Itämeren risteily vuonna 1959

Historian tuntijoita

Löytyisiköhän tältä palstalta suomalaisen laivamatkailun historian tuntijoita, jotka osaisivat valottaa puolen vuosisadan takaisia asioita? Olen viime kuukausina innostunut lukemaan Mauri Sariolan Susikoski-dekkareita, kun niitä on julkaistu kokoelmateoksina. Hyvää viihdettä ne ovat, ja lisäksi todella kiinnostavaa ajankuvaa; koko ajan lukiessaan huomaa elävästi miten Suomi on muuttunut ja asiat kehittyneet.

Viimeisin lukemani oli "Kohtalokas Itämeren risteily" joka tapahtui enimmäkseen risteilylaivalla. Reitti oli Turku- Visty - Kööpenhamina - Tukholma - Turku ja matka kesti 11 vuorokautta. Joka satamassa käytiin katsomassa paikallista kulttuuria. Matkustajia laivalla oli noin 50 ja hytit kuvauksesta päätellen suht. pieniä. Matkustajat söivät laivan ravintolassa, jossa oli pöytiintarjoilu. Lisäksi laivalla oli kaksi "salonkia" joiden laatu ei minulle täysin selvinnyt; nähtävästi jonkinlaisia seurustelutiloja, ja pienehkö baari. Mistään tanssi- tai ostosmahdollisuuksista ei puhuttu sanaakaan.

Romaani ilmestyi vuonna 1959. Olisi mielenkiintoista tietää keksikö Sariola tuon reitin ja matkan omasta päästään, vai tehtiinkö tuohon aikaan tuollaissia risteilyjä? Milloin niiden tekeminen lopetettiin?

6

482

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Historian tuntijoita

      Siis tietystikin "Turku- Visby - Kööpenhamina - Tukholma - Turku"

      • 19+9

        En minäkään löytänyt mitään, mutta kannattaa muistaa että Sariola kertoi aina näistä sponsori-matkoistaan, saatat olla oikeassa, oikea matka takana.
        Muista esim Lapin kertomukset, Hillosalmen risteilyt, Mäntyharju, Tunisian lomamatkat.


    • joitain vastauksia

      Kyllä tuollaisia risteilyjä tehtiin 50-luvulla! Omat vanhempani ovat olleet sellaisella vuonna 1955 ja kuulemma Sariolan risteilykuvaus vastaa pitkälti totuutta. Laiva saattoi olla nimeltään Kastelholm . Risteilyreitti oli tosiaankin tuo Visby-Kööpenhamina-Tukholma ja kussakin kohteessa oli mahdollisuus osallistua bussiretkille paikallisiin nähtävyyksiin. Käsittääkseni retket ja ruokailut sisältyivät matkan hintaan eli eräänlainen "esiaste" nykyisille kansainvälisille risteilymatkoille tässä on ollut kyseessä ja varsin erikoinen matka tuonaikaisessa Suomessa! Myös jonkinlaista tax-freemyyntiä laivalla on ollut, äitini muistikuvan mukaan esim. alkoholipulloja myytiin kioskin "luukulta" eli tietetenkään mitään varsinaista myymälää ei laivalla ollut. Siitä ei ole tietoa, milloin kyseiset risteilyt on lopetettu.

      • jepjepjoojoo123

    • 4+4

      S/S Kastelholmilla tein pikkutyttönä 70-luvun alussa risteilyn Turusta Visbyseen. Laiva oli niin pieni, että lähti matkaan Aurajoen laiturista, niiltä paikkeilta missä nykyisin on S/S Ukko-Pekka -laivan laituri.
      Nyt kun katselee kuvia laivasta, tuntuu uskomattomalta miten pieni se on ollutkaan! Laivan kannelta melkein pystyi kättelemään laiturilla olijaa.

    • Kastelholmin nähnyt

      S/S Kastelholm oli rakennettu 1929 Svenska Amerika Linelle syttöalukseksi
      joka kuljettaa väkeä Atlantin liikenteessä oleville suurille matkustaja höyryille,
      Kastelholm liikennöi kuitenkin pääosin Itämeressä Suomen-Ruotsin välillä
      teki myös matkoja Tukholma-Helsinki-Leningrad viimeiset vuodet Visbyn ris-
      teilyjä Turusta viimeisin 1972, myytiin Strömma Linelle 1973 kulki sen kesän
      Maarianhamina-Norrköping reitillä, romutettiin Ystadissa 1975.

      Alus oli Boren omistuksessa 1954-72 mitat:55x9m otti vain 150 matkustajaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      53
      2345
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      27
      1392
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      87
      1116
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      1102
    5. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      178
      1062
    6. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      98
      973
    7. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      950
    8. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      903
    9. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      858
    10. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      843
    Aihe