Ujouden vaikutus sosiaalisiin suhteisiin

Ujo mies

Minulla on ollut usein töissä ongelmia ujouteni kanssa. Olen ujo ja piiloudun monesti omaan ajatusmaailmaani niin töissä kuin opiskellessanikin.

Töissä tai opiskellessa on ollut monta tilaisuutta jossa olisin voinut olla sosiaalinen ja puhua ihmisten kanssa, mutta sitten viime hetkellä menen paniikkiin ja mieluummin vaan kävelen ohi tervehtien nopeasti -- jos sitäkään.

Ongelmaksi tämä muodostuu viimeistään silloin kun ihmiset tuntuvat alkavan olettamaan että olen ylimielinen tai etten halua olla tekemisissä heidän kanssa. Vaikka asia ei ole niin.. olen ujo enkä oikein osaa sanoa mitään "fiksua".

4

462

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 17+13

      Täällä hyvin pitkälti sama juttu.

      Sen verran voisin tehdä eroa tuohon aloitukseen, että viihdyn useimmiten yksin. En siis ole pelkästään ujo, vaan olen introvertti enkä tarvitse jatkuvaa sosiaalista kanssakäymistä. Suuri osa elämästä tapahtuu oman pään sisällä (kuten aloittajakin mainitsi). Usein kuitenkin huomaan olleeni jo kauan ilman mitään sosiaalista elämää, mikä alkaa helposti ahdistaa ja häiritä.

      Ja minäkin siis olen ujo. Vältän usein kontaktia toisiin ihmisiin, koska koen sen jostakin käsittämättömästä syystä kiusallisena. En usko olevani hyvää seuraa, koska olen hiljainen ja hillitty. Tästä sitten seuraa helposti juuri sitä aloittajan mainitsemaa ylimieliseltä vaikuttamista. Ystäviä katoaa nopeammin kuin niitä tulee, eikä niitä montaa ole jäljellä. Romanttisen kiinnostuksen pohjalta toimiminen on vielä ihan omassa luokassaan, mutta siihen en nyt keskity tällä kertaa.

      Vaikka omassa seurassani viihdynkin suhteellisen hyvin muihin verrattuna, on se pahimmillaan ihan helvetillistä olla joka päivä yksin vain sen takia, ettei kehtaa tai uskalla olla tekemisissä kenenkään kanssa.

      Ratkaisu tähän olisi kai soittaa jollekin vanhalle kaverille ja lähteä vaikka väkisin jonnekin kaljalle tms. Ongelma vain on siinä, että tällainenkin yksinkertainen asia voi olla joillekin todella vaikeaa.

      • Ujo mies

        Kyllähän minäkin tykkään olla paljon yksin.
        Mutta silti kaipaan satunnaista puhekaveria. Olisi ihan kiva jos olisi enemmän niitä joiden kanssa voisi lähteä ulos ja jutella ihan mitä sielu sallii, mutta toisaalta yleensä ihmiset sitten olettavat että pitäisi olla useammin sekä enemmän tekemisissä kuin taas minä haluaisin.
        Mieluummin niin että olen yksin kuin että joku on kokoajan pälättämässä vieressä.


      • 1+13
        Ujo mies kirjoitti:

        Kyllähän minäkin tykkään olla paljon yksin.
        Mutta silti kaipaan satunnaista puhekaveria. Olisi ihan kiva jos olisi enemmän niitä joiden kanssa voisi lähteä ulos ja jutella ihan mitä sielu sallii, mutta toisaalta yleensä ihmiset sitten olettavat että pitäisi olla useammin sekä enemmän tekemisissä kuin taas minä haluaisin.
        Mieluummin niin että olen yksin kuin että joku on kokoajan pälättämässä vieressä.

        Näinpä.

        Vielä vuosia sitten peruskoulussa ja lukiossa ollessani minulla oli "mesessä" joitakin tällaisia kavereita, joiden kanssa pystyin keskustelemaan lähes mistä vain. Aivan erityisesti yksi koulukaveri, jonka olin tuntenut jo pitkään. Hänkin kuitenkin ryhdistäytyi ja siirtyi elämässään eteenpäin, jolloin hänellä ei enää ollut aikaa tai mielenkiintoa jutella kanssani. Vasta jälkeenpäin tajusin, että se sosiaalinen kanssakäyminen oli aika merkittävää.

        Yksinolo on tehnyt ihmeitä sille, miten ajattelen ja miten näen maailman. On kuitenkin aika häijyntuntuista, kun välillä tahtoisi jakaa joitakin ajatuksia eikä ympärillä ole yhtään ketään. Siinä sitten luotuani silmäyksen tyhjään asuuntooni voin taas jatkaa pohdiskelujani ihan kaikessa hiljaisuudessa :/

        Olisi ihan hyvä olla edes puhelimessa yksi kaveri, jolle voisi soittaa. Tuntuu kuitenkin nykyään, että niillä harvoilla kavereilla on kaikilla parempaa seuraa, joten ei heille kehtaa soitella.


    • blowmeonelastkiss!

      Vaikuttaa;
      -Työkavereihin, aluksi yritän olla sosiaalinen, luoda ns. verkoston jonka kanssa päästä ystävyys tasolle, ettei tartte sitten jonkin ajan kuluttua istua yksin syömässä!
      -Osalla tietenkin tulee tämä; ylimielinen, nuori, liian tunnollinen, liian ahkera!
      Koulu-ja työpaikkakiusaamisesta on kokemusta jo ihan tarpeeksi, vaikka ikääei ole paljoakaan..
      -Sinkkuus, luonnollisesti houh oottelen etä joku vaan tulis ja veis =)
      -Kaverisuhteettietenkin lopahtaa muiden pariutumisen jälkeen ei muisteta että on niitä kavereitakin.. Annas olla kun se ero kolahtaa niin sitten muistetaan tulla juomaan ja itkemään ja hakemaan lohtua! (Argh yksi syy miksi inhoan olla sinkkuna, en ole mikään henkilökohtainen terapeutti..)
      -Lomathan kuluu tietty vähän tylsästi mökkeillessä, lenkkeillessä ja kuntosalilla mutta eipä sille nyt kauheesti voimitään, kait?

      Toisaalta ujoutenihan takia tässä sinkkuna ollaan eli tuskinpa kannattaa harmitella, etten ole yhtä hyvää seuraa kavereilleni, kuin heidän miekkosensa..?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1583
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      303
      841
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe