Onko muilla ollut samoja fiiliksiä gradun/opparin haastattelujen suhteen? Mun siis pitää gradua varten haastatella noin 10 yrittäjää tietyltä alalta. En itse ois ikinä valinnut aihetta, jota varten tarvii joitakin haastatella, tai ainakaan yrittäjiä, mutta teen gradun toimeksiantona, niin on nyt vähän niin kuin pakko. Tai siis en enää tässä vaiheessa viitti peruakaan ja vaihtaa aihetta :D
Mutta siis, on jotenkin mielettömän ahdistavaa alkaa anelemaan tuntemattomilta haastattelua, varsinkin kun kyseessä on aikaavievä teemahaastattelu, ja suurin osa näistä yrittäjistä melko kiireisiä. Oon nyt jo melkein kaikkien kanssa ollut yhteydessä, ja jopa neljä haastattelua olenkin saanut jo sovittua. Mutta sitten tuossa kymmenen joukossa oli niitäkin, jotka olivat puhelimessa jo kauhean kireän kuuloisia, ja rivien välistä pystyi lukemaan, että haastatteluun suostuminen oli heille ihan pakkopullaa ja ajanhaaskausta. Näistä kiireisistäkin siis jo osa alustavasti suostui, osalle pitää vielä soitella myöhemmin, kun eivät osanneet vielä sanoa koska ehtisivät. Kuitenkin vain yksi sanoi jo heti, että ei ehdi missään välissä.
Osa oli toki erittäin mukavan kuuloisia, ja olivat jopa kiinnostuneita aiheestani ja suostuivat mielellään, mutta sitten juuri ahdistaa nyt näitten kiireellisimpien aikaa tuhlata. Varmaan menen sitä haastatteluakin tekemään silleen anteeksi pyydellen, että "anteeksi kun nyt vien aikaanne, anteeksi kauheasti..." etc :D Voisin tietysti näiden tiettyjen tilalle pyytää joitakin muita, mutta juuri nämä tietyt yrittäjät olisivat mielenkiintoisia gradun kannalta.
Tulipa nyt hieman sekava teksti, sori, toivottavasti joku kuitenkin tajusi pointtini :D Eli miten te muut haastatteluja tehneet olette selvinneet vastaavasta tilanteesta, oliko haastateltavia helppo saada suostumaan, ja suhtautuivatko he haastateltavaan jotenkin nuivasti etc.
Haastattelujen tekeminen, ärsyttävän ahdistavaa
arghhhh
3
378
Vastaukset
- sossutieteilijä
Valehtele koko materiaali. Itse tekaisin parisenkymmentä haastattelua ja hyvin meni: laudatur napsahti.
- sylettää
Toivottavasti jäät jonain päivänä kiinni ja toivottavasti putoat silloin mahdollisimman korkealta.
- On haastateltu
Sellaista se vain on. Siksi kannattaankin miettiä haastattelukysymykset erittäin hyvin, ja tietenkin luvata kommentoitu haastatteluyhteenveto kaikille siihen osallistuneille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621107Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 47993
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373989Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153882- 85778
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?180774Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105679Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka46673Perussuomalaisten kansanedustajalta erittäin raju puheenvuoro eduskunnassa massamaahanmuuttoa vastaa
https://www.is.fi/politiikka/art-2000012019924.html Hyvä, että perussuomalaiset tuo Suomen kansalle tätä vihervasemmisto212664