Nousialaisten hyvä tietää

Isänmaan puolesta

Parkkifirmojen laittomat valvontamaksut julkisilla paikoilla suututtavat Suomessa

A:n (maanomistaja/haltija) ja C:n (parkkifirma) keskenään tehty käyttäytymissopimus B:stä (ihminen/sinä ja minä) = oikeuskelvoton, olemassa olematon sopimus (OikTL 1 luku, 1 §), jota ei voi käsitellä oikeudessa muilla syytteillä, kuin (rikoslaki luku 25, 3 §,1-4) kohta) ihmisen vapauteen kohdistuvina rikoksina.

KKO:n päätös parkkifirman ja helsinkiläismiesten valvontamaksuriita-asiat koko laajuudessaan perustui oikeuspaikan oikeusoppineiden erheelliseen käsitykseen parkkifirman oikeuskelpoisuudesta. Em. jutussa asian omistajia oli ainakin kolme, mutta vain kahta kuultiin, joka jo sinällään yksin riittää vääristämään asian todellisen tilan oikeata hahmottamista.

Koska parkkifirman valvontamaksu oli jo syntyessään lain (5 luku, 3 §, kohta 1-4) mukaan oikeuskelvoton, juttu olisi pitänyt jättää koko oikeuskäsittelyn ulkopuolelle odottamaan oikeaa, lain mukaista parkkifirmaan kohdistuvaa ihmiskaupparikokseen perustuvaa syytettä.

OikTL 1 LUKU Sopimuksen tekeminen, 1 §
Tämän luvun säännökset eivät koske määrämuotoisia sopimuksia eivätkä myöskään sopimuksia, joiden päättämiseen vaaditaan suorituksen toimittamista toiselle sopimuspuolelle, ja ovat muuten voimassa vain, mikäli tarjouksesta tai vastauksesta tahi kauppa- tai muusta tavasta ei muuta johdu.

Rikoslain 25 luku (21.4.1995/578) Vapauteen kohdistuvista rikoksista
3 § (9.7.2004/650) Ihmiskauppa
Joka
1) käyttämällä hyväksi toisen riippuvaista asemaa tai turvatonta tilaa,
2) erehdyttämällä toista tai tämän erehdystä hyväksi käyttämällä,
3) maksamalla korvauksen toista vallassaan pitävälle henkilölle tai
4) ottamalla vastaan sellaisen korvauksen jne....

On myös tärkeää huomata, että onko isännöitsijä maanomistajan / haltijan (työsopimussuhteessa) ominaisuudessa luvatta (todennäköisin vaihtoehto) ryhtynyt parkkifirman ja isännöitsijän välisiin oikeudettomiin, rikollisiin sopimussotkuihin.

Isännöintiyrityksestä muutama ote:
* tiedostaa vastuunsa, velvollisuutensa ja vaikutusmahdollisuutensa.
* tuntee toimialansa lainsäädännön ja normit.
* ylläpitää ja kehittää isännöinnin arvostusta.
* kunnioittaa isännöintialan muita toimijoita ja kilpailee rehellisesti.
* sitoutuu harmaan talouden torjuntaan.

Myös perustuslain 1 luku, 2 §, jossa todetaan, että "kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia". Parkkifirmathan toimivat nimen omaan julkisilla paikoilla, eivätkä välitä Suomen ja EU:n laista pätkän vertaan.

Hyvää lisätietoa sopimusten tekemisestä:
31 §
Jos joku, käyttäen hyväkseen toisen pulaa, ymmärtämättömyyttä,
kevytmielisyyttä tai hänestä riippuvaista asemaa, on ottanut tai
edustanut itselleen aineellista etua, joka on ilmeisessä epäsuhteessa
siihen, mitä hän on antanut tai myöntänyt, tahi josta mitään
vastiketta ei ole suoritettava, ei täten syntynyt oikeustoimi sido
sitä, jonka etua on loukattu. Jne...

33 §
Oikeustointa, jota muuten olisi pidettävä pätevänä, älköön saatettako
voimaan, jos se on tehty sellaisissa olosuhteissa, että niistä
tietoisen olisi kunnian vastaista ja arvotonta vedota oikeustoimeen,
ja sen, johon oikeustoimi on kohdistettu, täytyy olettaa niistä
tietäneen.

36 § (17.12.1982/956)
Jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi
kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon
ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon
oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema, oikeustointa tehtäessä ja
sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat.

Jos 1 momentissa tarkoitettu ehto on sellainen, että sopimuksen
jääminen voimaan muilta osin muuttumattomana ei ole ehdon sovittelun
vuoksi kohtuullista, sopimusta voidaan sovitella muiltakin osin tai se
voidaan määrätä raukeamaan.

Oikeustoimen ehtona pidetään myös vastikkeen määrää koskevaa sitoumusta. Jne...

2

322

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ??mitä

      Ja sun ongelmasi oli ?

    • Tilallinen, Nouste

      Liian pitkä teksti. Ei jaksanu iltalypsy jälkeen enää keskittyy.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe