Viime torstaina kolme nuorukaista ryösti kultasepänliikkeen Tukholman Gamla Stanissa. Poliisin kuumeisesti etsiessä ryöstäjiä, yksi konstaapeleista oli mennyt ohikulkijoiden luo ja kysynyt näiltä, olivatko he nähneet kolmea pöllämystyneeltä näyttänyttä afrikkalaista?
“Tämä ei ollut kovinkaan onnistuneesti muotoiltu, pahoittelee Stockholmspolisenin tiedottaja Alvin Näverberg.
Lounaalle matkalla ollut ohikulkija kertoo epämiellyttävästä kokemuksestaan.
“Kuljimme juuri kultasepänliikkeen ohi kun poliisi tuli luoksemme. Hän vaikutti hyvin stressaantuneelta. Kiinnitin huomiota hänen omituiseen kysymykseensä – afrikkalainen-sanahan pitää sisällään yhtä sun toista. Kun vastasimme, että emme ole nähneet ketään, poliisi jatkoi matkaansa”.
Albin Näverberg selvittää, että poliisin ei tulisi käyttää afrikkalainen-sanaa tuntomerkkien yhteydessä.
Kuvaus ei ollut kovin onnistunut. Poliisin tulisi aina kertoa täsmällisesti mitä he ovat nähneet. Afrikkalainenhan voi tarkoittaa melkein mitä hyvänsä, joten on suositeltavaa käyttää paremmin kuvaavia tuntomerkkejä kuten käkkärätukkainen, tummaihoinen tai rastalettinen.
“Muutoin tuntomerkit voivat helposti olla yleistäviä, jolloin ne voivat loukata jotakuta”, Näverberg tarkensi.
Näverbergin mukaan poliisi saa koulutusta tekijöiden tuntomerkkien kuvailussa. Taakse ovat jääneet ajat, jolloin poliisi puhui rahvaan kielellä rahvaan kanssa asioidessaan.
“En halua lukea tapahtumaraportteja, joissa puhutaan ‘kolmesta pöllämystyneeltä näyttäneeltä afrikkalaisesta’. Haluan kuvauksen siitä, miltä henkilöt näyttivät. Minä tahtoisin kovasti tavata sellaisen henkilön, joka osaa esimerkiksi erottaa afrikkalaisen ja haitilaisen toisistaan”.
Kiusallisen kysymyksen saanut ohikulkija oli pitänyt poliisin käytöstä epäammattimaisena.
“Minä en osaa sanoa mihin kohtaan raja pitää vetää. Kun tilanne on päällä ihmisiä vilisevässä keskustassa, virheitä tehdään helposti. Minä ymmärrän tämän hyvin. Saattaa esimerkiksi olla niin, että joku silminnäkijä on kertonut poliisille ryöstäjien olleen pöllämystyneen näköisiä afrikkalaisia. Tällöin poliisi voi mennä helposti seuraavan ihmisen luo ja kysyä pöllämystyneen näköisten afrikkalaisten perään. Näin voi käydä helposti”, sanoo Alvin Näverberg.
Nyheter 24

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.