juuri sen kerran, kun pressan sikaruma vene ajoi ohi. Sluuppi on hankalampi saada kovalla kelillä tasapainoon, jottei ole liikaa tai liian vähän luovikärkkäyttä. Ketsissä on helpompi säätää purjealaa keliin sopivaksi. Siihen saa myös lisää purjeita peruskolmen lisäksi: mesaani-staysail, spinnu ja jopa muuli. Llisäksi voisi keulaan virittää kutteririkauksen, kun pukspröötillä on pituutta pari metriä ja tilaa näin ollen on. Sitten kyllä tarvitaan jo lisää miehistöäkin.
No, kaikki ei tykkää kilpailemisesta.
Onnea uudelle veneelle!
Lienee todella iso perhe tai pieni ketsi, jos uuden veneesi koko noudattaa suosittelemaasi kokokaavaa?
Perheen suunniteltu koko antaisi pari jalkaa lyhyemmän veneen alkuperäisen kaavani mukaan lyhyille retkille. Koko on 36 jalkaa, eikä perheestä enää paljoa puutu tämän saavuttamiseksi. Ketsiksi vähän pieni, toisaalta puksprööti löytyy. Ketsit vissiin yleensä on yli 40-jalkaisia. Ketsin trimmaamisesta on vaikea löytää tietoa, selkein tieto on, että purjeet pitäisi trimmata keulasta lähtien aina vähän lähemmäs keskilinjaa, jotta ilmavirtaus olisi toimiva. Tällöin päästään tietysti huonompaan luovikulmaan kuin sluupilla, kun isopurjetta ei voi vetää tiukemmalle ilman mesaanin tuulen pilaamista. Toisaalta veneen runko on auttamattoman vanhanaikainen, joten se ei mikään luovitykki ole muutenkaan. Sivutuulilla ketsin purjeiden alempi keskipiste vähentää kallistavaa voimaa. Toisaalta saarten yli tuleva tuuli osuu matalampiin purjeisiin huonommin. No, ensi kesänä selviää purjehdusominaisuudet paremmin.
"Ketsi varmaan purjehtii huonommin muuten paitsi kovilla sivutuulilla",
"Sluuppi on hankalampi saada kovalla kelillä tasapainoon, jottei ole liikaa tai liian vähän luovikärkkäyttä. Ketsissä on helpompi säätää purjealaa keliin sopivaksi".
Rohkenen epäillä väitettä, että ketsi olisi nopeampi sivutuulessa tai sluuppi olisi huonommin saatavissa balanssiin. Molempiin takilatyyppeihin liitty tietysti huonosti balanssissa pysyviä veneita eli koetetaan ajatella asiaa yleisesti tarkertumatta johonkin veneeseen.
Kun avotuulissa ajetaan mahdollisimman kovaa eli purjepintaa on maksimaalisesti mitä vene kantaa niin ongelmana on luovikärkkäys. Tätä voidaan vastustaa siirtämällä purjepintaa eteenpäin. Kun sluupissa on oletettavasti korkeampi masto niin keulapurjeet ( genoa,.spin, genaakkeri, code, kutteri) ovat lähtökohtaisesti isommat. Näitä sitten pidetää suurena ja isoa reivataan veneen pitämiseksi balanssissa. Ketsin mesaani tai mesaanin staysail lisäisivät luovikärkkäyttä eli mesaanisi olisi tyhjä ja pelkkä masto ei vauhtia lisää.
Missä kohden ajatuksesi poikkeaa omastani?
No sanotaan, että sivutuulessa mesaani toimii parhaiten, kun tuulen virtaus ei häiriinny. Sluupin suuri etu on juuri se, että molemmille purjeille saadaan ehjä virtaus melkein aina. Mitä olen lukenut, ketsit on usein suunniteltu toimimaan parhaiten avotuulilla, koska ne ovat suosituimpia avomeripurjehduksessa, joten olettaisin, että niissä on tuo otettu yleensä huomioon. Mesaanin jalusta säätämällä voidaan luovikärkkäyttä säätää ja venettä ohjata koskematta ruoriin. Tämä vaikuttaa tietysti nopeuteenkin, kun ei tarvitse peräsimellä jarruttaa, jotta vene pysyisi suunnassa.
Ketsit yleisesti ottaen on enemmän yksilöitä kuin sluupit, kun vapausasteita on suunnittelussa enemmän, joten en ehkä niistä vetäisi kovin yleisiä johtopäätöksiä. Oman veneeni purjehdusominaisuudet ovat minulle vielä arvoitus. Sluupinkin saa tietysti balanssiin, mutta siinä kun sluupissa aletaan reivailla purjeita tuulen koventuessa, ketsissä voidaan suoraan tipauttaa isopurje, ja vene saadaan nopeasti balanssiin mesaanilla ja genualla. Pienellä miehistöllä tämä on etu. Alun perin ketsien tärkeä etu oli siinä, että isonkaan purjealan purjeet eivät muodostuneet liian raskaiksi käsitellä, mutta nykyisin rullalaitteet ovat vieneet tuon edun.
Ei tykkää ei mutta purjeveneen omistajan luulisi pitävän purjehtimisesta.
Itse pyrin purjehtiessa saamaan mahdollisimman hyvän trimmin purjeisiin. Matka sujuu mukavammin turvallisemmin nopeammin eikä riki tai purjeet mene rikki. Max purjealaa ei tietysti lomapurjehduksessa tarvitse käyttää. Senverran että on mukavaa.
Mikään vene ei kulje pelkästään purjeita säätämällä kuin strekkiä ja huonosti ehkä sivutuuleenkin. Ei riipu takilatyypistä. Pienen veneen toin kerran Puolasta kahdella genoalla virsikirjana ilman isoa. Skuutit oli suoraan pinnaan. Ei onnistu isolla veneellä tai kovassa tuulessa. Platlenssi -10-15 astetta oli säätövaraa. Kyllä veneen purjehtiminen itsestään onnistuu vain joihinkin suuntiin ja nopeudesta joutuu pahasti tinkimään. Mutta pääsee perille jos apuvälineet on rikki.
Ketsit ovat olleet suosittuja matkaveneen takiloita mutta nykyisin harvinaisia. Purjeiden pienempi koko verrattuna sluuppiin on kiistaton etu, mikä ero tasoittuu rullaussysteemeillä. Nopeudessa antamasi esimerkit häviävät sluupeille. Mesaani genoa ei ole nopea. Purjeet ovat kaukana toisistaan eikä varmaan ventuuri-ilmiö toimi. Lisäksi mesaani on tehottoman pieni ja maston ilman vastus suhteessa suuri. Sluupissa viritetty douple head-riki: reivattu iso staysail genoa tai bukspröötissä genaakkeri/ code 0 purjepinta on edempänä, purjeet lähempänä toisiaan ja purjepinta säädettävissä niin suureksi kuin vene kantaa. Säätövara on monipuolisempi ja sluuppi nopeampi.
On toki sluuppi nopeampi, tarkoituksenani oli vain todeta, että sivutuulilla ketsi on parhaimmillaan. Lukemieni raporttien perusteella pitkäkölinen ketsi, kuten omani on huomattavasti helpompi saada kulkemaan useilla tuulensuunnilla suoraan ilman pilottia tai autopilottia kuin eväkölinen sluuppi. Eipä silläkään nykyisin ole niin paljon väliä. Ketsejä nykyään ei juuri tehdä ainakaan alle 50-jalkaisena. Balticin Hetairos on ketsi, Steinlager 2 oli ketsi, esim. Alubat 58 on vielä nykyään valmistettava ketsi. Oheisesta videosta voi sen ominaisuuksia itse arvioida.
http://www.youtube.com/watch?v=VJ4kakmM_Jk&feature=youtube_gdata_player
Jees, Hetairos oli samassa laiturissa Martiniquella. Ennen karille ajoa. On kyllä uskomattoman hieno.
Selvennetään sen verran, että en mitenkään ole ketsiä tai kuunaria åvastaan vaan voisin itsekin harkita jos venekoko suurenisi selvästi. Nopeammaksi en niitä takiloita kuitenkaan osaa kuvitella.
Yksi merkittävä syy niiden pieneen määrään nykyisin on kahden maston aiheuttama huomattava hintalisä. Lueskelin tuosta alubatista testin, jonka mukaan se kyllä purjehtii mukavasti myös luovilla. 10 m/s vastatuulessa päästiin 8 solmua ja testaajien mielestä olisi purjeita voinut olla ylhäällä enemmänkin.
"Purjehtien todellinen matka pitää kertoa vähintään 1.5:llä. Kun ensikesän reiottisuunnitelmia laskette 5 mpk keskinopudella niin uudet purjehtijat ottakaa huomioon tämä. "
Just just, tässäkö syy siihen että purjeet jäävät niin usein nostamatta. Kas kun en ole huomannut tuollaista kerrointa vaikka 25 vuotta on tullut purjehdittua, - ja siis purjehdittua eikä ajeltua purjeveneellä moottorivetoisena.
Luovimista jos kirjoittaja tarkoitti, niin silloin tuo 1.5 kerroin on ihan kelvollinen. Ainoastaan Saimaalla olen kuullut vallitsevan tuulensuunnan olevan vastatuulen, muutoin joustavalla reittisuunnittelulla voi jo aika paljon vaikuttaa luovimisen tarpeeseen.
Se myös osui silmääni kipeästi kun ollaan sitä mieltä että uusi tapa purjehtia on se että ajetaan moottorilla. Ei minulla ole mitään tarvetta rajoittaa moottoriveneilyä, mutta ei kai nyt sentään purjehtimiseksi voi kutsua sitä kun ajetaan moottorivetoisesti purjeveneellä. Tai niin, onhan se kai komeampaa kun loman jälkeen kerrotaan kuinka pitkä matka ja isolla veneellä purjehdittiin koko loma.
Ei muuten mene kauan kun pääsee raottelemaan pressun reunoja!
Olen 80-luvulta lähtien purjehtinut 20 jalkaisella. Tosin suunnitelmissa on jo pidempään ollut vaihtaa tuo johonkin 24 jalkaiseen uppotukkiveneeseen.
En ole kaivannut isompaa venettä kun pääasiassa reissut ovat parin päivän viikonloppupurjehduksia. Pienen veneen ylläpito on helpompaa, eikä siihen mene kaikki vapaa-aika.
Hei. Itselläni on 27 varttitonnari vm 84. olen siihen suht tyytyväinen. Kunnostan ja varustelen venettäni aina tarpeitteni mukaan, halu kehittää suunnitella ja toteuttaa joka on minulle mielekästä. Eli vanhasta saa monasti kelpo purren.
Moni täällä on varmastikkin fanaattinen purjehtija henkeen ja vereen, ehkä siitäkin syystä, että purjehduskokemusta on paljon vuosien varrelta on saatettu on kilpailtu ja osataan arvostaa veneen purjehdus ominaisuuksia.
Minä olen pikemminkin lomailija joka pitää vesillä olosta ja purjehduksesta. kesäisin teen vähintään 5 viikkoa kestävän loma purjehduksen ja arvostan paljon veneen asumis tiloja sekä viihtyvyyttä ja mukavuuksia, vaikka siitä purjehdus ominaisuudet kärsisivätkin. Tällainen kompromissi vene on minulle OK. Isompaan tuskin vaihdan milloinkaan ja jos nyt olisi isompi ja kalliimpi ei minulla olisi enään varaa kunnostella ja päivitellä venettä ja varusteita.
Ihmisillä on hyvin erilaiset lähtökohdat purjehdusharrastuskelle. Osalle raha - ei myöskään sen puute - ole mikään ongelma. Osalle raha on aika tiukka määrittäjä, joka sanelee tehokkaasti harrastuksen rajat. Paljon riippuu myös siitä, miten paljon haluaa ja kykenee itse tekemään veneensä hyväksi
Itse olen keskituloinen ja keski-ikäinen purjehtija, joka osti ekan purren vuonna -79 (21-jalkainen). Sen jälkeen olen vaihtanut purtta kolmasti (24-, 29- ja 30-jalkainen). Moni varmasti ihmettelee, miksi en ole yli 30 vuoden aikana päässyt käsiksi yhtään suurempaan purteen. Syy on kuitenkin selvä.
Itselleni on tärkeää, että pystyn tekemään huollot ja korjaukset itse. Samoin purren pitää olla sen kokoinen, että päälle kuuskymppsininä pärjäämme vaimon kanssa hyvin kaksistaan.
Tilojen ja varusteiden suhteen emme ole kranttuja. Itse asiassa nautimme siitä, että kotimukavuuksien jälkeen pääsemme kokkaamaan kaksiliekkisella sprikeittimellä ja muutenkin nauttimaan perusyksinkertaisesta elämästä.
Veneessä ei ole jääkaappia, lämppäri kylläkin. Varusteisiin olemme satsanneet. Muuten varustus on pidetty mahdollisimman yksinkertaisena. Elektroniikaa minimimäärä.
Rakenteissa arvostan myös yksinkertaisuutta ja tukevia rakenteita. Sen mitä kevyen tulen ominaisuuksisa ehkä menettää, saa takaisin kovissa vastaisissa. Arvostan tukevaa lasikuituyötä, lyijyköliä, tukeva takilaa sekä kunnon heloitusta.
Asiaa !
Ajattelutapasi on täysin oikea.
Juuri veneen käsiteltävyys ja se, että se käy käteen, eli voi tehdä kaikki huollot ja korjaukset itse on mielestäni hienoin osa purjehtijaihmisen autonomiaa.
itse olen kanssa välillä huvittuneena ja välillä kettuuntuneena seurannut näitä keskusteluita.. Mitä välii?? Itse nautin pikku purjeveneeni kyydistä, ja välillä ajelen moottoiveneellä, tai otan ja melon kajakilla.
Tietysti on helppoa kun on kolme mökkiä. Yksi lapissa ja kaksi saimaalla, silloin on aivan turhaa hommata kovin isoa venettä, vaikka kieltämättä välillä mieli tekisikin. Veneessä nukkumisen ihanuutta saan kokeilla heti kun haluan, sillä kumminkin sekä moottori, että purjeveneessä on kajuutta. Ei niissä asumaan pysty, ainakaan pitkään. Mutta mun ei ole pakko.
Mutta en pidä kyllä itseäni tyhmänä, vaikka veneeni onkin kovin pieni, ja autokin on vanha, tai kaikki autoni ovat vanhoja, jos tarkkoja ollaan.. Minulle valinnan vapaus on aitoa vapautta.
Ja yksi osa valintaa ja vapautta on se, etten ole laittanut kaikkia muniani samaan koriin.
Tietysti sekin on epäreilua, että minä olen ihan kätevä käsistäni, joten voin ajella hieman vanhemmillakin veneillä tai autoilla, koska osaan huoltaa ja korjata ne aivan itse. ja valintoihin ja vaputeen kuuluu sekin että joskus (vahingossa) tein valintoja jotka nyt takaavat nyt ihan riittävästi aikaa, aikaa ihan itselle ja perheelle..
Tällä minun kirjoituksellani ei tietenkään ole minkään laista lisä-arvoa tälle ketjulle, tai koko palstalle. Tulipa vaan mieleen. Kun joskus törmää oikeasskin elämässä hyvin omituisiin asenteisiin, kun on tuolla vesillä liikenteessä..
Merelle mahtuu kaikki purresta riippumatta. Itse olen jo pienentämässä, on ollut soutuvene, pieni ja isompi moottorivene, pienempi ja isompi purjevene, katamaraani, isoin oli 15 metrinen. Nyt katson tietynlaista 35-jalkaista purtta. Kaikista nauttii merellä omalla tavallaan.
Suomessa tahtoo olla niin että isoa ja kallista välinettä vierastetetaan, puhe herkästi kääntyy hintaan, huollon/käytön muuttujiin jne...kuten edellä kirjoittanut totesi, mitä välii? Resurssien määrä ja niiden allokointi on jokaisen oma asia.
Nautitaan vaan kaikki veneilystä, ja arvostetaan ja kunnioitetaan kaikkia muita välineestä riippumatta. Se että ylipäätään on merelle päässyt on jo onnittelun aihe kaikille.
Eiffel
Satamissa kun seuraa porukkaa, niin suorimmilla siirtymäväylillä Turusta Maarianhaminaan ja välillä Helsinki-Hanko-Maarianhamina on joitakin isoja, hyvin varustettuja ja kalliita satamia, joissa on isot ja kalliit veneet. Ne veneet ovat aikaisin paikalla ja tarkkaan seurataan, kenen vene on isoin. Yksi kaveri suoraan sanoikin, että hänelle on tärkeää, että vene on isoin satamassa. Yleisimmät merkit on Jeanneau, Beneteau, Bavaria ja X. Vähän näiltä väyliltä syrjään on sitten suurempi määrä sellaisia paikkoja, joihin muutama pikkuinen skandiuppotukki hiljaa valuu illan hämärtyessä. Ei ole palveluja, ei veneissä suihkuja. On vesillä monta eri porukkaa ja eri tapoja.
Täällä monet kirjoittavat siitä, miten veneilevät pienellä veneellä, vaikka taloudellisia rahkeita olisi isompaan. Tässä unohdetetaan usein se, että myös veneiden käyttö eroaa. Ei voi oikein vertailla retkivenettä, jolla tehdään yhden-kahden yön reissuja matkaveneeseen, jossa asutaan koko kesä. Tuskin kukaan valitsee alle 30-jalkaista esim. maailmanympäripurjehdukselle muusta kuin taloudellisesta syystä.
Mutta se on hieman huvittavaa, kun pitää olla iso vene, koska on varaa, mutta se seisoo käyttämättömänä laiturissa suurimman osan ajasta. Tällöin pienempi (retki)vene lienisi tarpeihin sopivampi.
Verbimuotoa "lienisi" ei ole olemassa. Oikea muoto on "olisi".
Tässä rupeaa tuntumaan siltä, että yli 30-jalkaisen veneen omistajat ovat pröystäilijöitä, joiden veneen hankinnan ainoa motiivi on muille näyttäminen. Mielestäni perheveneen optimikoko on 35-38 jalkaa. Siis jos tarkoitus on viettää useampi viikko merellä ja mukana on 2 aikuista ja 2-3 lasta. Tuonkokoinen vene on vielä hyvin hallittavissa 2:n aikuisen voimin, mahtuu hyvin saariston satamiin, ja tarvittaessa teini- ikäinen lapsikin voi ottaa kaverin mukaan. Tavarat saa kaappeihin, eikä koko ajan tarvitse väistellä muita. Kyse ei ole pröystäilystä, vaan käytännön seikoista.
Tuohon kokoluokaan minäkin olen päätynyt suunnilleen samoin perustein. Ja kun ei ole kolmeakaan lasta, niin ollaan siinä skaalan alapäässä ja siihen vaihdettiin 30-jalkaisesta. Se tuntui sopivalta siihen aikaan, kun lapset ja niiden kaverit oli vielä mukana ja se tuntuu sitäkin sopivammalta vielä kaksistaan liikkuessa. Ja kuuden hengen kisamiehistökin on sen kokoinen, ettei kasaan saaminen tuota vaikeuksia.
Vaihdosta on jo niin kauan aikaa, että taloudellinen kasvu olisi jo mahdollistanut isommankin veneen, mutta mieluummin olen käyttänyt ne rahat ajan ostamiseen. Viralliseen eläkeikään on vielä aikaa, mutta jo useamman kesän olen voinut pyhittää täysin purjehdukselle ja nyt vaikka talvetkin. Se tuntuu jo melkein pröystäilyltä, myönnän, mutta kivaa se on.
Samaa mieltä kuin edelleinen "Perhevene". 35-40 jalkaa on nykyään hyvä perhevenekoko. Mahtuu tupla takahytit, pieni navikka ja WC/kylppäri ja tavanomainen keulahytti. Eli perusasiat normiveneilijälle. Seuraava kokoluokka ylöspäin on 43-44 jalkaa, mikä merkitsee yhden lisäpunkan pituutta. Maston seutuville mahtuu esimerkiksi kerrosvuoteet. 40-44 välillä lisäpituus on käytettu yleensä kaappien suurentamiseen ja toisen wc-tilan rakentamiseen. Minun ajatusmaailmassa turhan kallista ja hyöty vähäinen.
Nyt täällä puhutaan kovasti vain matka ja perheveneistä. Kaikki eivät liiku perhe mukanaan ja tee useiden viikkojen reissuja. Eivät kaikki halua isoa venettä. Silloin valitaan se pienempi, yhdelle tai kahdelle sopiva vene. Ja ollaan aivan tyytyväisiä siihen. Rahaa voi sitten käyttää johonkin muuhun.
Samaan kokoluokkaan päätynyt itsekkin.Hollannista katsottuna neljä venettä kokoluokassa 36-38ft, enskuussa pitäis päästä kauppoihin ja toukokuussa purjehdus suomeen. Kolme kesää tuli seilattua 29 jalkaisella neljän lapsen kanssa, aamut ja illat oli yhtä laukkujen siirtelyä.
Ensimmäinen vene (NF) ostettiin tietoisesti opettelu veneeksi, josta pääsee helposti eroon. Pääsihän siitä helposti ja nyt uskaltaa sijoittaa jo hieman enemmän.
Itse 30-jalkaisen veneen omistajana en mitenkään halua arvostella niitä, jotka päätyvät suurempaan purteen. Selityksetkin ovat täysin järkeviä: halutaan tilaa perheelle ja kavereille. Mikäs sen mukavampaa, kuin seilata jollakin 35-28-jalkaisella. Varsinkin jos talous antaa myöten, että voi ostaa tarvittaessa telakointi- ym. palveluita.
Se mijkä kuitenkin on hyvä muistaa - varsinkin uuspurjehtijoiden- että veneen pinta-ala kasvaa pituuden neliössä. Hiottavaa, kiilloitettavaa ja putsattavaa pintaa on huomattavasti enemmän niin sisällä kuin ulkona verrattessa esim. 30-jalkaista 38 jalkaiseen. Samoin takilointi alkaa olla päälle 35-jalkaisissa jo verratain vaativaa puuhaa. Se ei onnistu välttämättä omin voimin jokaisessa kerhorannassa.
Telakoinnissa tulee helposti haasteet vastaan, jos yritää hoidella hommat omin voimin. Mihin mahtuu patjat ja purjeet talveksi? Miten huoltaa yhä monimutkaisemmat järjestelmät (moottori, navigointielektroniikka, lämppäri, vesisysteemit ym.). Kustannukset tuntuvat joissakin tapauksissa myös nousevan melkein neliössä. Varsinkin veneen vanhetessa sen huomaa, kun joutuu uusimaan juoksevaa rikiä, sisustusta ja tekniikaa.
Mutta kuten sanottu, ongelmia ei tietysti ole, jos on rahaa mitä käyttää. Täyden palvelun telakointipalveluitahan on saatavissa. Aavistelen , että niissä alkaa pian olla myyjän markkinat. Yhä suuremmat veneet ja yhä vähemmän veneen huollosta kiinnostuneet (ja ehkä myös siihen kykenevät) omistajat ovat yhdistelmä, joka luo kysyntää telakoille. Samalla se nostaa varmasti myös hintoja.
En usko!
Tietenkin kiillotettavaa/puhdistettavaa pintaa monin verroin.
Meillä päin isot nostetaan porukalla yhteisnostona,
hinta sama kuin pienemmillä erikseen.
.Patjat ja purjeet mahtuu samaan varastoon kuin edellisenkin.
Toki hommat ja rahan meno lisääntyy, tuskin tuplaantuu.
Vakiintunut käsitys on ollut, että menot lisääntyvät progressiivisesti veneen koon kasvaessa. Kustannusten nousu koskee laituripaikkaa, telakointipaikkaa, satamamaksuja, vakuutusmaksua, p-a-kuluja, purjeita, köysistöä, varusteita (kalliimpi ankkurivarustus, kalliimmat lepuuttajat jne jne). Voi hyvin olla, että siirtyminen 28-30-jalkaisesta 40 kokoluokkaan kaksintertaistaa veneeseen liittyvät kustannukset.
Vältämättömät käytökustannukset eli nuo, jotka mainitsit varmasti kaksinkertaistuvat. Vielä merkittävämpää on telekointi- ja vuosittaiset huoltokulut. Alle 30-jalkaiset ovat tyypillisesti niitä veneitä, jotka omistajat itse huoltavat ja korjaavat.
40-jalkaisten kohdalla taitaa olla niin, että harvalla riittää voimat ja taidot huoltohommiin. Ellei tilanne ole se, että perheessä tai ystäväpiirissä riittää työvoimaa. Halausin nähdä esim. sen kipparin, joka nostaa modernin 40-jalkaisen osatakilan omin voimin pystyyn. Jo pelkästään tikun siirtely laiturilla vaatii aikamoisen äijälauman.
Itselläni on Helmsman 26. Riittää minulle. Jos vaihdan, niin korkeintaan uuteen
Comet 26:een. On huonoja kokemuksia kryssata yli 35-jalkaisilla alle 10 metriä leveissä väylissä, varsinkin silloin kun väylän reunassa kiviä. Eivät käänny riittävän vikkelästi. Eli niillä ajetaan lähes aina koneella kun vähänkin ahdasta.
Itse ajan pikkudieselilläni noin 25-30 tuntia/kesä/ . Kyseessähän on purjevene, ei moottorivene. Satamasta on aika usein pakko tuupata koneella parisataa metriä ulos kun naapurit ovat turhan lähellä. Muuten on ihan kiva lähteä ja tulla laituriin purjeilla aina kun se on vähänkin mahdollista, esim. naapuriveneet merellä ja tilaa löytyy.
Tuntuu vähän siltä, että mitä isompi vene, sitä vähemmän sillä oikeasti purjehditaan. En kyllä 40-jalkaisella uskaltaisi venesatamaan tulla purjeilla niin kuin nyt enkä myöskään varmaan purjehtisi niin paljon kuin nyt.
Kyllä isommillakin veneillä purjehditaan, mutta ei satama-altaassa. Luulisin, että yli 30-jalkaisilla purjeveneillä tulee keskimäärin enemmän maileja purjeilla vuodessa kuin alle 30-jalkaisilla.
Kysymys LOA vs. purjehdusmailit/kausi on mielenkiintoinen. Pitäisi varmaankin olla tilastoa tai edes gallup-otos, koska asia on monipiippuinen. En olisi niinkään varma, että koko aina merkitsee purjehdusmailien kasvua. Veneen kokoon liittyy monia muuttujia.
Kaveripiirissäni on esimerkkejä, joissa isomman veneen hankkiminen onkin johtanut purjehdusmailien vähenemiseen: uudella 45-jalkaisella ei enää uskaltanutkaan lähteä yksin liikkeelle ja miehistön kokoaminen viikonloppureissuille tuotti hankaluuksia. Kun vene vaihtui huomattavasti pienempään, vaimokin uskalsi gastiksi ja yksinpurjehduksillekaan ei ollut enää estettä.
Itsekin vaihdoin "eläkeläisveneeksi" 34-jalkaisen, jolla näyttää tulevan 2500-3500 mpk/kausi. Edellinen paattini oli 10 jalkaa pitempi.
Kyllä ainakin meillä ovat mailimäärät kasvaneet molemmilla kerroilla isompaan vaihtaessa. Samalla tietysti ovat lapsetkin kasvaneet, mutta pääsyy lienee se, että isommalla veneellä lähtee mielummin avomerilegeille, joista maileja tulee nopeasti. Ensimmäisellä veneellä ei viitsitty lähteä ollenkaan saariston ulkopuolelle, toisella ei Gotlantiin jne. Toisaalta aimmilla veneillä lähti ehkä helpommin parin tunnin iltapurjehdukselle, mutta niistä ei juuri maileja kerry ja on niihin edelleen lähdetty.
Tämä tietysti riippuu myös venetyypistä eikä vain koosta ja myöskin on Itämerellä rajoitteena vain jonnekin 30 jalan paikkeille saakka. 35->45 jalkaa tuskin on mitään vaikutusta mailimääriin Itämerellä tai saattaa tosiaan olla negatiivivenkin.
En yllä tarkoittanut, että mailit riippuisivat LOA:sta. Tuo 30 jalkaa on mielestäni lähellä päiväpursi-matkapursi -rajaa. 30-jalkaisilla ja suuremmilla tehdään tyypillisesti viikkojen lomapurjehduksia, kun taas pienemmillä enemmän ilta- ja viikonloppureissuja. Noilla pidemmillä reissuilla tulee väistämättä maileja enemmän. Eipä muiden maiden aluevesillä kovinkaan paljoa alle 30-jalkaisia näy. Toki poikkeuksiakin on, mutta ne vahvistavat säännön.
Siis tarkennus - ei muiden maiden vesillä näy paljoakaan suomalaisia alle 30-jalkaisia.
Tilanne on kaksijakoinen. Todennäköisesti matkaveneelle tulee enemmän maileja, mutta usein myös enemmän konetunteja. Retkikäytössä olevalla veneellä lähdetään ehkä purjehtimaan vain hyvällä säällä, kun tuuli on sopiva. Samoin saaristopurjehduksella voi kuljetun matkan ja reitin valita kelin mukaan. Tilanne on aika erilainen, kuin pidemmillä matkapurjehduksilla avomerellä/rannikolla.
Tuo esimerkkisi kaveripiiristäsi kuvaa hyvin sitä mitä tarkoitin alempana; aina se suurin vene mitä rahalla saa ei ole harrastuksen kannalta järkevin.
Ei kannata yleistää. Pienemmällä lähdöt ja rantautumiset ym, käsittely on helpompaa. Yksin tai kaksin liikkuessa kynnys lähteä liikkeellle laskee, koska pienempi vaan on helpompi käsiteltävä. Tällöin merelläoloaika kasvaa ja laituriparlamentissa seurustelu vähentyä. Vähän yleistäen voin kertoa omasta venekerhostani että, isot ovat poissa pääsääntöisesti heinäkuussa sen 3-4 vko. Muuten ne lillivät useimmin just siellä satama altaassa nostoaan odottelemassa. Äijät seurustelee laiturilla samaan aikaan kun pienemmillä käydään merellä.
Realistisempaa olisi varmaan listata purjehdustunteja. Pitäisikö sitten vielä arvioida purjehduksen laatuakin? Purjeilla kuljettuja tunteja? Aktiviinen iltapäivälenkki tai tiistaikisa niin H:lla tai vaikka X-35:lla pitäisi kai laskea kestoltaan pidemmäksi kuin puoliksi koneella kuljettu Hanko-Maris 45 jalkaisella Bavalla? Vai pitäisikö laskea vendojen määrä? Mites sähkövinssit, vähentävätkö ne pisteitä vai kohottavatko? Keskituulennopeus? Ketutuskerroin? Juotujen keskioluiden määrä?
Meillä kokoluokan kasvu on koko ajan lisännyt maileja. Ekalla päiväreissut, toisella Maarianhaminaan ja kolmannella pitkälle ulkomaille. Perhe kasvanut ja miehistön kyvyt sen mukana. Nyt meillä on neljä aktiivijäsentä remmeissä ja sillä mennään purjeilla aina kun keli sallii.
Isompi vene kulkee purjeille lujempaa, sillä on miellyttävämpi tehdä pitkää matkaa. Todella kapeissa väylissä ei uskalla seilata räteillä, koska vastuu on iso ja vahingot myös jos jotain sattuu.
"Todella kapeissa väylissä ei uskalla seilata räteillä, koska vastuu on iso ja vahingot myös jos jotain sattuu"
Et ole ajatellut hankkia kunnollisia purjeita? Veneen hallintakin helpottuu, jos vaihdat pussikkaaksi venähtäneet rätit uusiiin purjeisiin. Hyvä kolmosgenua on saaristoväylillä mukavampi kuin venähtänyt iso rullagenua!
Uudet seilit -nimimerkki....et taida tajuta ,mitä riskejä on purjehtia isoilla veneillä kapeilla väylillä?Minulla on vaan 31 jalkainen ja purjeilla mennään myös kapeilla väylillä,mutta jos keli on reipas ,käynnistän koneen vapaalle...ihan vaan siltä varalta,että sattuu jotain yllättävää!
Otapa nyt huomioon, että "uudet seilit" on jodlari. Se ei tajua montaa muutakaan asiaa.
Kiitos vaan tittelistä! En kylläkään ole "jodlari", vaan 12tn painoisella paatillaan seilaava papparainen. Silti arvostan hyviä purjeita enkä pidä saaristossa purjehtimista minään riskinä. En ymmärrä ollenkaan, miksi apumoottorin pitäisi olla käynnissä, jos tuulta riittää enkä varsinkaan jos puhaltaa reippaasti! Järjen käyttö on sallittua!
Ymmärrän kyllä, että navakassa tuulessa spinnubroacheja ei pidä harrastaa ahtaissa paikoissa eikä muiden alusten läheisyydessä. Siinä ei edes koneen käynnistys estä yllätyksiä ;-)
"Ymmärrän kyllä, että navakassa tuulessa spinnubroacheja ei pidä harrastaa ahtaissa paikoissa eikä muiden alusten läheisyydessä. Siinä ei edes koneen käynnistys estä yllätyksiä ;-) "
Eikö tuossa tapauksessa ole yllätys jos mitään ikävää ei satukaan, eikä silloin ole mitään syytäkään yrittää estää yllätystä tapahtumasta.
Terve!
Sama täällä. Meillä on myös 31 jalkainen ja purjeilla mennään aina kun voi. Perhesovun ja oman mielenrauhan vuoksi käynnistän koneen varmuuden vuoksi tiukemmissa paikoissa. Varakäynti ei venettä kaada, vai miten se menikään..
t. Armas
Hyvien purjeiden merkityksestä ollaan aivan yhtä mieltä. Ja ero hyvien ja veneyneiden välillä on todella huomattava. Teksti oli silti hyvin jodlarimaiseen sävyyn kirjoitettu, joten menin siinä sitten vipuun. Pahoittelen moista aiheetonta solvausta.
Oliskohan niin, että "räteillä seilaaminen" ei olekaan aivan yksiselitteinen ilmaisu? Ainakin mulle tuli Eiffelin viestistä mielikuva, että tarkoitettiin muotonsa menettäneitä ja huonokuntoisia purjeita, siis varsinaisia rättejä. Niillä seilaaminen ei todellakaan ole nautinto, ei varsinkaan navakan tuulen kryssillä.
Olipa vene "uppotukki" tai ei, räteillä sitä ei kannattais seilata ;-)
No, ihan normaalissa veneilijöiden puhekielessä puhutaan räteistä tai lakanoista tai vaan kankaasta purjeita tarkoittaen ilman mitään laatumerkityksiä. Ihan samaan tapaan kuin monet meistä puhuu "naruista" vaikka jotkut fundamentalistit miten olisivat sitä mieltä, että veneessä on vain köysiä ja ainoa naru on lipputangossa :)
Onhan siellä snörppikin.
Kiitos infosta. Täällä oppii uutta slangia, ainakin suomi24-sanastoa. Räteillä ei siis enää hinkata veneen kylkiä tai putsata pilssiä öljynvaihdon jälkeen...ja skuutit, fallit, snörpit, reivillinat, springit yms ovat nykyslangissa pelkkiä naruja!
Taidan olla ns. vanhan koulukunnan purjehtija, siksi en oikeasti tiennyt! (Aloitin purjehtimisen 50-luvulla, nyt matkapurjehtija enää, kisagastinakin vain satunnaisesti).
En lähde 15 tonnisella purrella arvuuttelemaan väistääkö toinen / onko hereiilä jne. kun tulee tiukka paikka, riippumatta siitä kenellä on "oikeus". Iso vene kun ei pysähdy 9 solmun vauhdista nopeasti. Siksi ajan nuo paikat koneella.
Et ole ajatellut purjeiden vähennystä vauhdin hillitsemiseksi? Meikäläinen vetää rollerin sisään ja laittaa isoon reivin, jos vauhtia on liikaa... Eipä tiukkoja paikkoja vielä ole tullut, vaikka yli 50 vuotta on tullut seilattua. Oliskohan syy se, että harrastusta aloitellessa apumoottorit oli harvinaisia eikä sellaista ollut ekoissa paateissani.Tietysti pienellä veneellä kaikki on helpompaa kuin isolla (40 ft).
Jimmy Cornellin julkaisemien tilastojen mukaan valtameripursien sopivana kokona pidettiin 1960-luvulla 30-35 ft, josta se on vähitellen kasvanut 35-40 jalkaan. Fidzin Suvalla pysähtyneiden 62 veneen kippareiden kyselyssä pidettiin tätä kokoluokkaa optimikokona 80-luvulla eikä muutosta suurempaan tapahtunut pallonkiertäjien kyselyissä 90-luvulla eikä myöhemminkään. ARC-veneet ovat keskimäärin yhä selvästi isompia kuin pallonkiertäjien veneet, mutta niin on niiden miehistötkin. Nykyisin ARC:iin osallistuu enää hyvin harvoin alle 30-jalkaisia veneitä.
Kokeneiden purjehtijoiden ohje on ollut, ettei pidä hankkia mahdollisimman isoa venettä, johon rahat juuri riittävät, vaan veneen koko tulisi valita omien käyttötarkoitusten ja vakiomiehistön suuruuden mukaan (lähde: World Cruising Survey).
Onko varovaisuus joillekin kirosana ? Tosin sen kyllä vesillä liikuessa huomaa :-(
??? Mihin soutaja5:n kommentti liittyy? Veneen koon valintaanko? Miksi varovaisuus olisi kirosana kellekään? Onko varovaisempaa liikkua merellä soutamalla kuin purjehtien?
ARC Atlantin yli keskikoko oli 2011 15.5m ja 2012 hieman vähemmän. Minimi on 27 jatkaa ja yksin kappalein löytyy kokoluokkaa noin 30 jalkaa.
ARC pallon ympäri 2015 minimikoko on 40 jalkaa. Keskipituus ei ole tiedossani.
Olet oikeassa ARC:n suhteen. World-ARC-eskaaderipurjehduksen veneet ja miehistöt ovat kuitenkin suuremmat kuin ilman eskaadereita yksikseen purjehtivien veneiden tavallinen koko ja miehistö. Suurin osa pallonkierroista tehdään mies nainen miehistöllä ja yllättävän moni on yksinpurjehtija.
Jimmy Cornellin kirjoissa on erilaisia tilastoja sekä pallonkiertäjien veneiden koosta että heidän käsityksistäään minkä kokoinen ja mallinen optimivene voisi olla.
Optimikoko ei enää ole se vanha uskomus, jonka mukaan veneen pituuden pitäisi olla niin monta jalkaa kuin kipparilla on ikävuosia.
Se mihin itse kiinnitin huomioni, on optimisyväys. Cornellin tilaston mukaan se oli useimpien pallonkiertäjien mielestä alle 1.8 m. Lapioperäsin joutui kritiikin kohteeksi Cornellin kirjassa "A Passion for the Sea, Reflections on three navigations".
Käytännössä taitaa olla niin, että budjetin niukkuus vaikuttaa veneen valintaan. Parempi säästää "hynää" myös matkakassaan kuin lähteä pitkään reissuun liian kalliilla/isolla paatilla liian pienellä matkakassalla.
Aloittaakaa nyt uusia ketjuja jos asialisia ideoita. Kun ketju on yli 10 viestiä ei sitä seuraa kukaan muu kuin nettipurjehtija. Parempi heittää oma idea uudeksi ketjuksi kun palautteksi isoon ketjun sivujuonteeseen .
Olet oikeassa, Nyk. Bav.
Sen lisäksi kannattaisi aina laatia otsikko, joka herättää mielenkiintoa. Esimerkiksi "Mitä mieltä olette" ja vastaavat aiheuttavat turhia käyntejä ketjuun, joka ei oikeastaan kiinnosta.
Sarkasmia?