mummin vaikerrus

Minulla ja miehelläni, ei ole yhteisiä lapsia. Ollaan 50 molemmat..On vain, minun ja sinun lapset. Pojanpoikani oli luonamme ja menimme kahvilaan, jossa leikkipaikka myös. Poika tykkäsi kovasti olla siellä, vaikka onkin hieman kovaääninen 3-vuotias.
Mutta, oli siellä muitakin kovaäänisiä....Mieheni vain komensi poikaa koko ajan, että ole hiljaa...No, mielestäni lasten leikkipaikkaan; vaikkakin on kahvilassa, kuuluu ääni.

Aikaa kului, ja tuli lähdön aika. Poika ei olsi halunnut lähteä, ja munkkikin, mikä oli pojalle ostettu, hävisi mieheni äärettömään makeannälkään. Ilmeisesti poika suuttui myös tästä, kun ei munkkiaan saanut?

Autolle mennessämme pienimies itki koko ajan vaikka häntä yritin lohduttaa; (johon mieheni: että lakkaa ulisemasta)...No, kovasta huutamisesta poika pelästyi enemmän ja itki vielä enemmän. En tiennyt muuta, kuin poistua poppoon kanssa niin pian kuin mahdollista paikalta.... Mies otti pojan syliinsä, ja huuto oli taattu.
Mies huusi ja sätti kuin aikuiselle.Sama peli autossa. Sanoin miehelle,että rauhoittuu, mutta, se oli kuin bensaa tuleen olisi heittänyt. Mies huusi kuin hullu, ja pienimies itki niin lohduttomasti...mummi.mummi....

Mies ilkkui, ettei tässä mitään mummeja tarvita..¤%#/&¤, siinä vaiheessa minunkin sisäinen raivoni repesi, ettei tarvii pientä lasta, vaikka kiukuttelikin, ruveta aikuisen äijän ruveta kiusaamaan. Siltä tuntui, että mies tahallaan teki sen?, taitaa olla aika narsisti? Monta kertaa minulle sanonut, että miksen puhu hänelle samanlailla kuin pienille lapsille puhutaan???EI JUMAL:::STE!! Onko edes terve, tuli mieleen, vaiko?

No, kotiin päästiin ja poika sylissäni rauhoittui...Mutta, edellämainittu kohtaus jätti suuren arven sydämeeni, sillä mies raapaisi sydäntäni sillä tavalla, etten tiedä arpeutuuko haava koskaan?