kookoo-jukurit

voisi alkaa myymään lippuja tuohon ottelupariin ja kyseessä loppuottelu.

tuto on henkisesti nyt heikoilla. Tamin rinsiipit narisee.
12193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyllä SikaTuto on lyöty, oli se niin näyttävä nöyryytys. En muista koskaan paikanpäällä todistaneeni näin uskomatonta romahdusta. Ja onhan niitten huonosta joukkuehengestä ollut lehdissäkin juttuja, eilisen perusteella ei ole mitään syytä epäillä etteikö siellä olisi jotain todella pahasti pielessä.

Ensimmäinen Finaali kymmeneen vuoteen.

Äänestä

Ei kannata nuolaista, ennenkuin tippuu.

Äänestä

Ei kannatakkaan lipasta.

Ei muuta kuin kaikki huomenna jäkäläiseen bunkkeriin kannustamaan. Parasta tukea joukkueelle on täysi halli. Tuo joukkue ei kannustusta pelkää kuten moni muu viimevuosien kookoon tiimi. Henkinen kantti on vaan nyt niin kova sen legendaarisen 0-4 tilanteen vuoksi. Melkoinen Svenssoni-nousu.

Äänestä

Pakko "vanhankin" aukaista sanainen arkkunsa. Nyt jotenkin tuntuu että viimein eletään Kouvolalaisessa jääkiekossa samoja hetkiä ja tunteita kun noin neljännesvuosisata sitten. Toki tämän hetken tilanteessakaan ei pidä vielä kirkossa kuuluttaa mitään ihmeellistä tämän kauden osalta..

Perjantaina oli hallissa samaa tunnelmaa ja menoa kun -80 luvun puolella ja se lupaa hyvää. Jotkut sanoivat etteivät ennen ole tunteneet samanlaista tunne skaalaa KooKoon pelissä kun perjantaina ja niin varmasti onkin, olihan ottelu ainutlaatuinen. Mutta moni nykykatsojista ei käynyt vielä katsomassa pelejä tuolloin mainitsemanani aikana silloin sai usein tuntea samanlaisia fiiliksiä kun nyt, toki myrtyneenäkiin hallilta poistuttiin.

Siinäkin mielessä nuo vanhat ajat muistui mieleen että kun tuomarit tunaroivat kotikatsomon mielestä(perjantaina oikeasti) niin siitä syttyi vimmattu kotijoukkueen kannustaminen. Väliilä tuntui että jos halli ei olisi kuten jotkut mainitsevat bunkkeri niin olisi hajonnut kun korttitalo.

Nyt kun tuntuu että yleisökin alkaa taas heräämään parin vuosikymmenen talviuniltaan niin jatketaan heräämistä huomenna tai siis tänään tiistaina ja laitetaan halliin kunnon tunnelma ja kannustus omille ja vähän jäynää vieraille, kyllä se Tamminenkin sen osaa ottaa oikein kun pelin tiimellyksestä rauhoittuu vaikka tietysti lehdisötilaisuudessa kävisikin kierroksilla.

Vielä tässä yömyssyä(tunnustan) nautiessa haluan sanoa että nyt nousu KooKoolla on oikeasti lähellä, jos ei nyt tänä vuonna niin ei kaukanakaan.

Ei muuta kun uusiin elämyksiin.

Äänestä

Jukurit saa etulyöntiaseman, saavat viikon huilata. ja harjoitella.

Äänestä

tänään sarja poikki niin etulyöntiasemaa ei ole. jukurit sai 2pv vapaan kun sarja meni poikki.

aika kova rahastus: mestis tv ja yksi peli 13 euroa.


Pojat antaa mennä!!

nyt ei säästellä.joukkue on hieno sekoitus nuoria, kokeneita ja ulkomaalaisia. Ja lukkona maalivahdit. Bernard myös tosi kova jukureissa. ei sekään ihmemies oo.

Äänestä

menkää lässuttämään johonkin lätkä-foorumille.

Äänestä
  • hei! Ei o pakko lukee mut saa lukkee jos haluu.

    mee itse käymään äidillä jos se ois lämmittänyt purkkihernekeiton sinulle. Thänks.

    saadaan sitten olla rauhassa tällä palstalla hetken aikaa

    Äänestä

10-1...

tiesin!

oi kun oisin halunnut olla kärpäsenä katossa tuton pukukopissa. Siinä ois varmaan ollut lyhytelokuvan paikka. Kaikki kunnia vastustajale. Mutta tää ei nyt ollut ihan milleistä kiinni tällä kertaa.

Ja sit jäkäläbunkkeri täyteen kun kierot savolaiset saapuu Kouvolaan.

Äänestä

"menkää lässuttämään johonkin lätkä-foorumille."

No miksi luet? Älä suotta valita vaan keskityt sinne sinua kiinnostavampiin ketjuihin kuten koiran kakat, väärin pysäköinti, naapurien elämä tai jonkun persun yksityiselämä.
Eikä se ole täällä kenenkään syy jos et osannut itse hokkareiden nauhoja solmia.

Mutta asiaan, olipa tänään jäätävä esitys KooKoolta. Vastustaja oli täysin totaalisesti mahdottoman tehtävän edessä, viikon sisään on nähty pari aivan mahtavaa suoritusta Kouvolan jäähallissa. Nälkä kasvaa mutta nälän tyydyttäminen vaikeutuu huomattavasti, toivottavasti sen tyydyttämiseen löytyy sopivat lääkkeet. Vastakkain tulee myös kaksi uuden sukupolven valmentajaa, toki Jukureiden valmentajalla on mestiksessä jo pitkä ja menestykäs tausta.

Seuraavaan kotipeliin taas vähintään samalainen yleisömäärä ja kannustus kun tiistaina. Jos pystytään Jukurit hoitamaan ja ottamaan kolme voittoa mikä ei ole todellakaan helppoa, niin sen jälkeen olisi mahdollista päästä käyttämään tänne ne neljä myönnettyä Ilveksen kaatolupaa.

Äänestä

"menkää lässuttämään johonkin lätkä-foorumille."

Kuulehan sinä perusurpo sinä se nyt olet joka lässyttää.

Hienoa että tälläkin seudulla tapahtuu positiivsta.

Äänestä
  • Juuri noin, kaikkiahan ei urheilu kiinnosta ja siihen on totta kai oikeus.

    Mutta ne joita urheilu kiinnostaa niin joukolla huomenna kannustamaan KooKoota.

    Taitaa olla tämä kiekkokevät niitä positiivisimpia asoita tällä seudulla mitä tämän vuoden puolella on tapahtunut.

    Kesä lähestyy vaikka aurinkokuningasta ei tänä keväänä enää sumulaaksossa nähdä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


jdtd kirjoitti:

voisi alkaa myymään lippuja tuohon ottelupariin ja kyseessä loppuottelu.

tuto on henkisesti nyt heikoilla. Tamin rinsiipit narisee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu