Kun hakee Turun te-toimiston järjestämälle kurssille, saa yleensä jotain ehdotuksia korvaavaksi toiminnoksi, jos alun perin haetulle kurssille ei pääse. Kuten nyt vaikkapa, ammattikurssin sijaan ehdotetaan että haepa tällaiselle koulutusyrityksen järjestämälle rekrytointikurssille, jossa kouluttajalla on yhteistyöyrityksiä, joiden kanssa rekrykurssille valitaan osallistujat, osallistujille kouluttaja antaa jonkinlaista valmennusta muutaman kerran ja loppuaika ollaan sitten työttömyyskorvauksella ns. työssäoppimassa kouluttajan yhteistyöyrityksessä, oppimassa vaikkapa markkinointi- ja myyntitehtäviä, joista aikaisemmin ei olekaan mitään kokemusta, mutta äkkiäkös sitä tullaan myyntihenkilöksi tai markkinointityöläiseksi. Hakea toki voi kyseiseen korvaavaan toimintaan, mutta hakemuksesta tulee vain kiitos ja sen enempää ei kouluttajasta kuulu. Hylky tulee kyllä siitä alun perin haetusta kurssistakin.
Tai sitten kun ammattikurssille valitaan työvoimapulasta kärsivän alan kokemusta omaavia työttömiä - suorittamaan ilmeisesti ammattitutkintoa - niin tässä sitten ehdotetaan hylätylle että haepa kuule työkokeiluun - eli tämähän on hyvä idea, työkkärin pitäisi järjestää se työkokeilupaikka ja sitten saisi taas työkokeilun aikana ylläpitokorvausta... Kuinkahan kauan nämä työkokeilut kestävät - kuukauden, pari kuukautta, viikon, pari viikkoa. Mutta siis työvoimapula on ja kokemusta omaavat ovat työttöminä ja menevät suorittamaan ammattitutkintoa työkkärin kurssille. Ok. Ei sitten voinut antaa työpaikalla sitä näyttöä ja saada tutkinto suoritettua, eli työttöminä on kokenutta porukkaa... Ei sitä taidakaan olla niin työvoimapulaa?
Mutta siis kuitenkin: Turussa sijaitseva työkkäri ainakin yrittää antaa jotain korvikkeeksi tai ehdottaa jotain, kun on antamassa hylkyä jostain kurssistaan! Hyvä sekin. Juu ja sekin on tietty, että on nämä alle 25-vuotiaat joille on se koulutus- tai työpaikka saatava.. "Sinä amk:sta valmistunut, tulepa tälle työvoimapoliittiselle kurssille täydentämään osaamistasi!"

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja mitäpäs tuohon mitään lisäämään tai vastaamaan. Se oli siinä. Mihin te-toimistoa tarvitaan, työpaikaksi byrokraateille, vai ?