Oletko koskaan huomannut, miten tekemäsi vääryys muistuttaa sinua tasaisesti uudelleen ja uudelleen? Oletko joskus satuttanut jotain ihmistä niin paljon, että hänen tuskansa näkyy vielä vuosienkin jälkeen?
Satuttamisen
tuskaa.
42546
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
mutta erittäin suuren virheen tein. Tai no joo, tein vääryyttä meille molemmille. Olin täydellisen naivi ja vastuuton urpo. En ikinä löydä vastausta siihen, mistä kaikki johtui, vain oman typeryyteni.
Se on ehkä ainoa asia, jota en ikinä anna anteeksi itselleni. "Ja toimissain jotain jos väärin mä tein, suon senkin itsellein", laulaa Rautavaara. Minä suon kaiken muun, tätä yhtä en. Ja se muistuttaa kyllä tasaisin väliajoin, ei se ikinä minusta lähde.
teit? Kyllä hän varmasti antaa anteeksi, jos välittää.
Jotain niin suurta, että aikaa sen ylittäminen vie. Jotain niin perinpohjin loukkaavaa, että en ole ikinä tehnyt. Jotain niin lapsellista myös, että ei pitäisi enää aikuisena kuulua repertuaariin... Ainoa puolustukseni on, että en ymmärtänyt vielä toimiessani asian merkitystä hänelle. Mutta ei sekään riitä puolustukseksi.
Ehkä tilannetta auttaisi se, että kerrot tuon sille naiselle itselleen niin suoraan ja rehellisesti ja kaunistelematta kuin pystyt. Ja teoillasi ja sanoillasi myös ilmaiset sen, että olet valmis tekemään työtä sen eteen että saatte välinne korjattua, mitä se sitten vaatiikin. Mulla on vähän vastaava tilanne ja mies on mun tilanteessa käyttäytynyt, kuin ei yhtään ymmärtäisi tekemisiään, on vähätellyt ja naureskellut, eikä tunnu pitävän asiaa minään yhteisenä ongelmana, vaan tuntuu kuvittelevan, että asiat vain katoaa itsestään, eikä ole osoittanut halua minkäänlaisiin kompromisseihin tai tullut vastaan yhtään. Siksi itsellänikin on keskusteluhalut aika alhaalla tällä hetkellä, kun tuntuu, ettei mies edes yritä ollenkaan ymmärtää eikä ole valmis mitään asioiden eteen tekemään. Voin olla väärässäkin hänen suhteensa, mutta tämä on se, minkä kuvan käytöksensä perusteella olen saanut. Näin ollen tilanne tulee tällaisena jatkumaan, jos mies ei ihan konkreettisesti tee jotain osoittaakseen olevansa tosissaan.
kuulostat. Oletko varma, ettet ole hieman liioitellut asiaa itsellesi? Ehkä tilanne ei olekaan niin paha kuin luulet.
Myös aikuinen nainen voi sählätä. Loukattu ei tässä tapauksessa ollut nainen vaan mies.
Tottaksi voi. Kerroin vain omasta vastaavasta tapauksestani.
Siis tottakai, tarkoitin.
on ikävä piirre ihmisessä. Itse jaksan mökötystä ja kaivelua aikansa, mutta eteenpäin on päästävä. Aina pitäisi toista silitellä ja ymmärtää - not my kind of relationship!
Jep. Täsmälleen samaa mieltä tästä omasta tilanteestani. Kaipaan hyviä ja positiivista energiaa antavia ihmissuhteita ja onneksi niitä elämässäni onkin. Sellaisiin käyttää mieluummin energiaansa.
on juuri tuota, että odottaa toisen pitävän "ongelmia yhteisinä ongelmina" ja jumittuu vain ongelmien kaiveluun, eikä ymmärrä, että toinen ihminen saattaa oikeasti haluta elämältä... myönteistä asennoitumista ja yhteistä positiivista tsemppaamista.
Näin sanon tietenkin tuntematta tilannettanne tarkemmin. Asiat eivät tietenkään katoa mihinkään, mutta kun tehtyä ei yleensä saa tekemättömäksi, niin eikö niistä pitäisi pikemminkin oppia, katsoa tulevaan?
Tilanne vaan oli se, että mies mokasi todella pahasti, siksi tuohon kirjoittajan viestiin vastasinkin. Ja kuten se, jolle vastasin sanoikin, niin kyseessä on sellainen asia, josta ei mitenkään kovin nopeasti tai helposti yli mennä. Se olis vaatinut molemmilta todella paljon ja näillä näkymin meistä ei siihen ole. Ihan hyvällä omallatunnolla voin sanoa "meistä", sanoja miehen suuhun laittamatta, koska mies on puhunut paljon rakastavansa ym., joten tuskin se hänellekään mitenkään kovin kevyt juttu on, että homma meni näin. Mies siis tietää itsekin hyvin, miten vakava asia on kyseessä ja tietää myös sen, että se on molempien ongelma, jos siitä olis haluttu jatkaa. Mutta näin nyt sitten. Eteenpäin katselen myös ja tilanne jääköön näin. Turha sitä on täällä jauhaa, ei ne asiat täällä selviä ainakaan. Vastasin vain eilen tuohon viestiin, kun kirjoittaja vaikutti olevan kovasti pahoillaan, mutta ei mulla muuten ole halua täällä sen enempää tätä jauhaa. Tsemppiä jatkoon sullekin, sen kummemmin sun tilanteesta tietämättä.
Okei. Ylempänä vain sanoit, että mies ei tietäisi, että se on molempien ongelma.
Itse olen kai jollain yliymmärtäväisyysgeenillä varustettu, koska annan pahojakin mokia anteeksi. Mä vain olen sellainen. Jos toinen on aidosti pahoillaan ja hänellä on käytökselleen uskottava selitys, niin en jaksa kantaa kaunaa kovin pitkään. Tiedän, että tässä asiassa ihmiset ovat erilaisia. Itse pidän pitkävihaisuutta tosi pahana luonteenpiirteenä. Etenkin silloin, jos toista rakastaa, on valmis myös antamaan anteeksi ilman mitään suuria sovituksentekoja.
Tietää kyllä, mutta on luonteeltaan vähän sellainen, että hermostuksissaan saattaa sanoa just jotain tuollaista kuin itse kirjoitit, siis saattaa esim. syyttää toista ongelmista, vaikka toisaalta tietää hyvin omat mokansa. Ei tässä mun tilanteessa ole kysymys anteeksiannosta tai edes vihaisuudesta sinänsä. Kumpikin miehen kanssa saatetaan suuttua, mutten noin yleisesti ottaen ole vihaisuuteen taipuvainen henkilö, pitkävihaisuudesta puhumattakaan. Kyse on enemmänkin siitä, saadaanko suhdetta joillain eväillä tai joissain tilanteissa onnistumaan. Joskus voi olla parempi rakastaa vain kauempaa. Mutta eihän sitä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, ihmiset ja tilanteet muuttuu.
Mun mielestä sulla on vähän omituinen lähtökohta tuossa että syytät toista ongelmahakuisuudesta. Tietenkin sun tilanne saatta olla erilainen kuin omani, mutta mun tilanteessa on niin, että mies alunperin on ne ongelmat suhteessamme käytöksellään aiheuttanut. Häntä jos jotakuta tässä siis pitäisi kutsua ongelmahakuiseksi. Tuo on ihan sama kuin jos löisi toista ja kun toinen siinä loukkantuisi ja jopa traumatisoituisi niin sitten vastapuoli nimittelisi vaan ongelmahakuiseksi. Pattitilanteessa siis näillä näkymin olemme, eikä mulla ainakaan ole nyt keinoja mitään tehdä, joten siksi tilanne mun puolelta jää näin.
Kävele siis poiis vain. Tunnetta ei ole sinulla riittävästi.
Niin no sitäpä ei kukaan voi tietää, näillä palstoilla varsinkaan. Eikä tämä keskustelu oikein ruoki sitä, että tässä nyt alkaisin jotain rakkautta vannomaan. Ne on toisen sävyiset tilanteet ja keskustelut, joissa niin tehdään.
Tuli tästä vielä mieleeni eräs ystävä, joka minulla oli aikaa sitten. Hänellä oli itsellään mielenterveysongelmia, jotka näkyivät hänen käytöksessään ihan selvästi ja hän myös puhui usein pahoista oloistaan. Suhtauduin hyvin ymmärtäväisesti siihen että hänelle tietyt tilanteet saattavat aiheuttaa pahaa oloa ja yritin aina parhaani mukaan parantaa hänen oloaan ja välttää tilanteita, jotka toivat huonoa oloa. Mutta tämä ystäväni puolestaan ei kyennyt ollenkaan ymmärtämään muiden vastaavia huonoja oloja, vaan saattoi haukkua muita hulluiksi ja pakkomielteisiksi ym. Eikä millään tavoin ottanut huomioon muiden mahdollisia huonoja oloja, vaan saattoi jopa puheillaan ja käytöksellään niitä provosoida ja naureskella. Selväähän se, ettei sellainen ystävyyssuhde voi toimia, jossa vain toista ymmärretään ja huomioidaan, mutta toinen ei ollenkaan pyri samaan. Siihen se ystävyys sitten päättyikin, enkä tänäkään päivänä tiedä ymmärsikö hän edes yhtään sitä minun kannaltani. Ei siis aina ole kyse siitä, etteikö toinen rakastaisi tai välittäisi. Sellaisen suhteen jatkaminen ei vaan tunnu mielekkäältä tai edes mahdolliselta, jossa huomioiminen on yksipuolista ja joka jatkuvasti tuottaa huonoa oloa. Tämä tuli mieleen tuosta sun ongelmahakuisuuspuheesta & tuosta miten sanot, että toinen ei rakasta, mutta enhän tosiaan voi tietää sun tilannetta, joten siihen en ota kantaa.
Mutta MIKSI teit sen? Kateudesta, himosta, ilkeydestä? MIKSI?
No ei tasaisesti mutta eihän sitä unohda. Elämässä tulee tilanteita missä se tulee mieleen. Sitä en tiedä miten kauan tuo häneen vaikutti tai muistaako vielä. Voin vain toivoa että ei olisi jäänyt mitään "jälkiä" häneen.
Ei ole nähty sen jälkeen ja minulla meni kauan aikaa kasvaa itsekkyydestä ja alkaa edes ymmärtää mitä olin tehnyt.
"Jokaisella meistä on salaisuuksia jotka särkisivät sydämen"
No, olisiko reilua ottaa selvää, muistaako ja vaikuttaako vielä?
Pyytäisit vaikka anteeksi.
Nyt kun olet "kasvanut itsekkyydestäsi ja alkanut ymmärtää mitä olet tehnyt".
Toivottavasti en ole ketään niin satuttanut.
Ihastumisen tunne voi joskus tulla niin voimakkaana, että sen sumentamana on itsekäs, kuuro ja sokea.
Joskus ihastuu vain siihen tunteeseen, haluaa olla haluttu, huoleton -joku toinen.
Kun tunteesta tulee seuraamuksia omassa elämässä, saattaa pudota niin alas että ilosta tuleekin paljon surua. Silloin joutuu punnitsemaan itseään ja tekemisiään, eikä se tietenkään tunnu hyvältä.
Olen ja olen yrittänyt pyytää anteeksi ja tilanne vain paheni. Ei kannata olla leikkisä tai kuvitella tuntevansa naista. Miehen intuiitio menevät metsään ja kauniin ajatuksen voi tulkita aina väärin. Temperamenttinen nainen on täysin arvoitus ja voi reagoida miten lystää. Olkaa varovaisia ettette joudu syytettyjen listoille.
Siinä tämän hyvätahtoisen miehen neuvo. Jos toinen ei halua jutella tai anna anteeksu niin antaa olla. Aina jostain löytyy se oikea nainen joka on ymmärtäväinen ja antaa miehen virheet anteeksi.
Road to hell is full of good intentions, joten varovaisuutta ennen kuin oikeasti tunnette ihmisen.
"Aina jostain löytyy se oikea nainen joka on ymmärtäväinen ja antaa miehen virheet anteeksi."
Et itse antanut kirjoituksestasi päätellen anteeksi edes naisen temperamenttia, ja nyt etsit hellää ymmärtäjää... Halusitko itse jutella? Avauduitko? Annoitko anteeksi, ymmärsitkö?
Kumpa olisikin vitsi. Ikävä kyllä kaikki on taivaan totta. Tottakai annoin naisen temperamentin anteeksi. Pahoittelin omia häijyjä sanoja, suuttumustani ja kylmyyttä väärällä hetkellä.
Maailmassa on vain olemassa monenlaisia ihmisiä ja kaikki eivät tule toimeen vaikka suhteen alussa vaikuttaisikin asiat menevän hyvin yhteen.
En halua avautua enempää koska kyseessä on minun oikeuaturvani näin syytettynä miehenä.
Jos tunne toista oikeasti niin ole varovainen komenteissasi. Et voi tietää millaisen Pandoran lippaan voit vahingossa aukaista mitä siitä seuraa.
En ole vihainen tai suuttunut mistään...surulliseksi tämmöinen vetää. Sitä hyvää tahtovana ja tarkoittavana ihmisenä ei voi ymmärtää. En tiedä millainen historia hänellä on takanaan, joten ei tästä voi syyttää varmaan kuin omaa naiviutta.
Neuvoni on että olkaa varovaisia vaikka
lähtenyt soitellen sotaan. Kaikkien suhteiden alussa asiat vaikuttavat menevän hyvin yhteen. Sen jälkeen tarvitaan sovittelua ja joustamista puolin ja toisin.
Mutta jos ihan oikeudessa asioitanne puitte, niin sitten on täytynyt mennä pahasti pieleen... Jos tuo taas oli kielikuva, niin saatat ehkä itse liioitella hieman asioita?
Tunne on suhteessa tärkein. Rakastitko oikeasti? Olitko kuitenkaan itse riittävän valmis yrittämään? Sitä kannattaa kysyä itseltäsi. Jos et, saatoit loukata toista hyvin pahasti suhtautumisellasi.
Kuulostaa enempi siltä, etteivät he edes tunteneet toisiaan. Ehkä joku yksipuolinen ihastus, jossa mies mennyt liian pitkälle? Sattuuhan niitä. Toivottavasti ei kuitenkaan mitään sellaista mennyt tekemään, missä syytekynnys ylittyy.
Tuli luultua että nainen ymmärtää mustaa huumoria eikä oikeasti suutu pahasti jos käy sanailua keskenään. Olin väärässä. Mitenkä voi sovitella tai joustaa jos toinen ei enää vastaa?
Onneksi tätä ei vielä puida oikeusaateissa ja toivon että hän antaa anteeksi, koska en oikeasti tiennyt hänen ottavan asioita noin vakavasti. Tässä on eonta väärinkäsitystä monen väärinkäsityksen jälkeen eikä mahdollisuutta korjata tilannetta. Näin voi oikeasti käydä jos on näin huono yhteensattuma ja sanotaan vääriä sanoja väärään aikaan.
Elämä jatkuu kummallakin omalla tahollaan ja toivottavaati hyvissä merkeissä. Toivon että joskus voisimme nauraa tälle älyttömälle jutulle yhdessä. :)
Itse olen onnellinen kihlattuni kanssa ja odotan seuraavan vuoden häitä.
Toivon että hänelläkin menisi hyvin ja hän olisi onnelinen ja olisi löytänyt kumppaninsa elämän polulle.
ja nykyinen kihlattusi tietää, että Järki&Tunteet-palstalla podet entistä suhdettasi? Aijaijai, onnea vain kihlaukseesi...
Eihän tuossa mistään suhteesta puhuttu. Tai siitä että hän mitenkään potisi mitään. Kertoi vain naisesta, joka ilmeisesti ei ollut ihan tasapainossa itsensä kanssa ja jollaisten kanssa hänen mielestään tulisi olla varovainen, _jos ei tunne_. Eli eivät edes tunteneet edes toisiaan. Kyseessä saattaa siis olla esim. joku satunnainen baarituttu, jolla vaan on päässä naksahtanut. Noita nyt löytyy sekä miehistä että naisista. Itsekin tollaisiin joskus olen törmännyt. Kerran juttelin baarissa uppo-oudon miehen kanssa ihan kaveripohjalta, mutta mies ei sitä kaveripohjaa ymmärtänyt, vaan alkoi käydä väkivaltaiseksi, kun olin lähdössä kotiin, ja poliisithan siinä piti soittaa tilannetta rauhoittamaan, että pääsin turvallisesti kotiin. Se myös opetti minulle, samoin kuin kirjoittajalle tässä, että täytyy varoa kenen kanssa edes puheisiin alkaa.
Yritäpä vielä kerran, sivusta lueskelija. Nimenomaan jopa mainittu sana "suhde"...
No joo, ihan pupulta toi koko juttu kuulostaa. Ihan kuin kirjottaja ois vaihtanut tarinaa kesken kaiken. Tuskin oli mitään suhdetta sen enempää kuin kihlattuakaan. Kunhan lämpimikseen kirjotteli.
Kaikki on totta ja koko juttu on ihan älytön minustakin. Mitään pahaa ei ole kenellekkään tapahtunut. Suuri väärinkäsitys, kenties jonkinmoinen suuttuminen naisen puolelta. Lisäksi on todella kivaa että saa kuulla tästä kaikesta 1,5 vuoden takaa ja ymmärtää vasta sitten miten toinen on asiat ottanut.
Kihlatullenikin olen kertonut ja hän vain nauroi mulle.
Sanoi että toisen häirikkö on toisen sankari. Lisäksi sanoi että hyvä näin.
Noh oppi ja ikä ei kai voi muuta sanoa ja toivotaan ettei vastaavaa tule enää koskaan. Kuitenkin kokonaisuutena se on ollut epämiellyttävä asia ja toivon ettei kukaan muu joudu samaa sotkua kokemaan. Hyvät ystävälliset tarkoitusperät voidaan tulkita aivan väärin.
narsistit kaikessa kirkkaudessaan loistavat tässä ketjussa.
En ole tietääkseni satuttanut ketään. Itse olen joutunut kokemaan vääryyksiä, ne ollut opiksi. En luota enää ihmisiin ja ehkä toisten en enää suostu olemaan se joka kiltisti ottaa kaiken paskan vastaan vaan annan samalla mitalla takasin. Joskus toivon ett kyseiset tapaukset saisivat kokea omalla kohdallaan saman mitä muille ovat tehneet.
Ehkä kerran tai kaksi voi antaa anteeksi mutta ei loputtomiin. Jos toinen vain jatkaa samaa rataa ajattelematta loukkaako toista jatkuvasti tekemisillään.
Koomista, että ap kysyi oletteko satuttaneet toista, niin suurin osa ketjussa ei vastaa kysymykseen (=myönnä itse tehneensä mitään väärin) vaan kertoo omasta loukkaantumisestaan ja syyttää toista. Että sikäli voi kyllä yhtyä tuohon narsistilausuntoon...
kun ei enää anna toiselle anteeksi, ei ole rakkauttakaan.
Tämänkin aamun näkemisen perusteella voin todeta tuon lauseen oikeaksi.
Kun kaikkea mikä satuttaa kerääntyy liian korkea vuori, rakkaus hiipuu pois.
Kun koskaan ei saa muuta osakseen.
ei ole kyse enään rakkaudesta vaan jostakin negatiivisesta tunteesta.
Rakkauden ollessa kyseessä saa aina enemmän positiivista kuin negatiivista.
Samoin minäkin ajattelen.
Ettekö te nyt tajua että jokainen peilaa toista myös itsensä kautta, mitä arvostaa, mitä toisessa ihailee, mikä toisessa etoo, tökkii tai assosioi pahasti jostain.
Aivan samoja syitä luetellaan kysymykseen "miksi rakastat?" miksei siis myös toisinpäin "mikset rakasta" !!!!!