Tilapäinen valiokunta – 23 olisi jäävi?

Kuntalainen 20020

Viite: keskustelu Tilapäinen valiokunta ja jääviys
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11288611
Infosta 25.2.13 poistuivat 23 valtuutettua.
Jokaisen niistä vaatii suljetun istunnon sen takia, että jokaisella olisi mahdollisuus kysyä Rinnevaaralta kunnia loukkaavia ja herjaavia asioita vapaasti, ilman yleisöä ja lehdistöä.
Jokaisella siis on ennakkoluulo ja asenteellinen asiaan suhtautuminen.
Tilapäisen valiokunnan tuleva puheenjohtaja sen lisäksi osallistui Rinnevaaraa herjaavaan haastatteluun (ESS 21.2.13)
Jäseniä, joilla on herjaava ja loukkaava asenne ja puheenjohtaja, joka poistui infotilaisuudesta sen takia, että ei saanut mahdollisuutta kysyä Rinnevaaralta loukkaavia asioita ja osallistui Helmisen herjaavien haastattelusarjaan, ovat jäävi arvioida Rinnevaaraan kohdistavaa luottamuspulaa ja Rinnevaaran mahdollisuudet jatkaa Heinolan johtajana.
Valtuutetut, jotka olivat paikalla, eivät välttämättä tue Rinnevaaraa. Heidän mielestä, oli kohtuullista kuunnella Rinnevaaraakin ja heidän mielessä ei ollut ainakin asioita, joiden kysyminen olisi herjaava ja loukkaavaa.

Sen lisäksi, Kuntalain 25 § mukaan, kunnanjohtajalle on ilmoitettava, mihin luottamuksen menetys perustuu.
Kaksi tulosaluejohtajaa arvioi, että Rinnevaaralla ei ole mahdollisuuksia jatkaa. Onko siis se lain vaatima peruste? Ja mihin perustuu kahden tulosaluejohtajan mielipide.
Eikö selvittelyryhmä ja juristi, vaikka kuinka ne kaikki ovat asenteellisia, kuitenkin myönsivät, että tulosaluejohtajien toiminta oli moitittavaa. Voiko siis luottaa arviointiin, jos arvioijan toiminta on moitittavaa?
Mihin sitten se luottamuksen menetys perustuu?
En ole lakimies, en osa sanoa parempi, mutta kaikki mielestäni haisee poliittiselta ajojahdilta.

6

184

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Integriteetti 0

      Tilapäinen valiokunnan johtohahmot: Koponen ja Jaakkola jäävi.

      Sabotoivat kuntalaisten Info-tilaisuus 25.2.13 koplantuumalla ennalta Hildenin minihallituksen kanssa ja sovittamalla info-tilaisuuden sabotoinnista.
      Otettu kanta mediassa Rinnevaaraa vastaisessa haastattelussa (Koponen)

    • +++++123

      Jääviys kysymys tulee valtuuston kokouksessa mielenkiintoiseksi.
      Valtuuston jäsenistä erään tiedon mukaan on 16 kaupungin palveluksessa, kuinka moni niistä on ollut 51 joukossa huolenilmaisun allekirjoittaneita.
      Kun on allekirjoittanut suoraan kaupunginjohtajaa kohtaan epäluottamustaan,voisi olla päättämässä kokouksessa kaupunginjohtajaa koskevissa asioissa.
      Onko valtuuston puheenjohtajalla lista 51:stä allekirjoittajasta jotta valtuuston päätös voisi olla lainvoimainen esteellisyyden takia.
      Vai saadaanko taasen valitus kierre aikaiseksi, joka on Heinolassa kylläkin tavaomaista.
      Mielenkiinnolla odotetaan mikä sekasotku saadaan taasen luottamushenkilöiden, varsinkin Hildekraatien toiminnasta..

      • Valituskierre aikaa

        Hildenikraatian merkki:
        Hoidetaan oikeita asioita.
        Oikeita asioita ei tarvitse hoitaa oikein.

        Valituksen kierteesta Hilden ei valita.
        Nyt on kiire poistaa hairitseviä tekijoita nopeasti, hinnasta viis.
        Niin Hilden, raadollisen poliitikan veteraani toimii aina, tavaomaista.

        Rinnevaara teknisesti eliminoitu. Syitä voi olla useampi: tilinpäätös, energiarahoitus, Jäppisen aseman vahvistaminen, kesäteaatteri ja Jäppisen oman toimiston rakentaminen?

        Nyt eliminoitu Ihamäki, joka ei ollutkaan niin "hampaton", kun Hilden alusta luuli. Ihamäen tilalle tuli Hildenin oikea käsi Ahonen, joka muuten oli syrjäytetty KOK ryhmän johdosta joulukuussa 2012 (?).

        Rämöä vastaan, joka halua tehdä asioita oikein, tehdään myyrätyötä, kohta tulee Rämön vuoro. Rämön limppuun kävi Hildenin vasein käsi Riutta.

        Kaikki on niin selvää ja niin läpinäkyvä!
        Kunpa meillä, kuntalaisilla olisi vaikka pieni mahdollisuus vaikuttaa asiaan.
        Mutta meitäkin eliminoidaan, yksi kerrallaan.


    • ?merkki

      Seuraavat: Rämö.
      Sen perässä, varo pojat, Ulmanen, Tuurunen, Virtanen, Bonden.

    • Kuntalainen 20019

      HEINOLA: KUNTALAISTEN OSALLISTUMIS- JA VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUDET
      http://www.adressit.com/heinola_kuntalaisten_osallistumis-_ja_vaikuttamismahdollisuudet
      (Viite: Keskustelu http://keskustelu.suomi24.fi/node/11301241 )

      KAUPUNGINJOHTAJAMME TITA RINNEVAARA TARVITSEE KUNTALAISTEN TUKEA
      http://www.adressit.com/kaupunginjohtajamme_tita_rinnevaara_tarvitsee_kuntalaisten_tukea
      (Viite: Keskustelu http://keskustelu.suomi24.fi/node/11243672 )

      JUHANI AHONEN, LÄHDE HALLITUKSESTA
      http://www.adressit.com/allekirjoitukset/juhani_ahonen_lahde_hallituksesta/
      (Viite: Keskustelu http://keskustelu.suomi24.fi/node/11229340 )

    • Huono veli

      ”Hyvä veli – verkosto” on termi, jolla viitataan toimintaan, jossa korkeissa paikossa olevat käyttävät vaikutusvaltaansa vääristelyyn tai kiertääkseen prosessien virallisen päätöksenteon taatakseen muiden jäsenten edun

      Transparency: Hyväveliverkosto on tunnistettu nyt ongelmaksi
      http://yle.fi/uutiset/transparency_hyvaveliverkosto_on_tunnistettu_nyt_ongelmaksi/5842401#


      Hyvä Veli -verkoston ongelmat korruptiota tutkittaessa
      http://tuijabrax.fi/2012/02/hyva-veli-verkoston-ongelmat-korruptiota-tutkittaessa/


      Hyvä veli -verkostot hämärän rajamailla
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013030216739162_uu.shtml


      Tutkimus: Hyvä veli -verkostot yleisin suomalaisen korruption muoto
      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/tutkimus-hyva-veli--verkostot-yleisin-suomalaisen-korruption-muoto/2013/02/1713115


      Suomalaisten usko vähäiseen korruptioon romahti
      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/suomalaisten-usko-vahaiseen-korruptioon-romahti/2009/12/1014351


      Ja lisää mielipiteitä löytyy…

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe