Hei!
Ajattelin kirjoittaa tänne kun oli pakko päästä jonnekkin avautumaan. Elämäni suurin ongelma on aina ollut ulkopuolisuuden tunne suhteessa muihin ja siitä aiheutunut yksinäisyys. Koskaan en oikein tunne kuuluvani porukkaan tai olevani kuin muut. Joitakin ystäviä minulla on mutta tuntuu että usein hekin kohtelevat minua kuin kummajaista,välillä saattavat esimerkiksi ilman järkevää syytä katkaista minuun välit joksikin aikaa, sitten taas kun tarvitsevat ystävää ottavat yhteyttä. Pelkään aina jokaisessa tilanteessa ettei minua hyväksytä ja tulen torjutuksi/hylätyksi. Liekö tämä pelko syynä siihen miksi usein epäoonistun kaikissa etenkin itselleni tärkeissä asioissa vaikka yritänkinkin olla positiivinen ja välittämättä peloistani.
Tuntuu että elämäni kiertää kehää ja samat ongelmat suraavat vuodesta toiseen. En tiedä johtuvatko ongelmani todella siitä että en luota itseeni tarpeeksi vai enkö vain yksinkertaisesti ole riittävän hyvä missään, etenkään ihmisten kanssa. No, toivottavasti joku jolla on samanlaisia ajatuksia luki tämän ja haluaa jakaa ne kanssani..
Ajattelin kirjoittaa tänne kun oli pakko päästä jonnekkin avautumaan. Elämäni suurin ongelma on aina ollut ulkopuolisuuden tunne suhteessa muihin ja siitä aiheutunut yksinäisyys. Koskaan en oikein tunne kuuluvani porukkaan tai olevani kuin muut. Joitakin ystäviä minulla on mutta tuntuu että usein hekin kohtelevat minua kuin kummajaista,välillä saattavat esimerkiksi ilman järkevää syytä katkaista minuun välit joksikin aikaa, sitten taas kun tarvitsevat ystävää ottavat yhteyttä. Pelkään aina jokaisessa tilanteessa ettei minua hyväksytä ja tulen torjutuksi/hylätyksi. Liekö tämä pelko syynä siihen miksi usein epäoonistun kaikissa etenkin itselleni tärkeissä asioissa vaikka yritänkinkin olla positiivinen ja välittämättä peloistani.
Tuntuu että elämäni kiertää kehää ja samat ongelmat suraavat vuodesta toiseen. En tiedä johtuvatko ongelmani todella siitä että en luota itseeni tarpeeksi vai enkö vain yksinkertaisesti ole riittävän hyvä missään, etenkään ihmisten kanssa. No, toivottavasti joku jolla on samanlaisia ajatuksia luki tämän ja haluaa jakaa ne kanssani..
Vastaukset 6
Vanhimmat
Joo kuule, joskus luulin kuuluvani porukkaan mut yksin olin . Voin sanoa et kun kävin joskus baarissa niin , niin sanotut kaverit tuli mukaan ja kirnasi tuoppeja mut ikinä mulle ei tarjottu mitään. Ja jos en tarjonnut niin kaikki oli kuin ei olisi edes tuntenut mua edes. No sitten lakkasin käymästä baareissa ja no siitä saakka ei ole ollut ketään kaveria...
Sinulla ehkä itselläsi ei ole yhteyttä omiin tunteisiisi ja sen vuoksi et oikein saa yhteyttä toisiin. Outous ja ulkopuolisuus heijastuu omasta sisäisestä turvattomuuden tunteestasi ja metsä vastaa niin kuin sille huudetaan. Ei itsekkään päästä toisia lähelle minhuutesi tasolla.
Sinun pitää alkaa oppia tuntemaan ja porautumaan noihin syihin miksi kierrät kehää?
Itsestä pitää lähteä.
Minulla jossain määrin sama tilanne. Olen aina ollut jotenkin erilainen kuin muut ja tuntenut aina olevani jotenkin ulkopuolinen. On hankalaa määritellä tarkasti, mikä minussa on erilaista kuin muissa. Kuitenkin minä itse ja muut tuntuvat vaistoavan tämän eroavuuden. Kouluaikoina tilanne oli hankala, olin koulukiusattu.
Myöhemmin tilanne on helpottunut. Itse olen jossain määrin(en täydellisesti) hväksynyt sen, että olen erilainen. Jossain asioissa pidän sitä hyvänäkin asiana. Lisäksi olen ajan myötä löytänyt ystävän toisesta ihmisestä, joka on myös erilainen kuin muut, mutta tarpeeksi samanlainen, jotta me voimme olla ystäviä. Ehkä sinäkin löydät aikanaan itsellesi sopivan erilaisen ihmisen ystäväksesi.
Yritä opetella hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet (voi olla pitkäaikainen projekti). Muista että et ole paha tai huono ihminen siksi että olet erilainen(vaikka kuka tahansa väittäisi jotain muuta). Päin vastoin, sinussa voi olla asioita, joiden vuoksi olet parempi kuin muut (vaikka et sitä heti huomaisikaan). Sitä paitsi, olen huomannut, että jokaisella ihmisellä on omat omituisuutensa, tänne maailmaan mahtuu niin monenlaisia ihmisiä ja olisi aika tylsää jos niin ei olisi.
Yritä sopivasti-älä yliyritä. Tee asioiden eteen oma parhaasi, eli sen verran, että olet itse tyytyväinen tulokseen. Et saavuta kovinkaan paljon yrittämällä vain miellyttää muita, aina löytyy ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta tyytymättömiä toimiisi, yritätpä miten paljon tahansa. Pidä kavereihin yhteyttä sen verran kuin katsot kohtuulliseksi. Jos he eivät pidä sinuun yhteyttä, he eivät ole todellisia ystäviä vaan hyvänpäinvän tuttuja. Lisäksi yliyrittämisestä seuraa stressiä ja epäonnistumisen pelkoa, mikä voi itsessään huonontaa suoritusta.
Älä lannistu.
Kiitti kivoista vastauksista.
"Sinulla ehkä itselläsi ei ole yhteyttä omiin tunteisiisi ja sen vuoksi et oikein saa yhteyttä toisiin".
Tämä on varmasti kyllä osittain totta. Olen kuitenkin tehnyt paljon sen suhteen että oppisin tuntemaan itseni paremmin ja pyrkinyt myös käsittelemään tunteitani, menneisyyttäni jne. Toisinaan tuntuu vain ettei mikään riitä, ehkä liian pahoja vaurioita ei pysty koskaan täysin korjaamaan..toki teen silti vielä töitä itseni kanssa ja pyrin kehittymään niin paljon kuin mahdollista.
"Ehkä sinäkin löydät aikanaan itsellesi sopivan erilaisen ihmisen ystäväksesi. "
Itseasiassa yksi tällainen ystävä minulla onkin (35- vuotta minua vanhempi) ja uskon että hän hyväksyy minut melko pitkälti sellaisena kuin olen. Olenkin tästä erittäin tyytyväinen
mutta silti yksi ihminen joka on minut hyväksynyt ei vielä riitä, elämä tuntuu välillä niin kovi n tyhjältä..erilaisuus on toki tiettyyn pisteeseen asti hyvä asia mutta sen kanssa on välillä vaikea elää kun tulisi myös pystyä sulautumaan tähän maailmaan...
"Yritä opetella hyväksymään itsesi sellaisena kuin olet (voi olla pitkäaikainen projekti)."
Olen omasta mielestäni hyväksynyt itseni aika hyvin, vaikeampi on hyväksyä ne yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteet joita koen päivittäin.Toivottavasti se elämä joskus alkaisi helpottaa ja erilaisuudestani huolimatta pystyisin luomaan jollain lailla itseäni tyydyttävän elämän , niin ainakin jaksan vielä uskoa:)
Kyllä niitä sielunkumppaneita elämän matkan varrella tulee kun itse vain oppii olemaan aito ja avoin, mutta kunnioittaa myös toisten mielipiteitä, vaikka ei aina niihin voisi yhtyäkkään.
On varmaan joukko ihmisiä, esim. paljon älykkyydeltään keskivertaa ylemmällä tasolla olevat, taiteilijasielut ym. joiden on vaikea päästä samalle aaltopituudelle kovinkaan monen kanssa. Monet nerot ovat yksinäisiä ja taiteilijat: kaveretia on mutta se tosi yhteys puuttuu.
"On varmaan joukko ihmisiä, esim. paljon älykkyydeltään keskivertaa ylemmällä tasolla olevat, taiteilijasielut ym. joiden on vaikea päästä samalle aaltopituudelle kovinkaan monen kanssa"
Itselläni on juuri tuo ongelma, että on vaikea päästä samalle aaltopituudelle muiden kanssa, tuntuu välillä että olisin aivan eri planeetalta kuin muut. Mitenkään älykkönä en itseäni pidä. Olen huomannut että ne joiden kanssa taas olen samalla aaltopiotuudella ovat usein lapsia ja vanhuksia, tai muuten jotenkin erilaisia ja elämässä kovaa kokeneita. Yhteys tuntuu alusta asti erilaiselta kuin muiden aivan tavallisten ja oman ikäisteni ihmisten kanssa.