Sanaa kovalla sykkeellä kohderyhmä nuoret.., harrasta.
Kirkon metallimessu eilen..
8
71
Vastaukset
- su***
Niin, Jeesushan tykkäs kovasta rautalankamusiikista. Enkelkuorot harppuineen olivat pannassa. Aikanasa kutakin sanoi pässi kun päätä leikattiin.
- teu.
Ei se ihan noin menyt Jeesus sanoi tykkäävänsä syntisestä , ilman musiikkia
Miksi ? Siksi kun syntinen tekee mielen muutoksen ,ja alkaa seurata Jumalan
sanaa, nöyrtyy ja muuttaa tapansa , ei siinä taatutusti kysytä mtään musiikkia.
Jos tämän tekee Kuin Jeesus ainoa musiikki oli JUMALAN SANA =LOGOS,
Eli Jeesus oli tuo SANA. joka oli LOGOS.
Kun Jeesus syntyi n.33,5 vuotta ennen ,kuin joutui ristiin . Niin silloin oli Enkeli
kuoro taivaassa , ja lauloi Hänen kunniaksi , se kuoro ei ollut pieni , sillä ääni kuului maahan saakka , olemme tutkineet ,että etuosassa Lauloi noin miljoona enksliä
ja taaempana n.2 miljoonaa taivaallisen sota joukkoja , se oli n 1 % kummastakin
Raamatussa ilmoiteutsta joukoista.
Rautalanga musa on suoraan he ve tis tä , kuten tämä nuorten metalli , eipitäisi
alkaa mihinkäänmetalli messu sykkeeseen , onko messu oikea sana kirkolliselle
toiminalle , minusta se kuuluu markkinoihin , niitä on sanottu messuksi koko
maailman sivu , "Messuhalli" mitä tekemistä sillä on jumalan sanaan , paitsi jos
tilaisuus on niin iso, että muualle ei mahdu sitä voidaan lainata. . - su***
Oikein teu. Minä jotenkin vierastan messuamista. Se on tuntuu jotenkin oudolta. Veisuun kyllä ymmärrän, siinä kansa yhdessä virren tapaan ylistää Jumalaa, mutta messu, se on joskus koomista, jos vielä sattuu papilla olemaan huono"messuääni"
Siinä jopa kirkkoyleisökin kärsii hänen puolestaan.- teu.
Tässakin menee ajatrukset yksiin , meillä voi olla äänen toistossa sanomista , kun
olen kirkossa noita istumapaikoja kokeillut , 4 penkki edestä on osoittautunut hyväksi
mutta tänään ei , kirkkoherralla on vähän pehmeä ääni , mutta kun 10 kk sitten niitä
äänen toistoja säädettiin ,kuului nyt on palattu entiseen , tai sitten mikiä ei käännetä
tarvittavaan asentoon , sama koski vähän pulpettia josta luetaan Lukukappaleet .
Alttarilta kuului kohtalaisesti , myös kanttorin parvelta..
tänään oli kirkko kansaa n.alle puolet mitä normaalisti .
Meillä on yksi n.7 v. poika joka ottaa ehtoollisen (tietenkin isä eai äidin kanssa ) hän
on ainakin jo 3 v. tehnyt näin . no istuin aika lähellä heitä kirossa ,.Ja meillä P.joella
on tapana sanoa viereisille "Kristuksen rauhaa ". sanoin itselleni katsotaan mitä vas-
taa , hän oli skarppi , ja sanoi terävästi Kristuksen Rauhaa .. tuli mieli hyväksi ..
se todisti mulle sen että hänelle on selitetty mikä on idea kun Ehtoollisen
sakramenttiä mennään ottamaan ja saamaan , siinä on tärkeää että uskoo
ne sanat oikeiksi , Jossa sanotaan ,SINUN EDESTÄSI ANETTU tämä tulee
Leivän yhteydessä ,,SINUN EDESTÄSI VUODATETTU , viinin yhteydessä
ottakaa tästä te kaikki , Miksi kaikki , siksi että esimerkiksi kun se kehoitettiin
Juudaksen aikana , niin se joka sen väärin käyttää , se on jo rankaistu ..
- teuvo pölli
minä kuuntelen kaikkea missä kunniaa menee Jumalalle, vaikka metallia..
- teu.
Se on sinun asia , siitä et voi olla novin ylpee.
- teuvo pölli
nöyrä oon,,
- su***
Ehkä tuo rautalankamessu on nuorille sopivaa. Ehkä aika on mennyt teu sinun ja minun ohitse.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455030Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121590Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481199Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101139- 131093
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17997Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2862Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27733