Hei äiti!

Ihmettelin sukulaisia ja ystäviä, jotka tulivat ekaa kertaa katsomaan lasta ja vaativat, että lähdemme mieheni kanssa samalla ovenaukaisulla ulos "tuulettumaan" tai viettämään yhteistä laatuaikaa. No minulla ei olisi tullut mieleenkään jättää lastani noin vain kylmiltäni kenenkään käsiin, ei vielä tänäpäivänäkään, vaikka lapsi on jo iso.

Ihan alussa (ekat kaksi kuukautta) minulla todella stressasi sukulaiset ja kaverit ja naapurit jotka tulivat vauvaa katsomaan. Kämppä oli hujan hajan ja minä itse olin hikinen ja tukka takussa ja jokainen paita alta viiden minsan rintojen kohdalta maidossa ja selkämys puklussa, joten viimeinen mitä minä kaipasin siihen oli todistajia tälle sekasotkulle. Minua siis häiritsi ne vieraat, vieraat eivät varmaan välittäneet sotkusta vaan vahtasivat vain vauvaa.
Erään ystäväni muistan vielä kirkkaasti, jolla oli kaksi uhmaikäistä lasta mukanaan. Toinen heitteli leluilla vauvaa ja toinen veteli laatikoita kaapista alas. Ja äiti ei muuta kuin puoli huolimattomasti nuhteli, tekemättä asialle kuitenkaan mitään.

Pari sukulaista meillä käydessään tyhjensi ja täytti kahvitellessamme ohimennen tiskikoneen ja toinen imuroi kerran ja viikkasi vaatteet pyykkinarulta, se oli kiva ele :)

Jos et ole lähiystävä, niin odota rauhassa, ennenkuin menet visiitille. Jos perheessä on mies joka tekee hommia, voi olla etteivät edes tarvitse apua. Jos kyse yh:sta, voi olla että apusi on kultaakin kalliimpaa.

Kauniisti olet ajatellut, toivottavasti saat vielä muilta muita näkökantoja.

Se niin riippuu ihmisistä. Itse halusin alkuun vain saada onnitteluviestit tekstiviestien muodossa. Parhaan avun sain omalta äidiltäni ja myöhemmin anopilta, jotka molemmat tulivat meille siivoamaan ja tekemään ruokaa. Halusin parin ensimmäisen kuukauden ajan itse hoitaa vauvaa ja imetykseen ja sen harjoitteluun meni suurin osa ajasta. Ei siinä halunnut mihinkään lähteä, eikä myöskään tehnyt mieli ottaa muuta kuin ihan lähimpiä ihmisiä kylään. Lisäksi pienen kanssa varoimme flunssia yms. joten siksikään ei otettu juuri ketään alkuun kyläilemään. Vasta kun lapsi alkoi olla noin yhden vuoden ikäinen aloin kaipaamaan ystävieni seuraa ja aloin käymään kaupungilla ostoksilla tms. lapsen ollessa jomman kumman mummun tai miehen hoidossa. Senkin tein pikkuhiljaa, ensin vain muutaman tunnin jne...