Huomasin eilen, että Halikon Prisman parkkialueelta on ajettu lumia oikein urakalla Salitunojan penkereille. Onko se laillista? Voisivatko muutkin tuoda lumiaan sinne kasojen jatkoksi? Jostain olen lukenut, ettei lumia saa kipata suoraan vesistöjen lähelle. Sen vuoksi Ollikkalaankaan ei enää lumia saa ajaa.
SSO:n arvoissa ympäristö (mm. Halikonlahti ja Itämeri) näyttäisi olevan tämän perusteella yhden tekevää.
SSO:n lumenkaatopaikka
6
307
Vastaukset
Enemmänhän sulamisvedet puhdistuvat kun ne tuolta virtaavat mereen kuin että ne ajettaisiin sinne lumenkaatopaikalle joka on aivan Salonjoen päässä. Osa ko. alueen reunoista rajoittuu suoraan joki- tai meriveteen.
Miksi ihmeessä ei lumenkaatopaikkaa voisi laittaa esim. entisille sokeritehtaan altaille ja tehdä nykyisestä virkistysalue. Sähkölinja vielä maakaapeliksi (syy: joutsenten ym. lintujen johtoihin lentämiset). Alue olisi hyvä esim. ulkoilmakonsertteihin yms. kunhan se olisi hyvin hoidettu.- terveissii vaan Ar..
SSO rahtaa sinne samalla vanhat mummot ja vaarit joilla ei ole BOONUSKORTTIA ja myöskin työmarkkinatuella elävät työttömät, eihän 500:lla eurolla paljon böönyksii kerätä, varsinkin kun hinnat ovat suomen kalleimpia.
- 18+7
Taas herkuteltiin Turussa Prismojen tarjouksilla:broilerin rintaleike 4e/kilo,400
gr kääretorttu eurolla jne - risma
Kaikki Prismat tulee kiertää kaukaa........
- Anonyymi
Onko aloittaja sulattanut jo asiaa 9 vuoden jälkeen, että Prisman parkkipaikka pidetään lumesta vapaana?
- Anonyymi
Onko Arto Arvonen rikollisen lumenkaatopaikan takana?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve122950Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U461951Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1411723SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1011723Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin811459- 71991
Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse
Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän11918Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä188904- 58820
- 18784