Kertokaas

Kertokaas vaan

Lueskelin noita muita keskusteluja, joissa kyseltiin että olenko valmis omaan hevoseen.

Itse olen 15v. tyttönen, ja olen käynyt tunneilla säännöllisesti 6v, eli aloitin ratsastuksen 9-vuotiaana. Olen käynyt kerran viikossa tunnilla ja kerran viikossa hoitamassa toisella tallilla. Olen tehnyt perusjuttuja, eli taluttanut tunneilla, harjannut hevosia, laittanut hevosia tuntikuntoon, putsannut varusteita. Olen myös muutaman kerran siivonnut karsinoita ja laittanut hevosille heinää. En koskaan ole esimerkiksi hakenut hevosta tarhasta, uittanut, tai edes vienyt hevosta kävelylenkille.

Enkä todellakaan ole ostamassa hevosta koska vanhemmillani ei ole minkään sortin hevoskokemusta, eikä meillä ole autoa. Joutuisin siis joka päivä mennä julkisilla tallille, ja matkassa vierähtää tunti. Juuri siksi vasta kun olen aikuinen, aion ostaa sopivan kokemuksen karttuessa hevosen täysihoitotallille.

Voisiko joku kertoa:

- Mistä tietää sopivan kokoisen satulan?
- Mistä tietää sopivat kuolaimet?
- Mistä tietää, että hevosella ei ole kaikki hyvin?

Nuo jäi mietityttämään minua, sillä olen silloin tällöin ajatellut, että tiedän kaiken tarpeellisen perustiedon hevosista, mutta kun nuo kysymykset näin, niin huomasin etten tiedäkään kaikkea mahdollista.

Vastauksia, jos saisi? En kaipaa valitteluja/dissauksia.

4

262

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kertokaas vaan

      Ja tiedän ettei hevosista voi tietää kaikkea mahdollista. :D

    • katherine__

      Ratsastuskoulussa oppii tosiaan vain hyvin hyvin pienen osan hevosen hoidosta, valitettavasti, olisi hyvä jos ratsastuskouluissa panostettaisiin enemmän hoitopuoleen.
      Hyvä että olet itsekin huomannut ettei taidot vielä riitä omaan hevoseen :)
      Ennen kuin omaa suunnittelet, kannattaa esimerkiksi hoitaa tai vuokrata jotain yksityishevosta. Siinä saa vähän paremmin kuvaa hevosen hoidosta.


      - Mistä tietää sopivan kokoisen satulan?
      Sopiva satula istuu tiiviisti hevosen selässä, ei keiku eikä valu eteen/taakse. Se ei myöskään paina hevosen lapoja, ristiselkää, selkärankaa tai säkää. Satulatyynyt on koko matkalta kiinni hevosen selässä ja selkärangan tila on koko matkalta irti.
      On hyvä ja tärkeä taito tunnistaa epäsopiva satula, mutta satulan sovitukseen vaaditaan jo ammattilainen, sillä satula on erittäin tärkeä varuste ja sen tulee istua hevosen selkään täsmälleen oikein.
      Sopivakin satula saattaa muuttua ajan kanssa epäsopivaksi esim. jos hevonen lihoo/laihtuu tai saa/menettää lihaksia. Satulan toppauksetkin painuvat ajan mittaan.

      - Mistä tietää sopivat kuolaimet?
      Sopivat kuolaimet on sopivan mittaiset eivätkä töki hevosta kitalakeen (tyypillinen nivelkuolaimen ongelma). Kuolain ei myöskään saa nipistää suupielestä. Kun kuolain on sopiva, hevonen hyväksyy sen ja kykenee liikkumaan rnenosti kuolaintuella.
      Sopiva kuolain tulee noin 1cm ulos molemmista suupielistä ja suupieleen muodostuu 2-3 ryppyä, kun poskiremmit on sopivalla kireydellä.
      http://www.hevosfakta.fi/KUOLAIMET/Kuolaimet/kuolaimensovitus.html


      - Mistä tietää, että hevosella ei ole kaikki hyvin?
      Hevonen käyttäytyy tällöin epänormaalisti.

      Selkeästi havaittavia huolestuttavia merkkejä on mm.
      liian nopea, puuskuttava hengitys, runsas hikoileminen levossa, sieraimista erityvä lima, tärinä, epätavallisen levoton/hermostunut käytös, runsas piehtaroiminen, runsas makaaminen, epätavallisen passiivinen olotila...
      Kokemuksen kautta oppii havaitsemaan jo pienistäkin merkeistä, koska hevonen ei ole normaali.

    • Ensin valitaan yleinen koko, eli onko poni- vai hevoskoon satula vai jotakin muuta. Sitten täytyy miettiä minkä mallinen selkä hevosella on. Korkea vai matala säkä? Leveä vai kapea selkä (ts. "törröttääkö" selkäranka)? Korkeasäkäiselle hevoselle ei voi laittaa matalakaarista satulaa, koska etukaari voi painaa säkää ja aiheuttaa hiertymiä. Ja jos sen selkäranka on "korkea", se voi tarvita enemmän pehmusteita satulaan kuin mitä matalaselkäinen tarvitsee, ja sekin vaikuttaa satulan valintaan.

      Kun sopivalta vaikuttava satula on löytynyt, sitä sovitetaan hevoselle. Satula laitetaan hevosen selkään (mahavyötä ei tässä vaiheessa ole, tai ainakaan sitä ei laiteta kiinni) ja katsotaan silmämääräisesti miltä se vaikuttaa. Eli juurikin ettei etukaari paina säkää tms.

      Jos satula näyttää olevan ok, ainakin itse teen niin, että hiukan heilutan satulaa. Ei niin paljon että se keikahtaisi alas, vaan vain sen verran, että se siirtyy sellaiseen kohtaan missä se tuntuu tukevalta eikä siirtyile mihinkään. Tähän kohtaan satula tulisi hivuttautumaan ratsastaessa vaikka vyö olisi kuinka tiukalla. Sitten uusi tarkistus. Jos satula on siirtynyt paikkaan mihin se ei näytä kuuluvan, eli liian taakse tai eteen, se on väärän mallinen. Jos se pysyy hyvin paikallaan, kokeilen, mahtuuko nyrkkini etukaaren ja sään väliin. Jos mahtuu, se on hyvä, muussa tapauksessa ei.

      Sitten työnnän käteni satulan alle ja kokeilen miltä se tuntuu. Jos jossain kohtaa tuntuu olevan möykky (verrattuna hevosen muotoihin) tai kuoppa, malli on väärä. Mutta jos satula tuntuu tasaiselta koko alueelta mikä on hevosessa kiinni, se on sopiva.

      Näillä periaatteilla minä olen saanut sopivia satuloita. Mutta kuten kaikessa, poikkeuksiakin on olemassa, ja silloin on sitten katsottava tilanteen mukaan mitä erikoisjuttuja satulassa mahdollisesti tarvitaan. Vähän tuli pitkä selitys, mutten osannut lyhyemminkään selittää.

      Kuolaimien koko valitaan pituuden ja paksuuden mukaan. Niiden on oltava sen verran pitkät, että hevosen suupielet eivät rypisty, mutta tarpeeksi lyhyet, että ne eivät törrötä suusta senttikaupalla. Kuolainrenkaan ei tarvitse olla aivan kiinni suupielessä, mutta ei sitä ylimääräistäkään ole hyvä olla kovin paljon. Vähän makuasia mitä pitää sopivana, mutta jos tilaa jää puolikin senttiä tai enemmän, etsisin lyhyemmän kuolaimen.

      On tärkeää tietää myös, kuinka paksua kuolainta hevonen voi käyttää. Esim omallani on niin matala hammasloma, että jos sille laittaa paksun kuolaimen, se ei saa suutaan kiinni. Eli hevosen täytyy voida pitää suunsa kiinni ilman että kuolain painaa sen ikeniä.

      Jos menee ostamaan uusia kuolaimia, on helpointa ottaa vanha kuolain mukaan ja verrata uusiin. Sillä lailla saa sopivan kokoiset, olettaen, että se vanha on ollut sopiva.

      Miten tietää ettei kaikki ole hevosella hyvin? Tuo on niin hirvitttävän laaja asia että siihen ei voi vastata lyhyesti. Ontuminen ja näkyvät vammat voinee sulkea pois tästä osasta, koska ne ovat niin ilmiselviä merkkejä siitä että asiat ovat pielessä. Tarkoittanet siis lähinnä ähkyä tai kaviokuumetta ja sen tapaisia sairasjuttuja.

      En nyt ala tässä kuvailemaan kaikkia oireita eri sairauksista, siihen menisi ikuisuus, mutta tässä nyt joitakin oireita täysin yleisellä tasolla. Jos haluat tarkempaa tietoa sairauksista, niin googlaamalla löytyy helposti. :)

      hevonen ei halua syödä
      hikoilee levossa ollessaan
      seisoo ja/tai liikkuu omituisesti
      on apaattinen
      alkaa laihtua ilman mitään tiedossa olevaa syytä
      yrittää potkia omaa mahaansa ja/tai pyrkii piehtaroimaan
      käyttäytyminen muuttuu, esim alkaa väistellä kosketusta
      mahdollisesti vapisee

      ...ja sitten kokemuksen kautta tulee sellainen perstuntuma asioihin, että sitä huomaa ettei hevonen ole oikein oma itsensä vaikka mitään selkeitä oireita ei olisikaan.

      Toivottavasti tää nyt vastas edes jossain määrin siihen mitä ajoit takaa.

      • Ai, katherine ehti väliin. :)

        Joo, satulan kanssa on tosiaan hyvä olla ammattilainen mukana jos vähänkään epäröi osaako itse katsoa sopivaa. Mutta välttämätöntä se ei ole. Meillä on tosiaan soviteltu itse ja sopivat on löydetty, mutta monelle se ammattilainen on parempi kuin oma arvio.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2625
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2223
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1947
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1675
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1671
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1626
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1606
    8. 91
      1553
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      120
      1415
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe