Meillä on 1v10kk ikäinen tyttö ja hänellä 3v10kk täti. Ongelmaksi heidän tapaamisillaan on muodostunut se, että tämä täti toistuvasti satuttaa ja komentelee tytärtämme.
Monet kerrat olen nähnyt kun tämä täti tönäisee lapsemme kumoon aivan tahallisesti... kerran tönäisi päin lipastoa, jolloin tuli haavakin otsaan. Näillä kerroilla täti on saanut kuulla kunniansa oman isänsä toimesta. Kerran satuin paikalle kun täti väänsi tyttömme kättä. Yleisin tilanne on se, että täti houkuttelee tyttömme pois aikuisten silmistä ja pian alkaa piilopaikasta kuulua sydäntäraastava itku. Nykyisin pyrimme välttämään vierailuja anoppilassa ja niillä harvoillakin vierailuilla täytyy pitää tyttöä silmällä joka hetki.
Fyysisen väkivallan lisäksi täti komentelee tyttöämme, suorastaan huutaa. Ei anna tyttömme pitää mitään leluja käsissään... ei edes omassa kodissamme, jossa lelut ovat tyttäremme omia. Täti vain huutaa että nää on mun. Aikuisia tämä täti suorastaan mielistelee eikä ole ollenkaan uhmakas.
Mistähän ihmeestä tässä voi olla kysymys? Mustasukkaisuudesta (menettänyt ns. vauvan aseman)? Voisiko uhmaiällä olla jotakin tekemistä tämän kanssa? Vai onko tädin kotioloissa jotakin vinksallaan? Täti on aloittanut päivähoidon alle 1-vuotiaasta, että sikäli pitäisi olla tottunut jakamaan ja leikkimään yhdessä muiden lapsien kanssa.
Monet kerrat olen nähnyt kun tämä täti tönäisee lapsemme kumoon aivan tahallisesti... kerran tönäisi päin lipastoa, jolloin tuli haavakin otsaan. Näillä kerroilla täti on saanut kuulla kunniansa oman isänsä toimesta. Kerran satuin paikalle kun täti väänsi tyttömme kättä. Yleisin tilanne on se, että täti houkuttelee tyttömme pois aikuisten silmistä ja pian alkaa piilopaikasta kuulua sydäntäraastava itku. Nykyisin pyrimme välttämään vierailuja anoppilassa ja niillä harvoillakin vierailuilla täytyy pitää tyttöä silmällä joka hetki.
Fyysisen väkivallan lisäksi täti komentelee tyttöämme, suorastaan huutaa. Ei anna tyttömme pitää mitään leluja käsissään... ei edes omassa kodissamme, jossa lelut ovat tyttäremme omia. Täti vain huutaa että nää on mun. Aikuisia tämä täti suorastaan mielistelee eikä ole ollenkaan uhmakas.
Mistähän ihmeestä tässä voi olla kysymys? Mustasukkaisuudesta (menettänyt ns. vauvan aseman)? Voisiko uhmaiällä olla jotakin tekemistä tämän kanssa? Vai onko tädin kotioloissa jotakin vinksallaan? Täti on aloittanut päivähoidon alle 1-vuotiaasta, että sikäli pitäisi olla tottunut jakamaan ja leikkimään yhdessä muiden lapsien kanssa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Huvittavaa kun täti on 4v ;)
En oo mikään psykologi, mut tässä pari näkemystä ihan lonkalta.
1) Kun nää junnut ei asu samassa osoitteessa, niin tuskinpa kyseessä on mustasukkaisuus. Tietysti jos täti jää täysin vaille huomioita yhteisissä tapaamisissa, ja oma muksus kerää kaikki taputukset ja sylit, niin voihan se tätiä v..tuttaa.
2) Sillä tädillä voi tosiaan olla paha olo himassaan, ja se valuttaa sitä sun muksuus. Tekee samoja juttuja skidilles, mitä se ite joutuu kokee himassa. Toivottavasti kyse ei oo tästä.
3) Täti on yksinkertaisesti vaikee kakara, kusipäinenkin. Kukaan ei varmaan oo kusipää syntyessään, vaan kokemukset ja esimerkit muokkaavat sellaiseksi. Onhan se voinut ottaa pataansa siellä hoidossa tai tarhassa vanhemmalta kusipäältä. Ja laittaa sitten vahingon kiertämään.
Toisaalta jos se vanhemmille näyttää sitä hymyilevää naamaria, ni nää mun teoriat sakkaa. Kiero kusipää on tietysti pahinta lajia, mutta niitäkin on. Toivottavasti täti vanhetessaan oikenee ja kohtelee siskonlikkaa nätimmin.
Kannattaa kysyä tuolta nelivuotiaalta tädiltä painaako hänen mieltään jokin asia ja myös keskustella hänen vanhempiensa kanssa.
Ei tädin vuoksi kuitenkaan kannata vierailuja anoppilaan vähentää.
Meillä on vajaa 3 v poika ja 4 v tyttö.Ja sama ongelma erään läheisen sukulaisen luona kyläillessä,heidän 3 v lapsi komentelee,puree,tukistaa,nipistää,ei anna leikkiä millään ym ym.
Viime viikolla tuli siihen hommaan loppu kun käydessämme kylässä taas sama peli jatkui ja seuraavana yönä poika heräili ja itki ihan hysteerisena että "Pekka" lyö ja eihän "Pekka" tule.
Enää emme käy heillä kylässä lasten kanssa.
Luulen että kasvatuksessa on jotain vikaa jos tuollaista käytöstä ei saada loppumaan(meidän tapauksessa tätä on kestänyt pitkään)
Heillä(sukulaisperheessä) suhtaudutaan niin että jos lapsi tekee jotain niin pyytää vaan anteeksi ja sit voi taas jatkaa samaa rataa...kunhan vaan pyytää joka lyönnin yms jälkeen anteeksi...Ja välillä naureskellaan koko jutulle...Meitä ei enää naurata,ei niiden painajaisten jälkeen.
Voithan puhua vanhemmille ja myös sille lapselle miksi niin ei saa tehdä.Mut sekään ei varmaan auta jos jokaiseen lyöntiin/tukistukseen/tönäisyyn ei puututa.
Tai jos tilanne ei muutu ja kuitenkin haluatte siellä käydä lapsen kanssa niin kai se on parempi seurata niitä lapsia koko ajan kuin antaa oman lapsen kärsiä.
Tää vaan tietysti mun mielipide...
Mut hyvää jatkoa ja toivottavasti tilanne teillä muuttuu!
meillä oli aikoinaan sama ongelma, ikäerokin ihan sama. monet kerrat sai ihmetellä että mikä tätä vanhempaa tyttöä vaivasi, vaikka loppuvaiheessa piti ottaa jo kovemmat otteet kun ei sanallinen kielto riittänyt niin tämä vain virnuili-tottakai tuommoinen ottaa päähän ja tulehduttaa sitten molempien lasten vanhempien välejä.
kerrankin kuulin, kun oman vauvan ääni kuului tukahtuneesti makuuhuoneesta-tämä isompi oli heittänyt hänen päälleen paksun peiton ja makasi vielä itse sen päällä. samoin pienemmän lelut piti rikkoa järjestelmällisesti.
nykyisin leikkivät ja ihan asiallisesti, ovat sen verran vanhempia. mutta itse ei osaa luottaa siihen tyttöön vieläkään, nuo kokemukset jättivät jälkensä ainakin äitiin.
tuttavapiirissä samanoloinen tyttö. Omani oli n.1 vuoden ikäinen ja tämä neiti n. 2,5-vuotias.
Jatkuvaa tönimistä, potkimista, nipistelyä ja muuta. Viimeksi kun tapasimme tyttö oli jo 4 eikä
mitään muutosta. Myönnettävä on että sen koommin ei ole paljoa yhteyttä pidelty. Ahdistavaa mennä
kylään, kun koko ajan tämä on lapseni kimpussa.
Äitinsä ei pahemmin jaksanut tilanteeseen puuttua.
Ensin ajattelin että olen ylisuojeleva, omaani paapova. Mutta nyttemmin olen tullut siihen tulokseen, että kun muiden lapsosten kanssa leikit sujuu eikä ole ongelmia, niin olisiko kasvatus kysymys? Tarkoitan että, jos äiti ei jaksa kiinnostua lapsestaan eikä ole ns. läsnä,
niin voisiko lapsesta tulla jotenkin "kieroutuneesti" huomiota hakeva? Keinolla millä hyvänsä?